Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kansanedustaja Timo Harakka (sd) eduskunnassa Helsingissä 11. huhtikuuta 2023.

Seuraa kansanedustajaasi: Timo Harakka (sd.)

Timo Harakka on sosiaalidemokraattien kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä. Hänet valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa.

Äänestys toisesta varapuhemiehestä jouduttiin uusimaan.

Kimmo Kiljunen voitti Johannes Koskisen äänin 25 – 12 SDP:n äänestyksessä ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuudesta

Puolueen tuore puheenjohtaja Antti Lindtman valitaan ulkoasiainvaliokunnan jäseneksi Sanna Marinin tilalle.

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka kuvattuna Helsingissä, 19.5.2023.

Viestintä- ja liikenneministeri Timo Harakka: Polttoaineen jakeluvelvoitteesta lipsuminen voisi tuoda Suomelle satojen miljoonien euron laskun

Hallitusneuvotteluihin osallistuvat puolueet pohtivat parhaillaan, mitä polttoaineen jakeluvelvoitteelle pitäisi tehdä jatkossa.

Sanna Marin och Antti Lindtman anländer till mötet med Petteri Orpo.

Ylen kysely: Lähes puolet demarivaikuttajista veisi puolueensa oppositioon – ”Nyt on perussuomalaisten aika ottaa vastuuta”

Ylen kyselyssä Antti Lindtman on ylivoimainen suosikki seuraavaksi puolueen puheenjohtajaksi. SDP järjestää puoluekokouksen syyskuussa Jyväskylässä.

Politiikkaan ehdolle lähtevä toimittaja ottaa ison riskin, arvioi HS:n politiikan toimittaja

Ehdolle lähteneen toimittajan koko ura voi näyttäytyä uudessa valossa. ”Kun liputat väriä jonkun puolueen riveissä, voidaan kaikki vanhat juttusi lukea niiden silmälasien läpi”, HS:n politiikan toimittaja Marko Junkkari sanoi Viimeinen sana -ohjelmassa.

En landningsbana i asfalt.

Joukko kuntia vetoaa ministeriöön alueellisen lentoliikenteen puolesta – liikenneministeri Timo Harakan mukaan nykyiset lentopaikat pyritään säilyttämään

14 lentokenttäpaikkakuntaa vetoaa, että liikenne- ja viestintäministeriö käynnistäisi pikaisesti alueellisen ilmaliikenteen toimintamallin kehittämisen.

Läjä huonosti pysäköityjä sähköpotkulautoja.

Helsinkiläispäättäjät kyllästyivät sähköpotkulautojen sekamelskaan: käyttäjää tai vuokrafirmoja saatava sakottaa

Vaikutusvaltaisen Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan päätös menee vielä valtuuston käsittelyyn. Pääkaupungin kaduilla oli viime kuun lopussa 15 000 vuokrattavaa sähköpotkulautaa.

Ilmakuva Vuonislahden kylästä ja Pielisestä.

Kunnostettu Vuonislahdentie vihitään käyttöön Lieksassa

Vihkimisen tulee suorittamaan paikan päälle liikenne ja viestintäministeri Timo Harakka.

Kaukojuna Helsingistä saapuu Joensuuhun.

Karjalan radan remonttiin tulossa 30 miljoonaa euroa

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) kertoo, että Saimaan kanavan sulkuremonttiin aiemmin varatut rahat ollaan nyt suuntaamassa Karjalan radan parantamiseen.

Vainikkalan ratapihan junaraiteet.

Minister says Commission proposal to narrow Finland's train tracks to EU standards "unreasonable"

Due to historic reasons, Finland's track gauge is the same as imperial Russia's once was — 1,524mm — which is 89mm wider than the European standard.

Grafiikka: Suomen raideleveys on 1524 mm ja Euroopan standardi 1435

EU haluaa Suomen kaventavan junaratojaan – liikenneministeri Harakka: Ehdotus kohtuuton sekä taloudellisesti että toiminnan kannalta

Timo Harakka katsoo, että Suomen pitäisi saada poikkeus siirtymisestä yleiseurooppalaiseen raideleveyteen.

Timo Harakka kommentoi medialle 5. huhtikuuta.

Polttoaineiden hinnat laskivat, mutta liikenneministeri Harakka uskoo korkeiden hintojen tulleen jäädäkseen – "Monien taloudessa vaikea asia"

Polttoaineiden hintojen lisäksi kesäliikenteessä kuohuttavat ratatöiden aiheuttamat ongelmat. Liikenneministerin mukaan juhannuksen junakaaoksen jälkeen ratatöistä tehdään huolellisemmat riskiarviot.

Liikenne- ja viestintäministeri Timko Harakka Ylen haastattelussa eduskunnan valtiosalissa.

HS: Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka puolustaa valtion tukea maakuntien lentoliikenteelle

Valtion tukemia lentoyhteyksiä viidelle maakuntakentälle on viime aikoina kyseenalaistettu muun muassa vähäisten matkustajamäärien vuoksi.

Alusta lastataan vientiin Kaskisten satamassa

Pohjalaissatamat tippumassa pois tärkeiden EU-satamien verkosta – ministeri Harakka: "EU:ssa tuijotetaan vain liikenne- ja henkilömääriä"

Liikenneministerin mukaan satamien yhdistäminen voisi olla yksi vaihtoehto päästä listalle.

Lentokone lentokentällä. Kenttähenkilökuntaa.

Porin kaupunki ja Satakuntaliitto vetoavat: Porin lentokenttä mukaan maakuntakenttien tukipakettiin

Porin kaupunki on tukenut viime vuodet omasta pussistaan Porin ja Helsingin välistä lentoliikenneyhteyttä. Valtion lisätalousarvioon on tulossa viidelle muulle maakuntakentälle tukea lentoliikenteen ostoliikenteen jatkamiseen.

Hinaajan keulasta lähtevät kiinnitysköydet sataman kiinnityspaaluissa. Taustalla osittain sulaa vettä ja toisen sataman valoja.

Arviot EU-komission ilmastopaketin vaikutuksista Suomen meriliikenteeseen valmistuivat, kustannusten nousu voi heikentää kansantaloutta

Suomen ehdottama malli poistaisi päästökaupasta talvisten meriolosuhteiden aiheuttaman haitan. Liikenne- ja viestintäministerin mukaan neuvottelut ovat kesken.

Ammattiopisto Lappian kaasuautoksi muuntama Volkswagen Caddy.

Biokaasu olisi nopea keino hillitä liikennepäästöjä, mutta EU:ssa sille ei lämmetä – kaasutankkaukseen päästäneen lähivuosina myös Lapissa

Biokaasun elinkaaripäästöt voivat olla parhaassa tapauksessa jopa negatiiviset. Biokaasulla toimiva auto voisi olla yhtä ympäristöystävällinen kuin sähköauto mutta halvempi.

Kännykän ruudulla Bridgeton, takan häämöttää ohjelma tv-ruudulla.

Kotimaiset tuotantoyhtiöt iloitsevat mahdollisista miljoonista – Netflix voi pian kustantaa suomalaisia sarjoja

Uusi malli voisi tuoda kotimaisiin tuotantoihin jopa 20 miljoonan piristysruiskeen vuosittain. Tästä toivotaan paikkausta mahdollisesti hupeneviin rahapelituottoihin.

Polttoaineen hinta Nuorgamissa asemalla 7.10.2021.

Nuorgamissa polttoaine maksaa jo yli kaksi euroa, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tankataan reilusti halvemmalla – valtava epäsuhta, sanoo ministeri

Polttoaineen hinta kipusi yli kahden euron Suomen pohjoisimmassa kylässä. Autoilijat kertovat, että vaihtoehtoja ei syrjäseudulla ole ja polttoainetta on ostettava, maksoi mitä maksoi.

Autoja monella kaistalla ruuhkassa.

Valtava ilmastopaketti etenee, hallitus linjasi kantansa liikenne-esityksistä – Suomi keskittyy ajamaan etenkin kahta asiaa, sanoo ministeri Harakka

Valtioneuvosto on linjannut omat kantansa komission ehdotuksiin, joilla pyritään pienentämään liikenteen päästöjä. Ministeri Timo Harakan (sd.) mukaan Suomi lähtee neuvotteluihin hyvin valmistautuneena.

En 3d-illustration på ett elflygplan.

Sähkölentokoneet voivat mullistaa kotimaan liikenteen jo tällä vuosikymmenellä, sanoo ministeri – Finavia toppuuttelee: Tuskin tarpeeksi kysyntää

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) mukaan sähkölentokoneet voivat mahdollistaa sen, että Suomessa olisi käytössä nykyistä enemmän lentoyhteyksiä ja -kenttiä. Lyhyiden lentojen järkevyyttä tulee kuitenkin vielä miettiä, hän sanoo.

Ilmakuvassa on liikennettä pääkaupunkiseudulla toukokuussa 2020.

Näin autoveron historiallinen poisto näkyy uuden sähköauton hinnassa – Riittääkö alennus nopeuttamaan liikenteen sähköistymistä?

Uuden sähköauton voi saada hieman halvemmalla, mutta hinnat pysyvät silti korkealla. Liikenneministeri katsoo päästövähennysten olevan hyvässä vauhdissa. Sähköautoilijoiden järjestö taas otti budjetin päätökset vastaan pettyneenä.

Antti Rinne

Ilta-Sanomat: Antti Rinne nousemassa työministeriksi – Rinne Ylelle: ”Uutinen on täysi ankka”

Kansanedustaja Suna Kymäläisestä tulisi lehden tietojen mukaan liikenneministeri.

Mies ajaa sähköpotkulaudalla.

Sähköpotkulautojen nopeuksia lasketaan pysyvästi – firmat valmiita poistamaan laudat baarien läheltä, yöllinen ajokielto ei innosta

Sähköpotkulautayritykset eivät innostu yöllisestä ajokiellosta. Yrityksistä Voi kehittää ensi kesäksi tekniikkaa, jossa lauta alkaisi “vinkua” käyttäjälleen, jos tämä törttöilee liikenteessä.

timo harakka liikenne ja viestintäministeri

Kittilän kunta esitti maanteiden kunnostamista liikenne- ja viestintäministerille

Kunnan soratiet ovat huonossa kunnossa ja niiden perustienpito kustantaa noin 450 000–600 000 euroa vuodessa.

Henkilö tankkaa autoa.

Polttoaine kallistuu ja latauspisteet lisääntyvät – näin EU-komission ehdotus muuttaisi autoilijoiden arkea

Polttoaineen hinta voi nousta ja uusien autojen valikoima muuttua, kun EU-komission eilen ehdottama ilmastopaketti tulee voimaan. Mittavan paketin tavoite on auttaa EU:ta olemaan hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä.

Sähköpotkulautojen aiheuttamia vaaroja kitketään

Sähköpotkulautojen nopeutta aletaan rajoittaa Helsingissä – Liikenneministeri Timo Harakka: Tulemme näkemään merkittävän parannuksen saman tien

Sähköpotkulautojen nopeuksia ja saatavuutta ravintolakeskittymissä aiotaan rajoittaa. Liikenneministeri Timo Harakan mukaan nopeusrajoituksia tehdään hyvin pian. Voi toivoo alkoholirajoituksia ajajille.

Sähköpotkulautailija.

Sähköpotkulaudat aiheuttavat loukkaantumisia Jyväskylässä, Ylilääkäri: "Ruhjeita, murtumia ja haavoja tulee"

Sähköpotkulautojen määrä Jyväskylän kaduilla on kasvanut viime kesästä tuntuvasti. Liikenneministeri tapaa tänään keskiviikkona alan firmoja ja muita toimijoita.

Tampereen rautatieaseman ratapiha

Tampereen ratapihaan toivotaan valtion rahoituspäätöstä – liikenneministeri pitää hanketta valtakunnallisesti merkittävänä

Tampereen asemakeskuksen rakentaminen edellyttää ensin henkilöratapihan korjaamista ja uudistamista. Valtion rahoitusosuus olisi kokonaisuudessaan 110 miljoonaa euroa. Rakentaminen kestää noin viisi vuotta.

Mediayhtiöiden mikrofoneja eduskunnan Valtiosalissa Helsingissä.

Mediatukityöryhmä esittää pysyviä tuotanto- ja kehittämistukia tiedotusvälineille

Tukien tavoitteena on edistää luotettavaa, monipuolista ja monimuotoista sekä yhteiskunnallisesti merkittävää tiedonvälitystä.

Kouvolan ratapiha talvella

Ensin työpaikkojen kerrottiin lähtevän alta, sitten kaikki peruttiin – raideliikenteen ohjauskeskuksen väki ymmällään Kouvolassa

Raideliikenteen ohjauskeskuksen työntekijöillä ei ole selkeää käsitystä siitä, säilyvätkö työpaikat jatkossa Kouvolassa vai eivät.

Matkustaja odottaa junaa Tapanilan asemalla Helsingissä.

Lähijunat Turkuun, Tampereelle, Ouluun ja muuallekin – jääkö vihreiden esitys haaveeksi? Ministeri: "Raideliikenne raskasta järjestää"

Liikenneministeri Timo Harakka (sd.) suhtautuu ilolla lähijuna-aloitteisiin, mutta näkee toteutuksessa vaikeuksia.

Timo Harakka

Liikenneministeri Harakka: Isot junaratahankkeet eivät näivetä kaupunkiseutujen työmatkaliikennettä

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) katsoo, että kymmenien miljoonien käyttäminen tulevaisuuden ratahankkeiden suunnitteluun on osa tavallista prosessia.

autoja lumipyryssä

Hallitus vähentäisi päästöjä keinolla, joka nostaa polttoaineen hintaa, mutta sopii kaikille – asiantuntija: Kustannukset pumppuhintoihin

Hallitus edistää liikenteen päästövähennyksiä monilla erilaisilla tuilla, joilla helpotetaan esimerkiksi sähköautoilua.

Liikennettä Länsiväylällä Espoossa.

Ministry unfolds roadmap to emission-free vehicles by 2045

The country's long-stated goal is to at least halve transport emissions from 2005 levels by the year 2030.

Porin lentoasema

Valtiolta ei heru tukea Porin lennoille koronatukipotista

Valtio tukee maakuntakenttien Helsinki-lentoja tänä vuonna väliaikaisella koronatuella.

Digitaalisia nopeusrajoitusmerkkejä moottoritien varressa.

Työryhmä kertoo suosituksensa liikenteen päästöjen vähentämisestä

Polttoaineverojen nosto tällä hallituskaudella näyttää epätodennäköiseltä.

yleiskuva

Harakka: Suomi ei ole kieltämässä Huawein tuotteita tietoverkoista – "Uusi 5G-laki maailman tiukin ilman laitetoimittajien nimeämistäkin"

Ruotsi on päättänyt estää Huawein tekniikan käyttämisen maan 5G-verkon rakentamisessa.

Hiihtolomalaisia Levin laskettelurinteessä ja hissijonossa

Lapin matkailuyrittäjät kaipaavat hallitukselta pikaisesti selkeitä linjauksia matkailun helpottamisesta – Lintilä: Toinen testi voisi olla pikatesti

Perustuslakivaliokunta antoi tällä viikolla tylyn tuomion matkailun testausmallille ja palautti sen uuteen valmisteluun.

auto ja pakokaasua syksyisessä maisemassa

Uutissuomalainen: Harakka ei korottaisi bensiinin ja dieselin hintaa

Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi, että kotimaan liikenteen kasvihuonepäästöt voitaisiin puolittaa vuoteen 2030 mennessä.

Stt logo

Valtio on vetäytymässä tietotoimisto STT:n tuesta – STT on odottanut jatkoa tappiollisen toiminnan tukemiseen

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan koronaviruksen takia mainostuloja menettäneiden medioiden tukeminen on tärkeämpi hanke

Ilmakuvassa on Linnanmäen huvipuisto toukokuussa 2020.

Raiteille menossa yhä isompi osuus väylärahoista – Liikenneministeri: Junakilpailu aukeaa ja suositut lähtöajat huutokaupataan

Liikenneministeri uskoo, että pitkän tähtäimen liikennesuunnitelmalla saadaan aiempaa enemmän EU-rahaa.

Lentokoneesta käsin otetussa valokuvassa näkyy maisema alas Suomeen syyskuussa 2020.

Finnair to end flights to five regional airports

Services to the cities of Joensuu, Jyväskylä, Kajaani, Kemi and Kokkola will be discontinued after the winter season.

Rahtilaiva Saimaan kanavassa.

Saimaan kanavan sulkujen pidentämiseen tulossa jättisumma – mahdollistaa 90 000 rekkalastin siirtämisen vesille

Sulkujen pidentäminen mahdollistaa jopa noin 90 000 rekkalastin siirtämisen maanteiltä vesireitille.

Rautatien kiskot

Imatra vetoaa rautatierajan kansainvälistämisen puolesta

Uusi raideyhteys olisi parannus vientiteollisuudelle sekä matkailuelinkeinolle.

Sanna Marin valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.

Sanna Marin SDP:n johtoon: "Teidän ansiosta ja teidän vuoksenne" – Ei ole kuullut Antti Rinteeltä ministerihaaveista, Yle seurasi kokousta

Marin: Puheenjohtajavaihdos ei tuo radikaalia muutosta puolueeseen. SDP:n työllisyystavoitteet maanantain linjapuheessa.

Sisäministeri Maria Ohisalo hallituksen tiedotustilaisuudessa rajapäätöksistä valtioneuvoston linnan tiedotustilassa

Hallitus tiukensi matkustusrajoituksia kymmenen maan osalta – Norjan ja Ruotsin raja-alueilla asuville erityisjärjestelyjä

Hallitus tiedotti uusista rajaliikennepäätöksistä keskiviikkoaamuna. Niistä ja muista ajankohtaisista korona-asioista neuvoteltiin tiistaina myöhäisiltaan asti.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle