Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Osa Varkauden Joutenlahden asukkaista ei halua naapurustoonsa Jehovan todistajien rakennusta

Asukkaat epäilevät muun muassa liikenteen vilkastuvan sekä rakennuksen ulkonäköä vankilamaiseksi.

Aki Tulimäki, 29, jätti Jehovan todistajat ja opiskelee nyt amispohjalta juristiksi – “Ehkä minusta tulee pahimpien murhamiesten puolustaja”

Aki Tulimäki ei koskaan mennyt lukioon. Entinen rakennusmies ja kännykkäkauppias pääsi lukemaan lakia kolmannella yrittämällä.

Tanskalainen Jehovan todistaja vapautetaan etuajassa vankilasta Venäjällä

Venäjän korkein oikeus totesi vuonna 2017, että Jehovan todistajat on äärimielinen järjestö, jonka kaikki toiminta on laitonta.

Kymmeniä Jehovan todistajia käännytetty Venäjälle, joukossa 80-vuotias lähes liikuntakyvytön vanhus – tytär uskoo, ettei äiti selviä palautuksesta hengissä

Jehovan todistajiin kuuluva venäläisvanhus on määrätty käännytettäväksi kotimaahansa. Tytär toivoo äidin saavan kuolla Suomessa.

Jehovan todistajien valtakunnansalin polttamisesta syytetty mielentilatutkimukseen

Valtakunnansali paloi Pöytyän Yläneellä elokuussa. Mies saatiin kiinni pian tapahtumien jälkeen.

Jehovan todistajien valtakunnansalin polttamisesta syytetylle vaaditaan vankeutta – valeli viisi litraa bensiiniä rakennukseen

Miestä syytetään tuhotyön ja tuhotyön yrityksen lisäksi pahoinpitelystä ja kahdesta kotirauhan rikkomisesta.

Tuesday's papers: Opposition fights tax rises, quicker United Brotherhood ban, conscription refusals

A conservative MP criticises planned tax hikes, authorities seek an end to a violent gang and more people than ever refuse armed service.

Yhdysvallat asetti pakotelistalle venäläisvirkailijoita Jehovan todistajien kidutuksesta epäiltyinä

Kaksikon epäillään valvoneen Siperiassa Jehovan todistajien jäsenten kuulustelua, jossa oli tiettävästi käytetty sähköshokkeja ja tukahduttamista.

Jehovan todistajien valtakunnansalin tuhopoltosta epäilty vangittu – teon motiivina ilmeisesti seurakunnan jäsenen pahat puheet

Epäilty mies tunnusti aikaisemmin poliisille sytyttäneensä Jehovan todistajien valtakunnansalin Pöytyän Yläneellä.

Mies tunnusti sytyttäneensä Jehovan todistajien valtakunnansalin Yläneellä

Teon tunnustanut mies on seurakunnan entinen jäsen.

Jehovan todistajien ylin johto syytteeseen pedofiilien suojelusta – Myös USA:n korkein oikeus ottaa kantaa tietojen peittelyyn

Lastensuojelulain muutos New Yorkin osavaltiossa saattaa tuoda oikeuteen suuren määrän vuosia sitten tapahtuneita lasten hyväksikäyttötapauksia.

Close to 90% of Russian Jehovah's Witnesses applicants refused asylum in Finland

Asylum applications from Russians shot up in 2017, after the country's top court deemed the religion an extremist group.

Venäläisten turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi ja laski – noin 90 prosenttia Jehovan todistajista on jäänyt ilman turvapaikkaa

Jehovan todistajien toiminta kiellettiin Venäjällä vuonna 2017. Silloin turvapaikkahakemusten tilastoon kohosi piikki.

Varusmiesliitto esittää kaikille pakollista asevelvollisuutta: "Nykyinen malli koetaan epätasa-arvoiseksi"

12 000 alokasta astuu tänään palvelukseen. Yhdistys ehdottaa asepalvelusta, jota voidaan määrätä suorittamaan, jos koko ikäluokasta ei löydy tarpeeksi vapaaehtoisia.

Jehovan todistajat kokoontuvat viikonvaihteessa Jyväskylään

Todistajien seurakunnat Keski-Suomesta, Savosta ja Karjalasta kokoontuvat konventtiin.

Jehovan todistajat kokoontuvat Pietarsaareen

Aluekonventti on kaupungissa tämän vuoden suurin seminaaritapahtuma.

Finland sees rise in 'total objectors' to military, civilian service

Young men refusing both compulsory military and civilian service were able to avoid punishment this spring by taking advantage of a legal loophole.

Herätys: Aseistakieltäytyjien määrä kasvoi roimasti, Yle selvitti lukiolaisten uupumusta, epävarmuus vaivaa myös hittinikkaria

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Totaalikieltäytyjien porsaanreikä meni umpeen – pantarangaistus napsahtaa yhä useammalle

Jehovan todistajien vapautuslain kumoaminen aiheutti alkuvuonna armeijasta kieltäytyvien määrässä rajun piikin.

Tässä yhteisössä lapset ovat kiellettyjä eikä työstä saa palkkaa – Elli Kinkku on asunut täällä 16 vuotta ja on kiitollinen joka päivästä

Uskonnollisissa yhteisöissä asuu Suomessa arviolta muutama sata ihmistä. Uusinta keskittymää puuhataan nyt Järvenpäähän.

All Points North #42: Platforms, promises and platitudes - Swedish People's Party

Journalist Sam Kingsley and political pundit Sini Korpinen join the podcast to talk about the Swedish People's Party's prospects in the parliamentary elections.

Jehovah's Witnesses lose exemption from military service

The law allowing Jehovah's Witnesses to avoid conscription or alternative civilian service was ruled discriminatory.

Venäjä tutkii väitteet Jehovan todistajien raa'asta kidutuksesta

Viranomaiset ovat päättäneet tutkia väiteet kidutuksista, koska ”mediassa julkaistut tiedot asiasta ovat aiheuttaneet levottomuutta.” 

Jehovan todistajat: Jäseniämme kidutetaan Venäjällä – sähkösokkeja ja kuristamista

Monet järjestöt ovat tuominneet Jehovan todistajiin kohdistetun vainon Venäjällä.

Finnish court orders Jehovah's Witnesses to end illegal data gathering

Finland's Supreme Administrative Court (KHO) ruled that private data gathering door-to-door by Jehovah’s Witnesses is illegal without prior consent.

KHO: Jehovan todistajat ovat keränneet laittomia nimilistoja

Jehovan todistajat eivät saa kerätä saarnaamistyön yhteydessä henkilötietoja nimilistojen tekemiseksi ja muihin muistiinpanoihin ilman asianomaisten suostumusta, KHO linjaa. Tietojen keräämiseen on pyydettävä aina etukäteen lupa.

No prison sentences for civilian service objectors, appeal court rules

Individuals who reject civilian service based on their beliefs should be treated the same as Jehovah's Witnesses and should not face jail time, court says.

Kymmenisen totaalikieltäytyjää selvinnyt ilman tuomiota helmikuun jälkeen – Helsingin hovioikeuden ratkaisu johti oikeudelliseen "oravanpyörään"

Helsingin hovioikeus päätti perjantaina pitää voimassa kolme käräjäoikeuden päätöstä, joissa siviilipalveluksesta kieltäytyjiä ei tuomittu vankeuteen vakaumuksen vuoksi. Käräjäoikeus perusteli ratkaisujaan hovioikeuden muuttuneella linjalla.

Opetusministeriö hyväksyi Jehovan todistajien ohjeistuksen seksuaalirikosten käsittelyssä – Professori: “On ongelma, jos yhteisöt toimivat tuomioistuimina”

Seksuaalirikoksia kokeneet entiset Jehovan todistajat ovat kertoneet, että heitä on kielletty kertomasta rikoksista maallisille viranomaisille.

Yhdysvaltalainen tuomioistuin: Jehovan todistajien on maksettava 35 miljoonaa dollaria hyväksikäytön uhrille

Tuomio annetaan uskonnollisen yhteisön hyväksikäyttötapauksen peittelystä.

Nainen voitti palkinnoksi kauneushoidon – työntekijä perui sen, koska asiakas oli 20 vuotta sitten Jehovan todistaja

Yhdenvertaisuusvaltuutettu kertoo, että yhdenvertaisuuslain sekä rikoslain perusteella on kiellettyä syrjiä ihmistä esimerkiksi uskonnon tai etnisen taustan perusteella.

Hallitus esittää Jehovan todistajien vapautusta ase- tai siviilipalveluksesta lakkautettavaksi

Vapautuslakia on pidetty pitkään ongelmallisena perustuslaissa olevan yhdenvertaisuusvaatimuksen kannalta.

Hundreds of Russian Jehovah's Witnesses seek asylum in Finland

Citing religious persecution, some 200 Russian Jehovah’s Witnesses are seeking refuge in Finland after Russia classified them as extremists last year.

European Court of Justice rules Jehovah’s Witnesses illegally gather personal data

Jehovah’s Witnesses’ practice of going door-to-door and gathering information about family ties and medical conditions has been under scrutiny since 2013.

Jehovan todistajat EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisusta: Otamme vakavasti ja perehdymme siihen

EU-tuomioistuimen mukaan Jehovan todistajat on rekisterinpitäjä, kun se käsittelee ovelta ovelle -saarnaamistyön yhteydessä kerättyjä henkilötietoja.

EU-tuomioistuin vahvistaa tietosuojavaltuutetun näkemyksen – Jehovan todistajat keräävät laitonta henkilörekisteriä

Jehovan todistajat ovat keränneet rekisteriään ovelta ovelle -menetelmällä. Rekisteriin on kerätty tietoja ihmisten perhesuhteista ja sairauksista.

Finnish Jehovah's Witnesses not exempt from conscription, working group finds

A working group from the Ministry of Defence said that Finland's laws exempting Jehovah's Witnesses from military conscription should be abolished.

Maanantai 2.7.2018 (radio)

Jo satoja taksiliikennelupaa koskevia hakemuksia on tullut Trafiin. Maksuhäiriömerkintöjen määrä on taas kasvanut. Opiskelijoiden asuntomarkkinoilla on ruuhkaa. Raskaana olevat tupakoivat Suomessa enemmän kuin muualla Euroopassa. Jehovan todistajien vapautus asevelvollisuudesta ehkä loppuu.

Työryhmä esittää: Jehovan todistajien vapautus asepalveluksesta pitäisi lakkauttaa – Jehovan todistajat: "Aseistakieltäytyminen jokaisen omantunnon kysymys"

Puolustusministeriön työryhmä ehdottaa Jehovan todistajat asepalveluksesta vapauttavan lain kumoamista. Muistiolla on pitkä matka laiksi, mutta mikäli ehdotus etenee, joutuisivat palveluksesta kieltäytyvät Jehovan todistajat tulevaisuudessa totaalikieltäytyjien tavoin vankilaan.

Uusi avaus: Asevelvollisuuden tilalle kansalaispalvelus, joka koskisi myös naisia – voisi välttää rahalla

Myös siviilipalvelus jäisi historiaan, jos uuteen varautumispalvelukseen siirryttäisiin. Esityksen takana on Elisabeth Rehnin ajatushautomo.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle