Uusimmat artikkelit
Aluehallintovirasto kehottaa Kuusamon suurpetokeskusta hoidattamaan petojen hampaat kuntoon kesään mennessä
Kehotus koskee kolmea karhua ja yhtä ilvestä. Kuusamon suurpetokeskus vakuuttaa, että hampaat hoidetaan ennen kesää.
Kuusamon suurpetokeskus kyseenalaistaa avin näkemykset eläinten terveydestä – avi muistuttaa karhujen hampaiden olevan yhä hoitamatta
Kuusamon suurpetokeskus kritisoi muun muassa sitä, että karhujen hampaiden hoitoon oli vain kaksi kuukautta aikaa kesken kesälomakauden. Avin mukaan se oli huomioinut lääkäreiden lomat ja antoi siksi kuukauden sijaan kaksi kuukautta aikaa.
Kuusamon suurpetokeskuksen eläimille lisäaika – lopettamispäätöstä ei saa panna täytäntöön, linjasi oikeus
Hallinto-oikeus päätti, että eläimiä ei tarvitse lopettaa eikä sijoittaa muualle ainakaan ennen kuin Suurpetokeskuksen valitus on käsitelty.
Hallinto-oikeus ratkaisee pian, pitääkö Kuusamon suurpetokeskuksen luopua eläimistään jo lokakuussa
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus aikoo ratkaista lokakuun loppuun mennessä, pitääkö Kuusamon suurpetokeskuksen luopua eläimistään jo ennen kuin valitus eläintarhaluvan peruuttamisesta on käsitelty.
Eläinlääkärin tarkastuksissa löytyi Kuusamon Suurpetokeskuksen toiminnasta vakavia puutteita: osa eläimistä on kärsinyt kivuista
Erityisesti eläinten hammashuolto on avin mukaan laiminlyöty. Osalla eläimistä on hampaissa pahoja hampaiden ytimiin asti johtavia kulumia.
Kuusamon suurpetokeskus valittaa aluehallintoviraston päätöksestä hallinto-oikeuteen – päätös eläinten lopettamisesta voi siirtyä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto perui Kuusamon suurpetokeskuksen eläintarhaluvan maanantaina.
Ähtärin eläinpuistossa ei ole tilaa Kuusamon suurpetokeskuksen karhuille
Ähtärin eläinpuisto on tunnettu karhuistaan jo kauan ennen pandojen tuloa. Kuusamon kodittomiksi jäävät karhut eivät kuitenkaan saa Etelä-Pohjanmaalta uutta kotia.

Kuusamon suurpetokeskuksen eläimiä ei voida siirtää Korkeasaaren tai Ranuan ja Ähtärin eläintarhoihin
Eläintarhat julkaisivat asiasta yhteisen tiedotteen sen jälkeen, kun olivat selvittäneet mahdollisuutensa Kuusamon suurpetokeskuksen eläinten vastaanottamiseen.
Avi peruuttaa Kuusamon suurpetokeskuksen eläintarhaluvan – eläimet pitää siirtää toiseen eläintarhaan tai lopettaa lokakuun loppuun mennessä
Kuusamon suurpetokeskuksella oli kesän ajan aikaa tehdä selvitys toiminnastaan aville sekä korjata eläinten olosuhteisiin liittyvät puutteet.
Suurpetokeskuksen tulevaisuus ratkeaa tänään maanantaina – aluehallintoviraston päätöstä odotetaan päivällä
Keskusta on uhannut sulkeminen jo usean kuukauden ajan siellä todettujen puutteiden vuoksi, joita on kesällä korjattukin. Keskuksesta on esimerkiksi karannut karhuja, viimeksi tässä kuussa.
Aluehallintovirasto tekee päätöksen Kuusamon suurpetokeskuksesta maanantaina
Avi on saanut selvitykset suurpetokeskukselta. Keskuksen tulevaisuus on ollut koko kesän vaakalaudalla.

Kuusamon suurpetokeskuksen tulevaisuus ratkeaa lähiaikoina – karhujen karkailu herättää ihmetystä katugallupissa
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto aloittaa tällä viikolla Kuusamon suurpetokeskuksen tulevaisuudesta päättävän käsittelyn.

Aluehallintovirasto odottaa Kuusamon suurpetokeskukselta lisäselvitystä – päätös keskuksen jatkosta voi tulla ensi viikolla
Lisäselvitysten takaraja on tänään.
Karhu oli karkuteillä vuorokauden ennen kuin poliisi sai tietää – lue tästä, mitä Kuusamon suurpetokeskuksen uusimmasta vahingosta tiedetään
Kyseessä on jo toinen karkaaminen samalta karhutarhalta alle puolen vuoden sisällä. Myös tutkija ihmettelee, miten samalla tarhalla voi toistuvasti tulla esiin uusia ongelmia.
HS: Turvallisuus- ja kemikaalivirasto selvittää Kuusamon suurpetokeskuksesta karanneen karhun tapausta
Tukes selvittää tällä viikolla tilannetta suurpetokeskuksessa karhun karkaamishetkellä perjantaina, sekä mistä karkaaminen on johtunut. Virasto valvoo kuluttajille tarjottavien palveluiden turvallisuutta.
Kuusamon suurpetokeskuksesta karannut karhu on lopetettu
Perjantaina karannutta karhua yritettiin ensin nukuttaa, mutta tämä epäonnistui.
Kuusamon suurpetokeskuksessa tehtiin elokuussa eläintarkastuksia
Eläinlääkäri on tarkastanut suupetokeskuksen koirasusia sekä yhden karhun nukutuksen aikana. Kolme karhua on tarkoitus tarkastaa tämän kuun aikana.
Aluehallintovirasto sai selvityksen Kuusamon suurpetokeskukselta – seuraavaksi selvitys tutkitaan perusteellisesti
Karhut voivat hyvin suurpetokeskuksessa, sanoo Ylen tavoittama suurpetokeskuksen eläintenhoitaja Pasi Jäntti.
Kuusamon Suurpetokeskus lopetti huonokuntoisen karhun viranomaisten määräyksestä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto velvoitti Suurpetokeskuksen lopettamaan nivelrikosta ja heikoista hampaista kärsivän Vyöti-karhun.
Kuusamon suurpetokeskukselle aikaa korjata epäkohdat elokuun loppuun – viranomaiset päättävät eläintarhaluvasta sen jälkeen
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston mukaan Kuusamon Suurpetokeskuksen eläinten hyvinvointi ei ole enää tällä hetkellä välittömässä vaarassa. Lopullinen ratkaisu eläintarhaluvan kohtalosta tehdään elokuun jälkeen.
Kuusamon suurpetokeskuksen vastaus aville: Aina-karhu hakeutui itse häkkiin ja eläinten hyvinvointiin panostetaan monin tavoin
Suurpetokeskuksen mukaan tarhatilat on saatettu valvontaeläinlääkärin vaatimaan kuntoon ja virikeympäristöä eläimille on lisätty.
Söpöstelyjournalismi karhuista ja hirvistä kääntyi nopeasti, kun epäkohdat paljastuivat – myös palkintojen antajat pohtivat, missä meni vikaan
Kohu villieläintarhojen tilanteesta on nostanut tarkasteluun myös journalismin. Aiemmin sävy on ollut jutuissa pääasiassa myönteinen.
Kuusamon suurpetokeskuksen mukaan Aina-karhua on kasvatettu ja hoidettu oikein: "Viranomaiset ovat saaneet väärän kuvan karhun elinoloista"
Laatimassaan tiedotteessa suurpetokeskus harmittelee noussutta kohua ja toteaa, että julkisuuteen on keskuksesta noussut vain kielteisiä asioita, vaikka aluehallintovirasto on todennut esimerkiksi tarhatilat säädösten mukaisiksi.
Poliisi on aloittanut esitutkinnan Kuusamon suurpetokeskuksesta
Pohjois-Suomen avi on tehnyt tutkintapyynnön liittyen eläintenpitoon Kuusamon suurpetokeskuksessa. Viranomaiset ovat huomauttaneet Kuusamon suurpetokeskusta useista eläinten olosuhteisiin liittyvistä asioista.
Tuija Siltamäen kolumni: Miten kenellekään ei tullut aiemmin mieleen kysyä, miksi ihmeessä karhun pitäisi maalata ja syödä karkkia?
Sillä aikaa kun lehdistö ihasteli Juuso-karhun "maalauksia", karhusta tehtiin eläinsuojeluilmoitus, kirjoittaa Siltamäki.
Kuusamon suurpetokeskusta uhkaa sulkeminen – syynä muun muassa vakava eläinsuojelulain vastainen toiminta
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto harkitsee Kuusamon suurpetokeskuksen sulkemista.
Kuusamon Suurpetokeskuksella on yhä useita epäkohtia korjattavana – karhunhoitaja kertoo, että edellinen hallitus oli haluton uudistuksiin
Karhuilta puuttuu edelleen kiipeilymahdollisuuksia tarhoista, vaikka asiasta on huomautettu jo vuodesta 2016 lähtien. Tukesin tarkastuksessa Suurpetokeskuksesta löytyi puutteellisia aitoja ja suppea turvallisuusasiakirja.
Kuluneita karhuaitauksia ja vaarallisia piikkejä – Kuusamon suurpetokeskuksella on ollut lukuisia puutteita eläinten hoidossa vuosien varrella
Viranomaiset ovat huomauttaneet Kuusamon Suurpetokeskusta useista eläinten olosuhteisiin liittyvistä asioista. Muutamista tarhan eläimistä on tehty eläinsuojeluilmoituksia.
Turvallisuusviranomaiset vierailivat Kuusamon suurpetokeskuksessa huhtikuisen karhujen karkaamisen jälkeen
Suurpetokeskuksen turvallisuutta kohennetaan rakentamalla jämäkämpiä aitoja. Kaksi karhua pääsi ulos aitauksesta huhtikuun puolivälissä, niistä toinen jouduttiin lopettamaan.
Karhu puri Sulo Karjalaista takamuksesta, nyt tiedetään, miten Tara pääsi karkuun – näin tapahtumat Kuusamon karhutarhalla etenivät
Tara-karhu pääsi karkuun häkistään Kuusamon suurpetokeskuksessa. Karhu kaatoi isäntänsä Sulo Karjalaisen maahan ja raapi niskasta. Vammat eivät onneksi ole hengenvaarallisia.
Aina-karhu on "välillä melko tuhma", sanoo sen isäntä – vielä kesällä orvon pennun kohtalo oli auki, mutta nyt tulevaisuus on ratkennut
Ainaksi nimetty karhunpentu löydettiin keväällä Kuhmosta. Sieltä se siirrettiin Kuusamoon, ja sinne se myös jää. Kävimme katsomassa, mitä Ainalle nyt kuuluu.
Korhosten hillitön omenasato päätyi parempiin suihin – Kuusamon suurpetokeskuksen karhut saivat satojen kilojen herkkulahjan
Kuusamon suurpetokeskuksen karhut ovat saaneet tänä syksynä herkutella rantasalmelaisomenoilla. Sosiaalinen media näytti voimansa ja nopeutensa omenatempauksessa.
Viisi yleisön suosikkijuttua sunnuntaiaamuusi: lähihoitaja kertoo, miten menetti tuhansien palkkasaatavat, tapasimme Kuhmosta pelastetun karhunpennun
Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle lukijoitamme eniten kiinnostaneita juttuja, jotka saatoit viikolla arjen kiireessä ohittaa.
Orpo Aina-karhu itkee hoitajansa perään ja haluaa jopa nukkua tämän vieressä – asiantuntijan mukaan läheinen suhde voi aiheuttaa ongelmia
Orpo karhunpentu on todella leimaantunut isäntäänsä, eikä halua olla hetkeäkään yksin. Miten petoeläin voi kiintyä ihmiseen? Pyysimme asiantuntijaa avaamaan villieläimen sielunmaisemaa.
Näin sujuu Kuhmosta löytyneen orvon karhunpennun uusi arki – temperamenttinen Aina seuraa isäntäänsä kaikkialle ja haluaa uida joka päivä
Kuhmosta löytyi toukokuun alussa vain kolmea kiloa painava orpo karhunpentu. Pentu siirrettiin Kuusamon suurpetokeskukseen Sulo Karjalaisen hoitoon, missä se on asunut siitä lähtien. Tapasimme Ainan sen uudessa kodissa.
Orvosta Aina-karhusta on kasvamassa temperamenttinen luontokappale
Kuusamon suurpetokeskuksessa varttuva karhunpentu asuu toistaiseksi isäntänsä kanssa samassa talossa.
Kuhmosta löytynyt Aina ei ole ainoa orpo karhunpentu – yksin vaeltelevia pentuja on nähty muuallakin, ja niiden kohtalo voi olla karumpi
Emostaan eksyneitä karhunpentuja on alkukesästä löytynyt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueelta yhteensä kolme. Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorin mukaan tapauksia on lyhyen ajan sisään tavallista enemmän.
Kuhmosta löytynyt karhun orpopentu ei olekaan Pena, vaan Aina – 3,5-kiloinen pienokainen juo maidonvastiketta suurella ruokahalulla
Kuusamon suurpetokeskuksen isäntä Sulo Karjalainen tutki karhun ja arvelee sen olevan tyttö.
Karhunpentu Penan emoa ei vieläkään löydy – aktiivinen etsintä lopetettiin lauantaina
Kuhmosta turvaan otetun karhunpentu Penan emon kohtalo on epäselvä. Emo on esimerkiksi voinut kuolla pesäänsä, loukkaantua pesän ulkopuolella tai vain ottaa hatkat. Emoa on etsitty useana päivänä ja nyt näyttää, ettei sen kohtalo tule selviämään.
Asukkaat löysivät pihastaan yksinäisen karhunpennun Kuhmossa – kahden jauhopaketin kokoinen "Pena" löysi uuden yösijan karhujen orpokodista
Karhuemon kohtalo on toistaiseksi epäselvä: se on voinut kuolla pesäänsä, loukkaantua ulkomaailmassa tai vain ottaa hatkat. Asiantuntijan mukaan orpoja karhunpentuja ei tule kovin usein vastaan, mutta ei se täysin tavatontakaan ole.

Juuso-karhun taideteos huutokaupataan nuorten mielenterveystyön hyväksi
Juuso-karhun taidetta on aiemminkin myyty ja rahat lahjoitettu hyväntekeväisyyteen.
Upeat kuvat: Juuso-karhu sai oman näyttelyn – satoja töitä jää pelastamatta innokkaan karhuherran kynsistä
Näyttelyssä on esillä parikymmentä Juuson teosta.

Kuusamon suurpetokeskuksen vetonaulojen heräämisestä julkaistiin video
Kuusamon suurpetokeskuksen karhut alkoivat heräillä viime viikolla.

Video: Kuusamon karhut heräsivät talviunilta – Juusolle maittoivat hedelmät ja kylpy
Videolla esiintyvät Juuson lisäksi Tessu ja emokarhu Reetta sekä karhunpennut Ansa ja Tara.

On mielenkiintoista seurata, kun pitkään aikaan ei tapahtu yhtään mitään – Kokosimme Suomen luonnon rauhallisimmat livelähetykset
Luontoseurantaa on tarjolla monen eri kameran kautta.

Keskiviikko 24.10.2018 (tv)
Vartijat ovat aloittaneet lakon. Talvinopeudet otetaan käyttöön liikenteessä tällä viikolla. Terapiahevonen Pahe on auttanut tuhansia ihmisiä. Ateneumin taidemuseon uusi näyttely kertoo 1900-luvusta. Kuusamon suurpetokeskuksen karhut valmistautuvat talvilevolle. Säätiedot.

Kuusamon karhukaksoset eivät malttaisi uinahtaa vielä – vanhimmat karhut valmistautuvat jo talvilevolle
Vanhimmat suurpetokeskuksen karhuista lopettelevat jo ruokatankkaustaan talviunien alla, mutta karhukaksoset valvottavat vielä Reeta-äitiä.

Kuusamon suurpetokeskuksen karhut valmistautuvat talviunille – keväällä syntyneet kaksospennut eivät malttaisi asettua talvipesään
Keväällä syntyneet karhunpennut Ansa ja Tara painavat jo 40 kiloa.

Juuso-karhu ja Sulo Karjalainen ikuistettiin patsaaksi Kuusamossa
Kuusamon kaupunki on tilannut patsaan ja sen on tehnyt taidemaalari, kuvanveistäjä Juhani Honkanen.

IS: Kuusamon suloiset karhunpennut saivat nimet
Pentujen isä on maalaustaiteestaan tunnettu Juuso-karhu.