Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ella Fitzgerald oli jazzin kuningatar

Dokumentti kaikkien aikojen jazzlaulajasta.

Varhainen Iltatähti oli koko perheen kriittinen musiikkiohjelma

Aikansa keskeisin pop- ja rocksarja aloitti vuonna 1973.

Jazzpianisti kelpuutti poikasena isän levyistä vain Count Basien

Joonas Haavisto aloitti kuusivuotiaana retkensä musiikin maailmaan kontrabassoa soittamalla. Ajatus pianosta häälyi kuitenkin aina taustalla. Pianotuntien kautta tajuntaan ui myös jazzmusiikki. Pienenä poikana jazz ei suinkaan miellyttänyt. Isän levykokoelmasta kelpasivat kuunneltavaksi vain Count Basien kiekot.

Laulaja löysi pakopaikan huumeista

Billie Holiday oli kaikkien aikojen paras laulaja.

Manhattan Transfer toistamiseen Imatran Big Band festivaalilla

Maailman parhaaksi jazz-lauluyhtyeeksi tituleerattu Manhattan Transfer esiintyy keskiviikkona Suomessa Imatran Big Band festivaalilla.

Maailman kuuluisin big band tulee Suomeen

Maailman kuuluisimmaksi big band -orkesteriksi kehuttu The Count Basie Orchestra esiintyy Helsingissä marraskuussa. 19-henkinen orkesteri konsertoi Finlandia-talossa kuun ensimmäisenä päivänä.