Uusimmat artikkelit
Työväenliike levitti aatetta suomalaissiirtolaisille lauluin, joista osa soi tänäkin vappuna – radikaalikin liike luotti laulun voimaan
Pohjois-Amerikan ja Neuvosto-Karjalan suomalaissiirtolaisten musiikki kiinnostaa tutkija Saijaleena Rantasta. Esimerkiksi radikaalille IWW:lle laulu oli tärkeä ideologinen työkalu.
Äkäinen Punkstoo avasi musiikkialan silmät seksuaaliselle häirinnälle – mutta onko kohu oikeasti muuttanut mitään? Asiantuntijat kertovat
Musiikkialan seksuaalisesta häirinnästä vaiettiin pitkään, mutta kesän punkstoo-keskustelu avasi vihdoin silmät koko alan ongelmille. Anonyymisti somessa jaetut rankat kokemukset saivat alan toimijat uusimaan ohjeistuksiaan, mutta musiikkitieteen tohtorin mukaan se ei pelkästään riitä.
Selloprofessori Martti Rousi perää avarakatseisuutta ja puolustaa musiikkitiedettä: "Hajottaminen on hirveän paljon helpompaa kuin rakentaminen"
Rousi on sitä mieltä, että tiede- ja taidemaailma tarvitsevat toisiaan, mutta niin, että molemmilla on päämajansa.
Helsingin yliopiston musiikkitieteen kohtalosta heräsi huoli, kun opettajien määrä kutistui minimiin – dekaani: "Kyllä meillä niukkuutta on"
Musiikkitiede ja koko humanistinen tiedekunta Helsingin yliopistossa on kriisissä.
Musiikkitieteen professori Mikko Heiniö valitsi säveltämisen – Musiikin syntymäpäiväkalenteri
Onnittelemme syntymäpäivänä 18. toukokuuta!
Kansainvälinen urkufestivaali Helsingissä – teemana hoitava musiikki
Festivaalin iltakonsertit ovat maksullisia, mutta muihin konsertteihin ja tapahtumiin on vapaa pääsy.

Musiikin professorin tekemästä täydellisestä joululaulusta ei kumma kyllä tullut hittiä
Tieteeseen perustuvassa joululaulussa kaikki elementit ovat juuri ne suosituimmat, eikä kulkusiakaan unohdettu.

Vuoden professoriksi valittu Helmi Järviluoma-Mäkelä: “Tutkijan pitää sommitella Twitter-tiivistys sen sijaan, että hän ajattelisi ja kirjoittaisi”
Itä-Suomen yliopiston kulttuurintutkimuksen professori on huolissaan luovuuden katoamisesta tutkimuksessa.
Griegin, Chopinin tai Tschaikowskyn sävelet yhtyivät lintusten lauluun — työväenmusiikkimies Väinö Pesolan päiväkirja 1918
Silminnäkijänä sisällissodan Helsingissä.
Maisteri on virallinen tittelini! — työväenmusiikkimies Väinö Pesolan päiväkirja 1918
Silminnäkijänä sisällissodan Helsingissä.
Kvarttiteoria pöyhii musiikin magiaa
Paula Jokimies etsii kestomusiikin kaavaa

Nyt koko Suomi laulamaan – kaikista maakuntalauluista julkaistiin vapaat karaokeversiot
Suomen Kotiseutuliitto on julkaissut kaikki maakuntalaulut karaokeversioina joululahjaksi satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle ja kaikille suomalaisille.

Musiikki iskee ympäristökriiseihin – "Sävellys voi kertoa maailmasta jota ei tulevaisuudessa enää ole"
Musiikin voimaa ei pidä vähätellä. Tällä hetkellä musiikkitieteen aallonharjalla tutkitaan musiikin ja luonnon suhdetta.

Litku Klemetti ponkaisi marginaalista suurten festivaalien lavoille: "Ihan sama, mitä genreä musiikki on, kunhan se on jännää"
Kun Sanna Klemetti tutkii vastakulttuuria yliopistossa, villitsee Litku Klemetti festivaalikansaa punkhenkisellä Finnhitsrockilla. Molemmat ovat samalla asialla.

Elektronisen musiikin uranuurtaja Erkki Kurenniemi on kuollut
Suomi-palkittu fyysikko rakensi syntetisaattoreita ja visioi silmälappuvideot.

Musiikkitieteilijä: Puna-armeijan kuoro on edustanut suomalaisille niin ystävyyttä kuin vihollisuuttakin
Musiikkitieteilijä ja Yleltä eläköitynyt äänitearkiston päällikkö Pekka Gronow avaa Puna-armeijan kuoron kulttuurista merkitystä Neuvostoliitolle, Venäjälle ja Suomelle. Gronowin mukaan kuoro on edustanut Suomelle niin vihollisuutta, ystävyyttä kuin liennytystä.

Mielikuva hilpeästi duurissa laulavista suomenruotsalaisista ei ole täysin väärä – ainakaan tanssimusiikissa
Hiljaiset ja melankoliset suomalaiset synkistelevät mollissa, iloiset ja pirteät suomenruotsalaiset puolestaan ilkamoivat duurissa. Mielikuva kahdesta erilaisesta musiikkikulttuurista elää vahvana. Totta se on ainakin tanssilavoilla, vahvistaa musiikkitieteen professori.

Applen musiikkipalvelu hämmentää käyttäjiä – tapaus ei tuttu kuluttajaviranomaisille
Viime vuonna lanseeratun Applen musiikkisovelluksen ominaisuus poistaa käyttäjän muualta hankkimia kappaleita on ihmetyttänyt palvelun ostaneita. Suoratoistopalvelu iTunesin käyttöehdoissa vaaditaankin käyttäjiä varmuuskopioimaan musiikkitiedostot etukäteen.

Säästökuuri vei Helsingin yliopistosta musiikinopettajan tehtävän – rahat riittivät 400 vuotta
Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunta ilmoitti torstaina irtisanovansa molemmat musiikin teorian lehtorit sekä Japanin kielen ja kulttuurin professorin. Etenkin musiikin ammattilaiset ovat järkyttyneitä ratkaisusta: musiikinopettajan tehtävä on Turun Akatemian peruja 376 vuoden takaa. Oppituolia ovat hoitaneet säveltäjät Paciuksesta Sibeliukseen. Muitakin muutoksia voi vielä tulla.

Ystävä muistelee edesmennyttä kirjailijaa Umberto Ecoa: “Hän oli jättiläismäinen ikonihahmo”
Perjantai-iltana kuollut 84-vuotias italialainen kirjailija Umberto Eco oli maailmankuulu persoona, jota rakastettiin erityisesti kotimaassaan. Yli 30 vuoden ajalta Econ tuntenut musiikkitieteen professori Eero Tarasti muistaa kirjailijan erittäin valloittavana, mutta dominoivana ihmisenä, jossa oli myös pelottava puolensa.

Tutkija: surullinen musiikki jopa lohduttaa – ”voi olla kaunista kärsiä hieman”
Surullisena pidetyn musiikin kokemukset vaihtelevat eri kuuntelijoilla. Sama musiikki voi toiseen vaikuttaa masentavasti ja tuoda toiselle lohtua ja mielihyvää. Surullisen musiikin tunnekokemuksista väitöstutkimuksen tehnyt Henna-Riikka Peltola arvioi, että rauhoittavuuden ja musiikillisen mielihyvän lisäksi surullinen musiikki voi olla arvokas tuki.

Moni opiskelija vähättelee omaa osaamistaan työnhaussa – "Kaikki asiat kannattaa mainita"
Moni opiskelija ujostelee hakiessaan oman alansa töitä. Itä-Suomen yliopistolla ansioluetteloklinikoita vetänyt Amalia Ojanen Akavan erityisaloista kertoo, että moni vähättelee omaa osaamistaan:

Suomalainen musicinfo on jo maailman suurin musiikin hakukone
Nettimusiikkipalvelua tarjoava musicinfo tavoittelee miljoonaluokan liike-vaihtoa. Maailman suurimmalla musiikkitietokannalla on nyt liki 200.000 käyttäjää kuukaudessa. Tavoite on saada miljoonia kuukausikäyttäjiä kolmessa vuodessa.
Suomalaisen äänilevyhistorian Top10
Suomessa tehtiin levytyksiä ensimmäisen kerran 1904

Kansallissoitin vei muusikon uralle: Kanteleella on lämmin ja luonnonläheinen ääni
34 vuotta kannelta soittanut kantelepedagogi Outi Sané oli jo 5-vuotiaana ilmoittanut, että hänestä tulee muusikko. 9-vuotiaana hän lähti katsomaa mitä kantelepiirissä tapahtuu, ja jäi sille tielleen.

Pohjois-Karjalan musiikkialalla pyörii vuosittain 40 miljoonaa euroa – markkinointi ja managerointi lapsenkengissä?
Pohjois-Karjalassa on aktiivisesti toimivia yhtyeitä liki 500, joissa on muusikkoja liki 2 000. Vieläkin olisi mahdollista petrata, uskovat musiikkitietäjät.
Aristoteleen kantapää ja pitkien iskelmäsanoitusten salaisuus
Miten suomalaisen populaarimusiikin sanoitukset siis ovat kehittyneet? Miksi rakastamme laulujen sanoituksia?

Jazzmiehen salattu elämä Venäjällä – "Sikäläinen yleisö antaa välittömän palautteen"
Suomalaisen kulttuurin vienti Venäjälle on harvoissa käsissä. Yksi itänaapurissa esille päässyt suomalainen on lahtelainen säveltäjä Miikka Kallio, jonka teoksia on tilattu kantaesitettäväksi Pietariin jo kymmenen vuoden ajan.
Oululaismies vältti syytteen tekijänoikeusrikoksesta
Ainakin 11900 musiikkitiedoston luvattomasta jakelusta syytetty oululaismies vältti lopulta syytteet. Käräjäoikeuden mukaan ei voitu osoittaa selvästi, että juuri syytetty mies olisi jakanut tiedostoja tapaukseen liittyvän yrityksen internetliittymästä.

Wagneriaanin tunnustukset
Säveltäjä Richard Wagnerin syntymästä on tänä vuonna kulunut 200 vuotta. Juhlavuotta vietetään monin eri tavoin. Wagnerilla on uskolliset faninsa, wagneriaanit.

Jyväskylään aivotutkimuksen keskus
Jyväskylän yliopisto on perustanut monitieteisen aivotutkimuksen keskuksen. Aivotutkimusta Jyväskylässä on tehty jo pitkään, mutta nyt eri alojen asiantuntemus on tuotu samaan keskukseen.

Punkin vaikutus näkyy valtavirrassa
Jo kertaalleen kuolleeksi julistettu punk rock porskuttaa eteenpäin vimmatulla voimalla. Rockin rosoisin genre tarjoaa kuulijoilleen alkuräjähdysmäistä energiaa sekä muoti-ilmiöitä valtavirtaan.
Näkökulma: Tiedepönötys ottaa päähän!
Nyt ärsyttää! Vietin viisi päivää Bostonissa maailman suurimmassa tiedetapahtumassa AAAS:ssa. Kuuntelin mielenkiintoisia huippuluentoja sellaisista aiheista kuin simpanssien muistista, keittiötieteestä, musiikin tutkimuksesta, kalorien kyseenalaistamisesta ja monesta muusta tärkeästä asiasta.

Mikkomarkus matkalla kaikkien aikojen priimukseksi
Joensuulainen näyttelijä Mikkomarkus Ahtiainen on Radio Suomen Poppikoulun kymmenkertainen priimus, eli hän on voittanut Poppikoulun kymmenen kertaa peräkkäin. Lauantaina 19.1. hän tavoittelee historiallista 11. voittoa. Musiikkitietous ei ole sattumaa, sillä Mikkomarkus on harrastanut ja kuunnellut musiikkia hyvin monipuolisesti.

Laaja tekijänoikeusrikosjuttu käräjille Oulussa
Kuusi miestä on haastettu oikeuteen mittavista tekijänoikeusrikoksista. Miehiä syytetään laajan vertaisverkon ylläpitämisestä.
Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen johtaja erotettiin
Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksen johtaja Jaakko Erkkilä, FT, on vapautettu tehtävästään kesken johtajakauden. Musiikkiterapian professori Erkkilä kertoi asiasta laitoksen opiskelijoille sähköpostilla perjantaina.

Musiikki stimuloi - varsinkin muusikoita
Musiikin kuuntelu aktivoi useita aivojen osia, kertoo tuore väitöstutkimus Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitokselta. Tutkimuksen mukaan musiikki stimuloi muun muassa motoriikkaa, tunteita ja luovuutta sääteleviä aivoalueita. Musiikki ja liike ovat siis läheisessä suhteessa toisiinsa.

Tekijänoikeusrikoksesta jättilasku oululaismiehelle
Rovaniemen hovioikeus piti voimassa kärjäoikeuden oululaismiehelle langettaman tuomion tekijänoikeusrikoksesta. 37-vuotiaalle vertaisverkon ylläpitäjälle lankesi maksettavaksi liki 360 000 euron vahingonkorvaukset.

Paulina Ahokas on Tampere-talon uusi toimitusjohtaja
Tampere-talon toimitusjohtajaksi on valittu Paulina Ahokas. Hän aloittaa tehtävässä ensi vuoden alussa. Joulukuun puolivälistä lähtien Ahokas toimii yhtiön varatoimitusjohtajana.

Maailman pisintä sävellystä soitetaan satoja vuosia - alkoi 1,5 vuoden tauolla
Saksan Halberstadtissa on soinut jo kymmenen vuoden ajan amerikkalaisen säveltäjän John Cagen urkuteos Organ2/ASLSP. Teos on tarkoitettu soitettavaksi niin hitaasti kuin mahdollista. Urkuteoksen on tarkoitus soida yhteensä 639 vuotta. Vuonna 2001 alkanut hanke käynnistyi lähes puolentoista vuoden pituisella tauolla.
Maailma soi! -projekti tuo maahanmuuttajamuusikot estradille
Maahanmuuttajamuusikoiden on edelleen haasteellista löytää tarpeeksi töitä Suomesta. Viime vuonna alkanut Maailma soi! -projekti on kuitenkin aktivoinut muusikoita ja tuonut heille mahdollisuuden esitellä omaa musiikkiaan Suomessa.

Imatra Big Band Festival tuo Imatralle rahaa
Imatra Big Band Festival tuo lähialueelleen runsaasti matkailijoita. Tämä käy ilmi tänään julkaistusta Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen opiskelijan Hanna Luoman tekemästä gradututkielmasta. Tutkimuksessa selvitettiin festivaalin epäsuoria taloudellisia vaikutuksia Imatran alueelle.
Yliopisto palkitsi ansioituneet tutkijat ja opettajat
Jyväskylän yliopisto on palkinnut ansioituneita yliopistolaisia vuosijuhlassaan. 3400 euron arvoiset palkinnot jaettiin Hyvälle opettajalle, väitöskirjalle ja esimiehelle. Lisäksi jaettiin kulttuuripalkinto ja tieteellisen tiedon julkistamispalkinto.

Perinteiset mies- ja naisroolit jyräävät lastenlauluissa
Lasten musiikkikulttuurissa ovat vallalla perinteiset sukupuoliroolit, toteaa musiikkitieteen dosentti, naistutkija Taru Leppänen. Kirjassaan Vallatonta musiikkia - Lastenmusiikkikulttuuri 2000-luvun Suomessa Leppänen muistuttaa, etteivät laulut vastaa sitä moninaista todellisuutta, jossa lapset elävät.

Paavo Heinisen huilukonsertto kantaesitetään Lappeenrannassa
Lappeenrannan kaupunginorkesterin konsertissa saa torstaina kantaesityksensä Paavo Heinisen säveltämä huilukonsertto. Uutta laajamittaista sävellystä ei ole kuultu Heiniseltä moneen vuoteen. Vuosikymmenten ajan suomalaisen nykymusiikin keskeisimpiin vaikuttajiin kuulunut Heininen on tällä kertaa inspiroitunut 1920-luvun musiikista.
Perinteiset leikit valmistavat lasta kouluun
Perinneleikkien leikkiminen kehittää lapsia ja parantaa muun muassa näiden koulukypsyyttä. Tuoreen musiikkitieteen väitöskirjan mukaan leikki ja liikkuminen ovat keskeisessä asemassa kulttuuristen piirteiden siirtymisessä.

Läntisen Afrikan nettiyhteydet nopeutuvat
Afrikan länsirannikolla on otettu käyttöön merenalainen kaapeli, joka parantaa huomattavasti alueen internetyhteyksiä Eurooppaan. Kaapelin myötä nettiyhteydet nopeutuvat ja halventuvat maailman nopeimmin kasvavilla tietoliikennemarkkinoilla.

Kännykkä on yhä useammalle myös musiikkisoitin
Jo yli miljoonalla yli 15-vuotiaalla suomalaisella on matkapuhelimessaan musiikkia tallennettuna. Yli puolella suomalaisista on käytössään puhelin, jolle voi tallentaa musiikkia kuunneltavaksi.

Rauta-ajan ihmiset kertoivat kulkusilla sosiaalisen asemansa
Kelloilla ja kulkusilla on ollut tärkeä merkitys rautakauden ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä. Riitta Rainion musiikkitieteitä ja arkeologiaa yhdistävässä väitöskirjassa on tutkittu haudoista löytyneiden kulkusten merkitystä.