Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Ihminen ottaa juomavettä lasiin hanasta.

Vesimaksut nousevat Imatralla

Imatran Vesi korottaa talous- ja jäteveden käyttö- ja perusmaksuja viidellä prosentilla. Korotukset tulevat voimaan vuoden 2024 alussa.

Ihmisiä kävelee kadulla rannan tuntumassa Sointulan kylässä Kanadassa.

Suomalainen haaveilija perusti maailman toiselle puolelle kylän, johon muutti satoja suomalaisia

Sointula oli suomalaisten siirtolaisten ihanneyhteisö, jossa ihannoitiin esimerkiksi henkistä kasvua. Nyt kanadalaiseen kylään pääsee tutustumaan teatterin katsomossa.

Kirjanpainajan jälkiä kuusen rungossa

Metsähakkuita on tehty kirjanpainajien takia hieman viime vuotta enemmän Kaakkois-Suomessa

Kirjanpainaja hyötyy ilmastonmuutoksesta. Se vaivaa koko eteläisen Suomen kuivuuden heikentämiä kuusimetsiä.

LUT-yliopiston aulassa on muutama opiskelija.

Haku LUT-yliopiston maisteriohjelmiin alkaa – aloituspaikkoja on miltei 1500

LUT-yliopiston uudet yhteiskunta- ja viestintätieteiden maisteriohjelmat ovat nyt ensimmäistä kertaa haussa.

Mies istuu LUT-yliopiston ruokalan penkillä.

Suomen ilmastopaneeliin uusi jäsen Risto Soukka voi auttaa Suomea pääsemään hiilineutraaliksi

Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston professori Risto Soukan nelivuotinen toimikausi ilmastopaneelin jäsenenä alkaa ensi vuonna.

Voisalmen koulu ja vasikkapatsas

Kehitysvammaisten opetus ei muutakaan Myllymäkeen Lappeenrannassa

Kaupunki selvitti harjaantumisopetuksen siirtämistä Voisalmesta Myllymäkeen. Kaupunginhallitus päätti äänestysten jälkeen, että harjaantumisopetus on jatkossakin Voisalmessa.

Keisarinaseman kivijalkaa ja portaat pilkottavat lumikerroksen alta

Tulipalossa tuhoutuneen historiallisen Keisarinaseman paikalle voi rakentaa viisikerroksisen kerrostalon Lappeenrannassa

Kirsi-kiinteistöt -yhtiön mukaan rakentaminen alkaa aikaisintaan vuoden 2024 loppupuolella.

Taustalla on kuvat kahdesta eri terveysasemasta. Toimittaja on etualalla kädessään hiekasta tehty linna.

Kymenlaakson hyvinvointialue haluaa karsia terveysasemien määrää ja siirtää paljon hoitotyötä hoidettavaksi kännykän kautta

Kymenlaakson hyvinvointialue lisää digitaalista asiointia. Tämä voi pidemmällä aikavälillä johtaa terveysasemien sulkemisiin.

havainnekuva violetinvärisestä lähijunasta

Junaliikenne voi mullistua Kaakkois-Suomessa – uusia junareittejä suunnitteilla Lahdesta Imatralle

Uusi junayhtiö tuo pöytään historiallisia reittisuunnitelmia. Maakuntaan tulisi jopa kaksi uutta henkilöjuna-asemaa.

Kaakkois-Suomen Rajavartiolaitoksen apulaiskomentaja everstiluutnantti Jukka Lukkari

Itärajalle rakennettiin kaksinkertaiset esteet – näin rajavartijat toimivat, jos joku yrittää väkisin Suomeen

Jos rajalle tulisi erityisen haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä, voisivat Suomen rajaviranomaiset ottaa heidät Suomen puolelle.

SaiPa.

Talousongelmissa painiva Liiga-Saipa on löytänyt kiinnostuneita sijoittajia: ”Kymppitonnit eivät nyt riitä”

Liiga-Saipan osakeannin toteutuminen on ehdollista siihen saakka, että kiinnostuneita sijoittajia on tarpeeksi.

Neste K Imatran bensapumppu

Mihin katosivat Venäjän bensarallittajat, kun raja meni kiinni? Eivät ainakaan huoltoasemille Suomen puolella

Yle kävi selvittämässä, miten itärajan sulkeutuminen näkyy tankkauspaikoilla lähellä rajaa. Monien mielestä ei mitenkään.

Turvapaikanhakijat ovat rivissä Suomen tullivirkailijan edessä kansainvälisellä rajanylityspaikalla Sallassa.

Oletko kartalla itärajan tilanteesta? Testaa, tunnetko rajankäynnin säännöt ja suositukset

Suomen ja Venäjän välinen raja kiinnostaa nyt ennennäkemättömällä tavalla. Ylen tietovisassa voit kokeilla, kuinka hyvin tunnet ajankohtaisen aiheen.

Lappeenrannan lentoaseman pääsisäänkäynti kuvattiin lumisena ja pilvisenä talvipäivänä.

Lentokentän säilyttäminen sai kaupunginhallituksen tuen

Lappeenrannan kaupunginhallitus äänestivät tänään lentokentän alasajosta. Marja-Liisa Vesterisen (sd.) esitys kaatui äänin seitsemän ja neljä.

Teräspalkkien tekemistä Ovakon Imatran terästehtaalla.

Imatralainen terästehdas saa 1,8 miljoonaa euroa avustusta uuneihin

Avustuksen tarkoituksena on sähköistää imatralaisen terästehtaan uunit.

Kimpisen lukio.

Lappeenrannan lukiot yhdistetään saman hallinnon alle – tavoitteena tuntuvat säästöt

Lappeenrannan lukiot tulevat kuitenkin säilymään erillisinä yksikköinä, joihin haetaan yhteishaussa erikseen.

Ihminen seisoo selin kameraan. Hänen takissa lukee keltaisin kirjaimin rajavartiolaitos. Edessä olevassa tienviitassa öukee Lappeenranta 100, Parikkala 9 ja Kannas 6.

Kaakkois-Suomen rajavartiosto koko itärajan sulkemisesta: ”Ei viitteitä, että paine siirtyisi maastorajalle”

Kaakkois-Suomen rajavartiolaitoksen yleisjohtaja pitää epätodennäköisenä, että Suomeen pyrittäisiin myöskään vesitse.

Metalliaita raja-asemalle menevällä tiellä.

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikat voivat aueta jo parin viikon päästä

Hallitus päätti tiistaina sulkea kaikki itärajan rajanylityspaikat kahdeksi viikoksi. Päätös kumoaa aiemman päätöksen, jonka mukaan ylityspaikat olisivat olleet kiinni jouluun asti.

Ilves Ranuan eläinpuistossa.

Ilvesmetsälle ei saa lähteä viikonloppuna kaakossa – hallinto-oikeus määräsi poikkeusluvat toimenpidekieltoon

Metsästystä ei voi aloittaa ennen kuin Itä-Suomen hallinto-oikeus on tutkinut poikkeusluvista tehdyt valitukset tai toisin määrännyt.

Lappeenrannan apulaiskaupunginjohtaja Tuomo Sallinen istuu työpöytänsä ääressä

Lappeenrannan kaupunginjohtajan paikka kiinnostaa sijaisena toimivaa Tuomo Sallista

Apulaiskaupunginjohtaja sijaistaa Kimmo Jarvaa, joka joutui eroamaan tehtävästä.

Hiihtoseuran harjoitusleiri Imatran ensilumenladulla lokakuussa 2023.

Imatran ensilumenlatu toteutetaan ensi syksynä tutulla tavalla – tulevista vuosista päätetään keväällä

Aiemmin syksyllä Imatran kaupunginhallitus myönsi 200 000 euron lisärahoituksen ladun toteuttamiseen tänä vuonna.

Jogurttitäytteellisiä Tutti Frutti Yoghurt Splash -hedelmämakeisia valmistuu Fazerin Lappeenrannan tuotantolinjalla.

Sadat ihmiset ryntäsivät karkkiostoksille – Fazer ei silti suunnittele tehtaanmyymälän avaamista Lappeenrannassa

Fazer avasi makeistehtaan myymälän Lappeenrannassa muutamaksi tunniksi viime lauantaina. Myymälässä vieraili neljän tunnin aikana noin 800 ihmistä.

Etelä-Karjalan keskussairaalan päivystys.

Hyvinvointialueen säästötarve kaksinkertaistui 120 miljoonaan euroon – edes keskussairaalan lopettaminen ei riittäisi

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen johtaja kokee, että leikkaukset koskettavat jokaista suomalaista.

Maakasoja ja vesilammikoita suomaisemassa.

Entisellä turvetuotantoalueella voi pian ihailla lintuja Lappeenrannan Konnunsuolla

Tuleva lintukosteikko hyödyttää arviolta 45:tä lintulajia.

Aurinkovoimalana paneeleja Kalajoen Juurakossa

Luumäelle on suunnitteilla aurinkovoimala – vuosituotanto vastaisi 2200 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta

Aurinkovoimalaa suunnittelee Exilion-yhtiö. Aurinkovoimalaa kaavaillaan Palaneellekankaalle.

Lappeenrannan lentokentän kyltti pääsisääbnkäynnin yläpuolella.

Lappeenrannan päättäjät äänestävät keskiviikkona lentoaseman alasajosta

Marja-Liisa Vesterinen (sd.) nosti asian kaupunginhallituksen esityslistalle. Kaupungin johto esittää lentokentän toiminnan jatkoa tukemalla sitä 1,3 miljoonalla eurolla.

Kaksoiskuva, jonka vasemmassa laidassa Oulun Heikinharjun vastaanottokeskus ja oikeassa reunassa Joutsenon vastaanottokeskus.

Näin järjestelykeskukset toimivat: tulijoista otetaan tiedot ja kuvat, pois ei pääse ennen rekisteröintiä

Suomeen voidaan valtioneuvoston perjantaisella päätöksellä avata maahantulijoiden järjestelykeskuksia. Ne sijoitetaan Ouluun ja Joutsenoon.

Etelä-Karjalan keskussairaala. Päivystys/ opasteet.

Ministeriön säästövaatimukset pöyristyttävät hyvinvointialueilla: ”Pelastustoimi pitäisi lakkauttaa seitsemän kertaa” – eikä sekään riitä

Valtiovarainministeriön arvion mukaan jopa kolmannes hyvinvointilalueista on tulkinnut virheellisesti valtion rahoituksen kasvua talouden tasapainotusohjelmissaan. Etelä-Karjalassa kyse on 60 miljoonasta eurosta.

Kuva vierekkäin olevista neljäst samannäköisestä tabletista, jotka eroteltu tekstein. Vasemmalla kaksi tablettia, joiden yllä lukee "väärennetty tabletti, sisältää metonitatseenia". Oikealla kaksi hieman vaaleampaa tablettia, joiden yllä lukee "aito Subutex-tabletti, sisältää buprenorfiinia".

Poliisi varoittaa: Hengenvaarallista muuntohuumetta on löytynyt myös Kaakkois-Suomesta

Väärennettyjen Subutex-tablettien epäillään aiheuttaneen kymmenkunta kuolemantapausta Kuopion seudulla.

Kuvassa Etelä-Karjalan käräjäoikeuden rakennus Lappeenrannassa.

Miesporukka varasti talon asukkailta autot ja lähti ajelulle Imatralla – syyttäjä vaatii rangaistuksia useista rikoksista

Syytekohtia on kaikkiaan 18. Miehiä syytetään muun muassa törkeästä varkaudesta, varkauksista, näpistyksistä sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

Ihmisiä Helsingin keskustassa.

Köyhä lapsuus voi kummitella aikuisenakin, eikä sitä aina itse huomaa – kerro kokemuksesi meille, teemme juttua

Lapsena koettu köyhyys tai vähävaraisuus voi näkyä vielä aikuisenakin toiminta- ja ajatusmalleissa, vaikka rahaa olisikin. Keräämme aiheesta kokemuksia laajempaa juttua varten.

Metsä Boardin Äänekosken kartonkitehtaan pääportilla sijaitseva tiilirakennus.

Metsä Boardin muutosneuvottelut päättyivät – mahdollisista lomautuksista päätetään erikseen

Muutosneuvottelut lomautuksista ovat päättyneet. Ne koskivat muun muassa Joutsenon kemihierretehdasta ja Rautjärven Simpeleen kartonkitehdasta.

Nordkalk Lappeenranta

Lappeenrannan kaupunki aloitti ilmanlaadun mittaukset Ojala-Tuomelassa

Kaupungin mukaan mittaukset liittyvät erityisesti alueen lähistöllä sijaitsevan kalkkikivilouhoksen ilmanlaatuvaikutusten seuraamiseen.

Etelä-Karjalan hyvinvointialue -kyltti.

Etelä-Karjalan hyvinvointialue aikoo vähentää 30 kuntoutuspaikkaa

Hyvinvointialue suunnittelee vähentävänsä ostopalveluja esimerkiksi asumispalveluissa, vuokratyövoiman käytössä sekä työtoiminnassa.

Puhelinkopissa on vanha kolikkopuhelin ja puhelinluettelo.

Astu mukaan aikamatkalle 1990-luvun Suomeen – kuvat näyttävät, millaista arki oli 30 vuotta sitten

Suomen museoita kiertävä Ysäri-näyttely kokoaa näytille 1990-luvun arkisia esineitä.

Punakeltainen esteaita lumisella teillä

Itärajalla on pikkuinen rajanylityspaikka, jota moni ei edes muista – nyt sinnekin piti rakentaa esteet turvapaikanhakijoille

Parikkalan Kolmikannassa sijaitsevan tilapäisen rajanylityspaikan kautta on aiemmin liikennöinyt lähinnä puukuljetuksia.

Turvapaikanhakijoita Suomen ja Venäjän rajalla, Venäjän puolella, Nuijamaan raja-asemalla.

Esteet rajalla eivät miellyttäneet venäläisiä – tällainen on yhteistyö, jota Suomella ei ole muiden maiden kanssa

Sekä Suomella että Venäjällä on rajavaltuutettuja, jotka ovat sopineet käytännön asioista jo vuosikymmeniä. Yhteistyötä on yhä, mutta toiminta on poikkeuksellista.

Kuvitettu henkilö tervehtii

Nyt on viimeinen hetki vastata valtavan suosion saaneeseen kysymykseen – autat samalla suomen kielen tutkijoita

Kerro, millä sanalla sinä tervehdit kaveriasi tai kaupan kassaa. Vastausaikaa on enää sunnuntaihin saakka.

Lappeenrannan rahoitusjohtaja Jari Iskanius.

Valtionosuuksien leikkaus voi rokottaa Lappeenrannalta miljoonia euroja vuodesta 2025 alkaen

Talous- ja rahoitusjohtaja Jari Iskaniuksen mukaan valtionosuuksien lisäleikkausten lykkääminen vain siirsi ongelmaa. Valtiovarainministeriöltä toivotaan kompensaatiota.

Aurinkovoimalana paneeleja Kalajoen Juurakossa

Oikeus hylkäsi Imatran Linnankosken aurinkovoimalaa koskevan valituksen

Valituksessa oli mukana 29 henkilöä. Mikäli valittajat eivät hae valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta, voi kaupunki myöntää aurinkovoimalalle rakennusluvan.

Rajavartija ja poliisi saattavat kahta tummaihoista miestä lumisella tiellä, joka johtaa Vartiuksen rajanylityspaikan Venäjän puoleiselle rakennuksille.

Ylen saamat asiakirjat paljastavat: hallituksella oli kaksi vaihtoehtoa itärajalle, muttei päätynyt kumpaankaan

Hallitus päätyi lopulta keskittämään rajaliikenteen ja turvapaikanhaun Raja-Jooseppiin Inariin. Se ei ollut aluksi suunnitelmissa.

Vainikkalan ratapihalta lähtevän junan vaunuja.

Luulitko, että itäraja lähes suljettiin? Täällä liikenne kulkee rajan yli lähes entiseen malliin

Pakolaiskriisi ei ole häirinnyt tavarakuljetuksia Vainikkalan rajanylityspaikan kautta.

Yrittäjä Tapani Suni ja LUT-yliopiston professori  Liisa-Maija Sainio istumassa Ylen toimituksen aulassa.

Tunnettu yrittäjä ja professori haluavat Lappeenrantaan johtajan, jolla on suhteet kunnossa: ”Kännykässä pääministerin numero”

Lappeenrannan kaupunginjohtaja Kimmo Jarva joutui eroamaan tehtävästä luottamuspulan vuoksi. Kysyimme, millaisen johtajan kaupunki tarvitsee.

Rekka talvikelissä VT15.

Talvi vaatii autoilijalta vielä kesääkin enemmän tarkkuutta muutamalla kaakon tieosuudella

Kaakkois-Suomen ely käyttää tänä talvena Kaakkois-Suomen teiden hoitoon noin kuusi miljoonaa euroa, eli suunnilleen saman verran kuin viime vuonna.

Havainnekuva laatikkomaisesta monitoimiareenasta keskellä kaupunkia.

Lappeenrannan monitoimiareenalle on kartoitettu parikymmentä paikkaa – joukossa mahdollisia ja mahdottomia vaihtoehtoja

Seuraavaksi määritellään keskusta-alue, josta realistista paikkaa lähdetään haarukoimaan.

2/13 281 Tulli tarkastaa suomeen venäjältä tulevaa ajoneuvoa vartiuksessa.

Tulli joutuu sijoittelemaan itärajan työntekijöitään eri puolille Suomea, mutta tilanne voi muuttua koska tahansa

Tullin työntekijöitä voi siirtyä suljetuilta rajanylityspaikoilta esimerkiksi muihin tullin tehtäviin satamiin.

Läheltä

Telian kaapeliverkon palveluissa häiriöitä Imatralla

Korjaustyöt ovat meneillään. Telia arvioi korjaustöiden valmistuvan torstaina kello 18 mennessä.

Kimpisen lukio.

Lappeenrannan lukioiden yhdistäminen herättää keskustelua: ”Arkea eletään kuitenkin omassa kuplassa.”

Lappeenrannan lukioiden yhdistymisessä huolestuttaa koulujen henkinen etäisyys. Lukioissa on eri käytänteet ja oppilaat ovat erihenkisiä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle