Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kolme raakaa viherherukkaa tertussa.

Karimaan puutarha Kokemäellä siirtyy porilaisomistukseen

Puutarhan ostanut porilainen yrittäjä Tytti Laine aikoo harjoittaa puutarhassa hyvinvointiin ja matkailuun liittyvää toimintaa.

Läheltä

Astianpesukoneesta alkoi uhkaava tulipalo Kokemäellä

Pelastuslaitos saapui paikalle, kun tuli oli jo leviämässä keittiön rakenteisiin.

Vesitornia sisältä päin kuvattuna.

Oletko aina haaveillut omasta vesitornista? – Tulkkilan maamerkille toivotaan uutta käyttöä

Kokemäen vanha vesitorni on ollut pois varsinaisesta käytöstä jo pitkään.

Satakunnan hyvinvointialueen johtaja Kirsi Varhila.

Esitys antaisi Satakunnan aluevaltuustolle päätösvallan sote-keskuksista – muotoilu saa heti täystyrmäyksen keskustasta

Satakunnan aluevaltuuston enemmistö vaati lokakuussa, että aluevaltuusto saa päätösvallan sote-palveluverkosta. Virkamiesesitys puhuu kuitenkin vain sote-keskuksista.

Läheltä

Kokemäki vastustaa hyvinvointialueen palveluverkkoselvityksen johtopäätöksiä – selvitys siirtäisi palvelut Kokemäeltä Harjavaltaan

Satakunnan hyvinvointialueen palveluverkkoselvitys on herättänyt voimasta arvostelua monissa kunnissa. Kokemäen lisäksi Säkylä on ottanut kovasanaisesti kantaa palvelujen keskittämiseen.

Kiskot

Suuret sademäärät hidastaneet Tampere-Pori-radan remppaa, siltaurakka puoli vuotta myöhässä Kokemäellä

Kokemäellä Rutunan siltaurakka aloitettiin myöhässä, koska joen suuri virtaus on hidastanut sillan perustuksien rakentamista.

Lippalakkipäinen, viiksekäs nuorukainen seisoo levytangon takana ja katsoo hymyilleen kohti Suomi-paita päällään.

Viljami Javanainen, 16, jahtaa viikonloppuna jalkakyykyn Suomen ennätystä: ”Olen syntynyt voittamaan”

Kokemäkeläinen Viljami Javanainen on suoraviivainen nuori mies. Tavoitteena on olla ikäluokan paras voimanostaja jo ensi kesän MM-kisoissa. Matkalla hän aikoo kyykätä Suomen ennätyksen nimiinsä.

Hiiripöllö Helsingin Lapinlahden sairaalan puistossa joulukuussa 2021.

Pöllöralli eläinten turvakodissa – jo kolme tarvinnut apua Raumalla: ”Tuijottavat vihaisesti, kuten kuuluukin”, kertoo eläintenhoitaja

Kokemäellä sijaitsevassa eläinten turvakodissa on hoidettu yhtä helmipöllöä ja kahta hiiripöllöä.

Ruutupaitainen nainen ojentaa harmaita kalsareita.

Poistotekstiilien seasta on löytynyt jopa ötököitä ja hiirenpapanoita – asiakas saattaa suuttuakin, jos oma vaate ei kelpaa kierrätykseen

Poistotekstiilien kierrätyksessä noudatetaan melko kirjavia periaatteita. Kierrätysasiantuntija ei kuitenkaan usko, että ihmiset kierrättävät tarkoituksella väärin.

poistotekstiilistä tehtyä kuitua

Kerätyn poistotekstiilin laatu heikkoa Porin seudulla – ainakin puolet päätyy sekajätteeseen

Poistotekstiilien keräys aloitettiin Porin seudulla viime vuonna. Tänä vuonna vastaanotto laajeni Merikarvialle, Nakkilaan ja Kokemäelle.

Läheltä

Kokemäki aikoo vuokrata maata vanhan kaatopaikan alueelle suunnitellulle aurinkovoimalalle

Sun Telja suunnittelee Kokemäelle 15 hehtaarin aurinkovoimalaa.

Läheltä

Sote-alan yhdistykset saamassa kaipaamansa tukirahat Satakunnan hyvinvointialueelta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton piirille, Porin Mielenterveysyhdistys Hyvikselle ja Tukiranka ry:lle ehdotetaan yhteensä 284 500 euroa. Yhdistykset ovat odottaneet tukea pitkään.

Säkylän terveyskeskus.

Terveyskeskuksia aiotaan karsia kovalla kädellä Satakunnassa – suunnitelma uudesta palveluverkosta on hätkähdyttävän raju ja nopea

Nykyisestä 27 perusterveydenhuollon toimipisteestä on tarkoitus siirtyä kuuden sotekeskuksen malliin. Myös muun muassa vanhuspalveluiden ja vuodeosastojen toimipisteitä aiotaan karsia.

Läheltä

Pori ennallistaa noin 70 hehtaaria suota Kokemäellä

Harjunsuon ennallistamisen tavoitteena on hidastaa ilmastonmuutosta ja säilyttää luonnon monimuotoisuutta.

Läheltä

Henkilöauton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä rekan perään kakkostiellä Kokemäellä

Kakkostie oli aamupäivällä jonkin aikaa kokonaan suljettu onnettomuuspaikan kohdalla.

Läheltä

Harjavalta myymässä Koivurannan leirikeskuksen

Kaupunginjohtajan mielestä Kokemäellä sijaitsevan leirikeskuksen ylläpitäminen ei kuulu kaupungin perustehtäviin. Lisäksi leirikeskuksen käyttö on ollut vähäistä.

Heijastava työtakki, jonka selässä on logo, jossa lukee Satakunnan pelastuslaitos.

Huittisten uimahallin kellariin nousi yli puoli metriä sadevettä – halli kiinni ainakin tämän viikon

Eilen pitkään jatkunut rankka sade työllisti pelastuslaitosta Satakunnassa.

Tumma naisen hahmo katsoo ulos ikkunasta maisemaa.

Valtakunnallinen mielenterveyspalkinto Poriin

Vuoden Pomppu-palkinnon saanut Porin mielenterveysyhdistys Hyvis keskittyy työssään keski-ikäisiin ja ikääntyneisiin aikuisiin.

Punainen kyltti, jossa kerrotaan Kokemäen koirapuiston sulkemisesta sääntörikkomuksen takia.

Kokemäen koirapuisto suljettiin toistuvien sääntörikkomusten vuoksi

Koirien jätöksiä on jätetty keräämättä ja koirien kaivamat kuopat täyttämättä.

Poliisiauton kyljessä poliisin miekka-symboli.

Kuljettaja kuoli mönkijäkilpailussa Kokemäellä lauantaina

Onnettomuus tapahtui paikallisen moottoriurheiluyhdistyksen ajotapahtumassa.

Paloauto.

Omakotitalossa tulipalo Kokemäellä

Pelastuslaitoksen mukaan yksi huone talossa paloi pahasti ja muuten talo kärsi laajoja savu- ja nokivahinkoja.

Kuvakaappaus Satakunnan hyvinvointialueen nettisivuista.

Suuri osa aluevaltuustoryhmistä torjuu väitteen virkamiesten jyräyksestä palveluverkkoa muovatessa – sotekeskusten sijainnista tietoa kenties jo tällä viikolla

Jyräys sai vain osin kannatusta Ylen kyselyssä Satakunnan aluevaltuustoryhmille. Poliitikoille järjestetään sotepalvelujen järjestämisestä seminaari tiistaina.

Havainnekuva Kokemäelle suunnitellusta nikkelisinkkiakkutehtaasta.

Kokemäelle suunniteltu suuri akkutehdas edelleen vailla rahoitusta

Vielä vuosi sitten oli suunnitelmissa, että akkuja valmistuisi jo vuonna 2024. Tavoitteena on nyt, että rahoituspäätös saataisiin tämän vuoden aikana.

Kokemäkeläislähtöinen keskustan entinen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan entinen puheenjohtaja Juha Korkeaoja.

Ex-ministeri Korkeaoja tukee Lipposen kantaa ulkopolitiikan johtamisesta: Presidentti ei saa nostaa itseään valtioneuvoston yläpuolelle

Entinen ministeri ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Juha Korkeaoja (kesk.) sanoo, että perustuslaki puhuu ulkopolitiikan johtajuudessa yhteistoiminnasta eikä tue presidentin ykkösasemaa.

Nainen juttelee lapsen kanssa telttojen edustalla Pitkis-Sport-leirillä. Kuvan etualalla on myös toinen lapsi.

Pitkis-Sport kokoaa Kokemäelle 850 leiriläistä ja 180 vapaaehtoista – monella menossa on vuoden paras viikko

Pitkäjärven maastoissa leireilee taas koronavuosien jälkeen enemmän lapsia. Kuusikymppisiään viettävä leiri on monelle kävijöistä jo perinne.

Läheltä

Kokemäen entiset johtajat mielivät Nakkilan uudeksi kunnanjohtajaksi

Yhdentoista hakijan joukossa ovat Kokemäkeä aiemmin urallaan johtaneet Nina Kivi ja Markus Ojakoski, joka valittiin maanantaina Nakkilan uudeksi hallintojohtajaksi.

Ihmisiä Iitin terveysaseman odotustiloissa.

Missä sijaitsevat tulevaisuuden terveysasemat Satakunnassa? Yle kysyi puolueilta – vasemmisto jätti vastaamatta

Minkään vastanneen puolueen valtuustoryhmä ei pysty antamaan varmaa vastausta, mitä sote-palveluja eri kuntien alueille jää tulevaisuudessa Satakunnassa. Kesän jälkeen on päätöksenteon aika.

Heijastava työtakki, jonka selässä on logo, jossa lukee Satakunnan pelastuslaitos.

Keski-ikäinen nainen löytyi hukkuneena Kokemäellä

Vielä ei tiedetä, miten hukkunut oli joutunut veteen. Hukkuneella oli vaatteet päällä.

En gravid kvinnas sitter på en säng och håller i sin mage. I bakgrunden syns ljusbelysning.

Päihdeäiti halutaan hoitoon heti raskauden alussa – hoitopolusta toivotaan pysyvää käytäntöä Satakunnan hyvinvointialueelle

A-klinikka on kehittänyt päihteistä eroon pääsemiseen raskaana oleville äideille Satakunnassa hoitomallin, jossa apua ja tukea tarjotaan nopeasti äidille ja koko perheelle.

Läheltä

Tie oli suljettu liikenteeltä Sastamalassa raskaan ajoneuvon nostotyön vuoksi

Tapahtumapaikan ohitse oli käytössä kiertotie, mutta raskaat ajoneuvot eivät päässeet kiertämään nostopaikan ohitse.

Läheltä

Lehtosen Konepajan työturvallisuudessa taas puutteita – oikeus lätkäisi konepajalle yhteisösakon

Kokemäellä toimiva Lehtosen Konepaja tuomittiin maksamaan yhteisösakkoa. Myös yhtiön työnjohtaja sai sakot työturvallisuusrikoksesta. Konepajan turvallisuuskulttuuria on käsitelty oikeudessa ennenkin.

Kartta Rauma-Kokemäki -junaradasta ja pysäkeistä.

Rauma jatkaa ponnistuksia henkilöjunaliikenteen käynnistämiseksi – uusi selvitys valmistumassa

Rauma tilasi oman selvityksen henkilöjunaliikenteen aloittamisen mahdollisuuksista. Kaupunki pitää Traficomin tammikuista selvitystä puutteellisena.

Kivikirkko mäellä keväällä. Edessä näkyy hautaristi.

Kaupunki sai testamentin yksinäisten joulutervehdyksiä varten – virkamiesjohto ohjaisi rahat pääosin uskonnollisten yhdyskuntien jaettavaksi

Kokemäen kaupunki sai testamenttilahjoituksena 31 000 euroa jaettavaksi yksinäisten ja syrjäytyneiden joulutervehdyksiin. Raha on päätymässä jakoon muun muassa helluntaiseurakunnan kautta.

Mielenosoitus Ulvilan kaupungintalolla koululakkautuksia vastaan. Vanhemmilla kylttejä kädessä.

Satakunnan vuoden kylää etsitään jälleen

Vuoden kylä valitaan Satakunnassa 29. kerran.

Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Vessan roskis sytytettiin palamaan Kokemäen yhteiskoulussa

Pelastuslaitoksen mukaan roskis sytytettiin todennäköisesti tahallaan.

Ihmisiä seisoo rivissä; jalkoja kuvattuna, yksissä niistä korkokengät ja muissa kolmissa puvunkengät.

Tasa-arvo puree kuntien nimikkeisiin: Kaupunginlakimies on juristi ja esihenkilö vie voiton, kun esimies särähtää korvaan

Mies-päätteiset virka- ja tehtävänimikkeet ovat Yle-kyselyn perusteella Satakunnan kunnissa suureksi osaksi mennyttä maailmaa. Toisaalta joissakin kunnissa muutoksesta ei ole edes keskusteltu.

Töölöntorin Alko avajaispäivänä.

Alkon ryöstäneelle 15-vuotiaalle pojalle ehdollista vankeutta

15-vuotias poika ryösti helmikuussa Kokemäen Alkon puukolla uhaten.

yleiskuva

Kuutta kaupunginosaa Satakunnasta ehdotettu Vuoden kaupunginosaksi

Vanha Rauma valittiin viime vuonna Vuoden kaupunginosaksi.

Villasukan kantapään neulontaa.

Kokemäellä innostuttiin neulomaan kaupungille nimikkotuotetta

Ehdotuksia kertyi kolmetoista aina Uuno-villahatusta Kokemäki-töppösiin. Kaupunkilaiset valitsevat äänestyksellä voittajan.

Perussuomalaisten Petri Huru ja Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset sai Satakunnasta yhden uuden kansanedustajan, vasemmistoliitto menetti ainoansa – katso tästä Satakunnan vaalitulos

Satakunnan äänestysprosentti oli 70,4. Uusia kansanedustajia maakunnasta saatiin kaksi.

Perussuomalaisten Petri Huru ja Laura Huhtasaari

Vaalitulos on valmis, perussuomalaiset Satakunnan suurin

Yle Pori välitti tunnelmia vaalivalvojaisista eri puolilta Satakuntaa.

Läheltä

Kokemäen kirkkoherra Hannu Tomperi siirtyy Poriin sairaalapastoriksi

Hän on Kokemäen virastaan virkavapaalla ja johtaa tällä hetkellä viransijaisena Harjavallan seurakuntaa.

Läheltä

Kokemäki vuokraa Pamauksen tanssilavaa

Kaupunki toivoo Pitkäjärven alueella sijaitsevalle lavalle monipuolista käyttöä.

Eduskuntavaalit 2023 äänestyslippu.

Jämijärvi ja Kankaanpää kärkipäässä koko Suomen ennakkoäänestysvertailussa

Ennakkoäänestysaktiivisuus oli Satakunnassa korkeampi kuin neljä vuotta sitten. Äänestämässä on käynyt jo 43,4 prosenttia äänioikeutetuista. Vähiten ennakkoäänestäminen kiinnosti Kokemäellä.

Toimitsija leimaa äänestyslipukkeen.

Satakunta putosi ennakkoäänestyksen vilkkauskisan kolmoseksi loppusuoran häämöttäessä

Satakuntalaisista äänioikeutetuista on käynyt äänestämässä jo 34,4 prosenttia. Pirkanmaan lisäksi nyt myös Lappi on kiilannut Satakunnan ohitse.

poliisiasema

Poliisiasemauudistus tuo tutkijat kenttäpartioihin ympäri Lounais-Suomea

Aiemmin poliisit ovat keskittyneet joko tutkintaan tai kenttätyöhön. Jatkossa poliiseja nähdään enemmän partioimassa.

VR:n juna pysähtyneenä rautatieasemalla.

Aamun ensimmäinen juna Porista Tampereelle jää ajamatta perjantaina, vaikka lakko loppui

VR kertoo, että henkilökuntaa ei ole riittävästi perjantaina kello 5.17 Porista Tampereelle kulkevaan junaan, vaikka veturinkuljettajien lakko on päättynyt.

Nainen, jolla on oranssi kaulahuivi.

Analyysi: ”Nauhakaupungilla” aiemmin useita kansanedustajia yhtä aikaa, kohta ei välttämättä yhtään

Ulvila, Nakkila, Harjavalta ja Kokemäki suunnittelivat 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä kuntaliitosta, ”Nauhakaupunkia”. Hanke kariutui. Seutu saattaa menettää asemansa eduskunnassa.

Nainen lavalla taputtaa käsiään.

Suvi Teräsniska ja Ernest Lawson tähdittävät Kokemäen ensimmäistä omaa kesätapahtumaa

Päivän ohjelmassa on myös kuntalaisten toivoma satakuntalainen pitopöytä.

Satakunnan pelastuslaitoksen johtoauto.

Raskas ajoneuvo kaatuneena tiellä Huittisissa – toinen kaista suljettu liikenteeltä tunteja

Ajoneuvo törmäsi edellä kulkevaan, kääntymässä olevaan henkilöautoon. Henkilöauto ajautui törmäyksestä viereiselle pellolle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle