Uusimmat artikkelit
Nahkiaisia saatiin tänä vuonna aiempaa vähemmän Iijoella ja Kemijoella
Iijoella ja Kemijoella nahkiaissyksy oli heikko. Myös niiden ylisiirrossa voimaloiden yläpuolisiin vesistöihin jäätiin selvästi velvoiteistusten tavoitteista.
Nahkiaissyksy oli huono – Kemijoella 100 000 nahkiaisen ylisiirtovelvoitteesta täyttyi vain 20 000
Sää sekä luonnonolot voivat selittää tilannetta osittain, mutta nahkiaisista kaivataan myös lisää tutkimustietoa.
Pohjolan Voima haluaisi ostaa Isohaaran kalatiet – Keminmaassa asiaa aletaan nyt valmistella
Isohaaran voimalaitoksen omistava PVO kertoi jo parisen vuotta sitten kiinnostuksestaan ostaa kalatiet. Keminmaalaisista osa haluaisi myydä, osa jokivartisista epäilee vesivoimayhtiön tarkoitusperiä.
Kemijoki oy suunnittelee ensimmäistä pumppuvoimalaitostaan Kemijärven Ailangantunturille
Vesivoimayhtiö Kemijoki oy suunnittelee useiden pumppuvoimalaitosten rakentamista Pohjois-Suomeen. Yhtiö julkisti perjantaina ensimmäisen kohteen.
Vesi on poikkeuksellisen korkealla Lapin joissa – ajelehtivat veneet työllistäneet pelastuslaitosta
Ely-keskuksen mukaan vesi on ollut ajankohtaan nähden paikoitellen jopa pari metriä tavanomaista korkeammalla. Ihmisten omaisuutta on lähtenyt rannoilta virran vietäväksi.
Rovaniemen vesiskootteriturma oli toinen kuolemaan johtanut tänä kesänä Suomessa
Vesiskootterionnettomuudet ovat harvinaisia. Traficomin tilastojen mukaan turmissa on kuollut keskimäärin vähemmän kuin yksi henkilö vuodessa.
Sivulliset pelastivat uimarin Kemijoesta – epäselväksi jäi, oliko hänellä hätää
Pelastuslaitokselta toivotaan, että pitkän matkan uimarit käyttäisivät uimapoijuja. Ne olisivat merkki sivullisille ja näkyisivät myös veneilijöille.
Vesivoimaloiden on juoksutettava vettä voimalan ohi tuulivoiman kasvun vuoksi – energiaa valuu hukkaan
Ohijuoksutus on käytännössä hukkaan heitettyä energiaa. Se on kuitenkin joissakin tilanteissa välttämätöntä, koska voimalaitosten välille päässyttä vettä ei voida varastoida kokonaan.
Tulvien koettelema Rovaniemi rakentaa viimein pysyviä tulvasuojauksia – muurin suojakseen saava taloyhtiö lupaa uppopumput ilolla eteenpäin
Ilmastonmuutos voi tehdä Lapin kevättulvista entistä vuolaampia. Kemijoen ja Ounasjoen risteyskohdassa rakennetaan nyt tulvapenkereitä ja korotetaan teitä estämään vesien leviäminen.
Suhangon kaivoksen ja purkuputken ympäristö- ja vesitalouslupahakemus jätetty aviin
Ranualta Tervolaan rakennettavan purkuputken osalta yhtiö hakee lupaa ensisijaisesti vaihtoehdolle, jossa purkupaikka sijoittuu noin viisi kilometriä Ossauskosken voimalaitoksen alapuolelle Louesaaren itäpään kohdalle.
Kemijoki Oy suunnittelee rakentavansa useita pumppuvoimaloita – investoinnit jopa kolme miljardia euroa
Selvitettävänä on useiden pumppuvoimalaitosten rakentaminen Kemijoen vesistöalueelle. Kemijoki Oy:n mukaan vesisähkön tarjoamaa säätövoimaa tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän.
Lapissa mitataan taas jokien jäätä – teräsjään paksuus kertoo, pitääkö turvautua sahauksiin, ja onko riskiä jääpatoihin keväällä
Lapin ely-keskus mittaa jään paksuutta Lapin suurimmissa luonnontilaisissa joissa tällä ja ensi viikolla. Mittauksia tehdään Simojoelta aina Ivalojoelle asti.
Kysely Rovaniemen Lainaanrannan kehittämisestä on saanut aikaan ideoiden tulvan – vielä on pari päivää aikaa vaikuttaa
Rovaniemen kaupungin asukaskysely Lainaanrannan kehittämisestä on tuottanut jo lähes 130 ideaa ja kommenttia. Verkkokysely sulkeutuu pian; viimeiset kommentit voi jättää 20.11. eli sunnuntaina.
Kemijoki oy valmis miljoonan euron vakuuteen – haluaisi aloittaa Sierilän voimalaitoksen rakennustyöt valituksista huolimatta
Jokiyhtiön saama jatkoaika voimalaitokselle herätti vastarintaa. Vaasan hallinto-oikeudessa on vireillä viisi valitusta.
Sierilän luukkuaseman poikkeamisluvan oikaisuvaatimukset käsittelyssä
Rovaniemen yhdyskuntasuunnittelun lautakunta käsittelee tänään Sierilän voimalaitoksen luukkuaseman rakentamisen poikkeuslupapäätöksestä tehtyjä oikaisuvaatimuksia.
Kemijoen sivuvesissä suuri kunnostuksen tarve
Ojitus on aiheuttanut esimerkiksi kutu- ja poikastuotantoalueiden katoamista uomien lietyttyä.
Karvalakkiooppera valloitti loppuunmyydyn oopperatalon Helsingissä – "Nyt on hyvät fiilingit", iloitsee idean isä Olli Tiuraniemi
Kemijoen lohikulttuurin kuolemasta kertova ooppera saattaa lähteä Suomen kiertueelle.

Kipeä tarina mahtavan lohijoen valjastamisesta tehtiin oopperaksi – ”Olen armahtanut isieni sukupolven ja antanut anteeksi”, sanoo idean isä
Huippusopraano Mari Palon tähdittämä lappilainen suurtuotanto viedään myös Kansallisoopperaan. Karvalakkioopperassa kerrotaan Kemijoen valjastamisen vakavista seurauksista ihmisille ja luonnolle.
Kelluva vesiseikkailurata on hitti – Roiskeen yrittäjä on tyytyväinen toiseen kesään Rovaniemellä ja toivoo kaupungin kehittävän vesistömatkailua entisestään
Kaksi kesää Rovaniemen Ounaspaviljongilla toiminut kesätekemisen keskus Roiske alkaa löytää yleisönsä. Tänä vuonna myynti on kaksinkertaistunut edelliseen kesään verrattuna.

Lohi ei ole löytänyt Isohaaran kalateihin tänä kesänä – Lohijokitiimi perää yhä ratkaisua voimalaitoksen katkokäyttöön
Kemijoen Isohaaran voimalaitoksen katkokäyttö on vuodesta toiseen noussut tapetille, kun kalateiden toimivuutta on puntaroitu. Voimayhtio PVO kertoo satsaavansa Isohaaraan jatkossa.
Sähkökoekalastus on antanut lupaavia merkkejä lohenpoikasten selviytymisestä Tervolan Runkausjoella – jokiosuus kunnostettiin vuosi sitten
Kemijoki Oy:n mukaan lohenpoikasia on löytynyt kaikilta koealoilta. Merkkejä on myös taimenen ja harjuksen levittäytymisestä uusille alueille.
Poliisi on etsinyt Kemijärvellä kadonnutta veneilijää maastosta ja vesistöstä – havaintoja kaivataan yhä
Mahdolliset havainnot tuntomerkkeihin sopivasta kadonneesta kalastajasta tai alkuviikosta Kemijoella ajelehtineesta veneestä pyydetään ilmoittamaan hätänumeroon.
Kemijoen uitto on tulossa tiensä päähän – yli 100 vuotta sitten perustettu Kemijoen Uittoyhdistys lakkautetaan
Kemijoen Uittoyhdistys lakkautetaan, sillä uiton omaisuus on myyty. Uiton jälkiä on siistitty vuosia vuonna 1991 loppuneen uiton päättymisen jälkeen. Uppopuiden nostosta käytiin oikeutta 2000-luvulla Korkeinta hallinto-oikeutta myöten.

Sierilän puolesta ja voimalaitosta vastaan soudetaan jälleen
Sierilän suojelun puolesta soudetaan nyt kuudetta kertaa ja soutuun on tulossa viitisenkymmentä osallistujaa.
Kemin siirtolapuutarhan kaavoitus etenee
Asemakaavan valmisteluaineisto sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville elokuun puoliväliin saakka.
Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoksesta saadaan päätös aikaisintaan ensi vuonna
Lapin ely-keskuksen hakemus on ollut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston käsiteltävänä jo yli viisi vuotta. Avin mukaan hakemuksen käsittely on jo tähän mennessä vaatinut valtavasti työtä.
Rovaniemen kaupunki hankkii tontteja Etelärannasta – tavoitteena kaavoittaa alue asuinkortteliksi
Kaupungin on myös tarkoitus varata tonteille suojavyöhyke mahdollista Kemijoen ylittävän sillan ja tiealueen varausta varten.
Lapin joet ovat vapautumassa jäistä – kylmenevä sää hidastaa virtaamien kasvua
Lapissa lumet ovat jo sulaneet monin paikoin, mutta lunta on edelleen paljon vesistöalueiden latvoilla. Ounas- ja Tornionjoelta jäät ovat lähteneet tällä viikolla.
Kemijoki Oy kokeilee vesivoimatuotannon ja sähkövaraston yhteiskäyttöä
Yhtiö päättää mahdollisesta sähkövarastojen laajemmasta käyttöönotosta hankkeesta saatujen tulosten perusteella.
Kunta saattaa myydä Isohaaran vaelluskalatiet
Keminmaan kunta selvittää, kannattaisiko Isohaaran kaksi kalatietä myydä sähköyhtiö Pohjolan Voimalle. Kunnan mukaan PVO voisi paremmin investoida kalateihin, jos se omistaisi ne.
Napapiirin Energia ja Vesi teki ennätystuloksen
Yhtiön mukaan hyvää tulosta siivitti etenkin sähkön markkinahinnan nousu.
Rovaniemen Pöyliörannan asemakaavamuutos etenee valtuuston hyväksyttäväksi
Pöyliörannan alueelle voidaan kaavamuutoksen myötä rakentaa 260–315 asuntoa, joissa voisi olla jopa 740 asukasta.
Korkein hallinto-oikeus on palauttanut Soklin kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan aluehallintoviraston käsittelyyn
Oikeuden päätöstä perustellaan erityisesti Nuorttijokeen kohdistuvalla ympäristöriskillä.
Sierilän voimalaitoksen rakentamisen aloitukselle jatkoaika – Yhtiö: "Valitusprosessit ovat viivästyttäneet hanketta kohtuuttoman pitkään"
Aluehallintovirasto on myöntänyt kolmen vuoden jatkoajan Rovaniemelle suunnitellun Sierilän voimalaitoksen rakentamistöiden aloittamiselle. Kemijoki Oy on tyytyväinen päätökseen.
Rovaniemellä vaarallinen sulapaikka joen jäällä Salmenojalla
Jokien ja järvien jäät voivat olla virtapaikoissa ohuita. Yksi sellainen kohta löytyy läheltä Rovaniemen keskustaa, Salmenojalta.
Radiodokumentti Kemijoen lohen surmasta ja luontoelokuvatrilogia palkittiin tiedeviestinnästä – vuoden tiedetoimittaja on Ilpo Salonen
Suomen Tiedetoimittajain liitto on palkinnut tiedeviestintäpalkinnolla toimittaja Tapani Niemen Lohen surma -radiodokumenttisarjasta ja elokuvaohjaaja Marko Röhrin kolmiosaisesta Luontotrilogiasta. Vuoden tiedetoimittaja on monella saralla ansioitunut Ilpo Salonen.
Vaelluskala-aktiivit kritisoivat Kemijoen kalatiesuunnitelmaa – myös tutkijat pitäisivät luonnonmukaista uomaa parempana ratkaisuna
Taivalkosken voimalaitokseen suunnitellaan 700 metrin kalauomaa. Hanketta arvostelevien mielestä vesivoimayhtiön pitäisi rakentaa uoma, jossa hyödynnettäisiin ympäristövirtaamia ja joka mahdollistaisi myös jokiluonnon elpymisen.
Lappilaiset kansanedustajat Taivalkosken voimalaitoksen kalauomasta: "Olemme erittäin iloisia, että nyt otettiin askeleita eteenpäin"
Lappilaiset kansanedustajat iloitsevat Taivalkosken voimalaitoksen kalauoman luvitusprosessin käynnistämisestä.
Vesivoimayhtiö haluaa rakentaa ensimmäisen kalauoman Kemijoen alajuoksulle ja se ilahdutti jokivartiset: "Toivotaan, että asia menee eteenpäin"
Kemijoki Oy:ltä on vaadittu toimivien ohitusratkaisujen rakentamista Kemijoen kaikkiin voimalaitoksiin. Nyt 700 metriä pitkä kalauomaratkaisu on edennyt luvitusvaiheeseen joen alajuoksulla Keminmaassa.
Lähihoitaja Mari Elal yhdisti elämässään kaksi haavetta – kalastus inspiroi hoitotyötä
Lähihoitaja yhdisti kalastuksen hoitotyöhön.
Lapin talvi vuoden lopussa on ulkoilijan ilo: Paksuimmat lumet Käsivarren Lapissa, vähiten Perämeren rannikolla ja Ylä-Lapissa
Lapissa alkutalvi on suosinut talvilajien harrastajia. Lumista talvea on piisannut marraskuusta saakka. Lumen syvyys vaihtelee rannikon paristakymmenestä sentistä Käsivarren reiluun puoleen metriin. Lähipäivinä tulee lisää lunta.
"Harva Helsingissä tietää, millainen trauma se on" – Jasper Pääkkönen tekee elokuvan pohjoisen lohijokien patoamisesta ja lohen tuhosta
Intohimoisena perhokalastajana ja virtavesien ystävänä tunnettu näyttelijä haluaa elokuvaprojektilla kantaa kortensa kekoon lohen paremman tulevaisuuden puolesta.
Kemijokisuun nahkiaissaalis jäi tavanomaisen heikoksi – ylisiirtovelvoite saatiin kuitenkin täytettyä Ii- ja Oulujoen avulla
Tänä syksynä on siirretty jälleen 100 000 nahkiaista lisääntymään Kemijokeen kahden padon väliin.
Ensimmäiset järvitaimenet ovat jo nousseet Kalasydäntä pitkin Leppikosken voimalaitoksen yli – kutualueille ohjaava kalatie otettiin käyttöön tänään
Parin kuukauden koekäytön aikana yli 60 senttisiä järvitaimenia on lähtenyt jo nousemaan padon yläpuolisille kutualueille.
Vanhojen kapioarkkujen etsintä on käynnissä – haussa ovat erityisesti Tervolan, Rovaniemen ja Kemijärven alueen noin 200 vuotta vanhat arkut
Arktikum etsii tulevaa näyttelyään varten vanhoja kapioarkkuja. Lappilaisia kapioarkkuja ja -kirstuja esittelevä näyttely avautuu vuoden kuluttua.
Jumiskon vesivoimala avattiin Kemijärvellä peruskorjauksen jälkeen
Pohjolan voiman omistama Jumiskon vesivoimalaitos Kemijärvellä otettiin peruskorjauksen jälkeen käyttöön elokuun puolessa välissä.
Soklin kaivoshankkeen tulevaisuus on käsillä – KHO jalkautui Itä-Lappiin ja päättää vuosikymmeniä puhuttaneen kaivoksen ympäristöluvasta
Valtion malminjalostusyhtiö selvittää kiistellyn hankkeen toteuttamismahdollisuuksia Savukoskella. Jopa kaivosmyönteiset kritisoivat ympäristölupaa. KHO voi ratkaista kaivoksen kohtalon, mutta sitä joudutaan ehkä odottamaan ensi vuoteen.
Suhangon kaivoksen purkuputkesta jätettiin lausunnot: Kemijokivarressa pelätään kaivosvesien pilaavan joen virkistyskäytön sekä pohjavedet
Esimerkiksi Tervolan kunta perää selvitystä muun muassa siitä, onko kaivosalueella mahdollisuutta vesien suljettuun kiertoon ja käsittelyyn.
Veneilijä hukkui Simossa
Rovaniemellä Kemijokeen joutunut pääsi omin avuin rantaan.
Suhangon kaivoksen purkuvesien lasku Ossauksen altaaseen herättää vastustusta Tervolassa – ympäristövaikutukset huolettavat asukkaita
Tervolan kunnanvirastossa järjestetty Suhangon kaivoshankkeen purkuputkea koskeva yleisötilaisuus veti paikalle yli 50 henkeä. Paikallisten huolena on Kemijoen vesistön tila ja purkuvesien vaikutukset siihen.