Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Kynttilät palavat Tukholmassa Roxetten Marie Fredrikssonin muistolle

Muistopaikka on avattu studiolle, jossa laulaja levytti suurimman osan musiikistaan ja suurimmat Roxetten hitit.

Roxetten Marie Fredriksson on kuollut – Per Gessle: Saimme jakaa fantastisen unelman

Laulaja oli 61-vuotias. Yhdessä Per Gesslen kanssa Fredriksson kohosi kansainväliseen suosioon 90-luvulla.

Rockstopin viides vuosi

Rockstop-ohjelman kausi 1991–1992.

Rockstopin neljäs vuosi

Musiikkiohjelman neljäs kausi sisälsi 12 jaksoa.

Ruotsalainen popyhtye Roxette juhlakiertueellaan Sataman Yöhön

Maailmanlaajuisesti 1980- ja 1990 –luvuilla suosittu Roxette tähdittää kesäkuussa Sataman Yötä Jyväskylässä. Ruotsalaisen popyhtyeen ensisingle Neverending Love ilmestyi 30 vuotta sitten ja yhtye aloitti kaksi vuotta sitten juhakiertueen.

Idolit ajavat koulun ohi – Robinin ja Isac Elliotin keikkoja odotetaan telttaillen

Kaikkein innokkaimmat teinipopparien ihailijat pinnaavat loppuviikon koulusta ja leiriytyvät Vaasassa. Syynä on perjantaina alkava Wasa Open Air, jonka avaavat monen teinitytön ihannoimat Isac Elliot ja Robin. Lauantaina Kaarlen kentällä esiintyvät 30-vuotisjuhlakiertueellaan oleva ruotsalainen Roxette sekä Alphaville ja Frida Andersson.

Roxette esiintyy kesällä Vaasassa

Vaasassa elokuun puolivälissä järjestettävä konsertti on Roxetten kesän ainoa Suomen-keikka. Wasa Open Air -tapahtuma on samalla vaasalaisten urheiluseurojen tukikonsertti.

Tässä Kaija Koon top10-ysärilista – Jaa oma ysärisuosikkisi!

Kaija Koo laati Yle Uutisten pyynnöstä oman ysärisuosikkilistansa. Mitkä ovat sinun suosikkiysäribiisisi? Kerro meille, kokoamme listan suurimmista suosikeista!

Kamera laskee Meripäivä-alueen kävijät

Laskurilla saadaan selville muun muassa kojukauppiaita kiinnostavat kävijämäärien huippukohdat.

Kotkan Meripäiville Leningrad Cowboys, Rednex ja Haddaway

Heinäkuun lopussa pidettävä tapahtuma tuo lavalle myös muun muassa Roxetten, Jukka Pojan ja Aikakoneen.

Roxette tulee kesällä Ouluun

Ruotsalainen 90-luvun suosikkibändi Roxette konsertoi Oulun Qstockissa ensi kesänä. Festivaali järjestetään Kuusisaaressa heinäkuun lopussa.

Roxette valloitti kalkkikaivoksen

Erityisesti 1980 ja 90-luvuilla suosittu Ruotsin poppiylpeys Roxette ihastutti kuulijoita lauantaina Länsi-Turunmaalla. Paraisten kalkkikaivoksessa pidettyyn Rowlit -tapahtumaan osallistui 8 000 kuulijaa.

Polvijärveläisduo levytti Roxetten musiikkia

Polvijärveläiset Ludu & Salla, eli Ludmila Pajarinen ja Salla Seeslahti ovat mieltyneet Roxetten musiikkiin siinä määrin, että julkaisivat Roxetten hittikappaleita sisältävän levyn.

Roxette kesällä keikalle Turunmaan saaristoon

Ruotsalainen Roxette saapuu esiintymään Suomeen ensi kesänä. Bändi nähdään heinäkuussa Paraisten Rowlit-festivaalilla.

Roxette Suomeen ensi kesänä

Ruotsalainen Roxette saapuu esiintymään Suomeen ensi kesänä. Bändi nähdään heinäkuussa Paraisten Rowlit-festivaalilla.

Roxette-yhtyeestä tuttu Per Gessle Suomeen huhtikuussa

Roxettesta tuttu biisinikkari Per Gessle aloittaa kiertueensa Suomesta huhtikuussa. Hän esiintyy Helsingin Tavastialla torstaina 16. huhtikuuta.

Bulgaria vei joukkuevoimistelun maailmancupin

Vantaan Voimisteluseuran Frida otti pronssiset mitalit joukkuevoimistelun maailmancupin päätösosakilpailussa Sofiassa viikonloppuna. Kilpailun voiton vei Bulgarian maajoukkue, joka samalla varmisti kokonaiscupin voiton. Kilpailun hopeamitalit jaettiin Viron Piruettille. Sijoitus toi virolaisille maailmancupin kolmossijan.