Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sami Yaffa vasemmalla nuorena ja suuritukkaisena, oikealla varttuneempana ja hattu päässä.

Maailmanmatkaaja Sami Yaffan vuosikymmenet ja esiintymisiä Ylen ohjelmissa

Hanoi Rocksista muistettu rokkari on toiminut mm. Pelle Miljoona Oy:n läpimurtolevyn basistina sekä New York Dollsin jäsenenä. Vuosikymmeniä jatkuneen musiikkiuran lisäksi Yaffa on tehnyt ohjelmia Ylelle televisioon sekä radioon.

Meeri Koutaniemi opetteli keramiikan aikuisena: "Kauheaa, mutta onnistuminen palkitsee"

Meeri Koutaniemi ja Sami Yaffa löivät kätensä saveen – valokuvaaja ja muusikko opettelivat keramiikan yhdessä

Valokuvaaja Meeri Koutaniemi löysi uuden ilmaisumuodon keramiikasta. Myös basisti-miehensä Sami Yaffa luo taidetta savesta. "Uuden keksiminen toisen seurassa on parasta," iloitsee Koutaniemi.

Sami Yaffa siirtyi taka-alalta valokeilaan: "Pikku lunttilappuja ympäri lavaa"

Sami Yaffa siirtyi taka-alalta valokeilaan: “Pääsin sen kynnyksen yli, että ahaa, noi katsoo mua”

Kokenut muusikko ja maailmanmatkaaja Sami Yaffa julkaisi ensimmäisen soololevynsä 40 vuoden rokkiuran jälkeen. Hän myöntää, että solistin roolissa on ollut totuttelemista.

Paleface räppää koululaisille Tullikamarin Pakkahuoneella.

Melkein vuoden kestänyt koronahiljaisuus räjäytetään tänään: Lutakossa lauteilla Iron Maiden -coverbändi

Viime vuoden marraskuusta jatkunut Lutakon sisätilojen keikkatauko on klubin 31-vuotisen historian pisin. Yleisömäärää rajoitetaan yhä.

Laulaja-lauluntekijä Knipi kotikulmillaan Helsingin Laajasalossa.

Monien suomalaisten huippuartistien biisien juuret ovat tällä saarella – lopulta lauluntekijä Knipi kirjoitti rehellisen oodin kotikulmilleen

Muun muassa Irinalle ja Jenni Vartiaiselle musiikkia kirjoittanut laulaja-lauluntekijä on asunut Laajasalossa lähes koko ikänsä. Sami Yaffan shakkiruutuiset housut herättivät nuoressa muusikon alussa rock-unelman.

Sami Yaffan henkilökuva.

Testaa kuinka hyvin tunnet Sami Yaffan

Radio Sami Yaffa johdattaa eri musiikkityylien saloihin.

Miten pandemia on vaikuttanut suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen?

Ylen aamu tänään: Korona-aika on muokannut suomalaisten kulutustottumuksia – kuinka pysyviä muutokset ovat? Katso lähetys tästä

Riittävätkö koronatoimet takaamaan joulun vieton? Muusikko Sami Yaffan radio-ohjelma johdattaa eri musiikkityyleihin.

Paleface nojaamassa aitan seinään.

Paleface, Sami Yaffa ja Peltsi puolustavat Käsivarren tuntureita kaivostoimintaa vastaan yhdessä 10 000 muun adressiallekirjoittajan kanssa

Käsivarren tuntureita puolustavasta adressista löytyy myös muita tunnettuja nimiä, kuten Meeri Koutaniemi ja Toni Gardemeister.

Mikko ja Susanna Puoli seitsemän -ohjelman uudessa studiossa

Juontajat muistelevat 10-vuotiasta Puoli seitsemän -ohjelmaa: "Sukkahousuissa keekoilu ja Havis Amandalla paidatta juoksu ovat normihommia"

10 vuotta täyttävän Puoli seitsemän -ohjelman juontajat Susanna Laine ja Mikko Kekäläinen kertovat nauttivansa työstään, jossa voivat tarjota katsojille hyvän mielen lisäksi myös merkityksellisiä hetkiä.

Pelle Miljoona Oy:n legendaarinen alkuperäiskokoonpano palasi keikkalavoille

Moottoritie on taas kuuma – Pelle Miljoona Oy palasi lavoille legendaarisessa alkuperäiskokoonpanossa: "On ihan ufoa, että soundi on sama kuin 40 vuotta sitten"

Syksyllä 1980 taivas oli auki Pelle Miljoona Oy:lle. Sitten matkaan tuli Hanoi Rocksin muotoinen mutka. Nyt alkuperäiskokoonpano on tien päällä ja jatkoa ehkä seuraa.

Muusikko Pelle Miljoona

Kuuntele: Pelle Miljoona kiertueelle legendaarisen kokoonpanonsa kanssa

Pelle Miljoona, Tumppi Varonen, Ari Taskinen, Andy McCoy ja Sami Yaffa suuntaavat konserttikiertueelle.

Kesäksi kotiin -sarjassa Ella Kannisen vieraina ovat Sami Yaffa ja Heidi Hautala.

Kesäksi kotiin – Sami Yaffa ja Heidi Hautala, maailmalla kuin kotonaan

Sami Yaffa ja Heidi Hautala ovat Ella Kannisen vieraina.

Sami Yaffa

Sam Yaffa: Bourdain loved making Finland episode

Sam Yaffa, a former member of one of Finland's most successful rock groups, Hanoi Rocks, tells Yle what it was like to host celebrity chef Anthony Bourdain.

Ella Kannisen uudessa kesäsarjassa puhutaan elämästä kahden maan välillä.

Kesäksi kotiin – Ella Kannisen uudessa sarjassa eletään kahden maan välillä

Ella Kannisen vieraiden koti maailmalla, sydän Suomessa.

Sami Yaffa

Sami Yaffa: Mitä musiikki minulle merkitsee?

Musiikin parantava skaala kapenee massakuuntelun vallitessa.

Sami Yaffa Sound Tracker - Venäjä

Sami Yaffa: Venäjä, Venäjä, Venäjä

Sami ei saa idän jättiläisestä otetta.

Sami Yaffa Japanissa

Sami Yaffa: Hämmentävyyden äärilaidalla

Japani on ristiriitojen ja harmonian maa.

Sami Yaffa Sound Tracker - Israel

Sami Yaffa: Musiikki on ennenkin kaatanut muureja

Sami Yaffan kolumni Iraelista ja Palestiinasta.

Sami Yaffa. Kuva sarjasta Sami Yaffa - Sound Tracker

”Aivan ufoo menoo”: Sami Yaffa kiertää jälleen maailmaa täydellisen soundin jäljillä

”Musiikissa pitää olla sanomaa, artistin pitää sanoa jotain”

Sami Yaffa

Sami Yaffa: Kuppikunnissa kiehuu, mikä avuksi?

Kaksi pappia ja paholainen perustivat festivaalin

Vieraana Sami Yaffa: Soundtrackerin kolmoskaudella selvitetään, miten musiikki selviytyy konfliktialueilla

Sound Tracker -sarjan Sami Yaffa kävi YleX Etusivussa Jussin ja Hannan vieraana. Mitä uutta matkailusarjan kolmoskaudella on luvassa? Millä perusteella sarjan maat valitaan? Sound Trackerin kolmoskausi Yle Areenassa lauantaina 20.1.

Sami Yaffa

Rakastettu Sami Yaffa - Sound Tracker tekee paluun lauantaina 20.1.

Sami Yaffa - Sound Tracker: Kausi kolme nähtävissä 20.1.

VilleGalle (vas.) ja Jare muodostavat JVG-duon, jolta ilmestyi tänä syksynä muistelmateos.

Yhä nuoremmilta artisteilta ilmestyy nyt elämäkertoja – mistä ilmiö johtuu?

Tänä syksynä on julkaistu muistelmateokset muun muassa Cheekiltä, JVG:ltä, Sami Yaffalta ja Jari Sillanpäältä. Miksi artistien muistelmia kirjoitetaan nyt niin paljon ja kuka niitä ostaa?

Viron hipsteripresidentti osaa brändätä itsensä: "Maailmankiertuetta tuskin tulee"

Torstai-iltana Helsingin loppuunmyydyllä Kaiku-klubilla pyörittää levyjä harvinainen DJ-pari: Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves ja rokkari Sami Yaffa. Presidentti Ilves kerää musiikkihommillaan rahaa vakavasti sairaiden lasten unelmien toteuttamiseen.

Toomas Hendrik Ilves.

Viron presidentti juuri ennen Helsingin DJ-keikkaansa: "Maailmankiertuetta tuskin tulee"

Torstai-iltana Helsingin trenditietoisen klubikansan suosimassa Kaiussa pyörittää levyjä harvinainen tiskijukkapari: Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves ja rockmuusikko Sami Yaffa. Presidentti Ilves kerää musiikkihommillaan rahaa vakavasti sairaiden lasten unelmien toteuttamiseen. Samalla hän haluaa opettaa rock'n'rollin historiaa.

Hipsterit huomio! Viron presidentti Toomas Hendrik Ilveksen keikka siirtyy suuremmalle klubille

Vuoden kenties kummallisin DJ-keikka on kerännyt niin paljon kiinnostusta, että se siirretään Club Kaikuun.

Atomirotta-yhtye kadulla.

Atomirotan Rane Raitsikka: "Meinasi tulla tuplalevy"

Helsinkiläisbändi Atomirotan toisella albumilla vierailee arvostettu kaarti muusikoita: Queens of Stone Agessa ja the Eagles of Death Metalissa soittanut Gene Trauttman sekä Pave Maijanen ja Sami Yaffa.

Kuva Sami Yaffa – Sound Tracker -sarjan toiselta tuotantokaudelta, jossa Yaffa kävi muun muassa Intiassa.

Sami Yaffa - Sound Tracker jälleen Venla-ehdokas

Ehdokkaat vuoden parhaiksi televisio-ohjelmiksi on jälleen valittu. Viime vuoden parhaana musiikkiohjelmana palkittu Sami Yaffa - Sound Tracker kisaa tällä kertaa ajankohtais- ja asiaohjelman palkinnosta.

Sami vasten aurinkoa

Sami Yaffa - Koko ajan liikkeessä

Sami Yaffa: basisti, mediapersoona, isä ja maailmanmatkaaja.

Atomirotta

Räppäri ja rokkari löysivät yhteisen sävelen (ja sanat) – video

Atomirotta yhdistelee musiikissaan reippaalla kädellä räppiä, rokkia ja poppia, jopa iskelmää. Toisaalta bändi kaihtaa määrittelyjä ja haluaa tehdä vain omannäköistään musiikkia.

Palkittu Sami Yaffa - Sound Tracker palaa Teemalle uusin jaksoin

Suosittu musiikkiohjelma Sami Yaffa - Sound Tracker jatkuu.

Nasty Suicide ja Michael Monroe esiintyvät.

Hanoi Rocks: Up Around the Bend

John Fogertyn kappaleesta tuli Hanoi Rocksin suurin hitti.

Sami Yaffa tien päällä

Sami Yaffa: "Koti on mun hima"

Sami Yaffa ei osaa elää paikallaan, siksi kiertue-elämä sopii hänelle. Bändi on kuin perhe: "Jengi riitelee ja tappelee ja rakastaa toisiaan, ja siinä pitää olla joku syvempi juttu kun vaan musa", Yaffa sanoo.

Sami Yaffa.

Tässä ovat Kultainen Venla -finalistit – Ylen ohjelmat monessa kategoriassa mukana

Televisioakatemian julkaisemalla listalla Kultainen Venla -finalistien joukossa Yleltä ovat muun muassa Docventures, Sami Yaffa – Sound Tracker ja #lovemilla3.

Useita Ylen ohjelmia mukana Kultainen Venla -ehdokkaiden joukossa

Kultainen Venla -palkinnot jaetaan jälleen tammikuussa ansioituneille tv-ohjelmille ja niiden tekijöille. Ylen ohjelmat ovat aiempien vuosien tapaan vahvasti edustettuna ehdokaslistoilla.

Sami Yaffa ohjelmassa Sami Yaffa - Sound Tracker

Sami Yaffa – Soundtracker

Sami Yaffan luotsaama kehuttu musiikkisarja vie niin Samin kuin katsojatkin ympäri maailmaa löytyvän musiikin pyörteisiin. Sound Tracker on löytöretki kulttuureihin, joissa musiikki on muutakin kuin kulutushyödyke.

Seuraa Helsingin kirjamessujen haastatteluja suoraan netissä

Yle Kulttuuri tekee perjantaina 24.10 ja lauantaina 25.10. lähetystä Helsingin kirjamessuilta Yle Areenaan. Lähetyksiä tulee sekä suorana että taltioituina haastatteluina.

Sami Yaffa - Sound Tracker - USA

Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 2

Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 2

Sound Tracker USA:ssa, Sami Yaffa.

Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 1

Sami Yaffa - Sound Tracker, Yhdysvallat osa 1

Sami Yaffa tekemässä Sound Tracker -ohjelmaa Etiopiassa.

Sami Yaffa - Sound Tracker, Etiopia

Sami Yaffa - Sound Tracker, Etiopia

Sound Tracker - Andalusia, Sami Yaffa

Sami Yaffa - Sound Tracker, Andalusia, Espanja

Sami Yaffa - Sound Tracker, Andalusia, Espanja

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle