Uusimmat artikkelit
Samae Koskinen ei siedä lainkaan kofeiinia – muusikko joutuu välttämään jopa suosikkiherkkuja
Kofeiiniyliherkkyys voi aiheuttaa joillekin ihmisille rytmihäiriöitä, ahdistuneisuutta ja pahaa oloa. Koskiselle kofeiini saa aikaan tilan, joka muistuttaa nuoruuden paniikkihäiriökohtauksia.
Vexin laulut vetivät Hämeenlinnan torin täyteen väkeä
Yhteislaulutilaisuus sanoittajamestari Vexi Salmen kunniaksi järjestettiin tänä vuonna toista kertaa.
Samae Koskinen muutti maalle – omenat mätänivät maahan ja peurat söivät herneet
Samae Koskinen remontoi Kanta-Hämeeseen kakkoskodin. Lämmin kesä yllätti keikalle lähteneen muusikon: siideriemmeet mätänivät maassa, kun hän palasi tontilleen.
Äänestä Yle Olohuoneen tämän illan viimeistä biisiä
Yle Olohuone Riihimäellä
“Tänään on hyvä päivä”
Samae Koskinen Yle Olohuoneessa
Make Uusimaa great again -lippis, vessapaperi ja jauheliha – museot keräävät korona-arkea kiireesti talteen
Korona-aikaa tallennetaan kymmeniin museoihin Suomessa esinein, kuvin, äänin ja videoin.
Vilpitön ja aito folk-duo Luoto voitti Levylautakunnassa - debyyttilevy osui tyylilajissaan tikkataulun häränsilmään
Nuotta - folkduo ensilevyllään viikon voittaja.
Muusikko Samae Koskinen rakentaa retkillään kotasaunoja
Katso Samae Koskisen Tää on se hetki -musiikkivideo.

HPK:ta koko ikänsä kannattanut tähtiartisti pyysi itse päästä laulamaan Maamme-laulua SM-liigan finaaleihin: "Juhlin edellistä mestaruutta yksin Riihimäellä"
Samae Koskinen lauloi Maamme-laulun, kun SM-liigan finaalit palasivat yhdeksän vuoden tauon jälkeen Hämeenlinnaan.
Kouluaikojen traumat tekivät Samae Koskisesta muusikon, mutta enää hän ei halua valittaa: "Rakkaus on kovempi juttu kuin keskisormen näyttö"
Koskinen haluaa juhlia elämän hyviä asioita.
Retrojytä valloitti Levylautakunnan - myös Pyhimyksen riimit miellyttivät
Samae Koskinen ja Katja Ståhl Levylautakunnassa

Tässä ovat viikon parhaat biisit: mukana Olivera, Axel Thesleff ja Krista Siegfrids
Pysy kartalla kuumimmissa uutuuksissa ja viikon parhaissa biiseissä. YleX - Parasta nyt -Spotify-lista päivittyy viikoittain.

JVG yllättää futismiehen uskomattomalla tavalla – katso video
Tällä kertaa SuomiLOVEssa ei itketä, vaan bailataan. Asialla on nimittäin JVG ja kappalevalintana urheilufanille sopiva Teemu ja Jari.

Turun Klubi jatkaa uuden vetäjän kanssa: HITTO-klubista tunnettu johtaja kiinnitti ensitöikseen Huoratronin
Kulttuurituottaja Janne Kiviniemi on valittu Klubin uudeksi vetäjäksi. Huoratron, Atomirotta ja Paperi-T esiintyvät tilassa vielä tänä syksynä.

Valtaosa Turun Klubin loppuvuoden keikoista järjestetään konkurssista huolimatta
Turun Klubi remontoidaan ja sen tiloissa avataan tulevaisuudessa uusi klubi.

Kuuntele viikon parhaat biisit – mukana Sima, Kasmir ja Kygo
YleX:n kokoama YleX - Parasta NYT -lista päivittyy parhaalla uudella musiikilla.

Samae Koskinen: Pari vuotta tehty levyä studiossa niin on kiva lähteä soittamaan biisejä yleisölle
YleX Kesäaamun vieraaksi saapui Samae Koskinen uuden Henkilökohtainen ennätys -pitkäsoiton julkaisupäivänä ja kiertueen kynnyksellä. Musiikin lisäksi puhuttiin kahdesta Samaen intohimosta, ruuasta ja Star Warseista.

Disneyn uusi aluevaltaus: Tähtien Sota -teemapuistot
Yhdysvaltalainen mediajätti Disney aikoo rakentaa kaksi teemapuistoa jo olemassaolevien Disney-kohteiden yhteyteen.

YleX:n perjantai-illassa luvassa kovaa tykitystä – Daruden uutta musiikkia soi sekä Disko2000- että DJ Orionin ohjelmassa
Disko2000-ohjelman vieraaksi saapuu tänään perjantaina Samae Koskinen.

Samae Koskinen on kovempi Star Wars -fani kuin sinä
Koska et todennäköisesti ole printannut ensimmäisen Star Wars -elokuvan käsikijoitusta ja tapetoinut sillä huoneesi seiniä.

Samae Koskinen: Haaveilen säännöllisistä työajoista
Samae Koskinen YleX:n haastattelussa.

Ylen tipattomuuteen kannustava ohjelma palkittiin
100 päivää ilman viinaa -haasteeseen rekisteröityi yli 12 000 ihmistä, jotka kirjasivat haasteen aikana liki puoli miljoonaa raitista päivää.
Ruoka-Suomen kuvakisa on ratkennut
Ruokakuva ilman (ruoka)annosta. Kääk

Samae Koskinen teki rakkauslaulun vaimolleen – vaimon reaktio tappoi romantiikan
Samae Koskinen on työstänyt uutta albumiaan yhteistyössä Setä Tamun kanssa.

Samae Koskinen: Tein uuden biisin vaimolleni ilahduttaakseni hänen päiväänsä
Samae Koskinen vieraili YleX Aamussa uuden Keltaista-kappaleensa kanssa.

Kontufolkiin Samae Koskinen ja Kari Peitsamo
Kontufolk järjestetään perinteisesti Lappeenrannassa Konnunsuon juhlaladossa heinäkuussa. Ohjelmassa on myös lastenmusiikkia, teatteria ja ympäristötaidetta.

Matti Nykäsen raittius kesti reilusti yli 100 päivää – lopulta rysähti
Ylen 100 päivää ilman viinaa -kampanja on päättynyt. Mäkilegenda Matti Nykänen voitti yleisöhaastekampanjan ja lahjoittaa suuren voittosumman SPR:lle.
Parasta kohderyhmää
Tuskin mitään tuotetta maailmassa lähdetään tekemään ilman segmentointia, kohderyhmäajattelua tai tarkkoja tutkimuksia asiakkuuksista, oli kyse sitten autoista, suklaapatukoista tai kevytlevitteistä.

Samae Koskisen ennakkoluulot hirvimetsästyksestä murtuivat uuden tv-ohjelman kuvauksissa
Muusikko Samae Koskinen tutustuu suomalaisuuteen ruoan kautta. Samalla hän tutustui muun muassa hirvimetsästykseen. Lisäksi hänelle selvisi yllättävä tieto ravintolapäivästä.

Kooste: Nämä ihanat asiat tapahtuivat tammikuussa
Aina ei tarvitse olla niin negatiivinen – ei ihmisten, eikä uutisten.
Ruoka-Suomi
Suomalainen identiteetti keittiön kautta tarkasteltuna.

Samae Koskinen tipattomuudesta: Olen nukkunut vähemmän kuin yleensä
100 päivää ilman viinaa -ohjelmassa mukana oleva Samae Koskinen nauttii tipattomuudesta Thaimaan lämmössä.

Kulttuuriväki laittaa korkin kiinni – nämä julkkikset ovat tipattomalla
Matti Nykänen, Maria Jungner, Samae Koskinen ja Arto Nyberg haastavat itsensä ja kaikki suomalaiset kokeilemaan alkoholitonta elämää Ylen Sata päivää ilman viinaa -ohjelmassa.

Oletko tanssilattian keskipiste ja muistatko miten tulit yöllä kotiin? Testaa millainen juhlija olet
Ylen 100 päivää ilman viinaa -haastaa sinut testaamaan millainen juhlija olet. Oletko tanssilattian keskipiste vai uppoudutko juhlissa keskusteluihin?

Samae Koskinen: Tämä tulee olemaan hankalinta 100 päivää ilman viinaa -ohjelmassa
Muusikko aloittaa pitkän tipattomansa Thaimaassa. Luvassa on haasteita ainakin vaimolle.

Matti Nykänen haastaa kaikki suomalaiset viinalakkoon
Yle TV1:n ohjelmassa 100 päivää ilman viinaa neljä julkkista ryhtyy raittiiksi.
Matti Nykänen haastaa kaikki suomalaiset viinalakkoon
Yle TV1:n uudessa ohjelmassa 100 päivää ilman viinaa neljä julkkista ryhtyvät raittiiksi. Matti Nykänen haastaa mukaan kaikki suomalaiset.
100 päivää ilman viinaa: Samae Koskinen
Lauluntekijä ja muusikko Samae Koskinen on innokas olut- ja viiniharrastaja. Ylen sadan päivän tipattomuushaasteeseen lähtee motivoitunut mies: "Jos jotakin päätän, pysyn päätöksessäni."

SuomiLOVE-ohjelman Eva & Manu: All you need is love
Jyväskyläläis-pariisilainen pop-folkduo Eva & Manu avaa omaa rakkauttaan hellyttävällä tyylillä.
Kissankehto: Minä haluan!
Musiikki parantaa ja yhdistää.
Kissankehto: Perilliset
Tarinoita miehistä jotka ovat paljain käsin raivanneet maan

Ismo Alanko yllättää silmäsairaudesta kärsivän faninsa – katso herkkä video
Uusi kotimainen musiikkiviihdeohjelma SuomiLOVE nähdään Yle TV2:n lauantai-illoissa 15. marraskuuta alkaen. Ensimmäisiä maistiaisia ohjelmasta on julkaistu pitkin syksyä.

Anna Puu yllätti faninsa yksityiskeikalla – katso koskettava video
Uusi kotimainen musiikkiviihdeohjelma SuomiLOVE nähdään Yle TV2:n lauantai-illoissa 15. marraskuuta alkaen. Ensimmäiset maistiaiset ohjelmasta on jo julkaistu.

Tältä näyttää maailman pienimmät festarit – video
Uusi kotimainen musiikkiviihdeohjelma SuomiLOVE nähdään Yle TV2:n lauantai-illoissa 15. marraskuuta alkaen. Ensimmäiset maistiaiset ohjelmasta on jo julkaistu.

Kuuntele viikon parhaat biisit – mukana Stam1na ja Samae Koskinen
YleX:n Uuden musiikin ohjelmien kokoama YleX - Parasta NYT -lista päivittyy viikoittain parhaalla uudella musiikilla!
Kissankehto: Hassu pikku sammakko ja kiiltomatoidylli
Hemmottelumusiikkia ja laulun mittaisia tarinoita

Nämä suomalaismuusikot eivät käyneet armeijaa
Tällä viikolla 13 000 suomalaisnuorta aloitti armeijan. Kaikille intti ei kuitenkaan ole sopiva vaihtoehto. YleX listasi suomalaismuusikoita, jotka eivät syystä tai toisesta ole halunneet mennä armeijaan.