Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

SSAB:n Hämeenlinnan tehdas ilmakuvassa kesällä.

SSAB:n Hämeenlinnan tehdas on toiminut jo 50 vuotta – työllistää nykyään noin tuhat henkilöä

Teräsyhtiö SSAB:n eli entisen Rautaruukin Hämeenlinnan tehdas aloitti toimintansa 17. tammikuuta 1972 eli tasan 50 vuotta sitten.

Kolme rullaa teräslevyä

Ammattiliitto Pron ja Teollisuusliiton mahdolliset lakot vaikuttaisivat myös Kanta-Hämeessä

Esimerkiksi työntekijöitä edustavan Teollisuusliiton lakonuhka koskee koko maassa lähes 300 toimipaikkaa teknologiateollisuudessa ja malmikaivosten sopimusaloilla.

Ruukin tehdasalue Vimpelissä ylhäältä.

Ruukki investoi Vimpelin tehtaaseen 8 miljoonalla

Ruukki uudistaa Vimpelin kattotehtaan tuotantolinjoja. Samalla kapasiteetti kasvaa ja toimitusajat lyhenevät. Investoinnin arvo on kahdeksan miljoonaa euroa.

Maauimalan altassa uimassa Mia ja Sari Stenbäck

Otanmäen maauimala on viihdyttänyt jo vuosikymmeniä – “Ihan kuin ulkomailla olisi”

Otanmäen maauimala perustettiin aikoinaan Rautaruukin työntekijöiden iloksi.

Kuvassa kolumnisti Kari Enqvist, Helsinki, 23.10.2018

Kari Enqvistin kolumni: Me suomalaiset olemme kaikki insinöörejä

Hallitusneuvotteluissa on hyvä muistaa, että annetaan henkiselle insinöörille mikä hänelle kuuluu, muttei enempää, pohtii professori Kari Enqvist.

kartta

Uhkaava palo saatiin hallintaan tehdasalueella Raahessa

Hälytys tuli kuuden aikaan illalla.

Dokumentti kertoo Vuolijoen Otanmäen junavaunutehtaan kohtalon päivistä.

Dokumenttiprojekti: Kainuun tähti

Vuolijoen Otanmäen junavaunutehtaan kohtalon päivät.

Teräsrullia.

Teräsyhtiö SSAB kääntyi voitolliseksi

Hinnat ovat nousseet, se näkyy teräsyhtiön tuloksessa.

Alexander Stubb.

Finland and Portugal reach deal to plug income tax loophole

Finnish tax officials have finally managed to tie up a loose end that has allowed Finnish retirees living in Portugal to avoid paying income taxes on private sector pensions. Portuguese Finance Ministry officials have reportedly agreed to a bilateral treaty with Finland to terminate a tax holiday provided to pensioners resident in the country.

Alexander Stubb.

Suomi ja Portugali solmivat uuden verosopimuksen – veropakolaisten porsaanreikä tukitaan

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sai tänään Portugalin valtiovarainministeriltä kirjeen, jossa vahvistetaan Portugalin sitoutuminen uuteen verosopimukseen. Sopimuksen myötä veroeduista hyötyvien eläkeläisten asema Portugalissa vaikeutuu.

Teräsrullia.

Analyysi: Kiinan halpateräs ajoi SSAB:n käymään omistajiensa kukkarolla

Rautaruukin kanssa yhdistynyt ruotsalainen teräsyhtiö SSAB järjestää 550 miljoonan euron merkintäannin eli hakee omistajiltaan ison kasan rahaa. Kaiken takana on halpa kiinalainen teräs, joka työntyy markkinoille pilaamaan kaikkien muiden bisnekset, kirjoittaa Ylen taloustoimittaja Jari Järvinen.

Teräsrullia.

SSAB järjestää annin ja karistaa velkoja

Suomen valtion sijoituksia hallinnoiva Solidium on sitoutunut osallistumaan antiin, samoin SSAB:n toinen suuri omistaja, ruotsalainen sijoitusyhtiö Industrivärden.

Jörgen Palmgren tarkkailee lintuja Otanmäen lintutornissa.

Otanmäen lintuallas on keidas keskellä erämaata

Otanmäen kaivoksen jäteallas muuttui lintujen paratiisiksi.

Ohjaamohuone terästehtaalla.

Kiinan halpa teräs sekoittaa pelättyä pahemmin Euroopan markkinat

Kiinan rajusti kasvanut teräsvienti sekoittaa Euroopan ja Yhdysvaltain teräsmarkkinoita pelättyä pahemmin. Kun teräksen kysyntä Kiinassa heikkenee, viennin länteen uskotaan yhä lisääntyvän. Mitä ajattelee SSAB:n johto?

Hamkin Ohutlevykeskus on nolla-energiatalo

Ilmastosopimus vauhdittaa älytalojen toteutusta Euroopassa

Pariisin ilmastosopimus ja uudet rakennusratkaisut avaavat uusia liiketoimintamahdollisuuksia suomalaisille yrityksille. Ruukki Constructionsin yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun kanssa toteuttama nollaenergiankulutukseen pystyvä ohutlevyosaamiskeskus kiinnostaa toimistorakennusten rakentajia Itämeren alueella.

Ruukin lippu.

Ruukki Construction irtisanoo kymmeniä

Raahen-tehdasta koskevat yt-neuvottelut ovat vielä kesken.

Daily newspapers.

Tuesday's papers: Bumper tax data special and racist abuse goes global

Tuesday's press was dominated by the release on Monday of 2014 tax data. The income and taxes paid by everyone in Finland was made public, and the Finnish media made the most of the information as usual.

Vuoden 2015 uusia selkokirjoja.

Torstai 22.10.2015

Teräsfirma SSAB vähentää työntekijöitä. Mies hyökkäsi kouluun Ruotsissa ja tappoi 2 ihmistä. Helsingin kirjamessut alkoivat.

SSAB:n Raahen tehtaan portti

Swedish steelmaker SSAB posts Q3 loss, plans to cut over 290 jobs in Finland

The Swedish steel conglomerate SSAB announced restructuring plans that could result in the loss of up to 295 jobs. The corporate shake up will affect workers at the company’s steel plant in Raahe and its building subsidiary Ruukki Construction. The news came on the heels of financial results showing that the company recorded a loss in the third quarter of the year.

SSAB:n Raahen tehtaan portti

SSAB aloittaa Raahessa isot yt-neuvottelut – Työt voivat loppua yli kahdeltasadalta ihmiseltä

SSAB aikoo vähentää työntekijöitä Suomessa ja erityisesti Raahen terästehtaalla. Vähennystarpeeksi lasketaan lähes 300 henkilöä, josta 210 kohdistuu Raahen tehtaalle.

SSAB:n Raahen terästehdas

Teräsyhtiö SSAB aloittaa yt:t – voi vähentää Suomessa liki 300

Vähennystarve on enintään 295 työntekijää, SSAB kertoo. Neuvottelut koskevat Raahen tehdasta ja Ruukki Constructionia. Yhtiön liiketappio oli 191 miljoonaa kruunua vuoden kolmannella neljänneksellä.

Toimitusjohtaja seisoo jäähallissa kiekko kädessään

Hämeenlinnan tehdas on SSAB:n helmi

SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist on tyytyväinen Rautaruukin ja ruotsalaisen SSAB:n yhteiseloon. SSAB ja Rautaruukki yhdistyivät reilu vuosi sitten. Martin Lindqvist arvioi yhdistymisen hyötyjen näkyvän kokonaisuudessaan lähitevaisuudessa. Hämeenlinnan tehtaaseen Martin LIndqvist on erittäin tyytyväinen.

SSAB:n Raahen tehtaan kaksi masuunia kuvattuna maasuunien hiili-injektiolaitoksen katolta

Rautakourat kiittelevät ruotsalaista johtamistapaa Raahessa

Management by perkele muuttui omistajanvaihdossa ruotsalaismalliseen keskustelevaan johtamiseen. Rautaruukki ja SSAB yhdistyivät runsas vuosi sitten.

Tommi Matomäki palaa Technip Offshoren johtoon

Porin Mäntyluodon telakan johto vaihtuu. Technip Offshore Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty telakkaa jo aiemminkin johtanut Tommi Matomäki.

Eliel Saarisen suunnittelema Pytinki toimi patruunan kotina. Nykyisin siellä järjestetään juhlia ja edustustilaisuuksia.

Salaperäinen naulatehdas on hämmästyttävä kulttuuriaarre – katso kuvat

Koskensaaren naulatehtaan seutu Petäjävedellä on Keski-Suomen ehkä vaietuimpia kulttuuriaarteita. Rautaruukin ja tehtaan ympärille syntyneessä historiallisessa miljöössä piilottelee mm. Eliel Saarisen suunnittelema patruunan huvila, eli Pytinki.

Teräsrullia SSAB:n Hämeenlinnan tehtaalla

Ajat kohta autoa, jota kannattelee suomalaisen Ruukin teräs

Ruukin tehdas Hämeenlinnassa laajentaa toimintaansa autoteollisuudessa. Tehdas tekee jo nyt autoteollisuudelle osia, mutta lähitulevaisuudessa SSAB-konserniin kuuluva Ruukki aikoo olla yhä merkittävämpi autoteollisuuden alihankkija.

Ruukin lippu.

Ruukki Constructionin yt-neuvottelut päätökseen: "Yhtään lomautusilmoitusta ei ole annettu, sillä kesä voi muuttaa kaiken"

Ruukki Constructionin yt-neuvottelut lomautuksista ovat päättyneet Ylivieskassa. Tehtaanjohtajan mukaan yhtään lomautusilmoitusta ei ole kuitenkaan vielä annettu, sillä kesäloma-aika on käsillä. Tilannetta tarkastellaan syksyn kynnyksellä.

SSAB vähentää työntekijöitään Ruotsissa

Lakkautus on osa tehokkuusohjelmaa, joka aloitettiin SSAB:n yhdistyttyä suomalaisen Rautaruukin kanssa.

Ruukki Oy:n lippurivistö.

Ruukki Construction aikoo lomauttaa Ylivieskassa

Muun muassa kattotuotteita valmistava Ruukki Constructions aloittaa henkilöstön lomauttamista koskevat YT-neuvottelut Ylivieskan tehtaallaan. Lomautusuhka koskee noin 90 henkilöä. YT-neuvottelujen syyksi yhtiö sanoo heikentyneen markkinatilanteen.

SSAB Raahe

SSAB vähentää yt-neuvotteluissa 21 henkilöä

Teräsyhtiö aloitti yt-neuvottelut sen jälkeen, kun se oli nielaissut Rautaruukin. Vähennystarpeeksi arvioitiin aluksi korkeintaan 35 henkilöä.

Maakenttä rautamalmikaivoksen jäljiltä.

Otanmäen kaivos toiminnassa uudelleen viiden vuoden sisään? "Tällä hetkellä usko on erittäin kova"

Vuonna 1985 suljettu, aikanaan 32 vuotta toiminnassa ollut Otanmäen kaivos halutaan avata uudelleen. Rahaa ja aikaa se vaatii, mutta usko on kova.

Sananen – Unia tämänpuoleisesta

Lähellä on aika, että unessa oleminen on ihmisen tärkeintä hommaa. Valveilla huojuminen vain välttämätön paha. Unet ovat meille SE keino selvitä.

Raahen Rautaruukin tehtaan seinään asennettiin SSAB:n kyltit 2.10.2014

Rautaruukin ostanut SSAB kohensi tulostaan

Edellisvuonna yhtiö oli yli miljardi kruunua tappiolla. Nyt sen odotukset kohdistuvat etenkin Pohjois-Amerikkaan, mutta myös Euroopassa se odottaa kysynnän kasvavan.

Metehe ostaa Plannjan

Euroopan komissio on antanut yrityskaupalle luvan. Molemmat yhtiöt jatkavat toimintaansa, kuten tähän asti.

Grafiikka

Sharp rises in directors' pay in taxpayer-owned companies

Salaries of the chair of the board in corporations part-owned by the Finnish state have increased by as much as 165 percent in the last five years, in a revelation likely to further anger MPs who are seeking to regulate pay in taxpayer-funded companies.

Grafiikka

Hallituspalkkioissa hurja korotushaitari valtion osaomistamissa pörssiyhtiöissä

Yhdessä puheenjohjajan vuosipalkkio yli kaksinkertaistunut,  toisessa lähes puolittunut

SSAB Raahe

Rautaruukin ostanut SSAB taas yt-neuvotteluihin

Teräsyhtiö SSAB kertoo aloittavansa yt-neuvottelut tällä kertaa jakeluliiketoiminnan puolella. Neuvottelujen piirissä on yli sata ihmistä Suomessa ja parikymmentä työpaikkaa on uhattuna.

Tielle pudonnut tonnien painoinen teräsrulla haittaa liikennettä Hämeenlinnassa

Liikenne saattaa ruuhkautua Hämeenlinnassa valtatie 10 ja Harvialantien liikenteenjakajan tuntumassa. Tielle on pudonnut painava teräsrulla, joka ei onneksi ole ihan ajoradalla.

SSAB Raahe

Rautaruukin ostanut SSAB aloittaa yt-neuvottelut

Neuvottelujen piiriin kuuluu Suomessa yhteensä 251 henkilöä. Ruotsalaiskonserni arvioi vähennystarpeekseen enintään 35 henkilöä kuudessa Suomen kaupungissa sijaitsevassa toimipisteessä.

Vauvasurmat, ylioppilaat ja Armin paluu – Luo silmäys vuoteen 2014 Yle Oulun luetuimmista jutuista

Oliko englannin ylioppilaskoe liian vaikea? Vaikea tai ei, mutta Oulussa yhteen todistukseen tuli kuitenkin 11 laudaturia. Armin paluu vuosikymmenten jälkeen Muhokselle. Vauvasurmat järkyttivät kautta Suomen. Siinä muutamia poimintoja Yle Oulun vuoden 2014 luetuimmista jutuista.

Rautaruukin Raahen terästehtaan nimikylttejä vaihdettiin 2.10.2014 SSAB:n kyltteihin.

Perämeren rannalle muodostumassa teollisuuden superkeskittymä

Raahen seudulla on jatkossa kaksi Suomen mittakoossa valtavaa perinteisen teollisuuden työllistäjää, jos Pyhäjoen ydinvoimala hanke käynnistyy täydellä höyryllä. Voimalan työmaan ja Raahen SSAB:n metallitehtaan arvioidaan työllistävän yhteensä peräti 8000 ihmistä. Molempia yhdistää venäläinen teknologia.

SSAB:n toimitusjohtaja vieraili Hämeenlinnassa

SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist kehuu Suomen Fennovoima-päätöstä

– Fennovoiman ydinvoimala on erittäin tärkeä Suomen ja Pohjoismaiden teollisuudelle, arvioi Rautaruukin nielaisseen ruotsalaisen SSAB:n toimitusjohtaja Martin Lindqvist. Päätös on tärkeä myös SSAB:lle, Lindqvist jatkaa.

Poliisi pyytää havaintoja veturista Rautaruukin lähellä: "Oliko veturilla kuljettajaa vai ei?"

Raahen poliisi kaipaa silminnäkijöiden tietoja aamulla Rautaruukin tehdasalueelta liikkeelle lähteneestä veturista. Erityisesti poliisia kiinnostaa, onko veturissa ollut kuljettaja.

Suomalaisyritykset varautuvat pahimpaan Ukrainassa

Ukrainassa toimivat suomalaisyritykset ovat entistä huolestuneempia maan tilanteesta, vaikka liiketoimintaa maan kriisi ei ole juuri haitannut. Rakennusyhtiö Ruukki jopa sanoo, että Ukrainan valuutan syöksykierre on auttanut yhtiön tuotteiden myyntiä.

Ruukki

Ruukin pohjalaistehtailla hyvät näkymät

Ruukin pohjalaistehtaiden tulevaisuus näyttää hyvältä, vakuuttaa tänään Seinäjoella vieraillut yritysjohto. Rautaruukki siirtyi ruotsalaisen SSAB:n omistukseen kesän päätteeksi. Rakentaminen keskitettiin tytäryhtiö Ruukki Constructioniin, jonka johto kiertää nyt kaikki yksiköt läpi valaen uskoa tulevaan.

Havainnekuva Tornioon rakennettavasta LNG-teminaalista

Tornion LNG-päätös vuodenvaihteeseen mennessä

Tornion nestekaasu-terminaalia valmisteleva Manga LNG Oy viimeistelee parhaillaan hanketta.

SSAB Raahe

Rautaruukin kyltit vaihtuvat ruotsalaisiksi - video

Rautaruukin Raahen tehtailla koettiin torstaina historiallisia hetkiä, kun Ruukin kylttejä vaihdettiin uuden ruotsalaisomistajan SSAB:n kyltteihin.

SSAB:n kylttiä vaihdetaan nostokorista Hämeenlinnan tehtaalla

Rautaruukin ja SSAB:n yhdistyminen näkyy nyt Hämeenlinnassa: uusi isäntä, uusi logo

SSAB:n kirjaimet korvaavat Rautaruukin tunnuksen Hämeenlinnan tehtailla. SSAB:n suuria kirjaimia nostettiin teräsyhtiön tehtaan ulkoseinälle tiistaina.

Varusmiehet puhdistavat rantaa Iso-Kraaselissa

Raahen vesistä ei löytynyt lisää saasteöljyä

Alkukesän öljyonnettomuus Raahessa ei ole aiheuttanut jatkotoimenpiteitä enää syksyllä. Aiemmin pelättiin, että veden korkeuden vaihtelut voivat nostaa keväällä mereen joutunutta öljyä esille vielä pohjasta tai välivedestä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle