Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Baskeripäinen mies tutkii veistosta, jossa on ruskeiden pylväiden päällä köydestä nyplättyä pitsiä.

Osa julkisesta taiteesta katoaa, osa elää vuosikymmeniä – tervaus pitää kunnossa Rauman Pilvilinnanväylän jättipitsin

Julkisen taideteoksen hankkijan pitää varmistaa ulkoveistoksen turvallisuus ja kunnossapysyminen. Siinä auttaa taiteilijan laatima huoltokirja. 

Tuleva morsian sovittaa hääpukua. Ompelija katsoo.

Ompelija löytää häämekon materiaalit kirpputoreilta ja kuolinpesistä: hääpuvuksi halutaan yhä useammin ekologinen vaihtoehto

Kierrättäminen ja asun uudelleenkäyttöarvo ovat tärkeitä nykymorsiamille. Häämekkoa ei enää välttämättä hankita uutena erikoisliikkeestä. Kierrätysmateriaaleja käyttävät ompelimot ovat myös alkaneet yleistyä.

Rauman Pitsiviikko järjestetään heinäkuussa – lopullinen toteutustapa selviää alkukesän aikana

Rauman Pitsiviikko järjestetään heinäkuun puolivälissä. Perinteisen kaupunkifestivaalin toteutuksessa varaudutaan kuitenkin muutoksiin, kunnes heinäkuun kokoontumisrajoitukset ovat selvillä.

Dekorativa reflexband för armar och ben.

Tee käsiin ja jalkoihin siistejä heijastimia pitsikuvioin ja koristeompelein

Pieni yksityiskohta, joka voi pelastaa elämän.

Neil Armstrong ja Edwin "Buzz" Aldrin Kuussa heinäkuussa 1969.

Perjantai 19.7.2019 (tv)

Kesällä varastetaan paljon polkupyöriä. Ihminen matkusti Kuuhun 50 vuotta sitten. Rauma tunnetaan puutaloista ja pitsistä. Vesiin on tullut sinilevää. Säätiedot.

pitsin nypläystyö

Rauma etsii juhlapitsiä

Rauman Pitsiviikko juhlii ensi vuonna 50-vuotista taivaltaan.

Pitsikuvio asfaltissa, taideteos, katugraffiti, Raumalla

Vanhan Rauman katukiviin pitsigraffiteja

Ensimmäiset graffitit maalataan Kuninkaankadun ja Kauppakadun kiviin keskiviikosta 15.5. alkaen.

Mies rumissa kalsareissa sohvalla.

Tiesitkö, että kalsareiden kirjavat kuosit on alun perin tarkoitettu naisten leninkeihin – näin rakas vaatekappaleemme on kehittynyt vuosien saatossa

Pitkien kalsareiden evoluutio on edennyt raappahousuista humoristisiin ja värikkäisiin kuoseihin. Nykyään miestenkin kalsareita myydään seksikkyydellä.

Sini Vento Tammelan puvussa, käsissään Teuvan puvun tasku.

Tunnistatko uuden kansallispukuharrastajan? Tarkkaile näitä: säppäli, tykkimyssy, tasku

Kansallispuku elää voimakasta nousukautta, kun sen osat on otettu arkikäyttöön. Uusi kansallispukuyhdistys kertoo harrastusinnosta.

Ella Bouchtin suunnittelema takki Rihannan päällä.

Rihanna puki päälleen suomalaissuunnittelijan takin – Ella Bouchtin ura lähti lentoon Instagram-kuvasta

Bouchtin mukaan huumori on tärkeää kilpailuhenkisessä muotimaailmassa.

Värjätyt kulmakarvat

Korkokenkiä ja värjättyjä kulmakarvoja – katso kuvat japanilaismuodista suomalaiseen tyyliin

Japanilaisen muodin saloja avaava Aicon-tapahtuma järjestettiin Hämeenlinnassa. Ennen japanilaismuoti tarkoitti esimerkiksi isoa peruukkia, mutta nyt muoti arkipäiväistyy suomalaiseenkiin tyyliin, sanoo tapahtuman järjestäjä.

Vuoden nyplääjä 2016 Aila Salo

Vuoden nyplääjä: Ennen pitsiä nähtiin vain lakanoissa ja nenäliinoissa

Vuoden nyplääjäksi valittu Aila Salo sanoo pitsikeskus Emilian modernisoineen raumalaista nypläyskulttuuria melkoisesti. Salo iloitsee siitä, että nyt pitsiä nähdään jo vaatteissakin.

pitsisiä matkamuistoja

Matkamuistot eivät ole unohdettua krääsää: "Asiakkaita käy jopa päivittäin"

Postikortit, sormustimet ja pinssit ovat saaneet rinnalleen tuoreita kilpailijoita matkamuistokaupassa. Perinteet näkyvät silti vahvasti. Uudenkin tuotteen halutaan kuvastavan jotain kaupungille ominaista.

Joroislaisen neulekahvilan porukan neuleusiin pukema vanha Fergusson-traktori.

Virkkaajat pukivat vanhan Fergusonin riemunkirjavaan kuosiin – "Olemme sairastuneet neuloosiin!"

Ennen harmaaseen metalliin sonnustaunut hillitty kone-vanhus on nyt kuin riemukas ja taiteellinen traktori-persoona. Parinkymmenen neulehullun porukka näpersi tuhansia pitsipalasia peittäen traktorin moottorin pikkunippeleitä myöten.

Virkatuilla ja neulotuilla tilkuilla koristeltu traktori.

Traktori saa villapaidan – vanha ferkku kukkii pitsejä ja isoäidinneliöitä

Joroislaisella liikenneasemalla voi nähdä väripilkun, joka on vielä keskeneräinen neulegraffiti. Traktoria peittävän teoksen tekemiseen osallistuu jopa 50 ihmistä. Ohikulkijatkin ovat innostuneet lähettämään traktorin villapaitaan tilkkuja.

Sari Pokelan askartelemia joulukortteja pöydällä, aiheina muun muassa enkeleitä, tonttuja ja  pupuja.

Tuhansien joulukorttien Sari: "Se on viikonloppufiilistelyä"

Sari Pokela on jo pian 40 vuotta tehnyt joka joulu satakunta korttia ystäville ja sukulaisille. Perhe tietää, että työhuoneeseen ei kannata muutamaan viikkoon mennä, kun äiti päästää intohimonsa valloilleen.

Raakel Kumpulainen

Käsityöt ovat 95-vuotiaalle Raakelille pääasia

Viitasaarelainen Raakel Kumpulainen on intohimoinen käsitöiden tekijä. Lähinnä sydäntä on keramiikka, mutta sitä kädet eivät ole enää vuosiin jaksaneet. Käsityöt pitävät iäkkään rouvan sormet notkeina ja aivot virkeinä.

Virkattu tuoli, Strömsö.

Strömsö: Nojatuolin verhoileminen vanhoilla pitsiliinoilla

Tuoli pukeutuu uuteen väriin kirpparihinnoin.

Pitsillä somistettu t-paita

Strömsö: Pitsiliinoilla somistetut t-paidat

Anna t-paidoillesi uusi ilme pitsiliinoilla.

Toivolan urheilijaperhe.

Yleisurheilu vei koko Toivolan perheen mennessään

Toivolan perheen arki pyörii yleisurheilun ympärillä. Perheen vanhemmat kiertävät nuortensa kisoissa lähes joka viikonloppu. Isä valmentaa ja äiti toimii huoltojoukoissa.

Frozen-elokuvan hahmo Elsa koristaa kermakakkua

Yksinkertainen kermakakku ei enää riitä – kakun tilaajista tullut vaativia

Moussekakku on ajanut perinteisen kermakakun ohi. Kevään kakkuväri on vihreä.

Ompelimoyrittäjä Iina Naumanen esittelee hääpukua.

Yksi unelma-asu ei aina riitä – iltamekko kruunaa juhlapäivän

Pitsit ja tyllit pölisevät ompelimoissa alkukesän juhlasesongin ollessa kuumimmillaan. Moni morsian ja valmistuva haluaa vaihtaa asua juhlapäivän kääntyessä iltaan. Uusi sukupolvi on löytänyt ateljee-ompelimot ja uniikkeja mittatilausvaatteita arvostetaan.

Kuvassa kananukke on asetettu kyltin päälle houkuttelemaan ihmisiä teatterikirppikselle.

Ylioppilassika lähti, kuningastaulu ei kelvannut – katso, mitä teatterista sai ostaa

Kokkolan kaupunginteatterin lavastamossa ja puvustamossa oli lauantaina melkoinen kuhina. Kun teatteri viettää siivouspäivää, mitä tahansa voi löytyä. Vielä kun hinnat vaihtelivat 50 sentistä muutamiin euroihin, valtaosa tavaroista löysi uuden kodin muutamassa tunnissa.

Mieheksi pukeutunut nainen istuu pöydän ääressä, lähikuvassa kädet.

Yli 50 vuoden salaisuus vei melkein hengen – "Heitin monta kertaa pois salaa ostamani huulipunat"

Ensio Nyman ihaili pikkupoikana salaa tyttöjen kellohelmaisia hameita ja koreita pitsejä. Tuntui pahalta, ettei hän miehenä saanut pukeutua kauniisiin vaatteisiin. Nymanin haaveesta tuli kuristava salaisuus. Kunnes 2000-luvun Lapin matkalla Ensiosta tuli lopulta myös Eveliina.

Aki Käräjäoja ja Nikke Kaartinen valmistavat sahtia saunan padassa.

Sahti, sauna vai jokamiehenoikeudet – mikä kelpaisi Unescon kulttuuriperintölistalle?

Suomi on sitoutunut Unescon sopimuksella suojelemaan aineetonta kulttuuriperintöään. Suomalaisista tavoista ja perinteistä kootaan luettelo, josta valitaan Unescon listalle ehdotettavat ilmiöt.

Pitsinnypläystyön tekoa.

Kuninkaiden käsityö ei valmistu enteriä painamalla – video

Tiettävästi 1500-luvulla Suomeen rantautunut pitsinnypläys on tekniikka aatelisten suosiman, ylellisen pitsin valmistukseen. Pitsiä ei kuka tahansa olekaan sen pitkän historian aikana saanut käyttää.

Pitsinnyplääjiä Suovaaran kylätalolla.

Täydelliseltä kylältä puuttuu vain karaoke

Vuoden 2014 kainuulaiseksi kyläksi kruunattu Sotkamon Suovaara on terve kylä – kylätalo on kylän sydän, metsästysmaja keuhkot.

Museolehtori Raija Manninen esittelee ensimmäisiä naisten "pikkuhousuja".

Naisten alushousut vasta satavuotiaat: "Ennen etsittiin housuista takapuolta, nyt takapuolesta housuja"

Naiset ovat käyttäneet pikkuhousuja Suomessa vasta noin sata vuotta. Nimettömät olivat häpeällinen asia, joita pidettiin, pestiin ja kuivatettiin piilossa. Varhaisista housuista puuttui haarakiila, kun nykynaisten alushousuissa ei juuri muuta olekaan.

pitsimissi Riikka Uusitalo

Oululaiskaunotar Riikka Uusitalo vaihtoi bikinit pitsiin

Oululainen Riikka Uusitalo valittiin eilen Raumalla uudeksi pitsimissiksi. Vuoden 2012 Miss Bikini -kilpailun ensimmäinen perintöprinsessa kiinnostui pitsimissikisasta lähinnä kulttuurin näkökulmasta. Uusi aluevaltaus toi kutreille heti kirkkaimman kruunun.

pitsin nypläystyö

Pitsi pistää Vanhaan Raumaan vipinää – katso helteinen video

Raumalla kuluva viikko on yhtä pitsin juhlaa. Helteisessä Vanhassa Raumassa ihmiset risteilevät pitsinäyttelyiden, nypläystyöpajojen ja pihakirpputorien lomassa.

Alvar Aalto's Savoy vase.

Mamman pitsipöksyt innoituksena suomalaisen lasitaiteen klassikolle

Kun nimimerkki Eskimonaisen nahkahousut voitti vuonna 1936 lasitaiteen suunnittelukilpailun, syntyi suomalainen klassikko. Alvar Aallon Savoy-maljakko eli Aalto-maljakko kuuluu suomalaiseen sisustukseen eri kokoisena ja eri värisenä. Tarinan mukaan innoitus maljakon muotokielelle löytyi Aallon mamman pitsipöksyistä.

kukitettuja naisia, etualalla palkittu Aila Rismala

Pitsi on Ailan intohimo

Perinteikkääseen nyplääjäsukuun kuuluva Aila Rismala on valittu vuoden nyplääjäksi. Hän on opettanut nypläystä Raumalla jo vuosia.

Erilaisia pitsejä.

Voi vitsit mitkä pitsit!

Ihmisiä on vaateliikkeen myyjän mukaan kolmea sorttia: pitsi-ihmisiä, pitsille hiljalleen syttyviä ja sitten niitä kylmänä pysyviä. Näinä aikoina kaksi ensin mainittua sorttia tuntuvat olevan valloillaan.

Vaaleasta puusta valmistettuja ruumisarkkuja.

Kuolemiseen liittyvät tabut horjuttavat yhä arkunostajaa

Ympäristöystävällisiä ruumisarkkuja suunnitteleva Tuula Leppämäki sanoo olevansa konservatiivisen arkkualan "kummajainen". Yksinkertainen ekologinen puuarkku miellyttää kyllä monen silmää, mutta ostopäätöstä horjuttavat hautausalan tabut ja sukulaisten mielipiteet.

Pitsinäyttely.

Pitseissä ilmenee niin flirtti kuin köyhän naisen idearikkauskin

Etelä-Pohjanmaan maakuntamuseossa on avattu laaja pitsinäyttely. Kautta aikain pitsit ovat olleet tärkeässä osassa juhlissa ja kosiomenoissa, mutta myös jokakodin tekstiilien koristeina. Näyttely on koottu Marjatta Hietaniemen kulttuurihistoriallisesti merkittävistä pitsikokoelmista. Vanhimmat pitsit ovat 1600-luvulta. Näyttely on suunnattu niin lapsille kuin aikuisille.

äitiyspakkaus

Retro colours and squirrels to adorn 2014 baby boxes

The 2014 edition of the newborn starter kit supplied to all new mothers is to take on a fresh and playful look with a colour scheme that picks up orange, yellow and brown highlighted by mint and light green. Finland has distributed the kit for 75 years and it remains highly popular among families.

morsian hääpuvussa

Tänään pukeudutaan hääpukuun

Kirjailtua pitsiä, organzaa, tylliä ja tekoturkista. Niihin Tanja Hakala nyt verhoutuu uudelleen kaksi vuotta häidensä jälkeen. Hän pitää tänään järjestettävää "Käytä hääpukuasi -päivää" ihanana mahdollisuutena palata häämuistoihin.

Valkoista pitsiä violetilla pohjalla.

Pitsinhimo koukutti käsityöläisen

Pieksämäkeläinen Silja Eränen hurahti pitsiin, kun ohuille perintölangoille piti keksiä käyttöä. Kuuden vuoden urakoinnin jälkeen Eräselle on kertynyt satoja liinoja ja vakava pitsiaddiktio.

Luomuviljelijä Maija Kylmänen.

Kuvagalleria: Illan kauneimpia pukuja - pitsiä ja kimalteita

Itsenäisyyspäivän juhlassa Tampere-talolla nähtiin illan aikana kauniita ja värikkäitä iltapukuja. Illan trendeiksi nousivat musta, kimalteet ja pitsi. Myös juhlavastaanoton kestosuosikki tummansininen oli näyttävästi esillä. Katso poimintoja kutsuvieraiden eleganssista.

Tilataiteilija Soo Sunny Park lähikuvassa.

Nykytaiteilija ammentaa entisajan käsityötaiteesta

Ateljé Stundars on viidentoista vuoden aikana tarjonnut residenssin kymmenille ulkomaalaisille taiteilijoille. Hakemuksia KulturÖsterbotten saa vuosittain noin 20-30, joista vain noin viidelle taiteilijalle aukeaa mahdollisuus ammentaa inspiraatiota ainutlaatuisesta ympäristöstä. Pohjanmaalle moni mielii erityisesti valon vuoksi.

Milla Romppainen esittelee pitsipokia

Tamperelaispuuseppä suunnitteli Raumalle nimikkosilmälasit

Tampere on edustettuna Rauman Mustan pitsin yössä. Puisia silmälasinkehyksiä valmistava Kraa Kraa Eyewear suunnitteli Rauman kaupungille nimikkokehykset, jotka nähdään perjantaina uuden Pitsimissin nenällä.

Tarmo Thorström nyplää pitsiä

Tarmo tuo eroottisen pin-up-pitsin kapakkaan

Pitsinnypläys on käsityötaito, joka yhdistetään kliseisesti vanhempiin ihmisiin. Raumalta löytyy kuitenkin nuorta polvea, jotka ovat vieneet nypläämistä suuremman yleisön tietoon. Tarmo Thorström rikkoo käsityötaidon ja kuvataiteen rajoja ja laajentaa käsityksiä nypläämisestä taiteen keinoin.

Mari-Elaine Reingoldt ja Helianna Halonen bussin kuningaspenkeillä

Kuninkaan paikka on bussin takapenkillä

Hämeenlinnan paikallisliikenteen matkustajat kokevat yllätyksen astuessaan bussiin. Opiskelijat ovat päällystäneet osan bussin penkeistä uusin iloisin päällystein. Kuninkaan vieressä istuimet odottavat myös hovinarria ja prinsessaa.

Morsian pukeutuu pitsiin kesällä 2013. Sovitusta Seinäjoen Haavemaassa

Kesämorsiamen puku on pitsiä ja merenneitohelmainen

Kesähäiden morsiuspuvuissa nähdään tänä vuonna pitsiä ja merenneitohelmoja. Alan yrittäjä tietää, että morsiamilla on huntu päässä kirkossa, mutta vihkimisen jälkeen sen korvaavat kukat tai kaunis hiuskoru. Suuren maailman häämuoti sekoittuu vähitellen Etelä-Pohjanmaallakin perinteisiin.

Shaali itsevärjätyistä langoista ja huovutettu laukku ovat Pekka Osasen kätten töitä.

Pekka vaihtoi bitit pitsiin

Pitsiä oppii nypläämään, jos osaa laskea neljään, sanoo jyväskyläläinen tietoliikenneinsinööri Pekka Oksanen. Äiti opetti Oksasen virkkaamaan ja mies jäi käsityökoukkuun.

Katso kuvat: Pitsiä ja säihkettä Golden Globe -gaalassa

Punaisella matolla nähtiin metallinhohtoa, pitsiä ja punaisen ja pinkin sävyjä sekä erittäin syvään uurrettuja kaula-aukkoja, kun Hollywood-tähdet astelivat sunnuntaina Golden Globe -gaalaan Beverly Hillsissä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle