Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pöydässä ruokaa, jota olisi tarjottu 1800-luvun puolivälin kievarissa; perunoita, possunpaistia, naurissosetta.

Kestikievarissa ruoka odotti lämpimänä ja makuusijan sai säädyn mukaan – ruoasta ja astioiden siisteydestä vallitsivat tarkat säännöt

Kestikievarisäännöt määräsivät jopa leipäpalan paksuuden. Mutta mitä muuta kestikievareissa syötiin?

Kuddnäsin päärakennus, valkoiseksi kalkitty kivitalo, jossa on punatiilinen katto. Kartanolle vievän soratien molemmin puolin on puiset pylväät, joiden päällä valaisimet.

Topeliuksen pakarituvan pöydällä piiat leipoivat leipää ja lääkäri-isä teki ruumiinavauksia

Toisin kuin muissa perheissä, Zacharias Topeliuksen lapsuudenkodissa lapset saivat syödä samassa pöydässä aikuisten kanssa.

John Henry Fuselin maalaus Painajainen. Naista riivaavat demonit.

Black Mirror teki teknologiasta pelottavaa, mutta samoista naruista vedettiin jo 200 vuotta sitten: tuore kirja sukeltaa klassisen kauhun syövereihin

Aiemmin suomentamattomista novelleista koostuva Klassisia kauhukertomuksia -antologia näyttää, millaista kauhun maailma on ollut 1800-luvulla. Viktoriaanisen ajan kauhukirjallisuuden uranuurtajia olivat naiset.

Liselott Lindström

Topeliuspriset-journalistipalkinto Ylen Afrikka-toimittaja Liselott Lindströmille

Palkintoperustelujen mukaan Lindström on lisännyt tietämystä usein länsimaisessa tiedonvälityksessä sivuun jäävästä Afrikasta.

Jani Halme

Jani Halmeen kolumni: Identiteetti on vain mielikuvitusta

Koska identiteetti on mielikuvitusta, on se myös mielen muutettavissa, kirjoittaa luova johtaja Jani Halme.

Juha Hurme etualalla, taustalla puupiirros Kalevalasta

Juha Hurme: "Kalevala oli lopullinen kuolinisku runolaulun ilmiölle"

Elias Lönnrot muokkasi ja runoili viisi erilaista Kalevalaa

Susi ilta-auringossa.

Susi sai saaliiksi 21 lasta – Tapahtuneesta on yli sata vuotta, mutta me pelkäämme yhä

Biologi, toimittaja ja tietokirjailija Jouni Tikkasen kirjoittama Lauma avaa suomalaisen susivihan solmuja. Kaikki kietoutuu kahteen vuoteen Varsinais-Suomessa 1880-luvun alussa. Sudet surmasivat silloin alueella 21 lasta.

Meri Louhos pikkutyttönä soutuveneessä siskonsa ja isänsä kanssa.

"Oi niitä aikoja!" – pianisti Meri Louhos muistelee

"Meillä oli onnellinen lapsuus Kotkassa."

Kuddnäsin kartano on avattu yleisölle uudistettuna.

Suomen kuuluisin satusetä kasvoi aikana, jolloin sisällä syljeskeltiin lattialle – Topeliuksen uusittu synnyinkoti näyttää, miten vapaamielinen perhe eli

Zacharias Topeliuksen syntymästä tuli tammikuussa kuluneeksi 200 vuotta. Hänen synnyinkotinsa Uudessakaarlepyyssä elää nyt uutta loistoaan.

Kuvassa vaalea rakennus ja ihmisiä pihalla

Tiistai 26.6.2018 (tv)

Helsingin junaliikenteessä on muutoksia. Eri maiden tullikoirat harjoittelevat Suomessa. Helsingissä voi mennä metsään vaikka metrolla. Kirjailija Zacharias Topeliuksen lapsuudenkoti on avattu korjaustöiden jälkeen. Säätiedot.

Kuvassa vaalea rakennus ja ihmisiä pihalla

Topeliuksen syntymäkoti avaa ovensa remontin jälkeen

Päärakennusta ja keltaista sivurakennusta on restauroitu runsaan kahden vuoden ajan. Tänä vuonna vietetään Sakari Topeliuksen 200-vuotisjuhlavuotta.

Porträtt av Zacharias Topelius

Sakari Topelius, koko Suomen satusetä

Topelius vakiinnutti lastenkirjallisuuden aseman Suomessa.

Topeliusstatyn

Pehmeiden arvojen suurmies

Topelius oli pehmeiden arvojen suurmies.

Marko Hietikko

Topeliuspriset-journalistipalkinto Ylen Marko Hietikolle

Palkintoperustelujen mukaan Svenska Ylellä työskentelevällä Hietikolla on harvinaisen suuri tietämys ääriliikkeistä.

Zacharias Topelius

Topelius oli paljon muutakin kuin satusetä, mutta sellaisena hänet haluttiin muistaa – patsaasta nousi aikoinaan lihava riita

Pikkulintuja varjelleen suomalaisuusmiehen, runoilijan ja journalistin muistomerkkikiistassa ei 1930-luvulla keinoja kaihdettu.

Zacharias Topelius

Mikä lintu laulaa Sylvian joululaulussa, kuinka Topeliuksen isoisä liittyy Koivuun ja tähteen? Testaa, kuinka hyvin tunnet satusedän tekstit!

Kautta aikain rakastetuimman satusetämme Zachris Topeliuksen syntymästä tulee tänä vuonna täyteen 200 vuotta.

Maamme kirja 2017 -teksti

Kiersimme isänmaata – tällaisia ovat Suomen heimot vuonna 2017

Jakke Holvas etsii maakunnista Topeliuksen suosikkeja.

kuoro laulaa , edustajat kuuntelevat

Video: "Olen pieni veljesi, tulin taivahasta" – Varpunen jouluaamuna herkisti kansanedustajat joulukahvilla

Sibelius-lukion kamarikuoro esitti Valtiosalissa kauneimpia joululauluja ennen eduskunnan lomaa. Voit kuunnella kappaleen klikkaamalla kuvaa.

Perttu Häkkinen Laajasalo

Perttu Häkkinen opastaa kotisaarensa pimeälle puolelle – rakkaalla kaupunginosalla on murhanhimoinen menneisyys

Idyllistä Laajasaloa näyttää leimaavan määrittelemätön pimeys, joka on konkretisoitunut korkean profiilin henkirikoksina. Saarta rakastava toimittaja-kirjailija Perttu Häkkinen vie meidät historian sekä surman siipien havinaan.

Tiina Weckström Kansallisteatterin Koivussa ja Tähdessä.

Koivu ja tähti skoolaa kossupiimällä isänmaalle

Pirkko Saision näytelmä sekoittaa myyttejä ja tragikomediaa

Zacharias Topelius

"Tätä ystäväämme ei ole mämmitelty yltäkylläisyydellä ja herkullisella ruoalla" – Topeliuksen Maamme kirjaa on luettu liki yhtä paljon kuin Raamattua

Zacharias Topeliuksen tie rintakuvaksi kansakunnan kaapin päälle kulki lempeyden ja tarinankerronnan kautta. Yle vierailee sarjassaan Maamme kirjan maisemissa.

Koivu ja Tähti

Pirkko Saision uusi näytelmä tekee lempeää pilaa kulttuuri-ihmisistä: "Keväinen somekohu oli kova paikka"

Kansallisteatterin juhlanäytelmä Koivu ja Tähti käsittelee suomalaisuutta, globalisaatiota ja liikkuu useilla eri aikatasoilla.

Neljä nuorta Haralan harjun näkötornissa Kangasallla

Pölyt pois maakuntalauluista! Tuulettajina joukko nykymusiikin ammattilaisia

Tutut sävelet ja sanat säilyvät, mutta raikkaat sovitukset ja videot herättävät perinnelaulut nykyaikaan. Vuoden loppuun mennessä kaikilla maakunnilla on oma, uudistettu laulunsa.

Välskärin kertomuksia kunnelmasarjan näyttelijöitä.

Viisitoista lauantaita Välskärin kertomuksia – klassikko taipui kuunnelmasarjaksi 1974

Välskärin kertomuksia taittui kuunnelman muotoon 1974–1975

Laura Alajääski Myrskyluodon Maija -näytelmässä.

Teatterisyksy alkaa: Pirkko Saisio versioi Topeliusta Kansallisteatterissa, näyttämön kauhukakara Lauri Maijala tarttuu Aleksis Kiveen ja viisi muuta tärppiä

Suomen satavuotisjuhlat näkyvät suurimpien teattereiden ohjelmistossa: Tänä syksynä esitetään kotimaisia klassikkoita ja yksi ranskalainen peräruiskekomedia.

Ilmakuva Hotelli Punkaharjusta.

Niinistö ja Putin kohtaavat Topeliuksen huvipuistossa – Kokoushotellilla pitkä keisarillinen historia

Presidentit kohtaavat Punkaharjun maisemissa, joita Sakari Topelius kuvaili Maamme-kirjassa huvipuistoksi. Presidenttien kahdenväliset keskustelut käydään hotellissa, joka rakennettiin alun perin Venäjän keisarin käskystä metsänvartijan taloksi.

Miss Universum 1952 Armi Kuusela sai nimikotähden Muhokselle.

Armi Kuuselalle itseoikeutetusti tähti Walk of Fameen Muhokselle

Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan Muhoksen kuuluisuudet saivat oman tähtensä torille. Joukossa on muun muassa taitelijoita.

Juhannus, juhannusilta. Juhannuskokko järven rannalla (kokko, tuli). Suodenniemi.

Knalleja, sateenvarjoja, loitsuja ja olviretkeä - radiodraamaa keskikesän juhlaan

Radiodraaman juhannuspaketissa useita toivekuunnelmia

Roosa Loponen, Tuomas Loponen ja Rosa Pirchner

Elämä 1800-luvun kestikievarissa hurmasi nuoret: "Silloin ei tarvinnut miettiä turhuuksia niin paljon"

Alle parin tuhannen asukkaan Juupajoella innokas joukko nuoria herätti eloon vanhan kestikievarin kesänäytelmässä. Kievarissa vieraili aikanaan itse Zachris Topeliuskin.

Kuvassa: Paperi T, juontaja Niina Repo, Elina Hirvonen ja Anu Kaaja.

Olisiko maailmanloppu mahdollista välttää scifin avulla?

Pilkun jälkeen -ohjelman päätösjaksossa katsotaan kauas.

Hietalahden Villan puolipyörä iso sali puistosta nähtynä.

Villa Sandviken herää vuosien horroksestaan – "Tästä tulee uudelleen vaasalaisten olohuone”

Kymmenien vuosien hiljaiselo päättyy Hietalahden Villassa Vaasassa, kun rakennuksen peruskorjaus uudeksi ravintolaksi valmistuu ensi vappuna. Sibeliuksen, Järnefeltin ja Topeliuksen tunnelma leijuu uuden ravintolan saleissa.

Heikki J. Oksanen Karhulan kartonkitehtaan katolla.

Höyrysaha toi pieneen kuntaan äkkiä 2 000 ihmistä – näin tehtaiden kulta-aika mullisti elämän Suomessa

Paperin- ja kartonginvalmistuksen historiaa valottava kirja kertoo, kuinka teollisuuden kasvu vaikutti pieneen Kymiin. Samalla Korkeakosken tehdasalue edustaa yhtä esimerkkiä teollistumisen vallankumouksesta Suomessa.

Nainen lukee kesällä ulkona kirjaa koivuun nojaten.

Yllätä itsesi valitsemalla toisin – yhdeksän kesäistä kirjavinkkiä

Kesällä ei lueta vain dekkareita. Osa huvittelee lukemalla paksuja tietokirjoja, joita ei talvella ehdi. Kolme kirjallisuuden ystävää valitsi omat suosikkinsa riippumattoon ja ullakolle.

Erkki Toivanen Wienissä kahvilla.

Suomalaisimmaksi koetun taiteen inspiraatio löytyi usein Euroopasta

Erkki Toivanen kulkee läpi suomalaisen taiteen Euroopan.

Joulu, jouluasetelma

Reijo Pajamo on kertonut tarinoita joululauluista jo 45 vuotta

Joululaulutuntijan rakkaimmat laulut

Suomi-neidon muotia 1890-luvulta

Topeliuksen Suomibrändi oli tuontitavaraa

Suomi-brändi syntyi jo 120 vuotta sitten

Ainomaija Pennanen kohottaa vesilasin

Sibeliuksen sisarustrio terveysvesien äärellä

Sibeliuksen syntymän aikaan arvostettiin kylpyläkuureja

Matti Virtanen

Matti Virtanen: Taas on aika köyhäilyn

Bloginpitäjä havaitsee, että Sakari Topelius on ajankohtaisempi kuin aikoihin.

Raija Oranen.

Aurora oli Suomen ensimmäinen Idols-voittaja

Kirjailija Raija Orasen mukaan Aurora Karamzinin pääsy Venäjän tsaarin hoviin oli hänen kauneutensa ja ominaisuuksiensa ansiota. Hovi oli yhtä aikaa tuon ajan eduskunta ja hallitus. Se oli virkamieskoneisto ja verkosto, jolla hallittiin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle