Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ossi Ahlapuro merikapteeni Bergin roolissa Radioteatterin kuunnelmassa vuonna 1994.

Näyttelijä Ossi Ahlapuro on kuollut

Ossi Ahlapuro kuoli sairaalassa sunnuntaina 29. tammikuuta. Hän sairasti syöpää.

Ohjaaja Juha Jokela

Läpivalaisu Eerika Rantasen syntyyn

Eerika Rantasen läpivalaisu

Näyttelijä Seela Sella kertoo elämästään ja urastaan.

Itse asiassa kuultuna: Seela Sella – elämää näyttämöllä seitsemällä vuosikymmenellä

Näyttelijä Seela Sella kertoo elämästään ja urastaan.

Kuvassa naisen kasvot näkyvät kaleidoskooppimaisena rakenteena

Kevään 2020 kuunnelmat kertovat ajan tarinaa monella tavalla

Kuunnelmat Yle Radio 1:ssä keväällä 2020

Graafinen kuva, jossa oikeassa reunassa nainen polttaa mietiskellen pitkää tupakkaa ja kuvan keskellä viiden miehen kuvat kehyksissä ja teksti Neiti Ruusuvuoren viisi heilaa

Radioteatterin syksyssä 2019 on uutta komediaa, jännitystä ja ihan aluksi Punainen myrsky

Kuunnelmia Yle Radio 1:ssä la+su+ma ja Areenassa koko ajan

Kuvituskuva kuunnelmasarja Mestaritontun seikkailuihin

Satavuotias Mestaritonttu vie sadun lumoon

Aili Somersalon klassikkosatu täyttää sata vuotta

Ihminen liukuportaissa

Väliasemalla kohti vuotta 2038: Nämä asiat ennustettiin oikein 30 vuotta sitten

Radioteatterin scifi visioitiin tutkijoiden kanssa

Outi Nyytäjä istuu keinutuolissa.

Outi Nyytäjän kuunnelmat kuvaavat luonnikkaasti vallan ytimiä

Outi Nyytäjän radiodraamoja nyt Areenassa

Radio Stagen tekijät seisovat harmaan seinän edessä, keulahahmo pitää kuulokkeita korvillaan.

Radio Stage -kuunnelmassa fiktio on melkein totta – Teos osuu radiotoimittajien hermoon

Ylen radiotoimittajat pohtivat Radio Stagen aitoutta.

Radioteatteri esittää: Taikavuori. Kuvassa näyttelijä Jukka Pitkänen Hans Castorpin roolissa

Kevään 2019 kuunnelmat: mm. Mannin Taikavuori ja Knausgårdin Taisteluni

Lista Ylen kevään 2019 kuunnelmista radiossa ja Areenassa.

Kylmän maan kuningatar -radio-ooppera

Radio-ooppera Kylmän maan kuningatar palkittiin Prix Italiassa

Teos voitti Radio Music -kategorian.

Radioteatteri esittää: Pet Shop. Kuvassa roolihahmot: Femme Fatale (Hannele Lauri, vas.), Kultakutri (Alina Tomnikov) ja Saatana (Herra Ylppö).

Radioteatterin kuunnelmasyksyssä on kauhua, draamaa ja improvisaatiota

Lista Radioteatterin kuunnelmista syksyllä 2018

näyttelijät Hannele Lauri, Alina Tomnikov ja Herra Ylppö

Kumman kaa: Saatanan vai Michael Douglasin?

Laura Gusfassonin trilleri, erotiikkaa iltapäivän helteessä.

Pressikuva: Monster-sarjan henkilöt Joel (Jakob Oftebro) ja Hedda (Ingvild Holthe Bygdnes) rähjääntyneinä.

Viikon 17 vinkit: uusi norjalainen draamatrilleri alkaa!

Ylen parhaat ohjelmavinkit viikolle 17

Kuvassa näyttelijä Emmi Parviainen punaisessa kettukuvioisessa paidassa, taustalla sama punainen kettukuviollinen tapetti.

Märta Tikkasen merkittävät teokset nykypäivänä − Nyt on tunnustamisen aika

Kirjalijat avaavat suhdettaan Märtä Tikkasen teoksiin.

Kuvassa näyttelijä Leea Klemola radiodraamassa Kuningatar K.

Naistenpäivän radiodraamoissa naiset ottavat ohjat

Naistenpäivänä radiodraamaa naisilta naisille

Etualalla silmälasipäinen Juha Siltanen vakavana, taustalla Hämeenlinnan vanhojen kasarmien puiset rakennukset.

Luutnantin sydän - Wanhanaikainen juttu

Siltasen vuonna 2008 aloitettu teos on saatu nyt valmiiksi!

Kuvassa Puhdistus-kuunnelman näyttelijät vas.-oik.: Zara (Essi Hellén) ja Aliide Truu (Tiina Weckström)

Sofi Oksasen teokset aloittavat kuunnelmakevään

Kuunnelmia Yle Radio 1:ssä sunnuntaisin ja maanantaisin

Eero Leväluoma ja teknikko Fröjdman Yleisradion studiossa vuonna 1949.

Eero Leväluomalla oli harvinainen kyky muuttaa kuva ääneksi

Ohjaaja tunnetaan Suomi-filmeistä ja dekkarikuunnelmista.

Näyttelijä Aarre Karen Draculan roolissa kuvattuna.

Aarre Karénille ajatteleminen on näyttelemistä ja näytteleminen ajattelemista

Suosittu näyttelijä kertoo ajatuksiaan näyttelijäntyöstä

Näyttelijät Elina Salo ja Leena Uotila Veljeni Leijonamieli -radiokuunnelmassa.

Veljeni Leijonamieli taipui radiokuunnelmaksi nimekkäiden näyttelijöiden äänillä

Veljeni Leijonamieli -kuunnelma sai ensiesityksensä 1976

Kauko Helovirta, Ilmari Aarre-Ahtio ja Topi Reinikka Lahden kaupunginteatterin näytelmässä Elokuun teehuone, kesäteatteri 1957.

Nuori Kauko Helovirta kouliintui näyttelijäksi Karhumäen tivolissa

Kauko Helovirta pestautui Karhumäen tivoliin lokakuussa 1942

Näkymä planeetalle, miehen kasvot ja lentävä avaruusalus.

Zarathustralla Terraan ja takaisin – hemmottelupaketti scifi-korville

Scifi-kuunnelmia tieteiskirjallisuuden harrastajille

Komisario Harjunpää ja Onerva sateenvarjon alla

Harjunpää setvii rikoksia neljässä radiodekkarissa

Harjunpää tutkii kiusantekoa ja kotirauhan häirintää

Näyttelijöitä kuunnelmasta Knalli ja sateenvarjo

Knalli ja sateenvarjo ovat palanneet!

Knalli ja sateenvarjo -jaksoja kuunneltavissa Areenassa

Tyttö matkaradion kanssa, taustalla maailmankartta.

Ota radiodraamat mukaasi, minne menetkin!

Lataa kuunnelmat omalle laitteelle.

Kuva rahtialuksen kannelta. edessä siintää hyinen meri

Jäätynyt mies on äänimaailmaltaan "elävä, mutta konstailematon" tieteisfiktioteos

Rahtialuksen miehistö löytää kauttaaltaan jäätyneen miehen

Antti Holman esittämä Kalevi Tuoninen istuu studiossaan savuava tupakka kädessään.

Antti Holman Radio Sodoma -podcast naurattaa ikuisesti Yle Areenassa

Antti Holman kuvitteellinen radiokavana Areenassa!

Outi Nyytäjä istuu keinutuolissa.

Outi Nyytäjä 11.10.1935 – 25.4.2017

Pekka Kyrön kirjoittama muistokirjoitus Outi Nyytäjälle.

Lu Yun Teekirja -kuunnelma, näyttelijä Konsta Mäkelä

Mikä palvelisi paremmin tiellä kohti ikuista elämää kuin tee?

Janne Saarakkala pohtii Lu Yun Teekirjan merkitystä

Naisten juhlan näyttelijät Aksa Korttila, Ella Lahdenmäki, Iida-Maria Heinonen, Anna Paavilainen, Mona Kortelampi

”Kun mä vahingossa panin Lauria”

Onko kosher käyttää parisuhdetta näytelmän materiaalina?

Näyttelijät Antti Virmavirta ja Ulla Raitio

Ajatuksesta tarinaksi: Valittujen perhe -kuunnelman synty

Kuunnelman käsikirjoittaja kertoo teoksen vaiheista

Jussi Nikkilä Aslakin roolissa

Elina Hirvosen tarina Kun aika loppuu nyt kuunnelmana

Mitä näyttelijä Outi Vuoriranta ajattelee kirjan tarinasta?

Kolme naista poseeraavat studiokuvassa kameralle. Kuvaan lisätty piirrettyjä ruusuja.

Tekijät

Kuka tätä podcastia oikein tekee?

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle