Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Katso, miten Arvi Savolainen eteni vakuuttavasti pronssiotteluun

Arvi Savolainen kamppailee iltapäivällä 97-kiloisten painin olympiapronssista Tokiossa. Savolainen ottaa kello 14:n aikoihin mittaa iranilaisesta Mohammadhadi Saravista.

Kolmen maan lipunkantajat kohauttivat olympialaisten avajaisissa ilman maskia – Tokio ei ole ensimmäinen kisaisäntä pandemian keskellä

Tokion kisajärjestäjät ovat säätäneet tiukat koronasäännöt, mutta kolme joukkuetta rikkoi niitä avajaisissa.

Turkki jatkaa presidentti Erdoğanin vastustajien sieppauksia – uusimmat epäillyt sieppaukset Keniassa ja Kirgisiassa

Turkin epäillään siepanneen Kirgisian pääkaupungissa Bishkekissä aikaisin tiistaiaamuna kadonneen opettajan.

Kirgisian ja Tadžikistanin välillä kranaattitulitusta – kiista koskee vesivaroja

Kahakka kiihtyi asukkaiden välisestä kivien heittelystä ammuskeluksi.

Vankilasta presidentiksi – kansallismielinen Sadyr Žaparov voitti Kirgisian presidentinvaalit mammuttimaisella äänivyöryllä

Sadyr Žaparov ehti toimia jo syksyllä hetken aikaa maan väliaikaisena presidenttinä.

Kriisissä olevan Kirgisian presidentti Sooronbai Jeenbekov eroaa – Pääministeri ottaa ohjat käsiinsä

Oppositio on vaatinut presidentti Jeenbekovin eroa vilpillisinä pidettyjen parlamenttivaalien vuoksi.

Kirgisian kuohuntaan etsitään ratkaisua – Pääministeriksi valittiin oppositiopoliitikko Sadyr Žaparov

Parlamentti valitsi Žaparovin jo toistamiseen, sillä edelliskerralla presidentti kieltäytyi hyväksymästä valintaa.

Kirjeenvaihtajalta: Venäjän rajamailla palaa – Entisen Neuvostoliiton alueella levottomuudet seuraavat toisiaan

Kirgisiassa vaalitulos mitätöitiin protestien seurauksena. Keskiaasialaisen pikkuvaltion poliittinen kriisi on Kremlin tuorein huoli lähialueillaan.

Kirgisian vaalit mitätöitiin – tulosta vastaan protestoineet mielenosoittajat vapauttivat aiemmin entisen presidentin vankilasta

Entinen presidentti Almazbek Atambajev, 63, tuomittiin kesäkuussa  11 vuoden ja kahden kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen osana laajaa korruptiovyyhtiä.

Kirgisian ex-presidentille 11 vuoden vankeustuomio

Entinen presidentti Almazbek Atambajev pidätettiin paljon huomiota saaneessa huvilarynnäkössä viime elokuussa.

Kirgisian entinen presidentti on pidätetty, syytetään vallankaappauksen suunnittelusta

Atambajev sai syytteen murhasta, panttivangin otosta ja mellakoiden järjestämisestä.

Kirgisian entinen presidentti pidätetty – turvallisuusjoukot rynnäköivät hänen huvilaansa

Paikalla on eri arvioiden mukaan 1 000–2 000 turvallisuusjoukkojen jäsentä ja poliisia. Entisen presidentin tukijat puolustavat huvilaa.

Kiehtova maailma: Joanna Lumleyn Silkkitie – reitti, joka muutti ihmiskunnan historiaa

Brittinäyttelijä tekee huikean matkan Silkkitiellä.

Siirtolaiset kiipeämässä raja-aidan yli ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla juhlittiin kevään alkamista Kirgisiassa, muistettiin Christchurchin terrori-iskun uhreja ja kiivettiin aidan yli Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla. Kokosimme viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen.

Linnut taistelemassa auringonkukansiemenistä Etelä-Koreassa, miehiä rakennustelineillä Punaisella torilla ja viikon muita uutiskuvia

Viime viikolla eri maista tulevat kotkanmetsästysjoukkueet kilpailivat keskenään Kirgisiassa, linnut taistelivat auringonkukansiemenistä Etelä-Koreassa ja Vigon kaupungin yllä raivosi ukkosmyrsky. Yle kokosi viikon mielenkiintoisimmat uutiskuvat yhteen.

Morsiansieppaukset nostattavat mielenosoituksia Kirgisiassa – perinne juontaa juurensa paimentolaisajasta

YK:n mukaan jopa joka viidennessä avioliitossa morsian on hankittu sieppaamalla. Tapaa arvostellaan rajusti.

Suomalaisnuorilla kesy päivä nuorten MM-molskilla

Suomen vapaapainijamiesten esiintymiset jäivät keskiviikkona kahteen otteluun painin alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Tampereella.

Kolme epäiltyä sai syytteet Pietarin metroiskusta

Heitä syytetään muun muassa terrori-iskun tekemisestä. Yhteensä epäiltyjä on kymmenen.

Pietarin metroiskussa uusi pidätys: "Pidätetyllä oli käsikranaatti"

Pidätetty on metroiskun järjestäjäksi epäillyn miehen veli.

Pietarin pommi-iskun järjestäjäksi epäilty mies: "En ymmärtänyt, mitä tein"

Vuonna 1990 syntynyt mies on kotoisin Kirgisiasta kuten itsemurhaiskun epäilty tekijäkin.

Terroristijärjestöt värväävät keskiaasialaisia Venäjällä – Kirgisian ulkoministeri Suomessa: "Autamme Venäjää Pietarin iskun tutkinnassa"

Tutkija Svante Cornellin mukaan keskiaasialaiset siirtotyöntekijät päätyvät jihadistien riveihin Venäjällä.

Oliko Tukholman terroristi yhteistyössä Pietarin metroiskijän kanssa? – tämän hänestä tiedämme

Radikaali islam on voimistunut Keski-Aasian maissa. Pietarissa metroon tehdyn pommi-iskun tekijä kuului samaan kansallisuuteen.

Pietarin iskusta epäilty saattoi radikalisoitua Kirgisiassa – työskenteli sushikokkina ja mekaanikkona

Iskusta epäilty mies oli venäläismedian tietojen mukaan työskennellyt autoverstaalla ja sushikokkina. Viranomaiset ovat julkaisseet tietoja iskun uhreista.

Ulkoministeri Lavrov: "Pietarin iskujen liittäminen Venäjän toimiin Syyriassa kyynistä"

Samaan aikaan kun Pietarin metroiskun tutkimukset jatkuvat, Venäjän poliittinen johto vakuuttaa terrorismin vastaisen taistelun jatkuvan.

Ukrainalaispoliitikko sanoo hankkineensa todisteita Trumpin ex-kampanjapäällikköä vastaan

Paul Manafort joutui viime elokuussa eroamaan Donald Trumpin kampanjapäällikön tehtävistä epäilyttävien maksujen takia.

Kirgisiassa oppositiojohtaja otettu kiinni – mielenosoittajat vastustavat pidätystä

Arvostelijoiden mukaan korruptiosyytteet ovat poliittisia.

Istanbulin ampujaksi epäilty mukiloituna poliisin huostaan – tämä hänestä tiedetään

Turkin poliisin kerrotaan tienneen epäillyn olinpaikan jo muutaman päivän ajan. Pidätetty on tunnustanut hyökänneensä yökerhoon.

Boeing 747 -rahtikone syöksyi asuinalueelle Kirgisiassa – ainakin 32 kuollut

Rahtikone oli laskeutumassa Manasin kansainväliselle lentokentälle lähellä pääkaupunki Biškekiä. Koneessa ei ollut miehistön lisäksi muita matkustajia.

Thaimaasta jouluksi kotiin polkenut Lotta: "Ihmiset ovat ihan mielettömän hyviä kaikkialla"

Lotta Eriksson on pyöräillyt viimeiset 1,5 vuotta. Yksin muun muassa Keski-Aasian ja Lähi-idän läpi polkenut nuori nainen oppi luottamaan matkallaan kanssaihmisten hyvyyteen.

Ensiaskeleita kuurojen edunvalvonnassa Kirgisiassa

Kirgisiassa ei ole omaa kuurojen järjestöä, vaan maan kuurot toimivat sokeiden etujärjestössä. Ensiaskeleissa itsenäiseen toimintaan auttaa Abilis-säätiö, jonka projektissa opetetaan viittomakieltä myöhemmin tulkeiksi aikoville.

Uzbekistanin kovaotteinen presidentti Islam Karimov on kuollut

Uutistoimistojen haastattelemat diplomaattilähteet vahvistavat Karimovin kuoleman, ja ulkomaiset valtionpäämiehet ovat esittäneet suruvalitteluja.

Diplomaattilähteet: Uzbekistanin presidentti Karimov on kuollut

Uutistoimistojen diplomaattilähteiden mukaan Islam Karimov on kuollut. Ennakkoaavistuksia asiasta on liikkunut jo aikaisemminkin.

Itsemurhapommittaja iski Kirgisiassa

Itsemurhapommittaja ajoi Kirgisian pääkaupungissa Biškekissä sijaitsevan Kiinan suurlähetystön porttiin ja tappoi itsensä sekä haavoitti kolmea.

Moskovan varastopalon uhriluku nousi yhdellä – kuolleita 17

Suurin osa tulipalossa kuolleista oli kirgisialaisia siirtotyöläisiä, jotka sekä asuivat että työskentelivät varastorakennuksessa.

Video: Petra Olli yhä syvissä vesissä kolme päivää pettymyksen jälkeen

22-vuotias painija ja Suomen vahvimmaksi mitalitoivoksi nostettu Petra Olli oli hymytön ja itsesyytöksissä Copacabanalla lauantaina. – Ei se, kukaan ei ole kuollut, Olli yritti lohduttautua Yle Urheilun haastattelussa.

Toinen Rion mitalisti kärähti dopingista samana iltana – tällä kertaa melonnasta

Moldovalaismeloja Sergei Tarnovschille on annettu kilpailukielto.

Ensimmäinen Rion mitalisti kärähti dopingista

Painonnoston 69 kilon sarjassa pronssia ottanut Kirgisian Izzat Artykov on jäänyt kiinni kielletyn aineen käytöstä.

Ratkaisu sekunteja ennen loppua: Kaori Ichōlle neljäs olympiakulta

Venäjän Valeria Koblova oli sekuntien päässä naisten painin 58-kiloisten olympiakullasta. Japanin moninkertainen olympaivoittaja Kaori Ichō väänsi kuitenkin väkisin voittoon.

Petra Ollin tappio oli asiantuntijalle pettymys: "Vastustaja riisui hänet aseista"

Yle Urheilun painiasiantuntija Jarkko Ala-Huikun mukaan Petra Olli oli puolivälierän alussa nukuksissa.

Ollin valmentaja: Äärimmäinen pettymys

Valmentaja Ahto Raskan mukaan Petra Ollin otteista uupui nopeutta ja päättäväisyyttä olympiapainin puolivälierässä.

Ollin mitalimahdollisuudet murenivat lopullisesti – kirgisialainen hävisi välierän kovalle venäläiselle

Petra Ollin ottelut eivät jatku enää Rion olympialaisissa. Hänellä oli vielä hävityn puolivälierän jälkeen mahdollisuus päästä keräilyerien kautta pronssiotteluun, mutta sekään ei ole enää mahdollista.

Asiantuntija Ollin pettymyksestä: "Petra ei ollut valmis"

Kirgisialaisvastustajan räväkkä alku yllätti Petra Ollin olympiapainin puolivälierässä. Juha Virtasen mukaan Ollia vaivasi sama ongelma kuin kisojen ensimmäisessä ottelussa.

Petra Olli murtui tappion jälkeen: "Ihan järkyttävää"

Petra Olli pettyi otteisiinsa olympiapainin puolivälierässä. Hän ei usko pääsevänsä kamppailuun pronssimitalista.

Video: Mitalisuosikki Petra Ollille tappio olympiapuolivälierässä – näin ottelut voivat vielä jatkua

Petra Olli hävisi naisten vapaapainin 58 kg:n sarjassa olympiapuolivälierän. Ottelut voivat kuitenkin vielä jatkua Riossa, mikäli Tynebekova voittaa välieränsä.

Petra Olli päätti 12 vuoden suomalaiskurimuksen – "Hienoa Suomen naiset!"

Petra Olli painii olympialaisten puolivälierässä noin kello 18.20. Ottelu nähdään suorana TV2:ssa.

Ollin valmentaja: Petra säästeli lopussa

Seuraavaksi Petra Olli saa vastaansa kirgisialaisen Aisuluu Tynybekovan.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle