Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Tampereella alkoi kaksi mittavaa kunnostustyötä: molemmissa kunnostetaan muureja

Urakka sai lähtölaukauksen keskiviikkona sekä Sammonaukiolla että Vanhalla Tekulla.

Viroon laajentuvan Pyynikin Brewing Companyn tuotanto pienenee Tampereella

Tamperelaispanimo aikoo jatkaa osakeantia kerätäkseen rahaa toiminnan aloittamiseksi Virossa.

Yksinäisyys on lisääntynyt Tampereella korona-aikana

Verkkokyselyn perusteella suurimmalla osalla tamperelaisista asiat on hyvin.

Pienpanimot kiinnostavat sijoittajia – osakeanti voi olla osoitus myös fanikulttuurista

Euroopan nopeimmin kasvava panimo löytyy Tampereelta. Pyynikin Brewing Company on aloittanut tuotannon Viron tehtaalla.

Tamperelainen panimo laajenee Viroon ja ostaa maan kolmanneksi suurimman panimon

Pyynikin Brewing Company ei pystynyt täyttämään kaikkia tilauksia, mikä hidasti kasvua.

Auton siirtokehotus kannattaa ottaa tosissaan Tampereella: hinauksesta rapsahtaa 100 euron maksu – puhdistusajoista voi tilata muistutusviestin

Palvelun tilanneet saavat edellisenä päivänä tekstiviestinä tiedon seuraavan päivän puhdistuskohteista.

Pyrinnön Osku Heinonen hääri Vilppaan peikkona

Tampereen Pyrintö pilasi Salon Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviasen uran 600. ottelun Korisliigassa.

Tampereen kaupunki sai kiinteistöjään kohtalaisesti kaupaksi touko-lokakuun aikana

Puolivuotisjaksolla tehtiin yhteensä 3,25 miljoonan kaupat. Tosin voitoksi Tampere laskee vain 1,5 miljoonaa, kertoo asunto- ja kiinteistötoimi.

Suomalainen turisti jättää Tampereelle puolet siitä, mitä ulkomailta tuleva – silti lähes sadan miljoonan potti kotimaan matkailusta

Särkänniemen lisäksi Pyynikin näkötorni, Pyynikin alue ja Hatanpään Arboretum keräsivät matkailijoilta kehuja.

Kävitkö näissä paikoissa? Tampereella koronalle altistumisia voi olla sattunut viime viikolla neljässä suositussa paikassa

Viime viikolla neljässä eri paikassa Tampereella olleet henkilöt ovat saattaneet altistua koronavirukselle.

Tampereen suurimmat teatterit yhteistyöhön talousvaikeuksissa olevan Pyynikin kesäteatterin kanssa

Teatterien yhteistyöstä on alustavia jatkosuunnitelmia myös seuraaville vuosille.

Tampereen raitiotien rakentaminen etenee toiseen vaiheeseen - asiaa puitiin yli neljä tuntia

Toisen vaiheen jatkamisesta päätettiin selvin numeroin 56 puolesta ja 11 vastaan.

Tampereen raitiotien ensimmäisen vaiheen kiskot on asennettu – kaksoisraidetta on nyt valmiina lähes 16 000 metriä

Tampereen raitiotierataa on rakennettu kolme ja puoli vuotta. Työt ovat edellä aikataulua.

Ratikka vie Lentävänniemestä Tampereen keskustaan 20 minuutissa

Tampereen kaupunginhallitus puolsi odotetusti raitiotieverkon laajentumista.

Pirkanmaan järvien sinilevähavainnot ovat runsastuneet

Lämpimät ja sateettomat säät ovat suosineet leväesiintymiä.

Tampere sai vihdoin myydyksi Haapasen huvilan – Saskyn datanomiopiskelijat pääsevät opiskelemaan arvorakennukseen

Palomäentiellä sijaitsevassa Haapasen huvilassa toimi viimeksi nykytaiteen museo.

Jättimäiset eläinuimalelut ovat tämän kesän hittituote – Tuotepäällikkö: “Laama on kesän yllätysmenestyjä!”

Kesäkuun hellepäivät veivät suomalaiset rannalle ja mökeille, ja myös uimalelujen kauppa kävi kuumana.

Korisliigassa pelaava diabeetikko löysi entisen Ilves-puolustajan pihalta turvallisen heittopaikan – aloitti jo ryhmäharjoittelun, vaikka kuuluu riskiryhmään

Tampereen Pyrinnössä päättyneellä kaudella pelannut Osku Heinonen toivoo, että koronaviruksesta huolimatta yhdysvaltalaispelaajia nähtäisiin Korisliigassa ensi kaudella.

Nuoriso juhli siivosti loman alkua Tampereella

Nuorimmat juhlijat olivat jääneet kotiin. Vain harva juhlija tarvitsi nuorisotyöntekijöiden apua.

Tampereen ja Kangasalan uimahalleissa pääsee myös saunomaan maanantaista alkaen

Joka puolella Suomea uimahallien saunat eivät avaudu.

Pyynikin kesäteatterissa ei yhtään näytelmää tänä kesänä – Komediateatteri puolestaan siirtää kesänäytelmänsä ensi vuoteen

Pyynikin kesäteatterissa selvitetään parhaillaan pystyisikö kesälle suunniteltuja näytelmiä siirtämään ensi kesään.

Tuesday's papers: Lapland’s virus hotspot, summer price rises, rent exemptions

A doctor in Vaasa has traced a number of confirmed coronavirus cases in the city back to a ski resort in Lapland.

Vilpas katkaisi Pyrinnön kotivoittoputken Korisliigassa – "Tosi ehjä suoritus"

Salon Vilpas ja BC Nokia juhlivat voittoja miesten Korisliigassa sunnuntaina.

Tampereen vanhan Tekun remppa koulujen väistötilaksi maksaa noin 25 miljoonaa

Vuoden 2023 syksyllä käytössä olisi väistotila oppilaille, joiden vakituista koulua peruskorjataan. Pyynikintie on varsin hyvien joukkoliikenneyhteyksien lähellä.

Tampere kaavoittaa lisää asuntoja Pyynikin Trikoon alueelle

Paikka on Pyynikin harjun etelärinteessä lähellä Pyhäjärven rantaa.

Tampereen Hatanpään lukio saattaa saada uudet tilat Pyynikiltä – lukiolaisten määrä kasvaa nopeasti Tampereella

Teknillistä lukiota voitaisiin kasvattaa joko nykyisissä tiloissa tai Tampereen yliopiston Hervannan kampuksella.

Vedenpuhdistusainetta valui jalkakäytävälle Pyynikin uimahallilla – ei vaaraa ihmisille

Säiliön täytön yhteydessä valui noin 100 litraa hypokloriittia.

Tampereen raitiotien kakkosvaiheen asemakaavoja piirretään Santalahden ja Lielahden alueelle

Ratikan ykkösvaiheen liikenne on määrä aloittaa vuonna 2021. Kakkosvaiheen ensimmäiset työt voivat silloin olla jo käynnissä.

Erikoisen tilanteen eteen joutunut panimo palasi käyttämään myös suomenkielistä nimeään – nyt sillä on suuret suunnitelmat

Pyynikin käsityöläispanimo käynnistää kymmenen miljoonan euron investointihankkeen.

Tampereen Tahmelan ja Rantaperkiön uimarannoilla voi taas uida

Noroviruksen määrä ei millään Tampereen rannalla ylittänyt enää suositeltuja raja-arvoja.

Porrasjuoksu leviää - Valkeakoskella on jo kuntoportaiden kustannusarvio valmiina

Juoksemiseen sopiva portaikko sopisi ehkä parhaiten Korkeakankaalle.

Poliisi varautuu nuorten juhlintaan illalla: "Pitäkää toisistanne huolta"

Koko talven odotetuin päivä on nyt, kun kesäloma alkaa. Juhlapäivän turvaksi poliisi ja muut auttajat ovat varautuneet kaikkeen mahdolliseen.

Uudenlainen tapa turvata nuorten juhlintaa: ensihoitaja hyppää mönkijän kyytiin lauantai-iltana Pyynikin rannassa

Pirkanmaan pelastuslaitos ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri osallistuvat aiempaa näkyvämmin kouluvuoden loppumista juhlivien nuorten valvontaan Tampereella.

Tampereen vanhin pub lopettaa ja aloittaa uudella omistajalla

Pyynikintorin laidalla sijaitseva Tuoppi lopettaa Osuuskaupan omistamana kesäkuun lopussa.

Tampere suunnittelee vakituista väistötilaa homeremonttiin joutuville kouluille

Tilaksi harkitaan Pyynikintie 2:a eli Vanhaa Tekua. Liikenneyhteydet ovat hyvät.

Olutmestari loi suomen kieleen uuden sanan, mutta ei uskalla käyttää sitä yrityksen nimessä uuden alkoholilain takia: Siirtyi englannin kieleen

Käsityöläisolut-pykälä rajaa, kuinka paljon olutta saa myydä ulos. Jos menee rajan yli, saako yritys toimia käsityöläispanimona?

Salon Vilpas vei seurahistoriansa ensimmäisen Suomen cupin voiton

Salon Vilpas kaatoi koripallon miesten Suomen cupin finaalissa Tampereen Pyrinnön lukemin 106-93.

Kattolevy putosi opiskelijan päähän, vähältä piti tilanne jo aiemmin: 2 300 oppilaan ammattioppilaitos suljettiin Tampereella

Opiskelija sai torstaina vajaan kilon painoisen levyn päällensä, onneksi ei kulma edellä. Iso oppilaitos on ainakin perjantain kiinni.

Pyynikin vanhan trikootehtaan tulipalo sammutettu Tampereella – yli 25 ihmistä evakuoitiin

Purkutyömaalla kaivuri oli iskenyt kaapelikanavan poikki. 

Tamperelainen panimo teki harvinaisen sopimuksen olutmyynnistä kahteentoista Euroopan maahan

Pyynikin käsityöläispanimon oluet tulevat myyntiin 2 300 Lidlin myymälässä.

Jatkoaika ei auttanut: Tredun ravintolakoulutus jättää Tampereen Tullin alueen

Työryhmät eivät löytäneet riittäviä jatkomahdollisuuksia Åkerlundinkadun tiloille, joten ensi syksynä koko toiminta pyörii jo Pyynikillä.

Kuvat paljastavat: Tamperelaisia busseja on kolhiintunut ratikkatyömaalla ennennäkemätöntä tahtia – "Pääsi yllättämään"

Linja-autojen rengasvaurioiden määrä on kaksinkertaistunut tulevan raitiotien takia.

Vieraiden pysäköintiä Tampereelle yritetään helpottaa kokeilulla

Myös yhteiskäyttöautot otetaan huomioon parkkikokeilussa.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle