Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Floor Jansen esiintyi Knot-festivaaleilla Turussa elokuussa 2022.

Nightwish julkaisee ensi vuonna uuden levyn, lopettaa myös keikkailun toistaiseksi

Yhtye kertoo tulevista suunnitelmistaan sosiaalisen median kanavillaan. Uusi levy ei johda kiertueeseen, vaan kesän keikat jäävät toistaiseksi viimeisiksi.

Plamen Dimov ja Hannu Putkuri, jotka ovat tehneet kiteeläisestä musiikkielämästä ja Nightwishistä kertovaa dokumenttia.

Kiteeläisestä musiikkielämästä dokumentti: Aika ennen ja jälkeen Nightwishin

Dokumentti kertoo Nightwishin ensimmäisinä tukijoina tunnetun muusikon Plamen Dimovin tarinaa.

Floor Jansen esiintyi Knot-festivaaleilla Turussa elokuussa 2022.

Nighwishin keikka rikkoo Kiteen pesäpallostadionin kävijäennätyksen – konsertissa mukana Lähiöbotox ja tohmajärveläinen Silentrain

Nightwishin kesällä järjestettävän Kiteen konsertin artistit ja aikataulut on julkaistu. Konsertin lipuista vain murto-osa on enää jäljellä.

Nightwish -yhtye Etelä-Amerikan kiertueella poseeraamassa lavalla konsertin jälkeen.

Suomalainen metallimusiikki kohdataan tunteen palolla Latinalaisessa Amerikassa, jonka oma metalli ei viihdytä vaan opettaa

Latinalaisen Amerikan hevifanit suhtautuvat intohimoisesti suomalaiseen metallimusiikkiin, kuten viime syksynä siellä kiertäneeseen Nightwishiin. Alueen oma metalli on usein sidoksissa yhteiskuntaan ja kipeään historiaan.

Floor Jansen esiintyi Knot-festivaaleilla Turussa elokuussa 2022.

Nightwishin Floor Jansen selätti rintasyövän

Floor Jansen kävi lokakuussa syöpäleikkauksessa. Leikkauksen onnistuminen on ollut hänelle suuri helpotus.

Nightwish Kuopiorockin 2021 lavalla

Nightwishin liput Kiteen konserttiin menevät kuin kuumille kiville – aamulla myyntiin tulleet liput on jo lähes loppuunmyyty

Jäljellä on muutama tuhat lippua, joiden ennakoidaan menevän nopeasti. Promoottori Tommi Mäki uskoo fyysisistä lipuista tulevan keräilyharvinaisuuksia.

Nightwishin Tuomas Holopainen ja Floor Jansen Levillä.

Nightwish konsertoi Kiteellä kesäkuun puolivälissä

Maailmankiertueen päättävien, peräkkäisinä päivinä järjestettävien Kiteen ja Vaasan konserttien jälkeen yhtye jää tauolle tekemään uutta albumia.

Floor Jansen

Nightwishin Floor Jansenilla todettu rintasyöpä

Ennuste on hyvä, ja Nightwishin ensi kuun Euroopan kiertue toteutunee suunnitellusti.

Tuomas Holopainen tummaa taustaa vasten

Nightwishin maailmakiertue ensi kesänä Suomeen

Yhtye esiintyy Vaasan jättistadionilla.

Nightwish Kuopiorockin 2021 lavalla

Nightwish esiintyy Vaasassa tulevana kesänä – tavoitteena stadionin yleisöennätyksen rikkominen

Nordic Live Productions tuo Nightwishin Vaasaan osana Human Nature -kiertuetta. Kansainvälisesti menestyneessä yhtyeessä rumpuja soittaa vaasalainen Kai Hahto.

Metallimusiikin tutkija Toni-Matti Karjalainen ja kiteeläinen musiikinopettaja Plamen Dimov

Melankoliaa ja kansanperinnettä metallimusiikin seminaarissa Kiteellä – lokakuun pimeydessä pohditaan metallin syvintä olemusta

Nightwishin suosion vanavenedessä Kiteelle syntyi kulttuuritapahtuma Kimaf. Se kasvoi monimuotoiseksi kulttuuritapahtumaksi, johon kuuluu myös seminaareja.

Ilotulitus loistaa punaisena Ilosaarirockin yleisön yllä.

Joensuun Ilosaarirockissa tehtiin kävijäennätys

Tapahtuma houkutteli kolmen päivän aikana Laulurinteelle 71 000 festivaalivierasta.

Mustahattuinen mies seisoo Youtube-kuvankaappausten edessä. Kuvankaappauksissa ihmetellään Nightwish-yhtyeen kappaleita.

Nightwish on reaktiovideoiden maailmassa yksi suosituimmista bändeistä – Tuomas Holopaista ilmiö hämmentää

Suomalainen Nightwish on yksi maailman eniten reaktiovideoita keränneistä yhtyeistä. Bändin veturia Tuomas Holopaista ilmiö hämmentää. Asiantuntijan mukaan reaktiovideoiden etsikkoaika alkaa olla ohi.

Amorphis esiintymässä Kuopiorockissa kesällä 2021.

Kuopiorock julkisti ensimmäisiä esiintyjiään ensi kesälle: Marko Hietala, Amorphis ja Maustetytöt x Agents

Järjestyksessään 19. Kuopiorock pidetään ensi kesänä 28.–30. heinäkuuta tuttuun tapaan Väinölänniemellä.

Ilotulitus rytmitti Nightwishin esiintymistä Ilosaarirockissa.

Ilosaarirock julkaisi 30 ensi kesän esiintyjää

Joensuun Laulurinteellä musisoi muun muassa kotimainen suuruus Nightwish.

Eva Ryynäsen ateljee Lieksan Paaterissa.

Pohjois-Karjalan museoissa ennätysvilkas kesä – myös elokuusta näyttää tulevan hyvä

Etenkin ulkoilmanäyttelyt ovat vetäneet yleisöä. Joensuussa tämän kesän vetonaula yli kaksituhatta kävijää kerännyt bunkkerimuseo. Lieksassa sekä Pielisen museo että Paateri kiinnostivat varsinkin heinäkuussa.

Turmion Kätilöt, Shag-U, MC Raaka Pee, Petja Turunen, Saku Solin

Marginaaliyhtyeestä tuli isojen festareiden vetonaula: shokeeraaminen on vähentynyt, mutta Turmion Kätilöt haluaa edelleen olla “pikkasen vaarallinen” 

Turmion Kätilöt valtaa tänä kesänä kotimaisia festareita ja suuntaa loppuvuodesta Euroopan kiertueelle Nightwishin kanssa.

Nightwish esiintyy Méxicossa

Helsingin Sanomat: Nightwish soitti salakeikan oululaisella klubilla – tekeytyi venäläiseksi coverbändiksi

Nightwish soitti keskiviikkona salakeikan oululaisella Club Teatrialla yli 3 000 katsojalle. Alun perin Nevski & The Prospects -nimisen yhtyeen keikan piti olla Club Teatrialla viime vuoden huhtikuussa, kun Nightwishin edellinen levy julkaistiin.

Tuomas Holopainen seisoo järvenrantamaisemassa

Tuomas Holopainen on introvertti rocktähti, jolle korona-aika sopii – Nightwish täyttää näinä päivinä 25 vuotta

Basisti Marko Hietalan lähtö bändistä oli kriisi. Silloin Tuomas Holopainen ajatteli hetken aikaa, että Nightwishin tarina on lopussa. Kevään poikkeukselliset virtuaalikeikat herättivät kuitenkin soittamisen palon.

Tuomas Holopainen ja Kai Hahto Emma-gaalassa.

Nightwish konsertoi Helsingin Kaisaniemessä elokuussa

Suomen kansainvälisesti menestyneimpiin yhtyeisiin kuuluva Nightwish nähdään Kaisaniemen puistossa 15. elokuuta. Koronatilanteesta johtuen konserttiin myydään lippuja aluksi vain pieni määrä.

Nightwish esiintyy Teatro Metropolitanissa Méxicossa 2015.

Nightwishin uusi basisti on Wintersunin Jukka Koskinen

Metallibändi Nightwish paljasti eilen illalla, että yhtyeen uusi basisti on Jukka Koskinen. Hän soittaa yhtyeessä viikonlopun striimikeikoilla sekä myöhemmin alkavilla Euroopan- ja maailmankiertueella. Jatkosta päätetään myöhemmin.

Markku Laakso, Sammon puolustus, Salon taidemuseo

Taideteoksen alkuperään suhtaudutaan tiukkapipoisesti, vaikka "aito" on usein liukuva käsite – museojohtaja: "Kopiointi kuuluu taidehistoriaan"

Taideväärennökset ovat rikollinen bisnes, mutta kaikki kopiot ja uudet versiot teoksista eivät ole väärennöksiä. Salon taidemuseon Aito vai ei? -näyttely tutkii aidon ja epäaidon taiteen välistä rajanvetoa, joka voi usein olla kapeaa ja keinotekoista.

Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen Puoli seitsemän -ohjelman vieraana

Nightwish-yhtyeen Tuomas Holopainen paljasti Puoli seitsemän -ohjelmassa rakastavansa Pieni talo preerialla -sarjaa: "Tosi voimakasta kamaa"

Ensi viikon virtuaalikeikoille valmistautuvan Nightwish-yhtyeen nokkamies kertoo löytäneensä sekä tv-sarjan että Laura Ingalls Wilderin kirjat aikuisiällä.

Nightwishin Tuomas Holopainen ja Floor Jansen Levillä.

Metallibändi Nightwish esiintyy Tampereen uudella areenalla vuoden lopussa

Nightwishin konsertti on yksi ensimmäisistä Tampereen areenalla. Rakenteilla oleva areena valmistuu aikataulun mukaan joulukuussa. Yhtyeen edellinen iso konsertti Tampereella oli Ratinan stadionilla vuonna 2015.

Publik på Judas Priests konsert i Hyvinge 7.6.2018.

Pääsevätkö Scorpions ja Nightwish vihdoin festarilavalle? – Millaista on suunnitella jättifestareita koronan varjossa

Kokenut festarijärjestäjä Timo Isomäki kertoo, kuinka hän pyrkii selättämään jo toisen poikkeuksellisen festarikesän tuomat haasteet.

henkilökuva

Artistitulokkaat keräsivät poikkeuksellisen paljon Emma-ehdokkuuksia – Behm tavoittelee kuutta palkintoa

Musiikkialan tärkeimmät palkinnot jaetaan Emma-gaalassa, joka järjestetään koronan takia poikkeuksellisesti vasta toukokuussa.

Rockbändi Scorpions esiintyi Rio de Janeirossa lokakuussa 2019.

Legendaarinen Scorpions tulee Tampereelle kesällä Suomen suurimmalle rock-festivaalille

Rockfestin ohjelmisto on julkaistu. Tampereella nähdään myös esimerkiksi Nightwish.

Nightwish, Floor Jansen

Marko Hietala jätti menestysyhtye Nightwishin, haukkui musiikkialan ja tuomitsi Lähi-itään maksettavat osingot – mistä on kyse?

Spotifyn toimintaa on arvosteltu alalla jo pitkään, mutta miksi Hietala nosti esiin Lähi-itään maksettavat osingot?

Marko Hietala.

"Disillusioned" bassist Hietala leaving metal band Nightwish 

The bassist and vocalist cited his own depression as well as disappointment in the music industry's corporate demands.

Floor Jansen

Korona sai Nightwishin Floor Jansenin tekemään omaa musiikkia: "Olen tällä hetkellä niin rock, etten oopperalavoilla selviäisi"

Floor Jansenia pidetään tällä hetkellä yhtenä lahjakkaimmista ja monipuolisimmista metallilaulajista.

Nightwish-keskus on avattu Kiteelle

Tuomas Holopaisen hyväksymät yksityiskohdat yllättävät uudessa Nightwish-näyttelyssä Kiteellä – Unkarista saakka tullut fani vaikuttui

Kiteen kaupunki rakentaa brändiään metallimusiikin varaan. Elinkeinopäällikön mukaan näyttely kestää kansainvälistä vertailua.

Nightwishin Tuomas Holopainen ja Marco Hietala uuden levyn esittelytilaisuudessa Helsingissä.

Maanantai 13.7.2020 (radio)

Monet koronarajoitukset helpottuivat maanantaina. Suomessa ei ole raportoitu yhtään uutta koronakuolemaa. Puolan presidentinvaalien voittaja on nykyinen presidentti Andrzej Duda. Fossiilinen eläinlaji on saanut nimen suomalaisen Nightwish-bändin mukaan.

Nightwish kuvauksissa Levillä.

Yhdysvaltalaiset tutkijat nimesivät uuden rapulajin Nightwish-yhtyeen mukaan – basisti-Hietala: Olen itse ollut yhtyeen "fossiili" tähän asti

Itävallasta löydetty rapulaji eli myöhäisellä jurakaudella noin 150 miljoonaa vuotta sitten.

Nightwish keikalla 2015.

Kuopiorock julkisti jo pääesiintyjiä kesälle 2021 – tälle kesälle odotetut Nightwish ja Within Temptation mukana vuoden päästä

Tämän kesän festivaali peruttiin koronavirustilanteesta johtuvien kokoontumisrajoitusten vuoksi.

Muusikko Marko Hietala Kuopion Väinölänniemen stadionilla.

Nightwish julkaisi uuden levynsä koronaepidemian aikana, kuten moni muukin bändi – basisti Marko Hietala kuvailee tilannetta epätodelliseksi

Levyjä julkaistaan suunnitelmien mukaan, mutta esimerkiksi perinteiset levynjulkaisukiertueet jäävät nyt tekemättä

Nightwishin Tuomas Holopainen ja Marco Hietala uuden levyn esittelytilaisuudessa Helsingissä.

Tuomas Holopainen: Nightwishin henki on nyt hyvä

Nightwishin maailmankiertueen on määrä käynnistyä kolmella konsertilla Kiinasta huhtikuun puolivälissä.

Kiinalainen ompelija Guo Yuqin istuu lattialla. Hashima, Japani.

Maanantai 20.1.2020 (tv)

Japanissa on tiukka maahanmuuttopolitiikka. Ranuan eläinpuisto on suosittu kesällä ja talvella. Nightwish julkaisee uuden levyn. Sääennuste.

Nightwishin Tuomas Holopainen ja Floor Jansen Levillä.

Tuomas Holopainen oli kyllästynyt Nightwishiin – uusi palo synnytti tupla-albumin

Suomen kansainvälisesti menestynein bändi julkaisee uutta musiikkia ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen.

FAME musiikkimuseon Nightwish installaatio.

Sunnuntai 19.1.2020 (radio)

Lentojen myöhästymisistä tulee paljon riitoja. Taksimatkojen hinnat nousivat. Nightwish julkaisee uuden levyn. Utsjoella tuli pakkasennätys. Säätietoja.

Marco Hietala

Nightwish ensi kesän Kuopiorockiin

Festivaali järjestetään 18. kerran.

Puoli seitsemän -ohjelmassa vieraillut laulaja Tarja Turunen

Tarja Turunen näki Susanna Laineen Over the hills -imitaation pubissa: "Hyvä, ettei lasi tipahtanut lattialle"

Espanjassa perheensä kanssa asuva laulaja tekee Suomessa joulun alla kirkkokonsertteja.

Mies hyppää rokkilavalla valojen loisteessa korkealle

Iron Maiden tulee Tampereelle ensi kesänä, Rockfest siirtyy pääkaupunkiseudulta

Rockfest on aiemmin järjestetty Vantaalla ja Hyvinkäällä.

Samu Haber laulaa

Samu Haber tahkoaa edelleen rahaa Saksassa – Alman tulot tippuivat roimasti

Jari Sillanpään huumekohut näkyivät artistin viime vuoden tuloissa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle