Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Korona-aika muuttaa Porisperen Minispereksi – "Tunnemme velvollisuutta pitää Poria livenä"

Peruuntuneen Porispere-festivaalin sijaan Kirjurinluodossa järjestetään elokuussa kolme minikonserttia.

Ville Haapasalo joutuu Suomessa salakuvattavaksi – Venäjällä hän on niin suuri tähti, ettei sitä tohdita tehdä

Kulttuurivieraan, näyttelijä ja tv-persoona Ville Haapasalon tietävät kaikki. Harvat tuntevat.

Sanna Ukkola: Mitään ei saa enää sanoa -hokema ärsyttää monia, mutta siinä piilee myös totuuden siemen

Häpeärangaistus on äärimmäisen voimakas ase, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Pekka Juntin kolumni: Oman elämänsä muutosjohtaja

Ensi viikolla kaikki muuttuu. Ryttyilen vähemmistöille, kritisoin feminismiä ja tunnen myötätuntoa Jussi Halla-ahoa kohtaan, kirjoittaa Pekka Juntti. Tämän kolumnin voi myös kuunnella.

Tuija Siltamäen kolumni: Edelleen saa sanoa ihan liikaa kaikkea

Tuntuuko välillä siltä, ettei mitään saa enää sanoa? Ehkä sinun pitäisi sitten olla joskus hiljaa, ehdottaa Ylen kolumnisti Tuija Siltamäki.

Lauluja keväästä – onko oma suosikkisi joukossa?

Vuodenajoista toiveikkain on ikuisuusaihe myös musiikissa.

Hector ja Freeman tarjosivat Tuubin täydeltä kasarirockia

1980-luvun alun rocksarja oli aikanaan lajinsa ainoa Ylessä.

Lappilainen, äänestä suosikkiasi Lappi-kirjoista!

Lapin kirjallisuuspalkinnosta kisaa kuusi teosta. Näistä yleisö voi valita oman suosikkinsa.

Circle-laulaja Mika Rättö muuttui samuraiksi - "Olen kuin moottorisaha"

Circle-yhtyeen laulaja Mika Rättö ohjasi elokuvan

Kauko Röyhkä palaa Ouluun – mutta aikaisintaan vanhoilla päivillään

Röyhkä steppailee säännöllisesti Oulun kaduilla. Taiteilija kertoo kiertelevänsä aina Oulussa käydessään tutuissa maisemissa.

Jatkuu // osa 9 - Flow Festival 2016

Avaruuslapsia ja nimikkoannoksia!

Kauko Röyhkä: Seksistä puhuvia ja kirjoittavia miehiä leimataan

Muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkän tahti on suorastaan hengästyttävä. Juuri ilmestyneen levyn lisäksi syksyllä julkaistaan uusi romaani. Röyhkää leimaa rohkeus: hän ei kaihda puhua aroistakaan asioista, kuten seksistä ja seksuaalisuudesta.Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.

Ville Haapasalon luottokuvaaja: "Venäjälle houkuttelevat venäläiset ihmiset"

Juha Metson valokuvanäyttely on satojen Venäjän reissujen satoa.

Toimittaja Kauko Röyhkä irvaili tosikoille hipeille – Tilt Zeitungin lyhyt ja komea ura

Kauko Röyhkä oli yksi pienlehti Tilt Zeitungin tekijöistä. Apurahalla käynnistetyn aviisin maine on komeampi kuin levikki, numeroita ilmestyi vain kolme.

Ville Haapasalo: En usko henkimaailmaan, mutta shamaani hoitaa terveyttäni

Venäjän kuuluisin suomalainen ei usko shamanismiin.[

Ville Haapasalo Venäjästä: "On olemassa politiikka ja ihmiset, jotka ei liity siihen politiikkaan"

Venäjällä vaikuttava näyttelijä Ville Haapasalo moitti Ylen aamu-tv:n haastattelussa tapaa, jolla Suomessa suhtaudutaan Venäjään. "On olemassa politiikka ja ihmiset, jotka ei liity siihen politiikkaan. Suomessa kukaan ei halua kertoa, mitä siellä tapahtuu. Unohdetaan, että siellä kansa kärsii ja on sota ja keskitytään sen sijaan muotoilemaan uhkakuvia."

Mikael Saari löysi Kauko Röyhkän karisman

Kauko Röyhkän esittäminen Oulun kaupunginteatterin Poika Mancini -näytelmässä on ollut Mikael Saarelle jo nyt huikea kokemus. Hän myöntää jännittäneensä arvioita ja helpottuneensa, kun ne ovat olleet myönteisiä.

Kari-Pekka Toivonen esitteli vaimonsa oululaisille - "Kuulemma menestynyt näyttelijä"

Oulun kaupunginteatterissa vaikuttaa nyt tunnettu pariskunta. Uusi taiteellinen johtaja Kari-Pekka Toivonen aloitti työnsä kevällä ja hänen vaimonsa, näyttelijä Merja Larivaara nousee lavalle tammikuussa 2015.

Wolfgang Amadeus Mozart palaa Ouluun

Amadeus-näytelmä tekee paluun Oulun kaupunginteatteriin 20 vuoden tauon jälkeen. Säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozartista sekä hänen kilpailijastaan Antonio Salierista kertova näytelmä saa ensi iltansa syyskuun lopulla.

UMK-Mikael lavalle Oulussa - Röyhkän musiikkinäytelmän roolit täytettiin

Kauko Röyhkän musiikkinäytelmän roolitus on valmis. Musiikkiinäytelmän päärooliin valittiin Mikael Saari. Oululaiset Suvi Aalto ja Heta Keskinarkaus saivat myös roolit.

Dave, Melleri, Röyhkä, Mauri Kunnas ja Markku Into sensuroimattomina

Suomirockin sensuroimaton historia -sarjan kolmas julkaisu.

Kauko Röyhkän musiikkinäytelmä Poika Mancini saa ensi-iltansa Oulussa

Oulun kaupunginteatteri saa ohjelmistoonsa syksyllä korkean profiilin esityksen, kun Kauko Röyhkän kirjoittama Poika Mancini saa ensi-iltansa. Teos on itsenäinen jatko-osa Miss Farkku-Suomelle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle