Uusimmat artikkelit
Sairaanhoitaja Satu Laukka saa Tanskassa enemmän palkkaa kuin Suomessa ja ehtii vetää henkeä töissä – yhtä asiaa hän kaipaa Suomesta
Tanskassa kärsitään Suomen tavoin hoitajapulasta. Tanskan hallitus haluaa houkutella uusia työntekijöitä reilun 300 euron palkankorotuksella.
Ammattijärjestö Tehy on huolissaan Jyväskylän säästötoimista, ainakin päiväkotiapulaisia uhkaa irtisanominen
Tehyn mukaan kaupungin varhaiskasvatuksessa työskentelevät päiväkotiapulaiset ovat irtisanomisuhan alla. Kaikkiaan 20–30 päiväkotiapulaista työskentelee kaupungin päiväkodeissa.
”Hakkaamista, puremista, raapimista” – hoitajat kertovat, millaista väkivaltaa ovat työssään kokeneet
Tehyn maanantaina alkaneessa kampanjassa halutaan tuoda hoitajien kokema väkivalta näkyväksi. Potilaiden lisäksi omaisten ja saattajien uhkaava käytös on lisääntynyt.
Tehyläiset toivovat, ettei hoitajien ammattitaidon ylläpito karahda rahapulaan Päijät-Hämeessä
Päijät-Hämeen hyvinvointialueen va. pääluottamusmies arvioi, että suunniteltu vuokratyövoiman karsiminen saattaa lisätä oman henkilöstön paineita. Hän toivoo, ettei koulutusrahoihin koskettaisi.
Keski-Suomen hyvinvointialue etsii kuumeisesti säästöjä – valtuuston puheenjohtaja: ”On katteetonta luvata, ettei palveluverkko muuttuisi”
Tehyn Keski-Suomen pääluottamusmies on huolissaan palkkaratkaisujen kohtalosta, Keski-Suomen kuntajohtajien puheenjohtaja epäilee säästötoimien tehokkuutta.
Tehyn selvitys: Hoitohenkilöstöä houkutellaan yli- ja lisätöihin yhä useammin erilaisilla korvauksilla
85 prosenttia selvitykseen vastanneista hyvinvointialueiden luottamusmiehistä arvioi, että jos palveluita joudutaan sulkemaan tai supistamaan kuluvan kesän aikana, syynä on hoitajapula.
“Tiesin, että se on laitonta” – Laura, 38, sai potkut, kun hän kertoi töissä raskaudestaan
Raskaussyrjintä on asiantuntijoiden mukaan iso ongelma sosiaali- ja terveysalalla. Kaksi sairaanhoitajaa kertoo, kuinka heidän työsuhteensa päättyivät raskauteen.
Tehy kanteli jälleen Helsingin kaupungin palkanmaksuongelmista – liiton juristi: ”Kaupunki ei suostu neuvottelemaan”
Helsingin kaupungin kansliapäällikkö Sami Sarvilinna ja vakauttamishankkeen johtaja Kirsti Laine-Hendolin eivät tunnista väitettä neuvotteluhaluttomuudesta.
Varhan hammaspäivystyksen hoitajat irtisanoivat sopimuksensa – Ylen tiedot: hyvinvointialueen omat hoitajat korvataan ostopalvelulla
Hyvinvointialueen hammashoitajat ovat tähän asti voineet työskennellä alueellisessa hammaspäivystyksessä lisätöinä omien töidensä lisäksi. Hoitajien päivystyssopimus on irtisanottu 1.5. alkaen.
Joukko hoitajia jää ilman heille kuuluvaa 600 euron koronarahaa – Tuula Peltomaa päätti, että hän ei enää koronapotilaita hoida
Koronahoitajien pitäisi saada 600 euron kertakorvaus, mutta moni heistä ei täytä tarkkoja ehtoja. Osa hyvinvointialueista maksaa korvauksen laajemmalle hoitajajoukolle kuin on pakko.
Hoitajien koronakorvaukset maksetaan Pirkanmaalla tänään – jopa suljetulla koronaosastolla työskennellyt voi jäädä ilman lisää
Syksyn työehtoneuvotteluissa sovittiin, että koronapotilaita hoitaneet saavat 600 euron kertakorvauksen. Käytännössä kuitenkin jopa koronaosastolla työskennellyt hoitaja voi jäädä ilman korvausta.
Näillä keinoilla hallitus aikoo ratkaista hoitajapulan: Tehtävät tutkinnon mukaan, lisää avustavia työntekijöitä ja ulkomaisen työvoiman pätevyys kuntoon
Suomessa on tällä hetkellä vaje yli 15 000 sairaan-ja lähihoitajasta. Henkilöstövaje vaikeuttaa sote-palveluiden tuottamista ja heikentää myös niiden laatua.
Tehy-lehti: Tehy teki rikosilmoituksen laittomasta hätätyöstä Kymsotessa
Lehden mukaan Kymsote teetti työtaistelun aikana toistuvasti hätätyötä, joka ei avin mukaan täyttänyt hätätyön kriteerejä. Hätätyön turha teettäminen on rikos.
Lastenlääkäri pesee leluja, kun potilaat jonottavat hoitoa – lääkäreiden aikaa menee sihteerien töihin
Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä julkaisee helmikuun puolessa välissä keinot, joilla yritetään helpottaa työvoimapulaa.
Lapin hyvinvointialueen ensimmäiset palkat on maksettu – joitakin yksittäisiä palkanosia voi puuttua
Palkan pitäisi näkyä tänään yli 6000 työntekijän tilillä. Tehyn luottamusmiesten mukaan jäsenille ei ole ilmennyt vakavia ongelmia.
Hyvinvointialueen ensimmäisestä palkkapäivästä ei tullut kaaosta – pääluottamusmies: ”Näyttäisi onnistuneen kohtalaisen hyvin”
Pirkanmaan hyvinvointialueella oli perjantaina vakituisten työntekijöiden ensimmäinen palkkapäivä. Aamun tietojen mukaan ainakaan TAYSin tehyläisten palkanmaksussa ei ole ilmennyt suuri ongelmia.
Tehy: Oikeusasiamiehen mukaan Helsingin rekrytointikielto oli laiton ja syrjivä
Tehy kertoi vuonna 2021 jäseniltä saamiensa tietojen pohjalta, että Helsingin kaupunki olisi sopinut yksityisten terveysjättien kanssa, etteivät nämä palkkaisi Helsingin kaupungilla työskenteleviä hoitajia.
”Koskaan ei tiedä, milloin irtisanomisdelegaatio on omalla ovella” – Tehyn toimistoa johdetaan pelolla, Ylen lähteet paljastavat
Osa on kokenut ilmapiirin niin ahdistavaksi, että asiantuntijatyö on vaikeutunut. Tehyn johto ei tunnista ongelmaa. Ylen lähteiden mukaan tilanne on kärjistynyt puheenjohtaja Millariikka Rytkösen aikana.
Tehy ja JHL haastavat Helsingin kaupungin oikeuteen palkanmaksuongelmista – ”Helsinki vain levittelee käsiään”
Hoitajajärjestö Tehy vaatii työtuomioistuimessa kiireellistä käsittelyä.
Tehyn Rytkönen vastaa väitteisiin "pelolla johtamisesta": Syytökset ovat ylimalkaisia
Millariikka Rytkönen haluaa tietää tarkemmin, mihin "pelolla johtamisella" viitataan. Hän sanoo, että tilanteita olisi yksilöitävä, jotta niihin voitaisiin puuttua.
Whatsapp-potkut olivat viimeinen niitti – tehyläiset kertovat pelolla johtamisesta järjestössä ja arvostelevat teho-osastojen käyttöä lakkoaseena
Ylen haastattelemien ay-aktiivien mukaan Tehyssä vallitsee vaikenemisen kulttuuri, ja toisinajattelijat yritetään vaientaa. Puheenjohtaja Millariikka Rytkönen ei kommentoi väitteitä kiireisiin vedoten.
Tehyn valtuustoryhmästä erotettu Kirsi Lehtimäki ihmettelee liiton toimintatapaa: ”Näin toimivat diktaattorit, tyrannit tai pelkurit”
Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiva Lehtimäki sanoo jatkavansa työtä hoitajien työolojen parantamiseksi.
Hoitajat saavat lisää rahaa, mutta palauttaako se työn ilon? Palkkasovun takana painavat kiire ja huoli omasta jaksamisesta
Yle kysyi hoitoalalla työskenteleviltä ihmisiltä, miten työpaikoilla palautetaan hyvä henki repivän työtaistelun jälkeen.
Kunta-alan järjestöissä tarkastellaan tuoko hoitajien sopimus jaettavaa myös muille – "Aika laiha vaihtokauppa", kuvaa liittojohtaja
Viime kesäkuussa saatuun sote-sopimukseen kirjattiin, että mikäli hoitajajärjestöt Tehy ja Super saavat muita enemmän, arvioidaan tilannetta uudelleen kunta-alan järjestöissä.
Hyvinvointialuejohtaja Virolainen: Päijät-Hämeessä voidaan taata sekä hoitajien korkeammat palkat että laadukkaat palvelut
Petri Virolainen on iloinen siitä, että hoitajien työkiistassa saatiin sopu. Kustannukset kasvavat, mutta samalla palkankorotukset tukevat tavoitetta pitää kiinni nykyisestä työvoimasta ja saada uusia ammattilaisia.
Hoitajat helpottuneita työriidan sopimisesta – oululainen sairaanhoitaja Sanna Alavesa: "Yhdeksän kuukautta oli tämän synnytys käynnissä"
Hoitajapulaa työriidan päättyminen ei automaattisesti poista, mutta ammattiliitoissa toivotaan sovun houkuttelevan alalle uusia tekijöitä.
Sairaanhoitajaopiskelija palkkasovusta: ”Ei muuta sitä, että pitää jatkuvasti venyä ylitöihin”
Hoitajien työmarkkinakiistan ratkeaminen on helpottava uutinen myös alan opiskelijoille. LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat kuitenkin pelkäävät, että alan vetovoima on jo saanut pysyvän kolauksen.
Roima palkankorotus ilahduttaa, mutta huoli työoloista on yhä suuri – näin Pirkanmaalla reagoitiin hoitajasopuun
Pitkä vääntö hoitajien palkankorotuksista päättyi, mutta pelkkä raha ei riitä houkuttimeksi palaamaan alalle. Nyt alkaa vääntö työolojen kehittämisestä.
Tehyn päijäthämäläinen luottamusmies työmarkkinasovusta: Tärkeimpänä saavutettiin se, että hoitajan palkka alkaa kolmosella
Hoitajajärjestöt ja Kuntatyönantajat pääsivät sopuun palkkakiistassa. Osapuolet tulkitsevat valtakunnansovittelijan sopimusehdotusta hieman eri tavoin, mutta työrauha on nyt saavutettu.
Analyysi: Hoitajien palkat nousevat reippaasti lähivuosina, mutta hoitajapulasta ei päästä näin helposti eroon
Työmarkkinaratkaisuissa on tyypillistä, että osapuolten tavat tulkita tulosta vaikeuttavat sen ymmärtämistä, kirjoittaa politiikan toimittaja Jyrki Hara.
Hoitajat toivovat palkkasovun edistävän työolojen kehittämistä: hoitoalaa vaivaavat opintojen keskeyttäminen tai työpaikan vaihto vähin äänin
Alan työllistymisvaihtoehdoista tulisi kertoa enemmän jo opintojen aikana ja työnantajien puolelta, sanoo Sanna-Maria Ahl Meilahden sairaalasta.
”Eihän tämä nyt yhtäkkiä tuonut meille lisää hoitajia” – Etelä-Savossa ollaan varovaisen tyytyväisiä hoitajasopuun
Sekä Tehyn että tulevan hyvinvointialueen puolesta ollaan tyytyväisiä siihen, että sopu on syntynyt.

Sopu syntyi hoitoalalle, mutta epäselvyyttä on yhä – hoitajaliitot ja työnantaja eri linjoilla palkkaharmonisaatiosta
Työriidan osapuolet ovat tyytyväisiä sopuun. Hoitajaliitot pitävät sopua merkittävänä askeleena hoitajapulan kannalta.
Lappilaiset Tehyn ja Superin ihmiset ovat tyytyväisiä vaikean neuvotteluprosessin lopputulokseen
Sodankyläläinen Superin aktiivi katsoo, että työnantajapuolellakin lopulta ymmärrettiin alan vaikea tilanne.
Hoitajien työtaistelun päättyminen otettiin helpottuneena vastaan Oulun yliopistollisessa sairaalassa
Maanantaina saavutetun sovun jälkeen kaikki työtaistelutoimet perutaan.
Hoitoalan työkiistaan sopu – kiistan osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan esityksen
Tehyn Rytkönen: "pakkolakien varjossa tulosta voi pitää hyvänä". Uhka joukkoirtisanoutumisesta poistuu.
Tehyssä peukutetaan Siun soten aloittamaa uutta palkanlisää hoitajille, mutta Superin pääluottamusmies pitää lyhyitä korotuksia tekohengityksenä
Siun sote -kuntayhtymän aloittama kokeilu 20 prosentin rekrytointilisästä hoitajille jakaa mielipiteitä. Niin myös hoitajien luottamushenkilöissä: toisesta hyvä avaus on toisen mielestä turha kokeilu.
Valtakunnansovittelija antoi sovintoehdotuksen hoitoalan työriitaan
Sovintoehdotuksen sisällöstä ei kerrota julkisuuteen ennen kuin osapuolet ovat antaneet vastauksensa. Vastauksia odotetaan maanantaihin kello 18 mennessä.
Houkutinraha toi työntekijöistä jopa ylitarjontaa Oulun kotihoidon lakon aikana – pääluottamusmies: "Muutama on eronnut liitosta lakon takia"
Houkutinrahaksikin kutsuttu korotettu siirtokorvaus on jopa 15 kertaa normaalitilannetta suurempi. Siihen ovat tarttuneet muun muassa ne, jotka eivät kuulu liittoon.
Hoitajat valmistautuvat joukkoirtisanoutumisiin myös Kaakkois-Suomessa – alalta hoitajia on jo lähtenyt, mutta suurta ryntäystä ei ole nähty
Pääluottamusmiesten mukaan irtisanoutuminen on pitkän harkinnan tulos, ja yksikin menetetty ammattilainen on paljon.
Hoitajajärjestöt vaikenevat joukkoirtisanoutumisten etenemisestä – hoitajille luvataan sadan euron päiväkorvaus ja työpaikan säilyminen
Hoitajien työriidassa kierrokset nousevat hoitajajärjestöjen valmistautuessa joukkoirtisanoutumisiin. Yle haastatteli hoitajia, jotka ovat allekirjoittaneet sitoumuksen irtisanoutumisesta.
Oulussa päästiin yhteisymmärrykseen hoitoalan lakon aikaisesta suojelutyöstä kaupungin kotihoidossa
Oulun kaupunki ja hoitoalan työntekijäjärjestöt Tehy ja Super ovat tänään päässeet sopuun suojelutyövoiman käytöstä tiistaina alkavaksi suunnitelussa lakossa.
Hoitajia on luopunut ammattioikeuksistaan myös Kaakkois-Suomessa
Määrä on vielä pieni, mutta kasvaa koko ajan. Koko maassa Valviran päätöstä odottaa yli 800 hakemusta.
Oulussa Myllyojan–Kontinkankaan alueen kotihoidossa alkaa lakko ensi tiistaina
Tehy ja Super aloittavat lakon Oulussa Myllyojan–Kontinkankaan alueen kotihoidossa tiistaina 27. syyskuuta.
Tehyn matkailuautot kiertävät nyt eri puolilla Suomea – irtisanoutumiseen sitoutunut sairaanhoitaja Tuija Turunen: "En näe muuta vaihtoehtoa"
Matkailuautoissa hoitajat voivat allekirjoittaa nimensä paperiin, jossa työntekijä sitoutuu irtisanoutumaan osana ammattiliittojen joukkoirtisanoutumista.
Hoitajapulan ratkaisut sysätään hyvinvointialueelle – sairaanhoitaja: "Kollegoista on pulaa, esimiehet tulevat usein kiireavuksi"
Hoitajapulalla selitetään tällä hetkellä lähes kaikkia terveydenhuollon ongelmia. Lyhyen aikavälin ratkaisuja ei ole näköpiirissä. Työnantaja ja työntekijät odottavat uuden hyvinvointialueen tuovan ratkaisun.
Sairaanhoitajaksi hakevien määrä romahti syksyn yhteishaussa – toiminnanjohtaja Mielityinen: "Hoitajapula ei ratkea aloituspaikkoja lisäämällä"
Hakijoiden määrä hoitajakoulutukseen on laskenut merkittävästi viime vuosina. Ammattikorkeakouluista arvioidaan, että syynä ovat alan vetovoima eli työehdot.
Kolme hoitajaa kertoo Ylelle "pakkotyölain" tuottamasta tyrmistyksestä – joukkoirtisanoutumiset eivät vielä ole aiheuttaneet liikehdintää Etelä-Pohjanmaalla
Eduskunta hyväksyi tällä viikolla potilasturvallisuuslain, joka rajaa hoitajien lakkomahdollisuuksia. Hoitoalalla päätös herättää tyrmistystä.
Tehyn pietarsaarelainen pääluottamusmies Kim Yli-Pelkola: "Toivottavasti työkavereita riittää vielä tulevaisuudessa"
Tehyn pohjalaisen pääluottamusmiehen mukaan ihmiset ovat olleet hyvin vihaisia ja toivottomia. Hoitoalan ammattijärjestöt ovat kertoneet valmistelevansa joukkoirtisanoutumista käynnissä olevan työkiistan painostuskeinona.
Tehy tarjoaa hoitajille irtisanomismahdollisuutta OYS:n edustalla matkailuautossa
Tehy vauhdittaa hoitajien työtaistelutoimia Oulussa tuomalla matkailuauton sairaalan eteen, jossa voi allekirjoittaa irtisanoutumisilmoituksen.