Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Aake Kalliala kuvattuna Mikkelin satamassa alkusyksystä 2021

Tulevan Mielensäpahoittaja-elokuvan toinen pääroolinäyttelijä joudutaan vaihtamaan kesken kuvausten: Aake Kalliala loukkaantui, eikä pysty jatkamaan

Mikkeliläisnäyttelijä Aake Kallialan oli tarkoitus näytellä Mielensäpahoittajan veljen Tarmon rooli.

Aake Kalliala toipuu koronataudista hitaasti ja poikkeaa välillä kahvila Mikkelin satamassa.

Näyttelijä Aake Kalliala sairastui koronaan ja järkyttyi sen voimasta: “Ilman ensimmäistä rokotusta olisi tullut lähtö lasarettiin” 

Aake Kalliala sai koronatartunnan ja uupui viikoiksi sängyn pohjalle. Suosittu näyttelijä toivoo, että rokotuksen kanssa epäröivät rientäisivät heti rokotettavaksi.

Kuvassa kolumnisti Pekka Seppänen.

Pekka Seppäsen kolumni: Perutaan kaikki 

Voittajat kirjoittavat historian uusiksi, niin myös nykyisen cancel-kulttuurin aikana, kirjoittaa Seppänen.

Kotikadun Ninni Luotola (Nelly Hristova) ja pullopoika (Tuukka Vasama) keskustelevat ulkona.

Ninni joutuu pulaan ja riitapukarit ystävystyvät – Kotikadun kausi 12 on nyt Areenassa!

Areenassa on katsottavissa Kotikadun kaudet 1, 2, 11 ja 12.

Näyttelijät Puntti Valtonen ja Anja Pohjola elokuvassa Emmauksen tiellä.

Emmauksen tiellä – eli kun Markku Pölönen maaseudulla läskiksi löi

Markku Pölönen yhdisti spedeilyn ja kokeellisen elokuvan.

Jukka Ahdelma ja Pro Mikkeli -mitali.

Pro Mikkeli -mitali Länsi-Savon toimittaja Jukka Ahdelmalle

Ahdelma sai palkinnon kirjoituksistaan, jotka ovat käsitelleet monipuolisesti Mikkeliä ja mikkeliläisiä koskettavia asioita.

Mäkimaan perhe TV1:n sarjasta Kotikatu

Kotikadun 17 vuotta pähkinänkuoressa

Tapahtui vuosina 1995–2012

Matti Ijäksen karu komedia kertoo kiertävistä runoilijoista ja luomisen tuskasta. Päärooleissa Paavo Pentikäinen ja Liisa Mustonen.

Pilkkuja ja pikkuhousuja – Matti Ijäksen karu komedia

Matti Ijäksen karu komedia kertoo kiertävistä runoilijoista.

Naamiokasvoinen Rendel

Suomalainen supersankarielokuva Rendel löi kotikaupungin yleisön ällikällä – ohjaajan isä: "Tuhat kertaa parempi kuin odotin"

Realistinen, rouhea, kuvallisesti vaikuttava. Muun muassa näillä sanoilla kutsuvierasyleisö kuvaili Mikkelin oman pojan Jesse Haajan elokuvaa.

Marja Packalen katsoo, kun Heikki Kinnunen soittaa bassoa.

Siitä puhe mistä puute – toivottuja sarjoja ja elokuvia rakkaudesta nyt Areenassa

Rakkautta vain innoitti kesäkuun Toivotut-paketin.

Hääyö myytävänä on elokuva nuorenparin erikoisesta hääyöstä.

Hääyö myytävänä - kaikella on hintansa

Tragikomedia juurettomuudesta ja ihmisen hyväksikäytöstä.

Rakastetuimmat näyttelijät nähdään uudessa tv-sarjassa, jossa etsitään vielä kerran rakkautta ja sen kaikkia iloja.

Rakkautta vain – tähtinäyttelijät unohtumattomilla pikatreffeillä

Tähtinäyttelijät kohtaavat uudessa sarjassa pikatreffeillä!

Laura Mäkimaa (Pirjo Moilanen) vuonna 1995.

Olipa kerran Kotikatu: näin menestysdraaman kaari kantoi

Kotikatu on Ylen pitkäaikaisin draamasarja

Aake Kalliala

Aake Kalliala jättää kesänäyttämöt suosiolla muille – "Päätin etten enää koskaan tee kesäteatteria"

Mikkeliin eläkepäivillään palannut näyttelijä Aake Kalliala kertoo viihtyvänsä erittäin hyvin eläkkeellä.

Aake Kalliala

Aake Kalliala viettää kiireetöntä eläkeläisen arkea – "Tänään täytyy pohtia miten puuvajan lukon saisi kiinni"

Suomalaisen tv-viihteen konkari Aake Kalliala viettää rauhaisia eläkepäiviään Mikkelissä. Lukuisista Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa tekemistään sketsisarjoista, ja muun muassa Kotikadusta tuttu Kalliala viihtyy nykyisessä roolissaan.

Tommi Virtanen (Eero Ritala) toimii pikatreffien isäntänä.

Eero Ritala johdattaa tähtinäyttelijät unohtumattomille pikatreffeille

Rakkautta vain on improvisoitua pikatreffidraamaa!

Aake Kalliala.

Kotikadun Mauri konnana supersankarielokuvassa – Aake Kalliala: "Ei trikookohtauksia"

Legendaarinen Aake Kalliala nähdään lyhyessä mutta merkittävässä roolissa Suomen ensimmäisessä supersankarielokuvassa.

Veikko Aaltosen ohjaama Juoksuhaudantie on tarina suomalaisesta unelmasta ja pakkomielteen riivaamasta miehestä.

Juoksuhaudantie – elokuva suomalaisesta unelmasta ja pakkomielteen riivaamasta miehestä

Tarina unelmasta ja pakkomielteen riivaamasta miehestä.

Eläimiinsekaantuja Hymyhuulten vastaanotolla.

Eläimiinsekaantuja Hymyhuulten vastaanotolla

Muutkin asiat menevät sekaisin. Mutta mies onkin savolainen.

Ailu Valle

Saamelaisnuorten vastaisku: Nunnuka-lai-laa-kappaleesta oma versio Ailu Vallen esittämänä

Jos kappaleen nimi on Nunnuka-lai-laa, se vienee ajatukset Pirkka-Pekka Peteliukseen ja Aake Kallialaan, Mikko Alataloon ja Uniikkiin. Mutta niin on tarkoituskin, sillä uusimman Nunnuka-lai-laa-nimisen kappaleen on tilannut saamelaiskäräjien nuorisoneuvosto ja sen tarkoituksena on hälventää saamelaisia koskevia ennakkoluuloja. Kappale on nyt myös YouTubessa.

Mitä mieltä olet Uniikin kappaleesta Nunnuka-lai-laa?

Äänestä päivän Rytmibarometrikappaletta täällä.

Vuoden urheilija -kaksikko lavalla.

Mitä tapahtui Urheilugaalan takahuoneissa? Kosiko Mieto Kirvesniemeä?

Urheilugaalan Backstage-ohjelma päästää katsojat kurkistamaan suuren urheilujuhlan takahuoneisiin.

Mitä mieltä olet Himmeiden Kuvioiden kappaleesta Manit pois?

YleX Jälki-istunto soittaa maanantaista perjantaihin joka päivä uuden Rytmibarometrikappaleen. Jokaista kappaletta voi äänestää kello 16 saakka. Lauantaisin YleX Viikonlopussa viikon suosituin Rytmibarometri julistetaan voittajaksi ja se saa itselleen palkinnoksi soittotakuuta!

Yle Areena logo.

Linnan juhlat 2012

Sauli Niinistö isännöi ensimmäisiä juhliaan 2012

Matti Ranin.

Aake Kalliala Matti Raninista: Äärettömän iso persoona

Viimeisen kerran herrat kohtasivat Kotikatu-sarjan päätösjuhlassa vuosi sitten.

Aake Kalliala

Aake Kalliala: Ränttätänttä-ajoista tasapainoiseen eläkeikään

Suomiviihteen konkari Aake Kalliala nauttii työn ja vapaa-ajan tasapainosta. Näyttelijän työ oli hänen unelmansa pikkupojasta asti, mutta isän toppuuttelu piti miehen ravintolatöissä 26-vuotiaaksi asti. Televisio teki miehestä julkkiksen.

Yle Areena logo.

Kotikatu päättyi onnen ja jäähyväisten kyyneliin

Viimeisessä osassa nähtiin Kotikadun ydinjoukko.

Hjallis Harkimo seuraa, kun Samuli Edelmann korjasi Aake Kallialan solmuketta.

Samuli Edelmann oikoi Aake Kallialan rusetin, Ritva Elomaan puku koki kovia

Kansanedustaja Ritva Elomaalle oli puolestaan käydä hassusti kättelyn jälkeen.

Yksi Suomi-filmin tuottamista elokuvista oli Valentin Vaalan vuonna 1946 ohjaama Loviisa - Niskavuoren nuori emäntä, jonka pääosissa olivat Kirsti Hurme ja Tauno Palo.

Kuka on kaikkien aikojen paras näyttelijä?

Jotkut näyttelijät jäävät paremmin katsojan mieleen kuin toiset. Näyttelijällä pitää olla karismaa.

Stella-keskuksen kauppiaslista liki valmis

Osuuskauppa Suur-Savon rakenteilla olevan kauppakeskus Stellan tiloista valtaosa on jo vuokrattu. Tiloihin on tulossa puolenkymmentä uutta toimijaa, kuten Gastropub Eino, jonka ruokalista on suunniteltu yhdessä näyttelijä Aake Kallialan kanssa.

Samuli Edelmann ja  Aake Kalliala.

Vaasa saa näkyvyyttä Aleksi Mäkelän uudessa elokuvassa

Ohjaaja Aleksi Mäkelän uusinta elokuvaa kuvataan parhaillaan Vaasassa. Kotirauha-elokuva kertoo velkaisen pohjalaisen rakentajan syöksykierteestä. Elokuvan budjetti on noin 1,5 miljoonaa euroa. Vaasan kaupungin tukee elokuvaa 20 000 eurolla.

Kesämökkeily on Aakelle paluu juurille

Näyttelijä Aake Kallialan ja hänen siskonsa kesäpaikka Mikkelissä on viehättävä kokonaisuus. Punaisen mökin sisällä on rauhallisen vaalea sisustus ja isolla terassilla on juhlittu monet juhlat.

Aake Kallialla imitoi Johannes Virolaista.

Aake Kalliala on Johannes Virolainen

Kallialan yksi muistetuimmista imitoinneista

Martti Suosalo ja Kristiina Elstelä tv-elokuvassa Kolme yötä.

Kolme yötä on Ijäsmäinen tragikomedia, jossa parinhakushow'n voittajat päätyvät Hankoon

”Tragedia tästä ajasta, improvisaatioita kolmelle ihmiselle”

Ensimmäinen suomalainen stereona tehty tv-näytelmä kertoo köyliöläisen talonpojan ja Ruotsin piispa Henrikin tarinan uusiin puitteisiin sijoitettuna. Lallin roolissa nähdään Markku Blomqvist.

Kauhea murhamies Lalli

Ensimmäinen suomalainen stereona tehty tv-näytelmä.

Yle Areena logo.

Kotikadun häät

Kotikatulaisten häissä on nähty iloa, surua ja eroja.

Kotikadun Hannes eli Risto Autio Herodeksena Tiernapojissa

Hannes on Kotikadun tiernapoikien Herodes

Kotikadun miehet päättävät vaalia joulun parhaita perinteitä

Pirkka-Pekka Petelius Hymyhuulet-ohjelmassa.

Hymyhuulet: Erkki Nyström ennustaa vuoden säätä

Sääviihdettä Hymyhuulet-ohjelmassa.

Yle Areena logo.

Hymyhuulet: Arvid ja Valde

Sketsi tupakan ja viinan vaaroista.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle