Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tampereen elokuvajuhlat jakoi palkinnot

Kansainvälisen kilpailun voitto meni sudanilais-qatarilaiselle fiktiiviselle elokuvalle Al-Sit, jonka on ohjannut Suzannah Mirghan.

Eatnameamet – Hiljainen taistelumme -dokumenttielokuva voitti Tampereen elokuvajuhlilla kaksi palkintoa

Elokuvan on ohjannut Suvi West ja elokuva käsittelee Suomen valtion saamelaispolitiikkaa, saamelaiskulttuurin kadottamista ja saamelaisten taistelua olemassaolonsa puolesta.

Tampereen elokuvajuhlat siirtyy verkkoon – järjestäjät uskovat "filkkarien hengen" välittyvän myös netin kautta

Verkon kautta katsottavissa on 50 erilaista elokuvanäytöstä. Valikoimassa on yhteensä 250 lyhytelokuvaa sekä lukuisia pitkiä dokumentteja.

Hollywood-elokuva poiki Tampereelle kansainvälisen kilpailun

Tampereen elokuvajuhlat käynnistää uuden, lyhyille genre-elokuville suunnatun kansainvälisen kilpailun.

Tampereen elokuvajuhlilla palkittuja elokuvia Yle Teemalla ja Yle Areenassa

Dokumentteja ja lyhytelokuvia katsottavana ja tulossa.

Ylen aamu tänään: Pankit laskevat ennusteitaan Suomen talouskasvusta – Miten koronavirus vaikuttaa Suomen ja maailman talouteen? Katso lähetys tästä

Tulevaisuuspäivä rohkaisee unelmoimaan suuria. Klaus Härö teki elokuvan surun kohtaamisen vaikeudesta. Perjantaiseen tapaan ruudussa Jälkiviisaat.

Elokuvajuhlat kertoo maanosan oudosta matkasta: "30 vuotta sitten purettiin muuri Euroopan keskeltä, nyt rakennetaan aitaa Euroopan ympäri"

Tampereen elokuvajuhlat valottaa Euroopan lähihistoriaa. Ensimmäistä kertaa festivaali vie katsojat myös kirkkoon.

Äänestä Uusi Kino -palkinnon saajaa!

Vuoden 2019 palkittu on Emma Similän Äiti moppaa.

Radio-ohjelma Avaruusromua on valittu ehdolle Tampereen elokuvajuhlien kilpailusarjaan

"Tämähän paisui kuin pullataikina", elokuvantekijä Juha Forsander kuvailleessaan elokuvaprojektia

Hovituottaja muistelee: Tällainen oli kuuluisa elokuvaohjaaja Stanley Kubrick – "Stanley ei ollut sellainen kaveri, jolle sanotaan ei"

Tampereen elokuvajuhlien tämänkertainen päävieras on Kubrickin vastaavana tuottajana vuosikymmeniä toiminut Jan Harlan. Hän seurasi aitiopaikalta ristiriitaisiakin tunteita herättäneen ohjaajan työskentelyä.

Tampere Film Festival focuses on Civil War, Estonian centennial

The 2018 Tampere Film Festival honours 100 years since the Finnish Civil War and Estonian independence. This year, the public will also have a chance to vote for their favourite original film.

Sisällissota näkyy Tampereen elokuvajuhlilla – 1918 elää elokuvissa, vaikka filmikamera ei sodassa juuri pyörinyt

Tampereen elokuvajuhlat näyttää maailmaa moniarvoisin silmin, ja tarjoaa tänä vuonna näkökulmia myös vuoden 1918 tapahtumiin.

Uusi Kino -lyhytelokuvakilpailun äänestys

Mikä 20:stä lyhytelokuvasta ansaitsee mielestäsi voiton?

Animaatiot pärjäsivät alkuperäiskansojen elokuvafestivaalilla – Skábmagovat-palkinnot jaettiin ensimmäistä kertaa

Skábmagovat-lyhytelokuvapalkinnot jaettiin inuiittiohjaaja Asinnajaqille animaatiosta Three Thousand, sekä saamelaisohjaajille Inga-Wiktoria Påvelle ja Anders Sunnalle animaatiosta Morit Elena Morit.

New film shines light on Finland's hobbyhorse sub-culture

Hobbyhorse riding has become a popular sport among Finnish kids and teenagers. It's the subject of a new documentary from director Selma Vilhunen, whose new film Hobbyhorse Revolution opened in Finland on Friday. It will be screened at festivals in Switzerland and Canada in April and May.

Nyrkkeily vaihtui pontikkaan – Juho Kuosmasen elokuvassa pulputtaa nyt viinapannu

Mainetta ja kunniaa niittäneen Hymyilevä mies -elokuvan käsikirjoittaja ja ohjaaja Juho Kuosmanen herättää henkiin ensimmäisen suomalaisen elokuvan, Salaviinanpolttajat.

Keppihevosten vallankumous ja Hyvä postimies Tampereen elokuvajuhlien parhaat kotimaiset

Elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix -palkinto meni romanialaiselle Adrian Silisteaulle elokuvasta Scris/Nescris.

Tampereen elokuvajuhlat on toisinkatsojien paratiisi

Tampere Film Festival 2017 tarjoaa kotimaisten elokuvien lisäksi näkökulmia mm. arabimaailman naisten elämään. Avajaisiin hurahtaa myös Tampereen ratikka – tai kuuluisiksi tulleet ratikkavastustajien repliikit valtuustossa.

Uusi Kino -lyhytelokuvakilpailun äänestys

Mikä lyhytelokuva ansaitsee palkinnon sinun mielestäsi?

Mediataiteilija Mika Taanila teki arkistomateriaaleista surullisen laulun

Oi maamme! -lyhäri pääsi myös Tampereen filkkareille!

Elokuva kirjoittaa terävästi

Juha Hurme katsoi 48 elokuvaa, kovin kärki oli kirkas.

Finnish refugee documentary wins film awards

Film director Hamy Ramezan and stand up comedian Ali Jahangiri traveled with a vast group of refugees for three weeks and produced a documentary film about their experiences. The film, Refugee Unknown, won two awards at the Tampere Film Festival.

Elokuva voi muuttaa maailmaa: "Se nostaa keskusteluun asioita, joihin poliittinen toiminta ei pysty"

Elokuva koskettaa, ja sitä on käytetty myös vaikuttamisen välineenä. Kysyimme tämän päivän elokuvantekijöitä Tampereen elokuvajuhlilla, mikä on heidän suhteensa yhteiskunnalliseen elokuvaan.

Tampere Film Festival suosii eurooppalaista elokuvaa: "Joka vuosi olemme pettyneitä itseemme"

Pohjoismaiden suurimman ja vanhimman lyhytelokuvafestivaalin kilpasarja painottuu yhä eurooppalaiseen elokuvaan. Maantiede ja eurooppalaisen elokuvan kova taso vaikeuttavat Tampereen elokuvajuhlien uusia aluevaltauksia.

Poliisiväkivaltaa ja rasismia – amerikkalaiset elokuvantekijät tarttuvat nyt synkkiin aiheisiin

Poliisin mielivalta ja maahanmuutto ovat uuden yhteiskunnallisesti tiedostavan amerikkalaisen lyhytelokuvan aiheita. Ne ovat esillä myös Tampereen elokuvajuhlilla.

Grillattu viinirypäle ja viikset viihdyttivät lapsia – Tampere Film Festival alkaa

Pohjoismaiden suurin lyhytelokuvafestivaali alkoi Tampereella. Viisipäiväisen Tampere Film Festivalin viralliset avajaiset sijoittuivat vasta iltaan, mutta tulevaisuuden elokuvantekijät pääsivät näkemään lyhytelokuvia jo aamupäivän aikana.

Liikkumavara

Miten laki syntyy? Kurkistus eduskunnan backstagelle

Kulttuurikeskus Sajoksen elokuvateatterin korjaamiseen on saatu apurahaa

Elokuvakeskus Skábma on saanut 30 000 euroa Inarin saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen uutta videoprojektoria varten. Nykyinen projektori on liian pieni ja heikko, kertoo elokuvakeskuksen suunnittelija Tarja Porsanger.

Tampereen elokuvajuhlat kestää juhlavuoden kunniaksi tavallista pidempään

Tampereen elokuvajuhlilla on tänä vuonna tavallista enemmän ilmaisnäytöksiä. Kotimaiseen ja kansainväliseen kilpailuun ilmoittautui yhteensä yli 4 000 elokuvaa.

Tarinoita perhesuhteista ja vanhemmuudesta Tampereen elokuvajuhlilla

Tampereen elokuvajuhlilla kilpailevat elokuvat on valittu. Kotimaisessa kisassa on mukana 37 elokuvaa, joista tamperelaisia teoksia on neljä. Kansainväliseen lyhytelokuvakilpailuun valittiin 63 teosta 35 maasta.

Näin unta elämästä -elokuvalle kansainvälinen palkinto

Jukka Kärkkäisen ja Sini Liimataisen ohjaama elokuva käsittelee itsemurhaa.

Mika Ronkaisen dokumentti Laulu koti-ikävästä Prix Europa -ehdokkaaksi

Oululaisen Mika Ronkaisen dokumentti on ainoa suomalainen dokumenttielokuva, joka on ehdolla tämänvuotisella Prix Europa -festivaalilla.

Palkittu dokumenttiohjaaja kuoli malariaan Afrikassa

Itävaltalainen Michael Glawogger oli kuollessaan Liberiassa kuvausmatkalla.

Ylen yhteistuotantoja palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla

Paratiisin Avaimet pokkasi neljä palkintoa.

Venäläisanimaatio pokkasi Tampereen elokuvajuhlien Grand Prix’n

Tampereen 44. elokuvajuhlat huipentuivat Suudelma-patsaiden jakoon. Tampere Film Festival on Pohjoismaiden vanhin lyhytelokuvafestivaali.

Kaivattu Histamiini kirmaa jälleen televisioon

Ylen tv:n lastenohjelmat täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlakausi käynnistyi Tampereen elokuvajuhlilla ja televisiossa laajaa ohjelmatarjontaa on luvassa keväästä kesään. Myös marionettihevonen Histamiini ystävineen palaa uusinnoissa ruutuun.

Tampere Film Festival käynnistyy 450 elokuvan voimin

Tampereen Filkkareilla koetaan viiden päivän ajan lyhytelokuvan taikaa. Keskiviikkona alkaa myös elokuvajuhlien kotimainen ja kansainvälinen kilpailu.

Virpi Suutarin dokumentissa kitketään parisuhdetta ja puutarhaa

Tampereen elokuvajuhlilla ensi-iltansa saa Virpi Suutarin uusin dokumentti Eedenistä pohjoiseen. Se on rakkauselokuva suomalaispariskunnista, jotka harrastavat intohimoisesti puutarhanhoitoa. Hauskaksi suunnitellun elokuvan traaginen loppu tuli yllätyksenä myös ohjaajalle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle