Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Helsingin poliisi joutui tänään lopettamaan kaksi hirveä Roihuvuoressa – eläimet päätyivät Korkeasaaren leijonien ruoaksi

Helsingin asutuskeskittymiin hirviä eksyy kesäisin keskimäärin noin kymmenen. Kokemuksesta stressaantuneet hirvieläimet eivät pärjäisi luonnossa.

Norio Tomida halusi viettää hanamia Suomessa ja keräsi varat 152 kirsikkapuuhun – nyt kaikki haluavat itsestään kuvan niiden katveessa

Tomida perheineen oli itse mukana istuttamassa taimia Roihuvuoreen kesäkuussa 2006. Tänään Tomida palasi Kirsikkapuistoon ottamaan valokuvia. Niin tekevät muutkin. Instagramista löytyy liki 9 000 kuvaa tunnisteella #roihuvuorenkirsikkapuisto.

Helsingin pahin korona-alue pääsi nollille, tartuntalukujen lasku jatkuu – katso oman asuinalueesi tilanne

Vielä kaksi viikkoa sitten punaisena pesäkkeenä erottuneessa Roihuvuoressakin tilanne on rauhoittunut merkittävästi. Koronatartuntojen ilmaantuvuus on valtaosassa Helsinkiä yhä yli 25, joka on yksi kriteeri leviämisvaiheessa pysymiselle.

Toukokuu tuo tullessaan odotettuja vapautuksia nuorten liikuntaharrastuksiin – kävimme katsomassa nuorten tunnelmia vappupäivänä

Vappupäivän treeneissä oli totuttua enemmän väkeä, kun teini-ikäisten harrastuksia koskevia koronarajoituksia on alettu purkaa asteittain. Yle Urheilu kävi seuraamassa nuorten tunnelmia, videossa äänessä Akseli Kiviranta, Laura Kontola ja Kristiina Riiali.

Helsingin koronatilanne on helpottamassa – katso, miten punainen väri katoaa viikko viikolta tartuntoja kuvaavasta kartasta

Tartuntamäärat ovat laskeneet merkittävästi etenkin Käpylän ja Itäkeskuksen alueella.

Nuoret maksavat kovaa hintaa koronasta: Yli 11 000 joutui turvautumaan kesällä toimeentulotukeen Helsingissä – ja erot kaupunginosien välillä ovat hurjat

Ylen selvitys paljastaa, että nuorten toimeentulotuen saajien osuudet vaihtelevat Helsingissä kaupunginosittain valtavasti.

Sadat ahtautuivat pieneen puistoon ihastelemaan kukkaloistoa – tätäkö on korona-arki? Osa meistä ei jaksa enää pelätä, sanoo kriisipsykologi

Kriisipsykologi kehottaa ihmisiä noudattamaan arjessaan niin sanottua viisasta pelkoa. Se olisi hyvä kaikille.

Kirsikankukat loistavat kauneimmillaan Helsingissä – katso video vaaleanpunaisesta puistosta

Roihuvuoren perinteinen hanami on koronan vuoksi peruttu, mutta kukkien ihailua se ei estä.

DDR-taloon Helsingissä liittyy kiinnostavia ja haikeita muistoja

DDR-talo tyhjeni yhdessä viikonlopussa.

10m-euro lottery jackpot goes to winning ticket in Helsinki

It’s not yet known whether or not the payout went to a single player or if it was a pooled bet.

Gallery: Helsinki’s hanami festival – a slice of Japan in Finland

In Finland, the spring festival took root in 2008, when it was celebrated for the first time on Mother’s Day.

Helsinki police detain three on suspicion of child sex offences

Police said that all of the suspects have foreign backgrounds.

Helsinki's cherry trees bloom ahead of hanami

Cherry blossoms are in bloom at Helsinki's Cherry Tree Park in the eastern suburb of Roihuvuori. On Saturday the park will host the Japanese "hanami" celebration.

Tiistai 15.5.2018 (tv)

Suomessa rakennetaan uudenlaista lämpölaitosta. Oppilaiden määrä opettajaa kohden vaihtelee peruskoulujen välillä. Suomalainen tutkija on opettanut hyönteisille pallopeliä. Kirsikkapuut kukkivat Roihuvuoren Kirsikkapuistossa. Säätiedot.

Maanantai 14.5.2018 (radio)

Lähi-idässä on ollut väkivaltaisia mielenosoituksia. Islannin presidentti on vierailulla Suomessa. Kirsikkapuut kukkivat Helsingissä. Valo ja lämpö tekevät hyvää terveydelle. Maanantai oli hellepäivä.

Kirsikkapuiden kukinta upeimmillaan Helsingin Roihuvuoressa – "Lauantain Hanami-juhlissa katsellaan vähintään kukkasadetta"

Roihuvuori on tämän viikon ajan Helsingin vaaleanpunaisin kaupunginosa, kiitos 250 kukkivan kirsikkapuun.

Kansanedustaja Susanna Koski liikuttui kohdatessaan köyhän yksinhuoltajan: "Olisi kornia yrittää vakuuttaa, mitä kaikkea hallitus on tehnyt"

Mitä tapahtuu, kun kaksi eri maailmoissa elävää ihmistä kohtaa? Kuplat-sarjan ensimmäisessä osassa kansanedustaja Susanna Koski tutustuu työttömään Anna-Maija Tikkaseen.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkintoehdokkaat tänä vuonna peruskorjauskohteita – mukana Alvar Aallon ja Eliel Saarisen rakennuksia

Ehdokkaina ovat Tarton Paavalinkirkko, Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus, Helsingin kaupunginteatteri ja Roihuvuoren ala-aste.

Cherry blossoms attract nature lovers in Helsinki

Every spring cherry trees in Helsinki’s Cherry Tree Park dazzle the eye with a profusion of soft pink blooms that attract sun worshippers and nature lovers. The trees were planted in 2007 with sponsorship from Helsinki’s Japanese community, and each the park becomes ground zero for a Japanese-style "hanami" spring celebration.

Kukkaan puhjenneet kirsikkapuut houkuttelivat helsinkiläiset liikkeelle - video ja kuvat

Kirsikkapuiden kukinnan ihailemiseen keskittyvä Hanami on merkittävä juhla Japanissa.

Itä-Helsinki ei ole synkän maineensa veroinen – autojen sijaan siellä palavat takat

Itä-Helsingistä liikkuu paljon synkkiä tarinoita. Mutta onko niille katetta?

Purkutuomion saanut betonikoulu korjattiin Helsingissä – "Uuden aikakauden merkkirakennus" sai palkinnon

Ihailtu ja vihattu rakennus on kulttuurihistoriallisesti arvokas. Koulurakennus on valmistunut vuonna 1967.

Oksentava kalamies ja muita radiomuistoja vuodelta 2016

Radio Suomen Helsingin aluetoimitus on vuoden 2016 aikana tehnyt satoja juttuja Helsingin seudulta sekä kaikista Uudenmaan kunnista. Toimitus valitsi vuoden varrelta muutamia tarinoita, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet mieliimme.

Putkiremontin evakkoaika lyheni kahteen viikkoon – Pääurakoitsija: Uskallan julistaa, että onnistuimme

Kerrostalojen putkiremonteissa on Suomessa tehostamisen varaa, arvioi Fira Palveluiden toimitusjohtaja Sami Kokkonen.

Koulu kieltää pelleasujen käytön halloween-juhlassa – klovnihysteria leviää lasten keskuudessa

Monissa kouluissa on käyty keskusteluja lasten mieliä vaivaavista pelleistä. Roihuvuoren ala-asteella lapset ovat niin peloissaan, että pelleasun käyttö päätettiin kieltää koulun halloween-juhlassa.

Ruokahifistelijät hehkuttavat nyt lähiöravintoloita – Nautinnot löytyvät omilta kulmilta

Lähiöravintolat ja -kahvilat tarjoavat kunnianhimoisesti valmistettua ruokaa. Myös miljööseen, tunnelmaan ja palveluun panostetaan.

New direct donation system to help most needy

Would you donate 20 euros to help buy a washing machine for a needy family? In eastern Helsinki, a new way of assisting those in financial need trials this autumn -- people can make a monetary donation online for a specific project such as helping a single mother of three children buy a new washing machine.

Helsinkiläislähiöitä elävöitetään hyötyviljelyksillä – kuka tahansa voi nauttia sadosta

Viljelyspalstoilla eri-ikäiset kaupunkilaiset tapaavat toisiaan. Lähiöpuutarhahanke tarjoaa teineille ensi kosketuksen työelämään.

Soft pink cherry blossoms run riot in Helsinki park

A profusion of delicate pink blossoms wafting a mild cherry scent awaits visitors to Helsinki’s Cherry Tree Park in the city’s Roihuvuori district. The blooms adorning the park’s 200-plus cherry trees are a welcome sight for Helsinki denizens who celebrate the Japanese spring festival, Hanami, which takes place on May 15 this year.

Kirsikkapuut kukkivat jo komeasti Helsingin Kirsikkapuistossa – Luonto kiirehtii kohti kesää

Roihuvuoren japanilaistyylisessä puutarhassa ja Kirsikkapuistossa sijaitsee Suomen suurin kirsikkapuiden tihentymä.

Tataarimoskeija: Suomalaistunutta muslimiyhteisöä eivät rahahuolet paina

Suomen vanhin muslimiyhteisö Helsingin keskustassa Fredrikinkadulla edustaa kaikkein suomalaisinta muslimiyhteisöä. Yli sata vuotta sitten Suomeen tulleet tataarit kertovat, että työnteko on kotouttanut heidät.

Käännynnäisten moskeija: Roihuvuoressa vieras saa lahjaksi mustan kaavun

Roihuvuoren kirkkoa vastapäätä sijaitsevassa Roihuvuoren moskeijassa puhutaan suomea, sillä suuri osa yhdyskunnan jäsenistä on islamiin kääntyneitä suomalaisia.

Mallimoskeija: Lönnrotinkadulla on kotoutettu muslimeita jo lähes 30 vuotta

Suomen toiseksi vanhimmaksi muslimiyhdyskunnaksi itseään kutsuva Suomen Islamilainen yhdyskunta ei omien sanojensa mukaan ole radikaali, mutta ei maallistunutkaan. Millaista islamia he edustavat?

Helsinki aikoo ottaa ensi vuonna 254 miljoonaa lisää velkaa

Kaupungin budjettiesitys julkaistiin tänään aamupäivällä. Sekä toimintamenojen että verotulojen arvioidaan kasvavat hieman. Investointeja aiotaan tehdä 680 miljoonalla.

Sami kehottaa päänsisäisiä ääniä kuulevia tulemaan kaapista

Sami Juntunen on kuullut ääniä yli kaksikymmentä vuotta. Väärinymmärrettynä hän joutui mielisairaalahoitoon äänten jyllätessä pään sisällä. Suomen Moniääniset ry:n mukaan jopa joka kymmenes ihminen kuulee joskus ääniä.

"Erilaisuus on rikkaus" – näin vanhustenkeskuksessa puolustetaan maahanmuuttajien palkkausta

Erilaisuus synnyttää virkistävää keskustelua ja monipuolinen kielitaito on eduksi myös vanhustyössä, sanovat Helsingin Roihuvuoren vanhustenkeskuksen työntekijät. Maahanmuuttajia on saatava lisää töihin, sillä muuten hoitajia ei tulevaisuudessa ole tarpeeksi, sanoo puolestaan vanhustenkeskuksen johtaja.

Sunni- ja shiiamuslimien kiista tuntuu Suomessakin

Islamilaisessa maailmassa sunni- ja shiiamuslimien välit ovat kireämmät kuin pitkiin aikoihin. Myös Suomessa osa shiiamuslimeista kokee, että ääriainekset sunnien joukossa yrittävät lietsoa vastakkainasettelua. Yle Uutisten ulkomaantoimittaja Tom Kankkonen selvitti, millaiset ovat Suomen shiiojen ja sunnien välit.

Pesisottelussa hullunkurinen tapaturma – koppari voltilla jokeen

Vimpelin legendaarisella Saarikentällä sattui ja tapahtui.

Helsingin tonttivuokrat nousevat – katso miten käy vastikkeen

Helsingin kaupungin asuintonttien maanvuokrasopimuksista noin 170 päättyy vuoden lopussa. Tämä merkitsee suuria korotuksia monen yhtiövastikkeeseen.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle