Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Säägrafiikkaa: Heikko polaaripyörre

Tutkimus: Maapallon ilmaston lämpeneminen voi tuoda mukanaan rajuja pakkasjaksoja

Tutkijoiden mukaan viime talvena Texasin jäädyttänyt pakkasjakso johtui samasta ilmiöstä.

Tällaisena auringonpimennys näkyi Pohjois-Amerikassa ja Islannissa

Katso video: Tällaisena vuoden ensimmäinen auringonpimennys näkyi Pohjois-Amerikassa ja Islannissa

Kuun ympärillä näytti hehkuvan tulikehä, kun Kuu peitti osittain auringon. Auringonpimennystä saattoi torstaina katsoa myös Suomessa.

Jäätikköä kuvattuna ilmasta

Katso, miten pohjoisen napa-alueen jääpeite on supistunut 40 vuodessa

Satellittikuviin perustuva animaatio osoittaa jääpeitteen supistuneen selvästi.

Kirkkoniemen satama.

Venäläinen laiva etsii Jäämereltä reittiä kaapelille, joka yhdistäisi mantereita historiallisesti pohjoisen kautta

Ankkurit, maanvyörymät ja arktisella alueella jäävuoret ovat vaaraksi valokuitukaapeleille.

Mies seisoo laiturilla ja katsoo merelle

Tänään on kevätpäiväntasaus – talvi jää taakse

Kevätpäiväntasauksen on perinteisesti katsottu erottavan pohjoisen pallonpuoliskon talven ja kevään toisistaan.

Helikopteri pohjoisnavalla

CNN: Rovaniemeläinen yrittäjä aikoo avata pop up -hotellin pohjoisnavalla

Hotellimatka pohjoisnavalle on mahdollinen ensi keväänä, jos lompakosta löytyy 100 000 euroa.

Järvimaisema Kuusamosta.

Arctic winds chill Finland in July

Polar air flows are cooling eastern Finland in particular this month.

Monacon ruhtinas Albert toinen vierailee tänään Rovaniemellä. Albert vastaanottaa Lapin yliopiston kunniatohtorin arvonimen työstään ympäristönsuojelussa ja ilmastonmuutoksen vastustamisessa.

Koiravaljakolla Pohjoisnavalla seikkaillut ruhtinas sai kunniatohtorin arvon Lapissa – "Olisi ihmeellistä, jos en miettisi omaa hiilijalanjälkeäni"

Monacon ruhtinas sai Lapin yliopiston kunniatohtorin arvonimen ympäristönsuojelusta ja ilmastonmuutoksen vastustamisessa.

Vjatsheslav Fetisov

Kiekkouran jälkeen politiikkaan mukaan lähtenyt legenda Fetisov käy yhä viidesti viikossa pelaamassa: "Jääkiekko antoi minulle kaiken"

Aikakautensa kenties paras jääkiekkopuolustaja Vjatsheslav Fetisov siirtyi kaukaloista politiikkaan, mutta jääkiekko seuraa yhä elämässä mukana.

Vjatseslav Fetisov

Jari Kurri osallistuu "viimeiseen kiekkopeliin" huhtikuussa Pohjoisnavalla – hankkeen keulakuva Fetisov väläyttää erikoista tapaa matkustaa paikalle: "Olisi fantastista mennä sinne sukellusveneellä"

Entinen jääkiekkopuolustaja Vjatsheslav Fetisov järjestää jääkiekko-otteluń Pohjoisnavalle. Tempauksen ajatuksena on saada ilmastonmuutokselle maailmanlaajuista huomiota.

Valokaapeli

Kerrankin pohjoisuudesta on hyötyä: Aasia ja Eurooppa yhdistetään kaapelilla Suomen kautta – ja asemamme maailmankartalla mullistuu

Suomesta tulee muutaman vuoden kuluttua maailmanlaajuisen tietoliikenteen solmukohta, kun Koillisväylää seuraava merikaapeli kytkee Euroopan ja Aasian yhteen Suomen kautta. Huippunopea yhteys tuo Suomelle pysyviä, suoria hyötyjä. Keskustele aiheesta jutun alla.

kartta

Itä-Lapin kunnat arvostelevat selvitystä Jäämerenradasta

Itä-Lapin kuntayhtymä kannattaa Kemijärvi-Salla-Kantalahti-Murmansk-yhteyttä.

tehtaan piipuista tulee savua

Toteutuivatko Suomen suuret haaveet Arktisen neuvoston puheenjohtajana? Selvitimme karikot ja onnistumiset

Suomen alkukausi Arktisen neuvoston johdossa on ollut arkista työtä ja ympäristöasioiden alleviivaamista muuttuneessa maailmanpoliittisessa tilanteessa.

Sisällissodassa haavoittuneita makaa Punaisen ristin sairaalassa.

Sunnuntai 7.1.2018 (radio)

Suomen sisällissodasta on kulunut tasan 100 vuotta. HI-viruksen kotitesti tulee käytöön tänä vuonna. Tukholmassa yksi ihminen kuoli räjähdyksessä. Hollywoodissa jaetaan yöllä Golden Globe -palkinnot. Pohjoisella jäämerellä oli lämmin joulukuu.

Violingletscherin jäätikkö ja vuono Grönlannissa.

Pohjoisella napaseudulla oli lämmin joulukuu

Esimerkiksi Alaskassa oli yli 10 astetta tavanomaista lämpimämpää.

Tutkimusalus Polarstern Pohjoisella jäämerellä lähellä pohjoisnapaa.

Pohjoisnavalle kalastuskielto ennen kuin jäät sulavat

Pohjoisnavan sulavat merialueet halutaan rauhoittaa kalastukselta. Määräaikaiseen kalastuskieltoon tähtäävä kansainvälinen sopimus hyväksyttiin alustavasti viime kuussa.

Rataa puhdistetaan lumesta.

Itä-Lappi: Jäämerenrata rakennettava Sallan kautta Murmanskiin

Itä-Lapissa halutaan kääntää pohjoiseen suunniteltu Jäämerenrata Venäjän puolelle, jossa olisi myös yhteys muualle itään.

Jakobshavnin jäätikkö, tunnettu myös grönlantilaisella nimellään Sermeq Kujalleq, kuvattuna lentokoneesta.

Tutkijat: Arktinen jääalue ei palaa enää ennalleen

Uuden raportin mukaan arktisella alueella on yhä niukemmin monivuotista, pysyvää jäätä. Talvikaudella syntyvä jää on ohuempaa kuin aikaisemmin.

Pasi Peiponen

Peiponen: Matkustin Jäämeren rataa pitkin - pähkähullussa ratahankkeessa lukee Made by China

Satoja sateisia kilometrejä Jäämeren ratahankkeen perässä - hullunhommaa, mietin. Lopulta kirkastui, niin sää ja mies Varangin vuonnolla: arktisessa pohjoisessa on Suomen - ja Kiinan tulevaisuus.

Hiekkaa siirretään kaivinkoneella kuorma-auton lavalle.

Herätys: Hiekka uhkaa loppua, palveluseteleistä povataan soten pelastusta, Jäämeren juna – uhka vai mahdollisuus?

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Rautatietä

Ministeriö haluaa selvityksen Jäämeren-radan kannattavuudesta

Liikenne- ja viestintäministeriö on pyytänyt Liikennevirastoa selvittämään Jäämeren radan toteuttamista ja taloudellista kannattavuutta.

auringonlasku

Kaamoksen vastakohta alkoi Utsjoella – nyt näkee lukea yölläkin

Yötön yö alkoi: aurinko laskee Utsjoella seuraavan kerran 27.heinäkuuta.

Lunta ja kirjoitus auton tuulilasissa

Ei ehkä tunnu siltä, mutta juuri nyt on maailmanlaajuisesti tavallista lämpimämpää

Suomen kylmän sään syyllinen on pohjoisessa oleva laaja korkeapaine. Arktiksen sulaminen voi kuitenkin lisätä kylmää ilmaa tuovia pohjoistuulia.

Jäämeren talvet ovat entistä leudompia. Turska siirtyy yhä pohjoisemmaksi.

Suomalaiskalastaja Jäämerellä: "Ennen alukset jäätyivät 15 asteen pakkasessa, enää sellaisia pakkasia ei ole"

Ilmaston lämpeneminen on nopeinta Pohjoisnavalla. Jäätä oli tänä vuonna vähemmän kuin koskaan. Kylmässä viihtyvä turska karkaa yhä pohjoisemmaksi, kirjoittaa Ylen Skandinavian-kirjeenvaihtaja Hannele Muilu.

Grafiikka puoluekannatuksesta.

Torstai 11.5.2017 (radio)

Kokoomus yhä suosituin puolue. Jää vähenee Pohjoisnavalla. Suomi Arktisen neuvoston puheenjohtajaksi. Yhdysvalloissa kohua FBI-johtajan erottamisesta. Venäläiset matkustavat taas Suomeen.

Tero Vauraste

Öljyä, kaasua ja kaapeleita – Jäämeri on iso bisnes

Suomi on maailman johtava maa jäänmurrossa. Kasvavia aloja Jäämerellä ovat matkailu ja tietoliikenne.

öljypalon savua nousee merestä-

Trump sallimassa öljynporauksen Jäämerellä ja Yhdysvaltain rannikoilla – "Kalifornia taistelee tätä vastaan"

Ainakin Kalifornian osavaltio aikoo vastustaa uusia öljynporauslupia oikeudessa.

Halo sateenkaari.

Koillisväylällä hiljaista – Euroopan ja Aasian välisen reitin kulki viime vuonna vain 19 laivaa

Rahtilaivojen lasti vuonna 2016 oli vain kuudesosa vuoden 2012 tavaramääristä.

Jäänmurtaja jäiden keskellä.

Arktisessa yhteistyössä alkoi arvaamattomuuden aika – ilmastotavoitteet kiinnostavat enää vain EU:ta

Yhdysvaltain, Venäjän ja EU:n intressit arktisella alueella ovat erilaiset ja yhteistyön jatkuminen epävarmaa. Arktisen neuvoston puheenjohtajana toukokuussa aloittava Suomi onkin suurten haasteiden edessä.

Matkustajalaiva Kirkkoniemen vuonossa.

Trumpin ja Putinin siirrot kiinnostavat Kirkkoniemessä

Norjan hallitus on myöntänyt uusia lupia öljyn ja kaasun etsintään. Toiveita öljyteollisuuden buumista Jäämerellä nostattaa myös nimitys Yhdysvaltain uudeksi ulkoministeriksi.

Vesimeloni kuuluu venäläisten Arktis-retkien alkuun.

Venäjä haluaa hallita Pohjoista jäämerta ja pohjoisnavan aluetta

Venäjän arktiset tavoitteet ovat geopoliittiset ja strategiset. Maa haluaa varmistaa, ettei kukaan muu pääse hallitsemaan esimerkiksi koillista meriväylää tai pohjoisen luonnonvaroja.

Rautatietä

Jäämeren rata elää

Liikenneministeri Anne Bernerin mukaan pohjoista rautatietä arvioidaan parhaillaan osana Suomen infran tulevaisuutta.

Tutkimusalus Lilliehöökissä Huippuvuorilla heinäkuussa 2016.

Ilmastonmuutoksen eteneminen näkyy Jäämerellä – Ennätyslämmin talvi voi silti vielä kylmetä

Sekä maapallon pohjoisissa että eteläisissä osissa on vähemmän jäätä kuin koskaan aiemmin tähän aikaan vuodesta. Asiantuntijat ovat silti varovaisia lähiaikojen ennustamisessa.

Tutkijat keräävät vesinäytteitä sulaneen jään muodostamista vesialtaista Pohjoisella jäämerellä.

Pohjoisnavan alue jopa 20 astetta normaalia lämpimämpi

Arktisen alueen ilmaston lämpenemisen nopeus järkyttää tutkijoita. Jääala on selvästi tavanomaista pienempi, millä on huomattavat seuraukset ilmastolle.

Lokkeja Vardön (Vuoreija) satamassa

Lämpenevällä Arktisella alueella ei ole kylmää sotaa

Arktisen alueen yhteistyö näyttää sujuvan Venäjän ja Lännen kireistä väleistä huolimatta. Sotilasasioita lukuun ottamatta Arktisen alueen valtiot ovat kyenneet sopimaan hankkeista Krimin miehitystä seuranneiden kauppapakotteiden aikana. Kysyimme aiheesta venäläiseltä ja norjalaiselta asiantuntijalta.

Uutisvideot: Napajäätikkö hupenee - animaatio

Pohjoinen napajää kutistui huolestuttavasti – katso animaatio

Animaatiosta näkee pohjoisen jäälakeuden kutistumisen maaliskuusta syyskuuhun.

Jupiter-planeetan valaistu poski.

Juno-luotain lähetti ainutlaatuiset ensikuvat Jupiterin pohjoisnavalta

Pohjoisnapa yllätti sinisyydellään ja Jupiterille tyypillisten vöiden puuttumisella. Etelänavalta saatiin kuvia loimottavista revontulista.

Merentutkimusalus Pohjanmeri

Miinalaivasta kuoriutui merentutkimusalus

Merivoimien käytöstä poistama miinalaiva Pohjanmaa on muutettu merentutkimusalus Pohjanmereksi. Työt Barentsinmerellä alkavat viikon päästä.

Vladimir Putin ja Sergei Shoigu.

Venäjä varustautuu vauhdilla Murmanskin ympärillä ja Koillisväylän varrella

Venäjä vahvistaa määrätietoisesti sotilasvoimaansa arktisella alueella. Tavoitteena on suojella Murmanskissa tukikohtaansa pitäviä ydinsukellusveneitä, mutta myös ottaa hallintaan kauppareitiksi kaavailtu Koillisväylä.

Kalastajat Tenojoen Alaköngäällä

Barentsin alueen nuori muuttaa etelään ja kaipaa takaisin kotiseudulle

Barentsin alueen nuoret joutuvat muuttamaan kotiseudultaan muualle työn ja opiskelupaikan vuoksi. Samaan aikaan koti, suku ja luonto ovat heille tärkeitä.

Koillisväylä

Merikaapelihanketta selvittävä Lipponen kannattaa yhä myös Jäämeren rataa

Koillisväylää pitkin Aasiasta Suomen kautta Eurooppaan kulkeva tietoliikennekaapeli toisi liikenneministeriön mukaan Suomeen datakeskuksia ja verkkokauppoja. Löytyykö poliittisesti epävakaana aikana halua hankkeeseen, jossa Venäjän mukanaolo on välttämätöntä, sitä entinen pääministeri Paavo Lipponen nyt selvittää.

Uutisvideot: Revontulet näkyvät myös avaruudesta

Revontulet leiskuvat huikeasti, jos näet ne avaruudesta – video

Kansainvälisen avaruusaseman miehistö on kuvannut komeita näkymiä revontulista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle