Uusimmat artikkelit
Vuorikiipeilijä selvisi hengissä 600 metrin pudotuksesta Uudessa-Seelannissa
Poliisin mukaan kiipeilijä on poikkeuksellisen onnekas jäätyään eloon.
Kerrankin näin päin: sukupuuttoon kuolleeksi luultu lintu on palautumassa luontoon Uudessa-Seelannissa
Vuonna 1948 uudelleen löydetyn takahen eli isosulttaanikanan lajikanta kasvaa noin kahdeksan prosentin vuositahdilla.
Kalle Välimäki koki Uudessa-Seelannissa upean eleen – paikalliset joivat hirvittävän määrän olutta auttaakseen suomalaista
Kalle Välimäki on pelannut kuusi vuotta rugbyhullussa Uudessa-Seelannissa. Hän rahoittaa pelaamisensa työskentelemällä kokkina. Työyhteisö auttoi hänet myös kalliille pelimatkalle maajoukkueeseen.
MM-jalkapallon suuryllätyksessä suomalainen vivahde, Ahvenanmaan maalitykki on nyt maailmanluokan näyteikkunassa – ”Aika uskomatonta”
Jacqui Hand oli isossa roolissa, kun Uusi-Seelanti yllätti Norjan jalkapallon MM-kisojen avauksessa. Hand oli ottelun jälkeen tunteikkaana. Asiantuntija Jonne Kunnaksen mukaan Hand voi jatkaa pian isommille areenoille.
Norjan tähti myönsi ammuskelun vaikuttavan MM-avaukseen – amerikkalaispelaaja: “Tällaisia asioita on käsitelty liian monta kertaa”
Norjan joukkueen hotelli sijaitsi ammuskeluvälikohtauksen tapahtumapaikan vieressä. Norja kohtaa MM-avauksessa kisojen toisen järjestäjämaan Uuden-Seelannin.
Kolme kuoli, kun asemies hyökkäsi työmaalle jalkapallon MM-kisapaikkojen vieressä – turnaus käynnistyy normaalisti, ilmoitti pääministeri
Jalkapallon MM-kisojen on määrä käynnistyä Aucklandissa tänään. Uuden-Seelannin suurimmassa kaupungissa herättiin torstaina kuitenkin kaaokseen ja mittavaan poliisioperaatioon.
Uusi-Seelanti kieltää kauppojen ohuet muovipussit
Jo yli sadassa maassa on voimassa kertakäyttömuovirajoituksia. Muovijätteen määrä maailmalla on tuplaantunut 2000-luvulla.
Myös Uuden-Seelannin Jacinda Ardern jätti tehtävänsä – piti tunteikkaan jäähyväispuheen
Uuden-Seelannin entinen pääministeri Jacinda Ardern sanoi uskovansa, että myös ahdistunut ja herkkä ihminen voi toimia pääministerinä.
Ensimmäinen semifinaali on kisailtu - katso täältä mitä arvuuteltiin ja miksi!
Kolme paikkaa ja kolme lorua. Tällaisia loru- ja kysymysmestari Magnus Mali kyseli tällä kertaa.
Järistys, jonka magnitudi oli 6,1, iski Uuteen-Seelantiin
Kymmenet tuhannet kansalaiset ovat raportoineet useiden sekuntien ajan kestäneistä järistyksistä.
Uudessa-Seelannissa julistettiin kansallinen hätätila myrskytuhojen vuoksi – kymmenet tuhannet ilman sähköä, pelastaja kateissa
Hätätila on julistettu maan historiassa vain kahdesti aiemmin – koronapandemian ja Christchurchin iskujen vuoksi.
Uuden-Seelannin Jacinda Ardern väsyi julkisuuteen ja erosi, mutta piina jatkuu – nyt kiinnostavat ex-pääministerin palkkapussi ja parisuhde
Jacinda Ardern on jakanut mielipiteitä suosiostaan huolimatta Uudessa-Seelannissa. Entisen pääministerin vastainen vihapuhe on edelleen varsin myrkyllistä.
Uuden-Seelannin poikkeustulvat rikkovat taloja ja autoja – katso video saaresta sateiden kourissa
Rankkasateiden nostattamien rajujen tulvien ennustetaan jatkuvan alkuviikkoon. Uuden-Seelannin suurimpaan kaupunkiin Aucklandiin on julistettu poikkeustila.
Jacinda Ardernin valtakausi Uudessa-Seelannissa päättyi – videot kertovat värikkäistä vuosista
Uudessa-Seelannissa pääministerin salkku siirtyi tänään Chris Hipkinsille. Kokosimme kiinnostavat videot tähän artikkeliin vallan linnakkeen jättäneen Jacinda Ardernin vuosista maan johdossa.
Uuden-Seelannin uusi pääministeri Chris Hipkins vannoi virkavalansa
Entinen pääministeri Jacinda Ardern jatkaa maan parlamentissa.
Chris Hipkins on Uuden-Seelannin uusi pääministeri
Hipkinsin nimittäminen maan 41. pääministeriksi vaatii vielä puolueen muodollisen tuen sunnuntain puoluekokouksessa.
Jon Sallinen sai sähköpostin ja unelma toteutui – arvostettuun kisaan kutsuttu rämäpää hakee adrenaliinia rajuilla uimahypyillä
22-vuotias Sallinen sai jo ennen ensimmäistä maailmancup-osakilpailuvoittoaan kutsun X Games -kutsukilpailuun.
Uuden-Seelannin suosittu pääministeri Jacinda Ardern ilmoitti yllättäen eroavansa tehtävästään: ”Minulla ei ole enää voimia jatkaa”
Jacinda Ardern on ollut Uudessa-Seelannissa huippusuosittu, mutta viime aikoina hänen suosionsa on laskenut. Valtaan noustessaan hän oli maailman nuorin pääministeri.
Uuden-Seelannin merivedet ovat lämmenneet rajusti, ja sillä on hyvin vakava vaikutus meren elämään
Vaikka lämmin vesi on lomailijoille mukava uutinen, se on monelle eliölle jopa kuolemantuomio.
Uusi-Seelanti asteittain savuttomaksi – tiukan tupakkalain ikäraja nousee vuosittain
Vuoteen 2025 mennessä saarivaltiosta on määrä tehdä kokonaan savuton. Ensi vuonna alle 15-vuotiaat eivät saa ostaa tupakkaa.
Uusi-Seelanti kieltää tupakan myynnin koko seuraavalle sukupolvelle
Tupakan ostamisen ikärajaa nostetaan Uudessa-Seelannissa ensi vuoden alusta lähtien siten, etteivät vuonna 2009 ja sen jälkeen syntyneet saa koskaan ostaa tupakkaa.
Lydia Ko tienasi golfvoitosta ennätyksellisen palkintosumman – äiti pitää entisen teinitähden nöyränä: ”Olin ihan, että kiitti äiti”
Vain 15-vuotiaana ensimmäisen LPGA-kiertueen kilpailunsa voittanut Lydia Ko päätti huippukautensa mestaruuteen Floridassa. Palkintosumma oli kaikkien aikojen suurin naisten golfissa, kaksi miljoonaa dollaria.
Kansallisoopperan taiteelliseksi johtajaksi valittiin Thomas de Mallet Burgess
Englantilainen Thomas de Mallet Burgess on toiminut viimeksi Uuden-Seelannin oopperan pääjohtajana.
Häkeltynyt Harri Rovanperä pyyhki silmäkulmiaan poikansa uroteon jälkeen – Sebastien Ogier täräytti osuvan vertauksen nuoreen mestariin
Ott Tänak ja Sebastien Ogier hehkuttivat Kalle Rovanperän maailmanmestaruutta. Jutun pääkuvan videolla halaavat Harri Rovanperä ja Pasi Rantanen, joka rakensi Kalle Rovanperän ensimmäiset ralliautot.
Uskomatonta historiaa! Kalle Rovanperä on rallin maailmanmestari kaikkien aikojen nuorimpana kuljettajana
Kalle Rovanperä varmisti rallin maailmanmestaruuden Uudessa-Seelannissa.
Maailmanmestaruus enää sinettiä vailla – Kalle Rovanperä ajamassa voittoon vakuuttavalla tyylillä
Kalle Rovanperällä on erinomaiset mahdollisuudet päästä juhlimaan rallin maailmanmestaruutta sunnuntaina Uudessa-Seelannissa. Katso kuvaa klikkaamalla Rovanperän nousu rallin kärkeen lauantaina.
Kalle Rovanperällä loistava päivä! Suomalainen huippuasemissa vaikeasta lähtöpaikasta huolimatta – pahin vastustaja vain kahden sekunnin päässä
Kalle Rovanperällä oli mainio päivä Uuden-Seelannin MM-rallissa, vaikka suomalainen joutui ensimmäisenä reitille. Rovanperä on neljäntenä, vain seitsemän sekunnin päässä kärjestä. Katso kuvaa klikkaamalla, miten Rovanperä ajoi EK 6:n pohja-ajan.
Sebastien Ogier väläytti jopa lopettavansa, ellei MM-rallin sääntöä muuteta – tästä on kyse "auraamisessa", josta Kalle Rovanperä nyt kärsii
Kalle Rovanperä on vaikeassa tilanteessa Uuden-Seelannin MM-rallissa. Yle Urheilun asiantuntija Henri Haapamäki on puhuttavan säännön kannalla.

Kaikki Kalle Rovanperän ja Jonne Halttusen mestaruusjuhlista – katso Ylen erikoislähetys
Yle seurasi Kalle Rovanperän maailmanmestaruuteen huipentunutta Uuden-Seelannin MM-rallia.

Uudessa-Seelannissa on tehty huima suomalainen ralliennätys, jota edes Kalle Rovanperä ei riko – katso MM-rallin aikataulu ja lähetysajat
Pitkän linjan rallivaikuttaja ja -manageri Timo Jouhki muistaa yhä elävästi, kuinka kolme hänen suojattiaan nousivat palkintokorokkeelle Uudessa-Seelannissa vuonna 1999. Toni Gardemeister teki samalla suomalaista rallihistoriaa.
Kalle Rovanperä lähetti piikittelevät kommentit Uuden-Seelannin MM-rallin järjestäjille: "En tiedä, tehdäänkö tarkoituksella"
Toyotan Kalle Rovanperä tietää, että Uudessa-Seelannissa edessä on jälleen vaikea tehtävä tienauraajan roolissa. Perjantain aikana kilpailusta ajetaan jo yli puolet. Rovanperä voi varmistaa Uudessa-Seelannissa maailmanmestaruuden.

Hylje tuli sisälle meribiologin kotiin Uudessa-Seelannissa – "Se oli kohtelias vieras"
Hylje oli mahdollisesti seurannut perheen vapaana liikkunutta kissaa taloon, joka oli parinsadan metrin päässä rannasta.

Piskuinen Salomonsaaret ja suuri Kiina lähentyvät, eivätkä Tyynenmeren valtiot pidä siitä
Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern pyysi Salomonsaaria "olemaan ylenkatsomatta omaa Tyynenmeren perhettä".

Koronamielenosoittajat ja poliisi ottivat yhteen Uuden-Seelannin parlamenttitalon edustalla – yli 120 otettiin kiinni
Ranskassa ja Belgiassa pyritään estämään kaavaillut Convoy-protestit.
Tiistai 25.1.2022 (radio)
Suurin osa aluevaltuustoista on oikeistoliberaaleja. Suomessa on vain vähän korruptiota. Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen jättää tehtävän. Suomeen perustetaan satamalogistiikan turvapuisto. Sää.
Uusi-Seelanti aikoo kieltää tupakan kokonaan tulevilta aikuisilta – keinona nouseva ikäraja
Lakiehdotuksen mukaan lain voimaan tullessa vuonna 2008 syntyneet ja sitä nuoremmat eivät voisi koskaan ostaa laillisesti tupakkaa. Tupakan saatavuutta vaikeutetaan kaikille.

"Mikä siellä nyt kestää?" – Pääministerin tytär sotki äidin livelähetyksen Uudessa-Seelannissa
Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern oli kertomassa kuulijoille koronarajoitusten höllentämisestä, kun arkielämä tuli väliin.
Vahvasti golfannut Sanna Nuutinen voittotaistelussa mukana Euroopan-kiertueen kilpailussa
Sanna Nuutinen pelasi vahvan päivän Euroopan-kiertueen kilpailussa Saudi-Arabiassa.
Katso, kuinka YouTube-keppostelija ujuttautui Uuden-Seelannin joukkueeseen – All Blacks jatkoi 68 vuotta kestänyttä voittoputkeaan Walesia vastaan
Uuden-Seelanin rugbymaajoukkue nousi maailmanlistan kärkeen voitettuaan maaottelussa Walesin 54–16. Ottelun alussa All Blacksin rivistössä oli mukana ylimääräinen “pelaaja”.
Turkey summons Finnish ambassador over support for political prisoner
The ambassadors of Sweden, Denmark, Norway, Germany, the Netherlands, France, the United States, Canada and New Zealand were also summoned by Turkey's foreign ministry.
Uusi-Seelanti kiristää terrorismilakia veitsi-iskun jälkeen – poliisin seurannassa ollut mies vapautui vankilasta ja puukotti useita
Radikalisoituneen srilankalaismiehen puukkoiskussa haavoittui seitsemän perjantaina Aucklandissa. Kriitikkojen mukaan Uuden-Seelannin terrorismilainsäädäntö keskittyy liikaa vain toteutuneiden tekojen rankaisemiseen.
Emil Ruusuvuori jatkoon nelinpelissä, Heliövaara ja Kontinen hukkasivat trillerissä kaksi ottelupalloa
Harri Heliövaara ja Henri Kontinen karsiutuivat jatkosta tenniksen Yhdysvaltain avoimen turnauksen nelinpelin avauskierroksella. Emil Ruusuvuori eteni sen sijaan luovutusvoitolla nelinpelissä toiselle kierrokselle.
Huomasitko? Suomen onnistuminen Tokion olympialaisissa asettuu näissä tilastoissa kovin erilaiseen valoon – katso havainnollistavat grafiikat
Avasimme erilaisten graafien kautta Suomen menestystä Tokion olympialaisissa. Kokeneen urheilumanagerin Harri Halmeen mukaan Suomea odottaa onnistuneiden kisojen jälkeen suuri haaste.
Suomea pienemmän maan jättipotti olympialaisista sai urheilupomonkin häkeltyneeksi: "Uskomattomia suorituksia"
Uusi-Seelanti sai Tokion olympialaisista peräti 20 mitalia. Robert Waddell korostaa, että maa sai mitalinsa peräti yhdestätoista eri urheilulajista.
Laura Eklund Nhagan kolumni: En ole näkymätön enkä paradoksi
Valkoisuus mielletään usein eurooppalaisuuden luontaiseksi ominaisuudeksi. Se ei pidä enää paikkaansa, eikä oikeastaan ole koskaan pitänyt, kirjoittaa Eklund Nhaga.
Katso yksi Tokion olympialaisten mielettömimmistä suorituksista – Ryan Crouserin voittosarja kuulassa on posketonta luettavaa
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun kolme miestä ylitti olympiafinaalissa 22 metriä. Tokiossa kultaa napannut Yhdysvaltojen Ryan Crouser työnsi jokaisella työnnöllään yli aiemman olympiaennätyksen.
Sukupuoltaan korjannut uusiseelantilainen Laurel Hubbard teki olympiahistoriaa – jäi kuitenkin ilman tulosta naisten tempauksessa
Uusiseelantilaisesta tuli tiettävästi ensimmäinen transsukupuolinen henkilö, joka kilpaili olympialaisissa naisten sarjassa sukupuolenkorjauksen jälkeen. Saman sarjan kultaa tempasi olympiaennätyksellä Kiinan Li Wenwen.
Sukupuolensa korjannut painonnostaja kilpailee Tokion olympialaisissa naisten sarjassa ja saa siitä rajua kritiikkiä – kinkkinen tapaus jakaa mielipiteitä
Sukupuolenkorjauksen 35-vuotiaana läpikäynyt Laurel Hubbard tekee historiaa tavoitellessaan olympiamitalia naisena.
Immuniteettivaje johti Uudessa-Seelannissa lasten infektioaaltoon – Suomessa vaje voi professorin mukaan aiheuttaa tavallista enemmän nuhakuumetta
Uudessa-Seelannissa RS-virus ja koronapandemian aiheuttama immuniteettivaje on vienyt pieniä lapsia sairaalahoitoon. Immunologian professori uskoo, että RS-virus ei Suomessa pääse ryöpsähtämään aiempaa suuremmaksi ongelmaksi, sillä virus on kiertänyt väestössä myös koronaepidemian aikana.
Islantilaiset testasivat lyhennettyä työviikkoa laajassa kokeilussa – testin jälkeen valtaosa työvoimasta lyhensi työaikaansa: "Ylivoimainen menestys"
Samantyyppisiä kokeiluja on käynnissä useissa maissa, muun muassa Espanjassa ja Uudessa-Seelannissa.