Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tanskassa huutokaupattiin John Lennonin ennen kuulemattoman haastattelun sisältävä kasetti

Tanskalaiset teinipojat haastattelivat John Lennonia tämän hiusten pituudesta vuonna 1970 – kasetti huutokaupattiin nyt Kööpenhaminassa lähes 50 000 eurolla

John Lennonin ja Yoko Onon haastattelun sekä ennen julkaisemattoman kappaleen sisältänyt kasetti myytiin Kööpenhaminalaisessa huutokaupassa tiistaina. Kasetti on peräisin Lennonin ja Onon Tanskan-vierailulta 1969-1970, jolloin neljä teinipoikaa haastatteli näitä koululehteensä.

Eija Ahvo lapsuudenystävästään, Juicesta: "Jos Jussilla ei olisi ollut pienestä lähtien sana hallussa, hän olisi herkästi ollut kiusattu"

Eija Ahvo lapsuudenystävästään Juicesta: "Jos Jussilla ei olisi ollut pienestä lähtien sana hallussa, hän olisi herkästi ollut koulukiusattu"

Eija Ahvo julkaisi viime viikolla Juice Leskisen tekemän käännösversion John Lennonin klassikkokappaleesta Imagine.

Kahden lehden kannet, joissa kerrotaan Lennonin murhasta.

Murhaaja sanoi "herra Lennon" ja ampui viisi luotia – John Lennonin kuolemasta on kulunut 40 vuotta

Yle uutisoi Lennonin kuoleman tuoreeltaan radiossa joulukuussa 1980.

Miles Davis, John Lennon ja Yoko Ono kuvattuna lokakuussa 1971.

John Lennonin pyöreät aurinkolasit huutokaupattiin

Beatles-legendan rikkoutuneet lasit olivat jääneet vuonna 1968 auton takapenkille.

Puoli seitsemän katsojan vaateaarre.

Vaatteisiin voi liittyä monia tarinoita – Virpi kuuli John Lennonin murhasta Beatles-bändipaita päällään

Puoli seitsemän pyysi katsojia jakamaan kuvia omista vaateaarteistaan.

Korun latauksen luo sen tausta - ihminen, sanoo Star Wars -korun luoja

Tähtien sota -elokuva teki korutaiteilijasta tähden: "Prinsessa Leian kaulakoru on ollut käyntikorttini"

Kuvanveistäjä ja korutaiteilija Björn Weckströmin elämä on täynnä onnenkantamoisia, kuuluisuuksia ja erikoisia sattumuksia. Tähtien sodan prinsessa Leian hopeinen kaulakoru on vain yksi niistä.

Beatlesit yhteiskuvassa kesällä 1964.

Lennon vai McCartney? Tilastotiede löytää hittibiisien todelliset tekijät ja paljastaa kirjailijat nimimerkkien takaa

Soveltavalla kielentutkimuksella on saatu kiinni rikollisia ja selvitetty kirjojen todellisia tekijöitä. Pohjoisamerikkalaiset tutkijat kokeilivat lempibändinsä kappaleilla, ovatko sävellysten elementit yhtä paljastavia kuin kielen.

Hilkka Kantelisen (myöh. Ikonen) tekemiä haastatteluja 1960-luvun Iskelmä-lehdissä.

Suomalainen lapsenlikka tapasi 1960-luvun popjulkkikset

Au pair Hilkka Ikonen raportoi svengaavasta Lontoosta.

John Lennon sohvalla. Kuva Rockstopin erikoisjaksosta 1988.

John Lennonin elämä ja vain elämä

Rockstopin erikoisjakso 1988 ja Lennonin haastattelu 1965.

Lana Del Rey, Elizabeth Woolridge Grant.

Flown pääesiintyjän Lana Del Reyn keikalla ei Amerikan lippu liehu – laulaja on käyttänyt Trumpia vastaan myös noituutta

Miljoonia levyjä myyneen amerikkalaislaulajan imagoa on pidetty laskelmoivana, jopa feikkinä.

Kambodzan workshopin lapsia.

Äiti ja tyttäret kiersivät maailmaa 186 päivää – "Kyllä meillä täällä asiat tosi hyvin on"

Seinäjokelainen musiikinopettaja Hanne Orrenmaa otti lainaa niin paljon kuin sai ja lähti levittämään rauhan sanomaa maailman lapsille idolinsa John Lennonin Imagine-laulun sanoin.

Beatlesit yhteiskuvassa kesällä 1964.

Beatlesin ensimmäinen manageri on kuollut

Allan Williams löysi Beatles-yhtyeen, mutta jätti sen vuotta myöhemmin.

New Yorkin osavaltion vankeinhoitolaitoksen kuva John Lennonin murhaajasta Mark David Chapmanista.

Mark Chapman ei luovuta – jo yhdeksäs ehdonalaisanomus hylättiin

Muusikko John Lennonin surmannut Mark Chapman pysyy yhä vankilassa. Hänellä on mahdollisuus anoa seuraavan kerran ehdonalaiseen pääsyä vuonna 2018.

Vanha kunnon Freda, Beatlesin sihteeri (Good Ol' Freda). Kuva dokumenttielokuvasta.

Vanha kunnon Freda, Beatlesin sihteeri

Beatles-perheen jäseneksi päässyt Freda kertoo tarinansa.

The Beatles saapumassa San Franciscon lentokentälle vuonna 1964.

John Lennonin kihara huutokaupattiin 35 000 dollarilla

John Lennonin hiuksista leikattu kihara on ajalta, jolloin hän teki elokuvaa How I Won the War. Elokuva julkaistiin vuonna 1967.

Irwin Goodman Yle TV 2:n studiolla 1988.

Rockstopin toinen vuosi

Musiikkiohjelmasarjan toinen kausi vuosilta 1988–1989.

The Ramones kuvattuna New Yorkissa 1975.

Tältä näyttää rock`n roll!

New Yorkin maaginen 1970-luvun rock-maailma näyttäytyy laajalla skaalalla Helsingissä. Bob Gruenin ikoniset valokuvat Ramonesista, Blondiesta, New York Dollsista ja Patti Smithistä toimivat oivana vastinparina Kiasman Robert Mapplethorpe -näyttelylle.

the beatles

Apua!

The Beatlesin toisesta elokuvasta tuli Help! Apua!

Rolling Stones -kuva Mark Haywardin kokoelmista

Kuopion VB-keskukseen huikea kesänäyttely: esillä ainutkertaisia kuvia Lennonista, Rollareista ja Bowiesta

A Groovy Kind of Life -näyttelyn kuvista osa tulee julki ensimmäistä kertaa. Valokuvakeskuksen näyttelyn kuvat ovat peräisin kuuluisan lontoolaisen keräilijän Mark Haywardin arkistoista.

Suomen suosituimpien joululaulujen joukossa klassikoita ja Leeviä

Viidentoista soitetuimman joululaulun kärjen miehittivät ulkomaiset artistit.

Rolling Stonesissa soittanut saksofonisti kuollut

Bobby Keys kuoli pitkälliseen sairauteen, uutistoimistot kertovat. Hän oli 70-vuotias. Rolling Stonesin lisäksi Keys on esiintynyt John Lennonin ja Eric Claptonin tuotannolla.

Ennenjulkaisematon kuva John Lennonista ja Yoko Onosta.

Harvinainen John Lennonin ja Yoko Onon sänkykuva päätyi kampaamoon

Vuosi 1969. John Lennon ja Yoko Ono makoilevat Amsterdamissa osana omaa rauhan manifestia. Vuosi 2014. Pian pariskunta makoilee kajaanilaiskampaamon seinällä.

The Beatles

Yeah, yeah, tässä tulemme!

Vuonna 1964 maailma oli beatlemanian kourissa

Sibeliustuotteita ikkunalaudalla

Säveltäjämestarin 150-vuotisjuhla synnytti markkinoille Sibelius-humidorin, pahviteatterin, räsymatot ja tortun

Säveltäjämestari Jean Sibeliuksen juhlavuosi 2015 tuo markkinoille nipun uusia Sibelius-tuotteita musiikin jatkeeksi. Hämeenlinnassa avautuu elokuun loppuun mennessä Sibelius Center, joka tarjoaa elämysten, tarinoiden ja tiedon lisäksi näyttelyjä, esittelyjä, pieniä konsertteja sekä Sibelius-myymälän. Säveltäjän juhlavuosi kiinnostaa maailmallakin - juhlavuoden 2015 kalenteria on haluttu heti Singaporeen asti.

The Beatles

The Beatlesin suurin albumi syntyi haposta ja psykedeliasta

Kesällä 1967 Paul McCartney tunnusti käyttävänsä LSD:tä.

Liisa ihmemaassa

Kaninkolo avasi huumesatujen ihmemaan

Lasten saduista on tullut osa huumekulttuuria

Hietanen ja Numminen

Pedro Hietasen viiksivinkki: "Hyvät lannoitteet"

Pitkän linjan muusikko Pedro Hietanen kasvatti kuuluisat viiksensä 15-vuotiaana Paul McCartneyn ja John Lennonin perässä. Keskiviikkoiltana hän soittaa harmonikkaa Iitin musiikkijuhlien The Beatles-konserteissa.

Muusikko ja taiteilija Klaus Voormann.

All You Need Is Klaus

Dokumentti Klaus Voormannista, Beatlesista ja ystävyydestä.

Christie's-huutokauppakamarin työntekijä tarkastelee huutokaupassa myytävää Luke Skywalkerin ponchoa huutokaupan tiloissa.

Luke Skywalkerin poncho ja John Lennonin puulusikka huutokaupataan Lontoossa - video

Sata populaarikulttuurista tuttua tavaraa tai asustetta myydään Christie's-huutokauppakamarissa satavuotiaan pop-kulttuurin kunniaksi.

Nukkuja näkee painajaista

Sokea kuulee painajaisia

Näkövammainen Riikka Hänninen saattaa unessaan joutua koskettamaan jotain kamalaa tai kuulla, kun varpaita purraan. Sokeiden unimaailmassa aisteina ovat kuulo ja tunto.

Michael Jackson liittyy John Lennonin ja Mahatma Gandhin joukkueeseen

Brasilialaisen Atlético Goianiensen pelaajien taitelijanimet herättävät huomiota. Joukkueen kokoonpanossa ovat esimerkiksi Michael Jackson, John Lennon ja Mahatma Gandhi.

John lennonin kitara myynnissä huutokaupassa.

Lennonin kitarasta maksettiin satojatuhansia euroja

Nimettömänä pysyttelevä yhdysvaltalainen pulitti kitarasta 400 000 dollaria. Viimeksi kitara oli huutokaupassa muutama vuosi sitten, silloin hinta ylitti 100 000 dollaria.

John lennonin kitara myynnissä huutokaupassa.

John Lennonin kitaraharvinaisuus kaupan

Huutokaupassa voi ostaa omakseen myös Elviksen viitan ja Michael Jacksonin Beat it -videolla käyttämän punaisen nahkatakin.

Rauli Virtanen istuu kolmen henkivartijan kanssa auton lavalla Irakissa.

Rauli Virtanen kiirehtii sinne mistä muut pyrkivät pois

Toimittaja Rauli Virtanen kertoo, että nuorena miehenä kriisialueilta raportoiminen oli suurta seikkailua. Hohto on vuosikymmenten saatossa karissut mutta idealismi ei: John Lennonin Imagine kolahtaa edelleen.

Beatlesin uraa vauhdittanut Tony Sheridan on kuollut

Sheridanin perhe kertoo miehen kuolleen Hampurissa. Siellä tämä tapasi sittemmin Beatlesinä tunnetun yhtyeen 60-luvun alussa.

Mauri Kunnaksen piirtämä Beatles-kuva

Beatles soi kirkkokonsertissa

Tampereella neljättä kertaa järjestettävän Beatles Happeningin yhteydessä nähdään ja kuullaan Suomen ensimmäinen Beatles-messu. Lennonin ja McCartneyn laulujen luvataan sopivan yllättävän hyvin yhteisvastuukeräyksen teemaan.

Mike Monreoe toivottaa rauhaa, Yle kuvanauha 1997

Mike Monroen joulubiisinä Lennonin rauhanklassikko

Monroe vieraili Groovymeisselin jouluohjelmassa 1997.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle