Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kaksi pikkupoikaa kuuntelee gramofonia tuvan rappusilla noin 1930-luvulla.

Tunnetko Soivan arkiston? Tuhannet audiot tarjoavat kurkistuksen suomalaiseen musiikkiin – Toivo lisää kuunneltavaa!

Yle Soiva arkisto avattiin vuosi sitten ja sisältää jo yli 3000 äänitettä. Tarjoamme muutaman poiminnan jo mittavaksi kasvaneesta runsaudensarvesta.

Tytöt kaiteella.

Sitruunasoodaa ja Tenavatuokio – tältä tuntui lapsuus 1960-luvulla

Sitruunasoodaa ja Tenavatuokio – lapsuudesta 1960-luvulla.

Laulaja Milana Misic Puoli seitsemän -ohjelman vieraana

Laulaja Milana Misic: Anteeksiantaminen ei ollut helppoa

Laulaja Milana Misic on käynyt läpi elämäänsä Laila Kinnusen tyttärenä, ja ymmärtänyt, että jokaisella on oma elämä ja omat valinnat.

Laila-näytelmän näyteleiljöitä lavalla.

Musikaalinäytelmä Laila löi läpi jo ennakkoon – 65 prosenttia lipuista myyty ennen ensi-iltaa

Näytelmässä ei mässäillä elämän varjopuolilla, mutta niitä ei myöskään piilotella.

Dokumenttielokuva 1960-luvun laulajasuosikista Laila Kinnusesta.

Laila – laulajasuosikki muistelee uraansa ja palaa sotalapsuuden maisemiin

Dokumenttielokuva iskelmätaivaan tähdestä.

Kaisa Hiltunen Joensuun keskustassa loppukesästä 2018.

Luovuus vapautui, kun mieli masentui – Työuupumus ajoi Kaisa Hiltusen pois unelmaduunista, mutta apu löytyi näyttelemisestä

Vaikka mielenterveyden ongelmat ja luovuus tuntuvan käyvän käsi kädessä, depressio on vakava sairaus, korostaa psykiatri.

Lappeenrannan kaupunginteatterin Suuri näyttämö

Tuttuja nimiä hakemassa Lappeenrannan teatterin johtoon – Minna Pirilä-Martti ja Iiris Rannio mukana

Hakijoiden joukossa on yksi nykyinen teatterinjohtaja, Kokkolan kaupunginteatterin johtaja Juha Vuorinen

Jari Leppä esiintyi kesällä 2012 kenraalin roolissa Vääpeli Körmy-näytelmässä.

Pieni Pertunmaa riemuitsee omasta ministeristä – "Täällä Jari saa olla yksi meistä"

Tuore maa- ja metsätalousministeri on 1 800 asukkaan eteläsavolaiskunnan valtuuston puheenjohtaja ja tunnetun näytelmäkerhon puheenjohtaja sekä vakionäyttelijä.

Ilpo Kallio soittaa rumpuja.

4 700 kappaletta levyttänyt rumpali Ilpo Kallio täyttää 80 vuotta

Ilpo Kallio on Suomen neljänneksi eniten levyttänyt muusikko. Suomalaisen iskelmän kirkkaimpien tähtien kanssa musisoinut Kallio muistaa Olavi Virran viimeisen keikan ja sen kuinka Marlon Brando pyysi häntä paukuille.

Nosteessa-bändi Karina: Tuntui eeppiseltä kuulla oma biisi ensimmäistä kertaa radiosta

YleX:n Uuden musiikin ohjelmien musatoimittajat Anne Lainto ja Venla Kokkonen valitsevat viikoittain soittoon yhden bändin tai artistin, jolla ei vielä ole levytyssopimusta. Tällä kertaa Nosteessa on Karina.

Sisko Ohtonen esittelee vanhaa keikkajulistetta, jossa hän itse on.

Vanha keikkajuliste toi muistot pintaan: "Varmaan ne olisivat tähden minusta halunneet"

Nuoren laulajattaren kuva koristaa eläkeläisnaisen seinää. Kuvassa ei ole kuka tahansa vaan nainen itse.

Jonni Aromaa

Näkökulma: Iskelmälaulajan raju tilitys

Iskelmälaulajiin kohdistuu ylenpalttisia odotuksia, ja kaikki eivät pysty täyttämään niitä, kirjoittaa Ylen kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

Pekka Mäyrämäki Dixieland Band esintyy Old House Jazz Clubissa tv-filmissä Jazzia vanhasta talosta (1961).

1960-luvun jazzpesä Mäyränkolo ikuistui Ylen varhaiselle filmille

Musiikkifilmi legendaarisesta Old House -jazzklubista.

olavi virran kokoelmassa on valokuvia, nuotteja ja leikekirjoja.

Olavi Virta vaati soittajilta paljon – "sijaisbändi" testattiin tempoa vaihtelemalla

Olavi Virta oli aikalaisten kertomusten mukaan tarkka bändistään ja sen soittotaidoista. Kokkolalaismuusikon orkesteri päätyi kerran pikahälytyksellä säestämään maestroa, joka testasi porukan taidot heti ensimmäisessä valssissa.

Mitä mieltä olet Jouni Aslakin kappaleesta Lions And Lambs?

Äänestä päivän Rytmibarometrikappaletta täällä.

Nainen liukastuu tanssiessaan

Laila Kinnusen tytär: Äidin kappaleiden esittäminen ei ollut musiikillinen itsemurha

Äidin legendaarinen maine on ollut Milana Misicille valtava haaste. Äidin kautta Misic on nähnyt julkisuuden puolet karun todellisina. Samalla äidin ura on selkeyttänyt omia valintoja ja vienyt Misicin lopulta äidin kappaleiden ääreen.

Kitaristi Heikki Laurila, Laila Kinnunen ja basisti Erkki Seppä elokuvassa Lauantaileikit (1963)

Parasta nyt: Lauantaileikit

Juhannusiltana on kovat piipussa: seitsemän tuntia iskelmäelokuvia. Maratonin aloittaa Lauantaileikit, jossa kuullaan musiikkia Scandian katalogista á la Laila Kinnunen, Four Cats, Reijo Taipale, Ann Christine, Heikki Laurila, The Strangers, Eino Grön sekä Anja ja Anneli Koivisto. Elokuvan musiikillisessa johdossa oli legendaarinen Jaakko Salo. Yle Teema la 21.6. klo 21.00.

Yyterin twist soi Helsingin Hietarannassa elokuvassa Lauantaileikit (1963)

Teemalauantai: Juhannustanssit

Juhannuslauantai 2014 sujuu iskelmäelokuvakimaran tahdissa.

Heikki Sihvonen

Viiden miljoonan kilometrin mies ei malta pysähtyä

Lyömäsoittaja Heikki Sihvonen on viidenkymmenen vuoden aikana säestänyt lähes kaikkia tunnettuja iskelmälaulajia Olavi Virrasta ja Laila Kinnusesta alkaen ja ehtinyt myös levyttää paljon musiikkia pornolauluista Ti-Ti Nalleen.

Carola

Iskelmä-Suomi: Kaupungin valot - Jazz on aina ollut iskelmässä

Timo Santalan mielestä jazz on aina ollut läsnä iskelmässä. Esikuviltaan anglo-amerikkalainen ja länsieurooppalainen jazzvaikutteinen kaupunki-iskelmä ei lyhyitä valtakausia lukuun ottamatta ole ollut enemmistön ääni iskelmäkulttuurissa. Se on haastanut ja synnyttänyt uutta, pakottanut Iskelmä-Suomen kehittymään ja kuuntelemaan maailmaa. 4. osan päähenkilöt ovat Erik Lindström, Laila Kinnunen, Vieno Kekkonen, Kai Lind & Four Cats, Carola, Jaakko Salo, Rauno Lehtinen ja Seija Simola. Yle Teema po 17.10. klo 20.00.

Paula Koivuniemi ja Katri Helena 1960-luvulla

Iskelmä-Suomella on vaalea ja tumma kuningatar

Katri Helena ja Paula Koivuniemi ovat Suomen kestotähtiä.

Iskelmä-Suomi teki historiaa – Yle Teema takoi ennätyksensä

Parhaimmillaan suomalaisten, kovan kohtalon kokeneiden iskelmätähtien elämäntarinaa seurasi 553 000 silmäparia.

Yle Areena logo.

Kohtalon tähdet ovat iskelmä-Suomen ikisankareita

Elävän arkiston kooste taustoittaa Iskelmä-Suomi-sarjaa.

Yle Areena logo.

Viihteellistä maailmanloppua

Apokalypsi on inspiroinut myös populaarikulttuurin tekijöitä

Juhannus kaupungissa? Kukkamekko päälle ja lavatansseihin!

Suurimmat kaupungit luottavat tänä juhannuksena perinteisten lavatanssien voimaan. Helsingissä, Turussa ja Tampereella pistetään jalalla koreaksi Olavi Virran, Carolan ja Laila Kinnusen tahtiin.

Juha Ohtonen

Toimittaja Juha Ohtosen muistolle

Yle Turun toimittaja Juha Ohtonen on poissa. Monelle Turun Radion kuuntelijalle hyvin tuttu mies menehtyi 3. helmikuuta vakavan sairauden murtamana 53-vuotiaana. Viimeiset aikansa Juha Ohtonen sai viettää hänelle rakkaan merinäköalan äärellä Karina-kodissa Turun Hirvensalossa.

Niilo Wälläri johtaa Ylioppilaskunnan Laulajia.

Beatles taipui Suomessa jopa humpaksi

Beatles-tulkintojen kirjo on loputon.

Yle Areena logo.

Speden radiokohellus 1959: Tervahöyry Hyrskyn myrskyn suvisilla aalloilla

Pertti Pasanen kirjoitti ja tuotti Ylelle radiohupailuja.

Nainen laulaa esiintymislavalla

Virpi Eronen lauloi Lailaa menestyksekkäästi

Viinijärveläinen Virpi Eronen sijoittui valtakunnallisessa Laila ja Olavi-laulukilpailussa hopealle naisten sarjassa. Voiton hän hävisi vain pisteen erolla oululaiselle Toini Uusitalolle. Laulukilpailun finaali käytiin 7.-8.10.2011 Siilinjärven Vuorelassa.

Lyömäsoittaja Jorma Alanne

Lyömäsoitinmestari taitaa jazzit ja sinfoniat

80-vuotta täyttänyt lahtelainen Jorma Alanne on huolehtinut rytmistä niin Lahden kaupunginorkesterin sinfonioissa kuin Laila Kinnusen ja Olavi Virran keikoilla. Trumpetin rumpukapuiloihin nuorena vaihtanut Alanne on pitkän uransa aikana ehtinyt myös jakaa taidoistaan lukemattomille opiskelijoille Lahden Konservatoriossa.

Kuvassa Alpo Ylitalo ja vanha juliste hänen yhtyeensä Kannuksen-keikasta.

Vuodet Laila Kinnusen taustalla antoivat paljon

Laila Kinnunen oli ihmisenä sympaattinen ja laulajana ehdoton: kappaleen piti rullata juuri niin kuin hän halusi. Näin muistelee kokkolalainen Alpo Ylitalo, jonka yhtye kiersi Kinnusen kanssa 1960-luvulla. Yhteys säilyi pitkään yhteistyön loputtuakin.

Kuvassa Heikki Kahila 2010 marraskuussa YLE Keski-Pohjanmaan studiossa

Senioriviihdemusiikki on katoava luonnonvara

Senioriviihdemusiikki on Heikki Kahilan mukaan kansallisesti paljon enemmänkin kuin Kärki-Malmstén -ajan sävellyksiä ja musiikkia. Tuo aika on usealle nuorelle tuntematonta ja jotkut eivät ole kuulleet edes Laila Kinnusesta.

Kuvaa Laila'laan harjoituksista.

Laila'laa nostaa Noku Näyttämön suosiota

Viime kevääksi tehty Laila Kinnusen elämästä kertova musiikkinäytelmä tuotiin syysohjelmistoon, sillä katsojia on riittänyt salin täydeltä. Kultakimpaleeksi noussut Laila'laa pohjustaa Nokun Näyttämölle hyvät toimintamahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

Yle Areena logo.

Kansakunnan perillinen Milana Misic

Mirja Pyykön haastateltavana Laila Kinnusen tytär

Laila Kinnusen nimikirjoitus

Nimmarien keräilystä virkamieskalenteriin tuli harrastus.

Muistoni tanssilavoilta: Täällä minä tanssin

"Nimismies oli kuulemma laittanut tanssi-iltoina putkaan tuotaville kiintiön, poliisien piti saada tietty määrä kasaan. Ei tarvinnut olla humalassakaan, kunhan viinapullo oli nähty." YLE Oulun ystävät muistelevat Lavantauti-sarjassa hyviä ja mieleen painuneita hetkiä nuoruuden tanssilavoilta.

Kuunkuiskaajat fanien keskellä Oslossa.

Kuunkuiskaajat tänään semifinaalissa

Tänään selviää, pääseekö Suomi Euroviisujen lauantaiseen finaaliin. Kuunkuiskaajat on ensimmäisessä semifinaalissa, jossa kymmenestä finaalipaikasta taistelevat seitsemäntoista maan edustajat. Kuunkuiskaajien kohtalo on selvillä puoleen yöhön mennessä.

Laila`laa hurmaa Noormarkussa

Laila Kinnusen elämästä kertova musiikkinäytelmä Laila`laa pyörii parhaillaan Noormarkussa. Se käsittelee laajasti Kinnusen vaiherikasta elämää aina sotalapsena olosta Ruotsissa Lailan miesseikkailuihin ja alkoholiin.

Jaana Lammi: Tangokisassa tarvitaan rutiinia

Vuoden 1990 tangokuningatar Jaana Lammi oli tittelin voittaessaan jo kokenut lavaesiintyjä. Kesällä kruunua tavoittelevia hän kehottaa olemaan oma itsensä. Eikä se hyvä ulkonäkökään pahitteeksi ole.

Kommentoi viisukysymystä ja lue muiden mielipiteitä

Suomen euroviisufinaali käydään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa lauantaina 30. tammikuuta. Suora lähetys alkaa Yle TV2:ssa klo 20. Finaalissa valitaan karsinnan voittaja, joka lähtee edustamaan Suomea vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun.

Milana Misic ja Hannu Lehtonen

Hannu Lehtonen ja Milana Misic

Kuopion kaupunginorkesterin juhlavuoden päättäneiden Uudenvuoden tanssiaisten solistit Hannu Lehtonen ja Milana Misic.

Sekakuoro Kulkuset Kööriakatemia 2009

Kulkusten Pojat Kööriakatemian voittoon

Sekakuoro Kulkuset on Kööriakatemian 2009 voittaja. Äärimmäisen tiukan ja jännittävän yleisöäänestyksen jälkeen heidän tulkintansa Laila Kinnusen Pojista kiilasi kärkeen ohi tuomariston suosikin.

TTY:n Föriflikat ja läskibassot

Kööriakatemia täytti Turun konserttitalon viimeistä paikkaa myöten

Turun Radion kuorolaulukilpailun, Kööriakatemian, toinen vuosikerta oli menestys. Turun konserttitaloon tuli niin paljon yleisöä, että ovet jouduttiin sulkemaan jo ennen konserttia. Tänä vuonna muisteltiin Laila Kinnusen lauluja. Tuomarien suosikiksi nousi TTY:n Föriflikat laululla Kellä kulta, sillä onni.

Lailan laulut Turun Konserttitalolla tiistaina 24. marraskuuta klo 19.30.

Mikä Lailan lauluista on sinulle rakkain?

Laila Kinnusen laulut kaikuvat Turun konserttitalolla tiistai-iltana. Kahdeksan varsinaissuomalaisen kuoron tulkinnat huipentavat Turun Radion Kööriakatemian, jonka voitto ratkeaa yleisöäänestyksellä. Mikä sinulle on Lailan lauluista rakkain?

Turun Naislaulajat

Turun Naislaulajat ovat Ipaneman tyttöjä

Ipaneman tyttö -niminen kappale oli 1960-luvun puolivälissä maailmanlaajuinen suurmenestys. Laila Kinnunen levytti sen suomeksi vuonna -64. Turun Naislaulajille tämän bossa novan on sovittanut Sonja Sorvola.

Puolalan musiikkiluokkien Canticum -kuoro laulaa Tanssilaulun

Kööriakatemian suurin ja energisin kuoro taitaa olla 9. musiikkiluokkien muodostama ryhmä. Timo Lehtovaara on sovittanut Tanssilaulun 48 laulajan sekakuorolle.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle