Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Perun Machu Picchu avautui jälleen – alueen matkailuelinkeino kärsinyt valtavan kolauksen pandemian vuoksi

Suuri määrä Cuscon alueen hotelleista, ravintoloista ja muista matkailuun liittyvistä yrityksistä ajautui konkurssiin keväällä, kun tiukat koronarajoitukset astuivat voimaan.

Turistiryhmä teki tarpeensa Machu Picchulle – rangaistuksena 15 vuoden maahantulokielto

Lisäksi yhtä turistia odottaa oikeudenkäynti temppelin vaurioittamisen vuoksi.

Perjantai 10.1.2020 (radio)

Kannatuskysely. Hävittäjät. Lento-onnettomuus. Machu Picchu. Säätietoja.

Machu Picchu peittyy roskaan – jokainen turisti jättää jälkeensä pari kiloa (video)

Inkojen muinainen kaupunki Perussa sijaitsee yli 2 400 metriä meren pinnan yläpuolella, joten roskahuolto on osoittautunut hankalaksi vaikeassa maastossa.

Huusseja maailman katolle ja kriisialueille

Suomalainen sauna on maailman kuulu. Monelle maailman syrjäseudulla asuvalle suomalainen huussi on kuitenkin läheisempi tuttava.

Peru halajaa lisää turisteja Machu Picchuun

Presidentti Ollanta Humala on julkistanut suunnitelmat uuden kansainvälisen lentokentän rakentamisesta suositun matkailukohteen lähelle.

Perun tuore hautalöytö voi valottaa inkavaltakunnan alkuperää

Perussa arkeologit uskovat tuoreen hautalöydön tuovan lisävalaistusta muinaisen inkavaltakunnan alkuperään. Inkojen valta-alueelta on löytynyt yhdeksän hautaa, jotka kuuluvat inkoja edeltäneille wareille. Hautalöytöä pidetään Perun merkittävimpänä vuosiin, ehkä jopa merkittävimpänä sitten inkakaupunki Machu Picchun löytymisen sata vuotta sitten.

Machu Picchun inka-aarteita palaa Peruun

Amerikkalainen Yalen yliopisto ilmoitti perjantaina lähettävänsä tuhansia inkojen valmistamia esineitä Peruun. Näin tarunomaisen Machu Picchun aarteet palaavat kotiin.

Machu Picchun aarteita palautetaan Peruun

Yhdysvaltalainen Yalen yliopisto on luvannut palauttaa tuhansia inkakaupunki Machu Picchusta vietyjä esineitä Peruun, kertoo Perun presidentti Alan Garcia. Museon kokoelmiin kuuluvat esineet vei perusta yhdysvaltalaistutkija Hiram Bingham III, joka löysi kadonneen inkakaupungin vuonna 1911.

Peru vetoaa Obamaan inka-aarteiden palauttamiseksi

Perun hallitus on pyytänyt Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman apua saadakseen Yalen yliopiston palauttamaan Peruun tuhansia inkojen muinaisesineitä. Esineet vietiin Machu Picchun kaupungista lähes sata vuotta sitten.

Ecuador vaatii Machu Picchun aarteita takaisin Peruun

Ecuador on antanut tukensa naapurimaalle Perulle, joka vaatii yhdysvaltalaiselta Yalen yliopistolta takaisin Machu Picchun muinaisesineitä.

Niniven muinaiskaupunki uhkaa kadota iäksi

Useat maailman merkittävimpiin kulttuuriperintöön kuuluvat muinaisalueet ovat lopullisen tuhon partaalla, varoittaa yhdysvaltalainen suojelujärjestö. Sen mukaan muun muassa Turkin ja Armenian rajalla sijaitseva "tuhannen kirkon kaupunkina" tunnettu Anin muinaiskaupunki sekä Irakissa sijaitseva muinaisen Assyrian pääkaupunki Ninive ovat katoamassa iäksi.

Everglades vaarantuneiden maailmanperintökohteiden listalle

Unescon vaarassa olevien maailmanperintökohteiden listalle on valittu uusia kohteita. Vaarantuneiksi katsotaan muun muassa Evergladesin suoalue Floridassa sekä Madagaskarissa sijaitseva trooppinen metsä.

Turistit palaavat Macchu Picchulle

Turistit ovat palaamassa myrskytuhojen vuoksi suljetulle Machu Picchun temppelialueelle. Machu Picchulle pääsy on ollut mahdotonta kahden kuukauden ajan pääsisäänkäynnin tuhoutumisen vuoksi. Inkojen muinainen asuinsija avattiin virallisesti matkailulle torstaina.

Machu Picchu avattiin jälleen matkailijoille

Matkailijat pääsevät jälleen inkakaupunki Machu Picchuun. Muinaisesta kaupungista evakuoitiin alkuvuodesta noin 2 500 turistia, jotka olivat jääneet tulvien ja mutavyöryjen takia saarroksiin Andien harjanteille.

Machu Picchusta on evakuoitu viimeisetkin matkailijat

Perussa viimeisetkin turistit on saatu evakuoitua inkakaupunki Machu Picchun lähistöltä. Noin 2 500 matkailijaa jäi saarroksiin, kun tulvat ja mutavyöryt katkaisivat vuorelle nousevan junareitin lähes viikko sitten sunnuntaina.

Suomalaismiehet viidakon halki turvaan

Machu Picchun inkakaupungin lähettyville huonon sään takia jumiutuneet suomalaismiehet selvisivät jännittävästä viidakkopatikoinnistaan ehjin nahoin. Miehet lepäävät nyt Kaakkois-Perun suurimmassa kaupungissa Cuscossa.

Machu Picchulle jääneet suomalaiset pääsivät pois

Tulvan ja mutavyöryjen Machu Picchun inkakaupunkiin Perussa saartamat kaksi suomalaismatkailijaa ovat päässeet pois alueelta. Jussi Vainio ja Kim Paananen patikoivat 30 kilometriä vuorten kautta päästäkseen Ollantaytambon kaupunkiin.

Parituhatta turistia jäi jumiin Machu Picchuun

Perussa liki 2 000 turistia on jäänyt saarroksiin muinaisen inkalinnoituksen Machu Picchun lähelle, kun rankat sateet ja mutavyöryt katkaisivat linnoitukselle Cuscosta vievän junareitin.

Stonehengen kohtelu häpeäksi Britannialle

Britannian Stonehenge on otettu maailman uhatuimpien kulttuurikohteiden joukkoon. Matkailulehti Wanderlust nosti Stonehengen listalleen, koska suunnitelmat parantaa tunnetun esihistoriallisen kohteen ympäristöä ovat kariutuneet.

Peru vaatii muinaisesineitään Yalen yliopistolta

Peru haastaa yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston oikeuteen saadakseen takaisin tuhansia arvokkaita muinaisesineitä, jotka on vajaat sata vuotta sitten viety Machu Picchun inkakaupungista Perun Andeilta.

Machu Picchulla ainakin 200 turistia saarroksissa

Ainakin 200 turistia on jäänyt saarroksiin Machu Picchun alueelle. Urubamba-laakson yläpuolella sijaitsevan vuoristoalueen junayhteydet ovat poikki rankkasateiden takia.

Unesco: Machu Picchu ei välittömässä vaarassa

Perun kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluva Machu Picchun inkakaupunki ei joudu Unescon uhanalaisten maailmanperintökohteiden listalle, Perun kulttuuri-instituutista kerrotaan.

Saksalaisseikkailija ryösti hautoja Machu Picchussa

Machu Picchun inkakaupunki löytyi 40 vuotta aiemmin kuin on luultu, ja ensimmäinen löytäjä teki siellä pahaa jälkeä, kertoo tuore tutkimus.

Perusta löytyi muinaistemppeli

Perussa arkeologit ovat löytäneet muinaisen temppelin rauniot Andien vuoristosta. Löytö sijaitsee Sacsayhuamanin inkaraunioiden liepeillä eteläisessä Perussa alueella, jossa myös kuuluisa Machu Picchun rauniokaupunki sijaitsee.

Suojelijat estivät turistien pääsyn Machu Picchuun

Perun munaisen inkakaupungin Machu Picchun rapautumista pelkäävät mielenosoittajat ovat estäneet turistien pääsyn maineikkaille raunioille.

Yhdysvaltalainen yliopisto palauttaa inka-aarteita

Yhdysvaltalainen Yalen yliopisto palauttaa Peruun tuhansia inkojen muinaisesineitä, jotka vietiin Machu Picchun kaupungista lähes sata vuotta sitten.

Yalen yliopisto palauttaa Perulle Machu Picchun aarteita

Yhdysvaltalainen Yalen yliopisto on luvannut palauttaa Peruun tuhansia inkakulttuurin esineitä, jotka on viety Machu Picchun rauniolinnakkeesta lähes sata vuotta sitten.

Valitse Suomen seitsemän ihmettä

Uudet maailman seitsemän ihmettä valittiin Internet-äänestyksellä, joka päättyi viime viikolla. Valituiksi tulivat Petran kalliokaupunki Jordaniassa, Kristus-patsas Rio de Janeirossa Brasiliassa, inkakaupunki Machu Picchu Perussa, Mayojen porraspyramidi Chitchen Itza Meksikossa, Colosseum Roomassa, Taj Mahal Intian Agrassa sekä Kiinan muuri.

Maailma sai uudet seitsemän ihmettä

Uudet maailman seitsemän ihmettä on valittu. Valinnan suoritti lähes 100 miljoonaa ihmistä internet- ja tekstiviestiäänestyksessä. Nykyihmeet julkistettiin sunnuntain vastaisena yönä Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa pidetyssä tilaisuudessa.