Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sateenkaariväki sanoo, että yhdenvertaisuus yhteiskunnassa ei toteudu – Raila Riikonen: "Minulla on kaksi leimaa otsassa"

Meneillään oleva Pride-viikko huipentui Helsingin Kaapelitehtaalla järjestettyyn Pride-konserttiin ja virtuaaliseen kulkueeseen.

Tanssin talon nimikiista päätökseen - Tanssin talosta tuli Tanssin talo

Yle kertoi kesäkuussa, että osa Tanssin taloa pyörittävän yhdistyksen jäsenistä kapinoi uutta Form-nimeä vastaan.

Tanssin talon uusi nimi Form on lentämässä roskiin – Talon johtaja: “Teimme virheen”

Osa Tanssin taloa pyörittävän yhdistyksen jäsenistöstä nousi kapinaan uutta Form-nimeä vastaan.

Tanssin talon uusi nimi raivostutti tanssitaiteilijat – talon johtaja vastaa kritiikkiin

Jorma Uotinen huutaa jo joukkoja apuun nimen vaihtamiseksi.

Tanssin talo sai nimen – se on Form

Tero Saarinen Company on yksi Formin kumppaneista.

Suomalaiselle club kid -ryhmälle bilettäminen on överi performanssi

House of Disappointmentsin tyylissä on vaikutteita Lady Gagalta ja avantgardesta.

Kiinteistö Oy Kaapelitalo ostaa Orionin entisen pääkonttorin – "Kaupalla pystymme levittämään toimintaamme Vallilaan"

Kiinteistön nykyinen vuokraustoiminta jatkuu, vuokralaiset ja työntekijät siirtyvät kaupan mukana.

Poukkoileva kaupungin avustuspolitiikka ärsyttää Helsingissä – tanssijoiden mielestä katsojamääriin tuijottaminen tappaa taiteen

Helsingin kaupungin avustukset kulttuurille ovat aiheuttaneet suurta porua. Vaikka rahaa on enemmän, silti osa on saamassa aiempaa vähemmän.

Tanssin talolle lisärahaa – syynä kohonneet rakennuskustannukset

Kaupunginhallitus on päättänyt korottaa kaupungin osuutta Tanssin talo -hankkeessa noin neljällä miljoonalla eurolla.

Tanssin talon rakentaminen alkaa

Kaapelitehtaalle nousevan Tanssin talon rakennustöiden aloitus myöhästyi vuodella asemakaavan muutoksesta tehdyn valituksen vuoksi.

Tässä Tanssin talon ensimmäiset portinvartijat – vain yksi löytyi Suomesta

Tanssin talo sai odotusten mukaan kansainvälisen ohjelmatiimin.

Tyhjiö valittiin vuoden parhaaksi elokuvaksi – Yle seurasi Jussi-gaalaa hetki hetkeltä

Jussi-palkinnot jaettiin tänään Helsingin Kaapelitehtaalla.

Lux Helsinki valaisee tekoälyn, ilmastonmuutoksen, ihmisoikeudet ja hengitysilman verkkokalvojen kautta tajuntaan

Valotaidefestivaali laajenee Helsingin keskustasta myös Kaapelitehtaalle ja Espoon Hanasaareen.

Tanssin talo keskeytti ohjelmapäällikön haun – nyt tehtävään etsitään tiimiä

Tanssin talon johtaja Matti Numminen uskoo, että monihenkinen suunnittelutiimi pystyy laaja-alaisemmin palvelemaan tanssin kenttää kuin yksittäinen ohjelmapäällikkö.

Sotku-teatterissa laaja kattaus syksyllä

Luvassa on kolme itäsuomalaista nykytanssin kantaesitystä.

Kaikissa merkittävissä tanssitaloissa on nyt uusi pomo - Ari Tenhula valittiin Zodiakin johtoon

Nykytanssin tuotantotalo Zodiak saa uuden toiminnanjohtajansa Taideyliopistosta. Ari Tenhula tulee tehtävään taidetanssin ytimestä.

Taidejärjestö MUUn 30 vuotta kestänyt taival on ollut jotakin ihan muuta: "MUU ei ole enää mikään oudokki"

MUU ry profiloitunut marginaalisemman taiteen, kuten performanssin ja mediataiteen lipunkantajana.

Olipa yllätys – Tanssin talolle löytyi johtaja pienestä kriisiteatterista

Helsinkiin nousevan Tanssin talon ensimmäinen johtaja Matti Numminen on työskennellyt lakkautusuhan alla olevassa Riihimäen teatterissa teatterinjohtajana. Numminen aloittaa Tanssin talon vetäjänä joulukuun alussa.

Tältä näytti Suomi-muodin tulevaisuus catwalkilla – video ja kuvat

Suomi-muodin nuoret lahjakkuudet esittelivät mallistonsa Helsingin Kaapelitehtaalla. Hyppää tästä jutusta takaisin perjantai-illan huippuhetkiin.

Yle näyttää suorana muotinäytöksen alkaen kello 21 – Nuorten suunnittelijoiden kärkijoukko pääsee parrasvaloihin catwalkilla Helsingissä

Kaapelitehtaan catwalkilla nähdään yli kaksikymmentä Aalto-yliopiston opiskelijoiden mallistoa. Yle Uutiset striimaa perjantai-iltana näytöksen kokonaisuudessaan alkaen kello 21. Keskustele aiheesta jutun lopussa.

Kenelle Sauli Niinistö ojentaa miljoonan euron arvoisen Millennium 2018 -palkinnon? – Yle näyttää gaalan suorana kello 18 alkaen

Kahden vuoden välein jaettavan, maailman suurimman teknologiapalkinnon saaja julkistetaan tiistai-iltana.

Imatran Voiman pääkonttoriksi rakennettiin hulppea graniittilinna – nyt siitä halutaan Vantaan kulttuuritalo

Yliopisto-opiskelijat suunnittelevat toimistorakennuksen tyhjien tilojen elävöittämistä maantieteen kurssilla. Paikallinen asukasyhdistys haaveilee, että rakennukseen tulisi tulevaisuudessa gallerioita, teattereita, kahviloita ja ravintoloita.

Kustannusalan voimahahmo nousemassa elokuvaohjaaja Lauri Törhösen tilalle Kaapelitalon hallitukseen

Anna Baijars toimii Gummerus Kustannuksen toimitusjohtajana ja kustantajana.

Katso suorana klo 16.15: Juhlaväki saapuu Jussi-gaalaan – onko Aku Louhimies mukana?

Lähetys Jussi-gaalan punaiselta matolta alkaa kello 16.15.

Haluaisitko taidetta kotiisi, mutta mistä? Uusi teknologia voi auttaa

Moni kokee taidegalleriaan sisäänastumisen liian vaikeana. Taiteen ostoa helpottaa suuri myyntitapahtuma tai uusi digitaalinen sovellus.

Film director accused of sexual harassment quits position as chair of arts and culture centres

Helsinki Mayor Jan Vapaavuori said that efforts will be made to appoint a new chairman within a week.

Seksuaalisesta häirinnästä syytetty Lauri Törhönen eroaa Kaapelitalon johdosta

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ilmoittaa Twitterissä saaneensa Lauri Törhöseltä eropyynnön Kaapelitalon hallituksen puheenjohtajan tehtävästä.

Film director accused of sexual harassment urged to quit as chair of Helsinki cultural centres

On Thursday film director and former professor Lauri Törhönen issued an apology to victims of sexual harassment but said he would not comment on the claims in public.

Helsingin apulaispormestari Razmyar: Lauri Törhönen ei voi jatkaa luottamustehtävässään

Lauri Törhönen toimii Helsingin kaupungin Kaapelitalo-kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtajana. Noin 20 naista on kertonut elokuvaohjaajan häirinneen heitä seksuaalisesti.

Ylen hallitukseen kaksi uutta jäsentä – Thomas Wilhelmsson jatkaa puheenjohtajana

Uusina jäseninä Ylen hallituksessa aloittavat vuoden alussa Paulina Ahokas ja Kai Huotari.

Music Tech Fest -ryhmälle musiikki on sosiaalista liimaa: "Me emme ennusta tulevaisuutta, vaan luomme sitä"

Music Tech Fest -organisaatio vierailee Suomessa nyt ensimmäistä kertaa Slush-tapahtumissa.

Tanssin talon ilme ratkesi ilman kilpailua – Helsinki saa ”leijuvan laatikon"

Suunnittelijat näkevät Tanssin talon rantaan ajautuneena merikonttina.

Helsingin syvin tunneli löytyy kaupungin korkeimman rakennuksen vierestä – Viru-hotellin kokoisen hiilisiilon alta

Helsingin maantieteelliset ääripäät ovat Salmisaaren voimalaitoksen alueella: voimalan tunneli yltää 123 metriin ja savupiipulla on korkeutta hurjat 153 metriä.

Muotiopiskelija Anna Isoniemen mallisto syntyi paljeteista – Aalto-yliopiston loppunäytöksestä kasvoi Suomen odotetuin muotitapahtuma

Kansainvälisten muotitalojen kykyjenetsijät ovat viime vuosien aikana kääntäneet katseensa kohti Helsinkiä.

Museoiden perhepääsiäinen pelastaa mökkiytymiseltä – lastentapahtumien suosio on hurja

Teatterimuseon seikkailussa pelastetaan kevättä ja innostetaan aikuisetkin leikkimään.

Hymyilevä mies hallitsi Jussi-gaalaa: kahmi eniten palkintoja ja vei myös parhaan elokuvan Jussin

Jussi-gaalassa palkittiin vuoden 2016 parhaat kotimaiset elokuvat ja elokuvantekijät.

Trump nosti lapsuuden pelot pintaan – drag queen Jemina teki niistä monipäisen hirviön

Helsinki Dance Companyn taiteellinen johtaja Jyrki Karttunen pukeutuu taas naiseksi.

Tanssin talosta tulee Kaapelitehdasta korkeampi – lopullinen ilme vielä salaisuus

Tanssin talo nousee Helsingin Kaapelitehtaan koillispäätyyn.

Supersuosittu Lux Helsinki ottaa varaslähdön jo nyt ja täyttää Kaapelitehtaan valolla

Valofestivaali näkyy Helsingin kaduilla ensi torstaista alkaen, mutta jo tänään Merikaapelihallissa avautuu suuri, 23 valosuunnittelijan näyttely.

Turvapaikkaa hakeneet irakilaistaiteilijat Suomessa: "Haluamme vain elää ja tehdä taidetta rauhassa"

Kaapelitehtaalla avautuvassa näyttelyssä turvapaikkaa hakeneet taiteilijat ja suomalaistaiteilijat kohtaavat toisensa. Tapasimme kaksi irakilaista taiteilijaa, joista vain toisen matka päättyi turvapaikan saamiseen.

Slushin pikkuveli Arctic15 kerää ennätysmäärän sijoittajia Kaapelitehtaalle

Kasvuyritystapahtuma Arctic15:n järjestäjät uskovat, että Suomessa on tilaa Slushin lisäksi toiselle startup-yrityksiin keskittyvällä tapahtumalla. Tänä vuonna paikalle odotetaan lähes 2000 kävijää.

Yle Pohjois-Koreassa: Aleruokaa ja sirkushuveja kansalle, salamyhkäinen puoluekokous eliitille

Kaapelitehtaan työläinen kertoo, että kaupoissa myydään ruokaa alennusmyynnissä. Jos joukkoharjoituksista voi jotain päätellä, niin pakollisia sirkushuveja Pjongjangissa tarjoillaan viikonloppuna, kertoo Pohjois-Koreaan päässyt Ylen kirjeenvaihtaja Mika Mäkeläinen. Toimittajat pidetään kuitenkin kaukana puoluekokouksesta, joka on ensimmäinen yli 35 vuoteen.

Pohjoisen taiteilijan on päästävä esiin etelässä löytääkseen ostajia

Pienissä kaupungeissa ostavaa yleisöä on vähän, joten taiteilijoiden on saatava teokset esiin pääkaupunkiseudulla, missä yleisöä on enemmän, sanoo torniolainen taiteilija. Isot yhteisnäyttelyt kuten lauantaina alkava Taidemaalariliiton teosvälitys ovat yksi keino löytää uutta yleisöä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle