Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Pienen kaupungin kohuttu miljoonien luksushanke kariutuu: italialainen liikemies ilmoitti vetäytymisestä kirjeellä Mänttä-Vilppulalle

Mänttä-Vilppulaan piti rakentaa lentokenttää ja luksusasuntoja yhdistävä alue. Alueen piti olla Suomen ensimmäinen ilmailualan puisto. Rahoitusyhtiön tausta herätti epäilyjä ja hankkeesta tehtiin useita valituksia.

Tyhjistä sairaalatiloista löytyi taas salaiseksi tarkoitettuja tietoja – TAYS: "Jossakin prosessi oli katkennut"

Lukituista tiloista löytynyt tietosuojattava materiaali on tuhottu ja tietoturvaloukkauksista on tehty ilmoitukset tietosuojavaltuutetun toimistoon.

Mänttä-Vilppulassa kaksi hengitti savua huoneistopalossa

Palo rajoittui keittiöön, mutta huoneiston muut huoneet kärsivät pahoista savuvahingoista. Savu levisi myös yläpuoliseen huoneistoon.

Mäntän sairaalan vanhat potilaspaperit etsittiin ja hävitettiin

Sairaanhoitopiiri tutki paikat elokuussa. Jonkin verran löytyi vanhoja potilastietoja, jotka on nyt hävitetty.

Karhu on tuhonnut samaa mehiläistarhaa jo kahtena yönä Pirkanmaalla – kotipihassa käyvä mesikämmen huolettaa tarhuria

Juupajoella sijaitsevalla mehiläistarhalla on käynyt kutsumaton vieras kahtena perättäisenä yönä tällä viikolla. Mehiläisharrastaja Leo Järvenpää arvioi, että kyseessä on yksi ja sama karhu, joka palaa hakemaan helppoa ruokaa.

Vilppulan suursahan vuosihuolto alkaa

Kolmen viikon pituinen vuosihuolto etenee tuotantolinjan osasto kerrallaan.

Pirkanmaan karhunkaatoluvista valitus

Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri valittaa alueelle myönnetystä kolmesta luvasta. Piirin mukaan seudun karhukanta ei ole vakiintunut.

Yle Radio Suomen lähetys voi olla poikki Mäntän tukiaseman alueella

Digita korjaa vikaa tukiaseman mastossa. Aikaa työhön on varattu kello 10 - 14.

Useat tapahtumajärjestäjät ilmoittivat tilaisuuksien peruutuksista Pirkanmaalla – syynä heikentynyt koronatilanne

Ikaalisten venetsialaiset, Tampereen kalamarkkinat sekä Mänttä Food Festival ilmoittivat peruvansa tapahtumat tältä vuodelta.

Mäntän musiikkijuhlat pystytään järjestämään konserttipaikkaa vaihtamalla

Kaikki Serlachius-museon Kivijärvisaliin suunnitellut konsertit siirretään koulukeskuksen liikuntasaliin, jossa kahden metrin turvavälit saadaan toteutumaan.

Mäntän kuvataideviikoilla voi antaa itsensä tekoälyn käyttöön – "Ihmisellä on samanlainen suhde tekoälyyn kuin jumalaan"

Mäntän kuvataideviikot tarjoaa tänäkin vuonna monipuolisen katsauksen nykytaiteen kuumiin trendeihin. Nähtävillä on esimerkiksi somessa lentoon lähtenyt makkaraa syövä Mona Lisa.

Autot yhteen Mänttä-Vilppulassa hiljaisella tiellä

Ainakin vakavilta loukkaantumisilta vältyttiin, vaikka toinen autoista meni ojaan katolleen.

Tulipalo Mäntän tehtaalla: seitsemän työntekijää altistui savulle

Metsä-Tissuen Mäntän tehtaalla oli tulipalo keskiviikkona paperikoneessa. Automaattinen sammutuslaitteisto ja henkilökunta ehtivät sammuttaa palon ennen pelastuslaitoksen tuloa. 

Syyte yli 90-vuotiaan miehen surmaamisesta Mänttä-Vilppulassa hylättiin

Käräjäoikeus ei löytänyt riittävästi näyttöä siitä, että syytetty olisi surmannut vanhuksen. Todistusaineiston perusteella jää perusteltu epäily, että henkirikoksen tekijä on ollut joku muu.

Henkilöauton kuljettaja menehtyi liikenneonnettomuudessa Mänttä-Vilppulassa

Kuorma-auton kuljettaja sai tapauksen yhteydessä lieviä vammoja. Poliisi tutkii onnettomuutta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemansyyn selvittämisenä.

Mies kuoli tieliikenneonnettomuudessa Mänttä-Vilppulassa aikaisin torstaiaamuna

Henkilöuto oli ajautunut ulos tieltä ja törmännyt betoniseen siltarumpuun. Auto oli vaurioitunut törmäyksessä kauttaaltaan, joten poliisin mukaan kuljettajalla oli tilanteeseen nähden liikaa nopeutta.

Ukkosta epäillään kahden tulipalon sytyttäjäksi Pirkanmaalla

Tiistaina illalla Pirkanmaan eri osissa oli paikallisia ukonilmoja. Salaman epäillään sytyttäneen Ikaalisissa ja Mänttä Vilppulassa syttyneet palot.

SDP ja keskusta jatkavat Mänttä-Vilppulan suurimpina puolueina – perussuomalaisten kannatus nousi eniten

Mänttä-Vilppulassa perussuomalaiset ja kokoomus nostivat eniten kannatustaan. Kumpikin puolue voitti lisäpaikan valtuustossa viime vaaleihin verrattuna. SDP oli suurin laskija neljällä menetetyllä valtuustopaikalla.

AL: Noin 65-vuotias mies kuoli Mänttä-Vilppulassa omakotitalon tulipalossa

Omakotitalo paloi voimakkaasti Vilppulan aseman lähellä perjantai-iltana. Aamulehden tavoittaman komisarion mukaan palossa kuoli noin 65-vuotias mies. Syttymissyystä ei ole tietoa.

Pelastuslaitos sammuttaa rakennuspaloa Mänttä-Vilppulassa: omakotitalon sisällä paloi voimakkaasti

Mänttä-Vilppulassa syttyi rakennuspalo perjantaina iltapäivällä. Sammutustyöt Kuutolankadulla ovat kesken. Omakotitalon sisäpuolella paloi voimakkaasti, kun pelastuslaitos tuli paikalle. Palopaikka on Vilppulan aseman lähellä.

Yli 90-vuotias mies sai surmansa Mänttä-Vilppulassa: Murhasta syytetylle vaaditaan elinkautista

Syytetty tunkeutui yksin asuneen vanhuksen kotiin Mänttä-Vilppulassa viime lokakuussa. Sen jälkeen hän syytteen mukaan surmasi vanhuksen. Syyttäjän mukaan teko oli erittäin raaka. Syytetylle vaaditaan murhasta elinkautista vankeusrangaistusta.

Miljoonan puun talkoot kutsuu istuttamaan ilmaisia taimia – samalla voi osallistua nykytaideteokseen

Mänttä-Vilppulassa on lauantaina Miljoonan puun talkot -kampanjan tämän vuoden avajaistapahtuma. Serlachius-museo Gustafista voi hakea ilmaisen puuntaimen, jonka voi istuttaa omaan pihaan tai kaupungin osoittamalle alueelle.

Mäntän Serlachius-residenssi kiinnostaa taiteentekijöitä kautta maailman

Parinkymmenen hengen asuin- ja työskentelytiloihin oli 152 hakijaa.

Mänttä-Vilppula ennakkoäänestää nyt – tuleeko taidekaupunkiin lentokenttä?

Tämän luettuasi tiedät, mikä Mänttä-Vilppulassa on kiinnostavaa kuntavaaleissa ja miksi yhdelläkin äänellä on merkitystä.

Taiteilija Landys Roimolan kantaaottava teos valmistuu vastaanottamaan Mäntän kuvataideviikkojen kävijät – "Ihmiskunnan suurin erhe on luonnon kunnioituksen puute"

Mäntän kuvataideviikot on Suomen laajin nykytaiteen kesänäyttely. Viime kesän näyttely jouduttiin pandemian takia perumaan, mutta teema haluttiin tänä vuonna pitää samana. Erehtyminen – To Err is Human -näyttelyn kuraattori on taiteilija Anna Ruth.

Maanantai 17.5.2021 (radio)

Uudenlainen hoitajakoulutus alkaa Tampereella ja pääkaupunkiseudulla. Suomen koronaluvut. VR palauttaa kaukojunia liikenteeseen. Maavoimilla on iso sotaharjoitus Lapissa. Mäntässä voi nähdä Banksyn katutaidetta.

Katutaiteilija Banksyn näyttely keräsi pienen jonon museon oven taakse – sisään pääsi silti sujuvasti myös ilman ennakkovarausta

Mänttä-Vilppulan Serlachius-museo Göstassa avautui lauantaina katutaiteilija Banksyn huippusuosittu näyttely. Kesän vierailuajat varattiin loppuun jo ennen näyttelyn avautumista. Ainakin ensimmäisenä päivänä näyttelyyn on voinut kävellä suoraan sisään myös ilman varausta.

Kolhonsalmen silta Mänttä-Vilppulassa joutuu usean kuukauden remonttiin

Silta on vuodelta 1950 ja iän merkit näkyvät siinä jo. Tehtaantie menee poikki, mutta teollisuusalueelle saadaan siltatyön ajaksi kiertotie.

Serlachius-museot avasi lisää lippuja varattavaksi huippusuosittuun Banksy-näyttelyyn

Banksyn näyttely A visual protest aukeaa Göstä-museossa lauantaina. Näyttelyssä nähdään noin 70 teosta, erityisesti taiteilijan varhaistuotantoa. Kyseessä ei ole Banksyn virallinen näyttely, sillä taiteilija itse ei ole sitä auktorisoinut.

Pirkanmaalla kahdeksan uutta koronatartuntaa, näytteitä yli 1 300

Pirkanmaan päivittäinen koronaluku pysyy edelleen alle kymmenessä. Keskiviikkona kerrottiin kahdeksasta uudesta tartunnasta. Testeissä käytiin runsaasti.

Kuljettimen hihnan kärähtämisestä iso hälytys Metsä Tissuen Mäntän tehtaalla

Paikalle lähti pelastuslaitoksen 18 yksikköä. Tilanne oli kuitenkin nopeasti ohi.

Öljyvuoto Mäntän tehtaan rannassa

Öljyä näkyi ohuina öljylauttoina veden pinnassa tehtaan rannassa.

Mäntän lukioon saadaan ulkomaalaisia opiskelijoita

Rahoituskuviot ovat kaupungin mukaan nyt selvät. Pari opiskelijaa tulee Vietnamista ja yhtä monta Uzbekistanista.

Hovioikeus alensi hieman Mänttä-Vilppulan taposta annettua tuomiota

Riidan aikana myös muut pahoinpitelivät uhria.

Kuhmoisten Anne Heusalasta Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtaja

Mänttä-Vilppulan valtuusto sinetöi Heusalan valinnan eilen illalla. 

Mänttä-Vilppulan kaupunginjohtajan valinta valtuuston kopautusta vailla

Jos Anne Heusala valitaan, jää vuorostaan Kuhmoinen ilman johtajaa.

Yksityiset terveysyhtiöt osallistuvat jo rokotuksiin Pirkanmaalla: nyt yhtiöt valmistautuvat laajentamaan rooliaan

Terveysyhtiöt ovat valmiita rokottamaan sekä työterveysasiakkaitaan että muita kuntalaisia.

Hevosten koronatauti yleistyy – eläinlääkäri: "Jos se tulee talliin, se käy todennäköisesti kaikki hevoset läpi"

Suomessa pari vuotta sitten tunnistettu hevosten koronatauti on yleistynyt tänä talvena ja sen oireet ovat pahentuneet.

Huoltotyö voi tuoda häiriöitä tiistaina Ylen lähetyksiin Pirkanmaalla

Etukäteen suunniteltu työ kestää suunnitelmien mukaan kello 15.30 saakka.

Pirkanmaan koronavirustartuntojen määrä kasvoi 27:llä

Fimlab tutki Pirkanmaalta yli 1 200 näytettä.

Pirkanmaalla siirrytään etäopetukseen yläkouluissa ja toisella asteella – Yle seurasi suorana

Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä kertoi tiedotustilaisuudessa ensi viikon alusta käyttöön otettavista koronatoimista.

Pirkanmaalla todettiin 29 uutta koronavirustartuntaa

Näytteitä tutkittiin yli 1 500.

Mänttä-Vilppula haastattelee viisi loppusuoran kaupunginjohtajaehdokasta

Valinta pyritään saamaan valtuuston päätettäväksi maaliskuun lopulla.

Pirkanmaalla löytyi 26 uutta koronavirustartuntaa – suuri osa tartunnoista vaihto-opiskelijoilla

Fimlabin mukaan koronatestejä tehdään tällä hetkellä vähemmän kuin kuukausi sitten.

Mänttä-Vilppulan työkeskuksella muutto edessä, uudet tilat kuitenkin näyttävät järjestyvän

Nykyinen vuokranantaja Mäntässä tarvitsee tähänastiset tilat omalle tuotannolleen. Uusi paikka on löytynyt Vilppulasta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle