Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Avaruusromua: Kahdeksan bitin voimalla!

Se esiteltiin vuonna 1982 ja se muutti maailman.

Avaruusromua: Se on vain hieman muuttunut

Laurie Anderson teki omituisen laulun.

Joona Toivanen Trio nappasi toisen Vuoden 2018 Teosto-palkinnoista

Jyväskylästä ponnistaneet Joona Toivanen, Tapani Toivanen ja Olavi Louhivuori ovat saanet Vuoden 2018 Teosto-palkinnon.

Mitä tyyliä musiikkini edustaa? Avaruusromua 21.1.2018

Yhteisiä päämääriä, tunteita, ajatuksia ja dialogia.

Luuletko olevasi epämusikaalinen? Todennäköisesti olet väärässä

Ikosten sukuun mahtuu poikkeuksellisen paljon musiikillista lahjakkuutta, mutta mistä se kumpuaa? Suuri suomalainen tutkimus on selvittänyt, kulkeeko musikaalisuus geeneissä.

Kaurismäkeläisyys kuplii musiikissa

Viime viikolla Pori Jazzin vuoden taiteilijaksi 2014 valittu rumpali ja säveltäjä Olavi Louhivuori on ilahtunut ja kiitollinen saamastaan huomionosoituksesta. Hänen mukaansa suomalaisella musiikilla on omintakeisia, jopa humoristisia piirteitä.

Olavi Louhivuori on Pori Jazzin vuoden taiteilija

Pori Jazzin vuoden taitelija Olavi Louhivuori tunnetaan Oddarrang-yhtyeestään. Hän on tuttu myös muun muassa Ilmiliekki Quartetin sekä Alexi Tuomarilan ja Joona Toivasen triojen rumpalina.

Kantaesityksiä Jyväskylä Big Bandin konsertissa

Jyväskylä Big Bandin konsertissa kuullaan uutta suomalaista musiikkia sunnuntaina. Big Band on tilannut konserttiin sävellyksiä kolmelta jazzsäveltäjältä.

Summeri 2006

Titte Neuvonen ja Nuutti Takkinen juontajina.

Teosto-palkinto jaettiin puoliksi

Teosto-palkinto on jaettu puoliksi Jukka Tiensuun big bandille säveltämälle teokselle Umori ja Ilmiliekki-kvartetin teossarjalle levyllä March of the Alpha Males. Molemmat saivat 20 000 euroa.