Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kiinnittymätön punkki ihmisen sormella.

Kainuussa on merkitty kansalaisten tekemiä punkkihavaintoja jo viime vuotta enemmän

Varsinkin Kajaani on tutkijoiden mielestä kiinnostavaa punkkialuetta ja kaupungista toivotaan näytteitä punkkitutkimukseen Turun yliopistoon.

Mustaan pukutakkiin pukeutunut mies nojaa urheilualueen puiseen aitaan kesällä.

Paltamon kunnantalon taidehankintaan on valittu oman kunnan taiteilija

Taiteilijan valinta tehtiin aiemman tuotannon ja lähetetyn perustelutekstin pohjalta. Materiaaleista kiinnostavimmaksi portfolioiden vertailussa todettiin vaneri.

Happisaturaatiota mitataan sormesta kotona.

THL: Kotihoitokäynnit ovat vähentyneet, vaikka yhä useampi on palvelujen tarpeessa – iäkkäitä asiakkaita eniten Kainuussa

Suurin osa iäkkäistä saa palvelunsa nykyisin kotihoidosta, jonka käyntimäärät ovat THL:n mukaan tähän asti joka vuosi kasvaneet.

Läheltä

Sotkamon Jymy vei voiton vieraskentällä Kiteen Pallosta – ulkopeli oli jälleen vahvaa

Sotkamon Jymy otti eilen miesten Superpesiksessä kauden viidennen voiton. Sotkamolaisten pelit jatkuvat sunnuntaina vieraskentällä Kempeleessä.

Passi toimiston lasiseinän takana pöydällä pystyssä

Oulun poliisiasemalla passia voi joutua jonottamaan viikkoja – asioinnissa kannattaa suosia muita toimipisteitä

Nopeiten passin saa Oulun poliisilaitoksen alueella jonottamalla paikan päällä tai asioimalla pienempien kuntien toimipisteillä.

Kuvassa näkyy tiistain, keskiviikon ja torstain sääkartat.

Kesä alkaa kylmänä – pohjoisessa Suomessa voi odottaa hyytävä yllätys

Viileä luoteinen ilmavirta kylmentää Suomea usean päivän ajan. Lämpöä on luvassa mahdollisesti vasta ensi viikolla.

Läheltä

Suomussalmella kolme kuntalaisten tekemää osallistavan budjetoinnin ehdotusta eteni yleisöäänestykseen

Suomussalmi keräsi kuntalaisilta ehdotuksia osallistavaan budjetointiin varatun 5 000 euron käyttämiseksi. Kymmenistä ehdotuksista yleisöäänestykseen eteni kolme.

Seurakuntakeskuksen katolla on risti.

Kajaanin seurakunta on luopumassa Lehtikankaan seurakuntakeskuksesta ja kirkosta – ostotarjous kirkkovaltuuston käsittelyssä ensi kuussa

Seurakuntakeskuksen ja kirkon myyntiaikeet ovat herättäneet Lehtikankaalla asuvissa seurakuntalaisissa tunteikkaita muistoja.

Suomen ilmavoimien Hornet -hävittäjä rullaamassa lentokentälle Rissalan lentokentällä.

Yksi Euroopan suurimmista ilmasotaharjoituksista näkyy myös Pohjois-Suomen taivaalla

Kaksi viikkoa kestävään lentotoimintaharjoitukseen osallistuu noin 3 000 sotilasta ja 150 ilma-alusta yhteensä 14 maan asevoimista.

Useita päivän eri annoksia ja juomia taustalla. Etualalla käsi selaa puhelimelta Ylen ruokakonetta.

Suomalaiset syövät yhä epäterveellisemmin ja siksi tutkija haluaisi lain suojaamaan nuoria – testaa, syötkö sinä suositusten mukaan

Ikääntyvä kansa ja vähenevä työvoima vaativat työiän pidentymistä. Pohja ruokailutottumuksille luodaan varhain, joten elintapojen parantamiseksi nuoriin kohdistuvaa markkinointia halutaan rajoittaa.

Etualalla rypistynyt vuoronumerolappu valkoisella tuolilla, taustalla henkilö farkut jalassa terveyskeskuksen aulassa.

KAKS: Kainuussa sote-uudistukseen suhtaudutaan myönteisemmin kuin maassa keskimäärin

Kainuun asukkaiden näkemykset palvelujen saatavuudesta ovat myös jonkin verran vähemmän synkkiä kuin keskimäärin Suomessa.

Makukortteja kaupan leivontahyllyllä.

Makukortti on leivontahyllyn outolintu, ja suurimmat kauppaketjut suhtautuvat siihen nyt eri tavoilla – taustalla kiristynyt tupakkalaki

Kaupoilla oli huhtikuun loppuun asti siirtymäaikaa myydä varastossa olevia makukorttejaan, mutta kortteja löytyy yhä hyllyistä, koska käyttötarkoitusta on muutettu.

Nainen kalastaa laiturilla.

Kajaanin keskustan tuntumassa kalastusmahdollisuudet parantuivat entisestään – uusi kalastuslaituri vihittiin käyttöön

Tullikallion kalastuslaituri täydentää Kajaanin jokirannan kalastuspaikkoja ja lisää turvallisuutta suositulla kalastuspaikalla tunnelivoimalan purkuaukon alapuolella.

Läheltä

Työvoimapula uhkaa pahentua Kainuussa tulevina vuosina

Kainuuseen tarvitaan erityisesti nuoria ja kansainvälisiä osaajia, sillä maakunnan väki vähenee ja ikääntyy.

Itäsuomenkarjaa laitumella kesällä.

Kyytöille koittaa kesä lauantaina, kun ne kirmaavat laitumelle Kajaanissa

Kainuun ammattiopiston opetusmaatilalla on lähes 70 kyyttöä. Laitumelle lasketaan ensin kolmisenkymmentä lypsylehmää, ja esimerkiksi nuorkarjan vuoro on heinäkuussa.

Rautatien ylittävä kulkutien puut ovat rikki, kuvan takana on rautatie.

Kontiomäki–Pesiökylä-radan peruskorjaus jatkuu myös tänä kesänä – tasoristeyksistä 16 poistetaan ja loput kunnostetaan

Tasoristeysturvallisuuteen liittyvässä urakassa poistetaan, parannetaan ja siirretään tasoristeyksiä sekä rakennetaan tarvittavia tieyhteyksiä.

Kainuun uuden keskussairaalan pääsisäänkäynti kuvattuna keväällä.

Lääkärin vastaanotolle on Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla muuta maata pidemmät jonot

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella vain reilu kolmannes kiireettömän hoidon tarvitsijoista pääsi lääkärin vastaanotolle viikon kuluessa.

Sormet näppäimistöllä.

Kajaanin vastaanottokeskus siirtyy kaupungilta Babandolle – löytyykö samalla ratkaisu koodaripulaan?

Yhtiö on vastannut noin vuoden ajan Kirkkonummen vastaanottokeskuksesta. Maahanmuuttoviraston kilpailutuksessa se sai luotsattavakseen myös Kajaanin ja Ahvenanmaan vastaanottokeskukset.

Lehmän kostea turpa.

Maitotilojen määrä vähenee, mutta menestyviä tiloja on yhä paljon – elyn mukaan panostukset eläinten hyvinvointiin ovat lisääntyneet

”Kun eläin voi hyvin, se myös tuottaa hyvin”, sanoo Kainuun ely-keskuksen asiantuntija Eeva Heikkinen.

Kuhmo-talon julkisivu

Kainuun seuraavat kirjamessut järjestetään marraskuussa Kuhmossa

Tämän vuoden messuilla näkyy suomalais-ugrilainen teema, sillä Kuhmo on vuoden 2023 suomalais-ugrilainen kulttuuripääkaupunki.

Ylhäältä päin kuvatussa kirkkoveneessä istuu neljätoista soutajaa ja kippari valmiina lähtemään liikkeelle.

Kainuun seurakunnat ottavat toisistaan mittaa elokuussa kirkkovenesoudussa

Tällä hetkellä mukaan ovat lähdössä ainakin Kajaanin, Paltamon, Sotkamon ja Kuhmon seurakunnat. Haasteellisen kilpailusta tekee se, löytävätkö joukkueet itselleen omaa kirkkovenettä.

rakennustyömaa, rakennusmies

Työttömien määrä väheni Kainuussa neljänneksi eniten koko maassa – kuntien välillä on kuitenkin suurta vaihtelua

Kainuussa oli huhtikuun lopussa 2 915 työtöntä työnhakijaa. Vuoden takaiseen verrattuna työttömyys väheni kaksi prosenttia, mikä on neljänneksi eniten koko maassa.

Läheltä

Osa Kuhmon ja Sotkamon välisistä linja-autovuoroista muuttuu kesäkuussa

Osa tähän asti Sumsan kautta kulkeneista vuoroista ajetaan jatkossa Ontojoen kautta. Muutettavien vuorojen ajoaika lyhenee 10 minuuttia Kuhmon ja Sotkamon välillä.

Kajaanin kaupunki haluaa tienkäyttäjiltä dataa tiestön kunnosta mobiilipelin avulla. Kuvassa puhelin on kiinni tuulilasissa ja näytölle on avattu Crowdsorsa-mobiilipeli.

Mobiilipelillä kartoitettiin Kajaanin kadut yhdessä päivässä – videoista näkyy, missä asfaltti tarvitsee kipeimmin korjausta

Hedelmiä keräämällä kartoitetaan kohteita myös muualla. Kainuussa CrowdSorsan peliä käytetään kesällä pyöräteillä sekä maastossa vieraslajien kartoitukseen ja hävittämiseen.

tuulivoimala

Lumivaaran tuulivoimapuiston rakennustyöt ovat alkaneet Hyrynsalmella

Tuulivoimapuiston rakentaminen on alkanut maatöillä. Tuulipuistoon tulee yhdeksän voimalaa, joiden pystytys alkaa ensi vuonna.

Orkesteri soittaa ikkunan edessä.

Kuhmon kamarimusiikille jälleen tunnustusta – tapahtuma pääsi ainoana Suomesta Euroopan parhaiden klassisen musiikin festivaalien listalle

Heinäkuussa järjestettävä tapahtuma on valittu yhdeksi Euroopan parhaista klassisen musiikin festivaaleista. Kuhmon Kamarimusiikki on saanut vastaavia tunnustuksia myös aiemmin.

Silmälasipäinen mies katsoo kohti.

Kainuun maakuntajohtaja Pentti Malinen jää eläkkeelle vuoden vaihduttua – uuden maakuntajohtajan haku on alkanut

Uudelta maakuntajohtajalta odotetaan tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa ja hyvää käytännön kokemusta maakunnan liiton toimialaan kuuluvista tehtävistä.

Sotilaita maastossa sotaharjoituksessa Niinisalossa.

Ensimmäinen Nato-harjoitus Kuhmon Vuosangassa kesäkuussa – Kainuun prikaati isännöi yhdysvaltalaisjoukon harjoituksia itärajan pinnassa

Northern Belt 23 -harjoitukseen osallistuu 160 henkinen yksikkö Yhdysvalloista ja 180 henkilöä Kainuun prikaatista.

Liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström on ulkokuntosalilla ojentajapunnerssuslaiteella.

Kajaanin liikuntapalvelupäällikkö Aleksi Nyström siirtyy Lahteen: Kajaanihallin kohtalo jää seuraajalle ratkaistavaksi

Elokuussa uudessa pestissään aloittava Nyström sanoo, että Kajaanissa on hyvä henki tehdä liikunnan eteen töitä. Omalta osaltaan hän arvioi, että kesken jäi Kajaanihallin tilanteen ratkaiseminen.

Mopoja ja sähköskootteri parkissa.

Poliisin tehoratsiassa viikonvaihteessa löytyi puolensataa viritettyä mopoa

Poliisi antoi viime viikonvaihteessa puolensataa sakkoa mopojen virittämisestä Oulun poliisilaitoksen alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa.

Puheenjohtajan nuija pöydällä.

Juhana Juntunen jatkaa Kuhmon kaupunginjohtajana: ”Minulle tuli yllätyksenä näin kova tuki ja kannatus”

Kuhmon kaupunginvaltuusto valitsi kaupunginjohtajan maanantai-iltana pidetyssä kokouksessa.

Mikko Polvinen vaalivalvojaisissa Hotelli Kalevalassa Kuhmossa.

HS: Perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvisella on lähestymiskielto ex-puolisoonsa

Kansanedustaja Mikko Polvisen (ps.) mukaan lähestymiskiellossa ei ole mitään fyysiseen uhkailuun tai puhelinsoitoilla häiritsemiseen liittyvää.

Aakkosten kirjaimia päiväkodin seinällä.

Lakko sulkee Kainuussa kaksi päiväkotia, vanhempia on pyydetty järjestämään lasten hoito toisella tapaa

Huomenna alkava lakko koskee Touhulan päiväkotia Puolangalla ja Pilke päiväkoteja Kajaanissa ja Sotkamossa. Pilkkeen päiväkodit ovat kiinni, Touhulan päiväkodin aukiolosta Puolangalla ei vielä ole tietoa.

Hepokönkään kuohut toukokuussa 2023.

Hepokönkään geologinen luontopolku kiinni kaksi viikkoa, kuohuja pääsee ihastelemaan esteettömästi normaaliin tapaan

Puolangalla sijaitsevalla Hepokönkäällä uusitaan loppukesästä myös geopolun pitkospuut. Lisäksi putoukselle vievä esteetön kivituhkapolku paikkokorjataan ja tasataan.

Läheltä

Sotkamon Jymy vei voiton Pattijoen Urheilijoista vahvalla ulkopelillään

Miesten superpesiksessä Sotkamon Jymy voitti eilen vieraissa Pattijoen Urheilijat jaksoin 0–2.

Linja-autopysäkki Naapurinvaaralla

KAKS: Kainuulaiset suhtautuvat myönteisesti aluetukiin – kielteisesti julkisen talouden sopeuttamiskeinoihin

Eniten Kainuussa vastustetaan eläkkeiden leikkaamista, lainanoton lisäämistä entisestään sekä julkisten hyvinvointipalvelujen karsimista ja palvelupisteiden supistamista.

Pyhäkosken voimalaitos Muhoksen Leppiniemessä.

Pelastakaa vaelluskalat ry haluaa Oulujoen kalakannat nousuun kalojen istutuksilla ja luonnon ennallistamisella

Oulujoen voimalaitosten ohi kutemaan nousevien kalojen määrää pitäisi yhdistyksen mukaan lisätä.

Läheltä

Kahden henkilöauton nokkakolari Kuhmossa – ensihoito vei kolme henkilöä jatkotutkimuksiin

Kainuun pelastuslaitos sai hälytyksen Kuhmoon tiellä 912 tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta hieman kello 13 jälkeen.

Nuori poika parturi-kampaajalla leikkauttamassa hiuksiaan.

Poliisi epäilee parturiyrittäjää ihmiskaupasta, pahoinpitelystä ja laittoman maahantulon järjestämisestä

Yrittäjä pakotti entisiä maanmiehiään vuosikausien työskentelyyn kuutena päivänä viikossa muun muassa velalla uhkaamalla. Myös jo maksettua palkaa epäillään vaaditun takaisin käteisenä.

Erätarkastaja-merkki takin selkämyksessä.

Esitutkinta valmistui: Kymmentä pohjoissavolaista metsästäjää epäillään törkeästä metsästysrikoksesta Kainuussa

Pohjoissavolaisen metsästysseurueen epäillään kaataneen viime syksynä luvattomasti kuusi hirveä Puolangalla. Esitutkinnan aikana löydettiin viitteitä myös muista törkeistä metsästysrikoksista.

Kulku kielletty -kyltti työtilassa.

Hyvät vuodet ovat vaihtumassa epävarmuuteen, ja siksi sahateollisuudessa toivotaan rakentamisen virkoamista

Esimerkiksi Kuhmo Oy:ssä on pystytty viime vuosina investoimaan, mutta nyt rakentamisen hiipuminen tuo taivaanrantaan epävarmuuden pilviä.

Läheltä

Kahden henkilöauton nokkakolari Sotkamontiellä Kajaanissa – ensihoito vei molemmat kuskit jatkotutkimuksiin

Kainuun pelastuslaitos sai hälytyksen Lehtikankaan kohdalla tapahtuneesta liikenneonnettomuudesta noin kello 10.30.

Pääsykoesali juuri ennen pyrkijöiden sisääntuloa.

Valmennuskurssit ovat nyt tasa-arvoisempia opiskelijoille ja siitä voi kiittää koronapandemiaa

Suuri tasa-arvoistaja koronapandemia liikautti liki kaiken valmennuskurssitoiminnan verkkoon, ja se on iso muutos.

R-kioski Sotkamossa loppuu kesäkuussa, kuva kioskin sisältä ennen helatorstaita 2023.

Sotkamossa keskustan R-kioski sulkee ovensa, syynä ovat kannattavuusongelmat

Ärriä lopetetaan monilla muillakin paikkakunnilla kuin Sotkamossa. Tällä hetkellä tilanne on, että varsinkin pienemmissä kunnissa asiakasmäärät ovat olleet laskussa.

Sotkamon Jymy joukkue onnittelee kunnari lyönyttä Iivari Vihantoa Hiukan pesäpallostadionin kolmospesällä.

Sotkamon Jymyn superpesiskausi kotona alkoi puhtaalla voitolla

Kajaanin Pallokerhon naisten ykköspesisjoukkueella on puolestaan tänään perjantaina kotipeli Kankaanpään Mailajunioreita vastaan.

Terveydenhoitaja laittaa laastaria lapsen reiteen rokotuksen jälkeen. Äiti pitää lasta sylissä.

Lilja Lappalaisen vanhemmat luottavat rokoteohjelmaan, mutta Suomesta löytyy kunta, jossa vastustuskykyä yritetään saada ”luomuna”

Pikkulasten rokottamiseen vaikuttavat ainakin neuvoloiden työ sekä vanhempien tietämys ja asenteet. Jutusta voit vertailla, miten 2020 syntyneet lapset ovat saaneet rokotusohjelman mukaisia rokotteita.

Terrafamen kaivosalue Sotkamossa.

Vaasan hallinto-oikeus hylkäsi Terrafamen ympäristölupapäätöstä kohtaan tehdyt valitukset

Valitukset koskivat Pohjois-Suomen aluehallintoviraston lokakuussa 2020 yhtiölle myöntämää ympäristölupaa.

pesäpallo.

Häirinnästä epäillyn Superpesis-pelaajan toimia tutkii Suek eikä poliisi – näin ne eroavat toisistaan

Suomen urheilun eettinen keskus Suek tutkii häirintätapauksia, joissa epäiltynä on miesten Superpesiksessä pelaava Joni Rytkönen. Selvitimme, mitä eroa Suekin tutkinnalla on poliisin tutkintaan.

Finnairin kone Kajaanin lentoasemalla.

Kajaaniin havitellaan kansainvälisiä suoria lentoja – matkailijavirta halutaan saada suoraan Kainuuseen

Kainuuta markkinoidaan nyt kansainvälisille matkailijoille yhtenäisenä alueena, Arctic Lakelandina.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle