Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kelloskosken ja Jokelan välinen tie 1453 on suljettuna maanantain huoltotöiden vuoksi – liikenne ohjataan kiertotielle

Liikennehaittaa on molempiin suuntiin maanataina aamuseitsemän ja puolenyön välillä.

Tuusulalaiset äänestivät 100 000 euron käytöstä: Suosikki oli Häklin uimarannan kunnostus

Osallistavan budjetoinnin äänestyksessä valittiin toteutettavaksi ikäihmisiin, ympäristöön ja liikuntaan liittyviä hankkeita.

Suomi sai yöllä 27-vuotiaan vihreän Brexit-mepin: Alviina Alametsä aikoo avata tubekanavan, ettei poliittista tubea hallitsisi vain yksi puolue

Britannian EU-ero astuu voimaan ensi yönä. Suomen lisäpaikan EU-parlamentissa saa Alviina Alametsä, joka aloittaa työnsä ensi tiistaina.

Kymmenen vuotta sitten Suomi-sydän pysähtyi kahdesti Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien myötä – Tutkija: Nykyään toimimme paremmin, mutta parantaa voi

Kuopion tragedia voi repiä auki vanhat haavat. Jokela ja Kauhajoki opettivat suomalaiset varautumaan pahimpaan.

Brexit tekisi 26-vuotiaasta Alviina Alametsästä europarlamentaarikon – silti hän ei toivo Britannian eroa EU:sta: "Brittien lähtö on tosi iso menetys"

Jokelan koulusurmasta selvinnyt Alviina Alametsä (vihr.) haluaisi parantaa nuorten mielenterveyspalveluita Suomessa ja EU:ssa.

Jokelan joutsenet noudattavat liikennesääntöjä – katso, kun lintuperhe ylittää kadun nätissä jonossa suojatietä pitkin

Videon kuvannutta Antti Honkosta kutsutaan Jokelassa leikkisästi joutsenneuvoksen arvonimellä.

Lukemista sunnuntaiksi: "Itätyttöä" etsimässä, vitsailun rajat ja viimeinen matka kaupungin piikkiin

Tämä on Ylen uusi lukupaketti, josta löydät ajankohtaista luettavaa joka lauantai ja sunnuntai.

Jokelan koulusurmaajaa paennut Alviina: "Se on nyt mennyttä ja olen antanut anteeksi"

Ensi tiistaina on kymmenen vuotta Tuusulassa Jokelan koulussa tehdystä joukkosurmasta. Alviina Alametsä pelkäsi koululuokassa ja kuuli laukausten äänet. Tapahtuman jättämät arvet eivät ole haalistuneet.

Jokelan koulun joukkosurmasta kymmenen vuotta: Aselaki tiukkeni, mutta nuoret yhä vailla mielenterveyshoitoa

Koulusurmista Jokelan koulussa Tuusulassa järkyttyi koko Suomi. Tutkintalautakunta antoi tragedian jälkeen toistakymmentä suositusta kouluampumisten estämiseksi. Niistä vain osa on toteutunut.

Kuva: Syöksyvirtaus repi juurineen kokonaisen kuusiaidan Tuusulan Jokelassa

Ilmatieteen laitoksen meteorologi: Syöksyvirtauksen tekosia.

Koulujen suhtautumisessa turvallisuuteen eroja: "Joissakin nukutaan ruususen unta"

Suomalaiskoulujen suhtautuminen turvallisuuteen vaihtelee. Tulipalon varalta harjoitellaan, mutta muita vaaratilanteita ei juurikaan.

Valjakkala paukutti pakoennätyksensä – kansainvälinen etsintäkuulutus tehty

Tunnettu rikollinen häipyi Jokelan avovankilasta 18. marraskuuta eikä palannut luvalliselta opiskeluvapaalta takaisin.

Valjakkala jatkaa pakoaan – poliisi pyytää lisävihjeitä

Valjakkalasta on tehty eilen monta havaintoa Helsingin seudulta. Hän ei palannut kurssilta Jokelan vankilaan vajaa viikko sitten.

Valjakkala havaittu Helsingin seudulla – poliisi tarkastaa vinkkejä

Tunnettu rikollinen Juha Valjakkala kulkee nykyisin nimellä Nikita Bergenström. Hän ei palannut kurssilta Jokelan vankilaan vajaa viikko sitten.

Metalliputkea heristeltiin Tuusulan illassa – poliisi pyytää apua ryöstäjien tunnistamiseen

Tuusulassa ryöstettiin lähikauppa keskiviikkoiltana väkivallalla uhaten.

Jokelan vankilassa kärähti askartelutiloissa – pelastuslaitos hälytettiin paikalle

Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä. Ne ovat kuuteen mennessä poistuneet paikalta.

Satunnaiset sankarit

Tarinoita suomalaisia kohdanneista suurista onnettomuuksista

Muusikko Aarno Ranisen surmanneen tulipalon syttymisyy on selvinnyt

Itä-Uudenmaan poliisin mukaan palo sai alkunsa tupakasta.

Kaikki koululaiset eivät pääse hammashoitoon

Hammashoitoa on jouduttu monissa kouluissa vähentämään säästöjen vuoksi. Tuusulassa Jokelan koulussakaan eivät kaikki vinohampaiset pääse oikomishoitoon, ja hammastarkastuksia on harvennettu.

Tiukentunut lupapolitiikka näkyy: metsästäjät tuunauttavat vanhoja sotilaskivääreitä

Asesepille kiikutetaan nyt entistä enemmän vanhoja, huonokuntoisia aseita. Vaikka uudelle aseelle olisi tarvetta, moni metsästäjä ei halua lähteä luparuljanssiin.

Tuusula kauppaa tontteja omakotirakentajille

Kunta myy syksyn aikana lähes viisikymmentä tonttia Jokelan Peltokaaren alueelta. Osalle tonteista pääsee rakentamaan heti.

Virtuaali-Tuusula avaa oven kunnan historiaan

Kunnan historiaan pääsee jatkossa tutustumaan verkossa.

Lomamatka 70-luvulle – reality-reissulla 2010-luvun Suomessa 1970-luvun varustein

Kolme erilaista porukkaa reissaa 2010-luvulta 1970-luvulle.

Tuli tuhosi kaksi rakennusta Tuusulan Jokelassa

Tuli karkasi roskien poltosta tänään Tuusulassa. Navetan ja vajan lisäksi tuli tuhosi pakettiauton.

Kulttuuriravintola Jokela ehdolle kansainväliseen suojeluohjelmaan

Ovensa vastikään sulkenut joensuulainen hotelli-ravintola Wanha Jokela on valittu ehdolle kulttuuriperintöjärjestö Europa Nostran suojeluohjelmaan. Euroopasta ohjelmaan valittujen suojelukohteiden on mahdollista saada restaurointitukea muun muassa Euroopan investointipankilta.

Jokelan puolustajia houkutellaan jakkaroiden omistajiksi

Kultuuriravintola Wanha Jokela pitää ovensa avoinna viimeistä kertaa uudenvuodenaattona 31.12. Jokelan puolustajat pohtivat yhä kiivaasti keinoja, joiden avulla ravintola säilyisi. Elokuvaohjaaja Markku Pölönen ehdottaa osuuskuntaa.

Kulttuuriravintola Jokelalle tuomio - netissä surraan ja juonitaan jatkoa

Joensuun kaupunginvaltuuston päätti maanantaina jättää suojelematta kiinteistön, jossa sijaitsee maineikas hotelli-ravintola Wanha Jokela. Monella Jokelan ystävällä meni kuppi nurin ja nyt netissä suunnitellaan, kuinka kamppailua rakennuksen puolesta jatketaan. Meneillään on joukkojen vahvistaminen ja puhutaan jopa kiinteistön omistavan säätiön syrjäyttämisestä.

Myyrmannin räjähdyksestä 10 vuotta

Kymmenen vuotta sitten sattuneen Myyrmannin räjäytyksen syy on edelleen epäselvä. Vantaalaisessa kauppakeskuksessa sattuneessa räjähdyksessä kuoli seitsemän ihmistä.

Omakotitalo paloi Tuusulassa

Tuusulan Jokelassa 50-luvulla rakennettu omakotitalo vaurioitui tulipalossa korjauskelvottomaksi.

Vankilamyymälän tuotteita on harvoin tarjolla

Vankilamyymälästä mukaan lähtee niin nukkekoteja, savustuslaatikoita ja maitolaitureita.

Tour de Helsinki toi 2 300 pyöräilijää Uudenmaan reitille

Virolaiset olivat ensimmäisinä maalissa miesten 140 kilometrin kilpailussa. Suomi pääsi sijalle neljä. Naisten sarjan voitto tuli Suomeen.

Hyvinkää tarvitsee 3–4 miljoonaa euroa ampumistragedian jälkihoitoon

Hyvinkää arvioi tarvitsevansa ampumistragedian jälkihoidon järjestämiseksi perustettavaan kriisihankkeeseen rahaa noin 3–4 miljoonaa euroa. Hankkeen kiireellisyyden takia kaupunki toivoo rahoitukselle alustavaa vihreää valoa valtiolta.

Hyvinkään murhenäytelmä 2012

Ampumavälikohtaus vaati kaksi uhria 2012

Hyvinkää hakee valtion apua pitkäaikaiseen kriisiterapiaan

Hyvinkäälle halutaan perustaa Jokelan ja Kauhajoen tapaan niin sanottu Hyvinkää-hanke ampumistragedian jälkihoitoa varten. Terapiaa saattavat tarvita sadat henkilöt.

Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä

Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.

Aseluvat entistä tarkemmassa syynissä

Poliisi tarkastaa aselupia moninkertaisesti enemmän kuin ennen ja lupia myös perutaan entistä herkemmin. Kynnystä ovat madaltaneet muun muassa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat.

Lintuja tappava loinen siirtyi viherpeipposista keltasirkkuihin

Keltasirkkujen uskotaan Suomessa saaneen eritoten viherpeippoja aikaisemmin tappaneen loiseläin tartunnan. Esimerkiksi Uudellamaalla Tuusulan Jokelassa raportoitiin tänä vuonna kahdeksan keltasirkun kuolemaa, jotka Eviran mukaan ovat todenäköisimmin kuolleet trikomonas-loiseläimeen.

Vedenjakeluhäiriöitä Keski-Uudellamaalla

Järvenpäässä, Keravalla, Sipoossa ja Tuusulassa on häiriöitä vedenjakelussa, kerrotaan Tuusulan seudun vesilaitokselta. Häiriöt johtuvat myrskyn aiheuttamista sähkökatkoksista.

Päivi Kuisman Suunvuoro: Norjan hirmutekojen tekijältä on paljon kysyttävää

Toisin kuin Jokelan koulusurmaaja, joka neljä vuotta sitten tappoi itsensä, Norjan massamurhaaja jätti itsensä henkiin seuraamaan tekojensa vaikutuksia. Yle Lahden maakuntaradion päällikkö Päivi Kuisma pohtii suunvuorossaan, miksi on tärkeää selvittää tuhotöiden motiivit.

Jokelan aseman kohtalo tänään käsillä

VR, Tuusulan kunta sekä aseman palvelujen puolesta taisteleva kansanliike kokoontuvat maanantaina ensimmäistä kertaa keskustelemaan Jokelan aseman tulevaisuudesta. VR on suunnitellut lipunmyynnin lopettamista Tuusulassa.

Vartijat kielikurssille - ulkomaalaisia saattaa olla vankilassa jo yli puolet

Riihimäen vankilassa puhutaan suomen jälkeen eniten englantia. Tuusulan Jokelassa ulkomaalaisia vankeja on jopa puolet. Vartijat ovatkin haluneet venäjän kielen kurssille, jotta arki sujuisi töissä helpommin. Vankitilanteesta kertoo Aamuposti.

Media lisäsi nuorten oirehtimista Jokelan kouluampumisen jälkeen

Haastatelluksi tuleminen ja median seuraaminen kouluampumisten jälkeen vaikuttivat Jokelan koulukeskuksen nuorten oireiluun. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimus selvitti, kuinka toimittajat vaikuttivat oppilaiden hyvinvointiin.

VR siirtää lipunmyynnin lopetusta

VR ottaa aikalisän lipunmyynnin lopettamisessa Iisalmen asemalla, Kemijärvellä, Pietarsaaressa ja Tuusulan Jokelassa. Iisalmen johtohenkilöiden lähetystö tapasi iltapäivällä VR:n toimitusjohtaja Mikael Aron Helsingissä.

Kemijärven lipunmyynnille jatkoaika

VR ottaa aikalisän Kemijärven rautatieaseman sulkemisessa. Lipunmyynti asemalla loppunee kesäkuussa, kun yhtiön lipunmyyntijärjestelmä uudistetaan.

VR antaa jatkoaikaa Jokelan asemalle

VR on päättänyt, että lipunmyynti saa jatkua asemalla kesään saakka. Lisäksi Jokelan asema pidetään lämpimänä odotustilana vuoden loppuun asti.

Jokelan asemaa uhkaa lopetus

VR kaavailee lopettavansa lipunmyynnin Jokelan asemalla maaliskuussa. Lipunmyynnin sulkeminen alentaa Jokelan aseman statuksen seisakkeeksi.

Vehviläinen vetoaa VR:ään lipunmyynnin puolesta

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk.) on vedonnut VR:ään lipunmyynnin jatkamiseksi Iisalmessa, Tuusulan Jokelassa, Kemijärvellä ja Pietarsaaressa. Ministerillä ei ole valtaa päättää asiasta, mutta hän toivoo VR:ltä vielä harkintaa.

Liikenneministeri säilyttäisi lipunmyynnin Jokelan asemalla

Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) on vedonnut VR:ään lipunmyynnin jatkamiseksi useilla asemilla, muun muassa Tuusulan Jokelassa, Kemijärvellä, Iisalmessa ja Pietarsaaressa. Ministerillä ei ole valtaa päättää asiasta mutta hän toivoo VR:ltä vielä harkintaa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle