Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Läheltä

Tieltä ajautunut rekka haittasi liikennettä kolmostiellä Parkanossa

Onnettomuus sattui Mettälän ja Mustajärventien välissä jo kello 11 aikaan.

Kaksiosainen kuva, jossa toisessa terveyskeskuksen henkilökuntaa ja toisessa sairaanhoitaja Jenna Seppänen.

Terveyspalveluja lakkautetaan ja hoitajia vaaditaan vaihtamaan työpaikkaa – sairaanhoitaja: ”Minä en ainakaan lähde”

Hyvinvointialueiden leikkaukset osuvat kaikista kovimmin pienten paikkakuntien yksiköihin. Lakkautuspäätöksen sai muun muassa Ruoveden 18-paikkainen vuodeosasto, joka on jo ennestään ylipaikoitettu.

Sandvikin kaivostyökone, jossa ei ole kuskia istumassa.

Sandvik maksoi yli 100 miljoonaa euroa veroa Tampereella – katso Pirkanmaan suurimmat yhteisöveron maksajat

Yritysten maksamat yhteisöverot kasvoivat kahdeksaan miljardiin euroon koko maassa. Se on enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Kokosimme listan Pirkanmaan suurimmista yhteisöveron maksajista.

Parkanon ja Ikaalisten kaupunginjohtajat Aki Viitasaari ja Eeva Viitanen.

Hallinnollinen kummallisuus aiheutti pattitilanteen: pikkukaupunki haluaa naapurinsa maapalan itselleen

200 hehtaarin syrjäinen metsäala hiertää Ikaalisten ja Parkanon välejä. Nyt kiistellään, kummalle sen pitäisi kuulua. Oman mutkansa asiaan luo se, ettei lopullista päätöstä tee kumpikaan kunta.

Keinutuoli Hämeenlinnassa Voutilakeskusen hoivakodissa.

Ikaalisiin on tulossa viisikerroksinen senioritalo

Uusi talo rakennetaan Jyllin Kotien nykyiselle alueelle Ikaalisten keskustan tuntumaan.

Tampereen Pispalassa sijaitsevan Breitensteinin huvilan rauniot.

Epäilty tuhopolttaja vangittiin, ja oudot palot loppuivat: kiistää sitkeästi kuulusteluissa kaiken

Parikymppistä miestä epäiltiin ensin 11 tulipalosta Pirkanmaalla, mutta nyt häntä epäillään myös muista paloista.

Kari Tolonen seisoo järven rannassa. Taustalla näkyy laituri ja veneitä.

Kaupunginjohtaja lähetti alaiselleen yli tuhat viestiä – syyte seksuaalisesta häirinnästä kaatui käräjillä, koska ”rakastuminen ei ole rikos”

Oikeus ei nähnyt viesteissä seksuaalista häirintää, mutta tuomitsi sakkorangaistuksen työturvallisuuden rikkomisesta.

Ikaalisten entinen kaupunginjohtaja Juhani (ent. Kari) Tolonen järven rannalla.

Ikaalisten entisen kaupunginjohtajan epäillään häirinneen alaistaan seksuaalisesti – hiveli säärtä ja pommitti viestein

Juhani Tolonen kiistää syytteet. Nyt Mänttä-Vilppulan sivistysjohtajana toimiva Tolonen katsoo, että välit alaiseen ovat olleet luottamukselliset.

Netta Skog harmonikka sylissään koivikossa.

Kultaisesta Harmonikasta tuttu festivaali kaatui, kun yleisö hylkäsi sen – hevihanuristi Netta Skogille kisa oli uran lähtölaukaus

Kultaisesta ja Hopeisesta harmonikasta tuttu Sata-Häme soi -festivaali hakeutui tällä viikolla konkurssiin. Kisan vain 15-vuotiaana voittanut Netta Skog on huolissaan kilpailujen kohtalosta.

Satahäme soi lippu Ikaalisissa

Sata-Häme soi konkurssiin

Yhdistyksen varat eivät riitä kattamaan velkoja.

Kolmen kuvan sarja, jossa ensimmäisessä kuvassa on palomies nosturissa ruiskuttamassa vettä, toisessa poliisin hihamerkki ja kolmannessa palaneen talon rauniot.

Pirkanmaan tuhopolttojen sarja saattoi ratketa – 11 tulipalosta epäilty mies vangittiin

Epäilty vangittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa perjantaina iltapäivällä.

Satahäme soi lippu Ikaalisissa

Ikaalisissa Pirkanmaan parhaat matkailutulot asukasta kohti, Tamperekin jää taakse

Ikaalisten menestys perustuu moneen tekijään, joista uudelleen virkistynyt kylpylä on yksi, tapahtumien kirjo toinen ja mökkeily kolmas.

Tavanomainen kotipihan sekajäteroskis, pohjalla neljän viikon jätteet eli muutama nyytti.

Jäteauto poikkeaa jatkossa yhä useamman asukkaan luona myös harvaan asutulla seudulla Pirkanmaalla

Sekajätteen keräys kiinteistöiltä laajenee lähivuosina Pirkanmaan taajamien ulkopuolella. Samalla aluejätepisteet vähenevät.

Henkilön käsi sairaalapedillä johon menee tippaletku.

Tutkija ymmärtää, miksi uhka oman terveysaseman sulkemisesta saa tunteet kuohumaan – ”Jos asia on tärkeä, siihen liittyy tunne”

Mielipiteen ilmaisuun voi rohkaista se, jos aiheesta on jo päässyt vaihtamaan näkemyksiä esimerkiksi somessa. Pirkanmaalla hyvinvointialueen aikeet supistaa palveluita ovat kirvoittaneet kiivasta keskustelua asukastilaisuuksissa.

Taysin julkisivu, Acuta.

Pienet kunnat nousivat yhdessä vastarintaan hyvinvointialuetta vastaan – ”Kuntalaisten hätä on käsinkosketeltava”

Pirhan suunnitelman mukaan usea kunta jäisi ilman terveysasemaa. Vielä ei ole tietoa, mitä toimipisteitä korvaavat terveyspalvelut tulevat olemaan ja kuinka paljon ne kustantavat.

Kuva Pirkanmaan hyvinvointialueen ensimmäisestä asukastilaisuudesta liittyen terveyspalveluihin suunniteltuihin uudistuksiin. Ikaalinen 29.8.2023.

Shokki, märkä rätti, huoli läheisistä – hyvinvointialueen suunnitelmat saivat täystyrmäyksen Ikaalisissa

Pirkanmaan hyvinvointialueen suunnitelmat ja mahdollisesti myös terveyskeskuksen sulkeminen aiheuttavat huolta Ikaalisissa. Hyvinvointialue järjesti ensimmäisen asukastilaisuuden tiistaina.

Fidgridin suurjännitelinja halkoo metsäpalstaa

Pohjanmaalta Pirkanmaalle suunnitellun ison voimajohtohankkeen suunnitelmia esitellään illalla Parkanossa

Varsinkin Pohjanmaalle on lähivuosina rakentumassa enemmän tuulivoimaa kuin mitä kantaverkossa nykyisellään pystytään liikuttelemaan.

Neljään osaan jaettu kuva, jossa jokaisessa ruudussa yksi Ruovedellä haastateltu.

Kuntapäättäjä tyrmistyi hyvinvointialueen rajuista suunnitelmista keskittää palveluita: “Nyt jaetaan ihmiset vuohiin ja lampaisiin”

Pirkanmaan terveyskeskuksia ja vuodeosastoja koskevat lakkautussuunnitelmat keräävät kritiikkiä niin kuntapäättäjiltä kuin kansalaisilta. Erityisesti reuna-alueet kärsivät, kun palveluja keskitetään.

TE-toimisto.

Irtiotto Tampereen johtamasta TE-mallista: kuusi läntisen Pirkanmaan kuntaa aikoo perustaa oman työllisyysalueen

Oma työllisyysalue takaisi, että alueen jokaiseen kuntaan perustetaan vähintään yksi palvelupiste valtiolta siirtyvien tehtävien hoitamiseksi.

Satakunnan Lennoston vala.

Satakunnan lennoston alokkaat vannovat sotilasvalan Ikaalisissa

Tapahtumaan liittyy myös Hornet-monitoimihävittäjän ylilento, joka voi aiheuttaa hetkellistä lentomelua alueella.

Ruotsalainen poliisiauto.

Murtovaras pakeni ja aiheutti mennessään maastopalon ja ympäristövahingot, poliisikoira otti lopulta epäillyn kiinni ja puraisi

Pitkä tapahtumaketju sai alkunsa murtautumisesta omakotitaloon Ikaalisissa Pirkanmaalla.

Muovisia penkkejä leviteltynä Ikaalisten puiston puiden katveeseen. Taaempana valkoinen puistolava, jonka etureunassa mainos puistofilosofiatapahtumasta.

Ikaalisten Puistofilosofia-viikko alkaa – tapahtuma laajenee elokuussa muihin kuntiin

Perinteikäs Puistofilosofia-viikko alkaa jälleen Ikaalisissa. Samaan aikaan vietetään Ikaalinen Pridea.

Hätänumero 112.

Pirkanmaalla syttyi yöllä kolme tulipaloa – Ikaalisissa vaurioitui sauna, Lempäälässä grillikatos ja Ruovedellä savusi kesämökillä

Pelastuslaitoksen mukaan kukaan ei loukkaantunut yön tulipaloissa vakavasti. Ruovedellä ensihoito tarkasti lievästi savulle altistuneen pariskunnan kunnon.

Läheltä

Pirkanmaalla kolme maastopaloa – syttymissyiksi epäillään salamaa

Ikaalisissa ja Mänttä-Vilppulassa syttyi perjantaina tulipaloja.

A fisherman casting in a rapids.

Kalavedet kuumenevat nyt kriittisen lämpimiksi – lupamyynti sekä istutukset tauolle osalla kalastuskohteista

Metsähallitus on joutunut keskeyttämään kalastuslupien myynnin kahdella kalastuskohteella lämmenneiden vesien vuoksi. Myös kirjolohi-istutukset ovat nyt tauolla.

Pirkanmaan hyvinvointialueen chatti, josta pitäisi päästä oman terveysaseman sairaanhoitajan puheille.

Hämeenkyrössä ja Ikaalisissa terveysasemat palvelevat torstaista alkaen myös chatissa

Etäyhteyden kautta voi keskustella pikaviesteillä sairaanhoitajan kanssa ja kysyä terveydestä arkisin kello 9 ja 14 välillä. Lisäksi palvelussa voi muun muassa uusia reseptejä.

Huudettavissa oleva rakennus huutokauppasivustolla.

Myynnissä ollut hirsitalo tuhoutui tulipalossa pian huutokaupan päätyttyä – poliisi epäilee paloa tahallaan sytetyksi

Tulipalo tuhosi rakenteilla olleen hirsitalon Ikaalisissa viime viikon keskiviikkona. Poliisi tutkii tapausta törkeänä vahingontekona.

Tulipalo leviää kuivan pellon heinikossa.

Ruohikko on rutikuivaa – Ikaalisissa palonalku oli vähällä levitä taloon

Paikalla olleiden valppaus esti vahinkojen laajenemisen.

Sähköpylväs, jossa hengenvaarasta varoittava merkki.

Mies roikkui pylväästä pää alaspäin hyvän aikaa, pelastuslaitos pelasti Ikaalisissa

Sähkötöissä ollut työntekijä joutui odottamaan apua pylväässä jopa kymmenen minuuttia.

Espoolaiset Eemil Helenius, Niilo Helkearo, Elli Vaajoensuu ja Aarne Vihervuori matkalla Espoosta Rovaniemelle partiotaitokilpailuihin.

Junakaaos pysäytti partioporukan matkan Rovaniemen SM-kisoihin: ”Tämä on nyt tällainen seikkailu”

Stand up -koomikko Johanna Tohni puolestaan jännitti, ehtiikö illaksi esiintymään Helsinkiin.

Läheltä

Ikaalisissa rekka tukkii ajokaistan kolmostiellä

Rekka lähti ajelehtimaan liukkauden takia.

Vaalileima äänestyslipukkeessa.

Pirkanmaalla jo 34,6 prosenttia äänioikeutetuista on käynyt uurnilla – ennakkoäänestys jatkuu vielä tiistain ajan

Pirkanmaan innokkaimmat äänestäjät löytyvät tällä hetkellä Ruovedeltä, laiskimmat Urjalasta.

Sanna Marin esittää henkilöllisyystodistuksensa vaalivirkailijalle.

Pirkanmaalaiset ovat käyneet uurnilla muuta maata vilkaammin – eniten ennakkoääniä vaalipiirissä on annettu Tampereella

Pirkanmaalla on annettu viitenä ennakkoäänestyspäivänä yhteensä 117 507 ääntä. Naiset ovat äänestäneet hieman miehiä vilkkaammin.

Ikaalisten kylänraitti. Autoja pysäköitynä ja yksi auto ajamassa ohi. Taustalla Ikaalisten kirjakauppa.

Yrittäjä laittoi Ikaalisten kirjakaupan myyntiin – ”Olen tykännyt työstäni, mutta nyt haluan tehdä jotain muuta”

Ikaalisten kirjakaupan yrittäjä Satu Holma luopuu liikkeestä, sillä hän haluaa keskittyä vain yhteen työhön. Kauppa oli viimeistä kertaa auki lauantaina.

Nainen laittaa äänestyslippua kirjekuoreen.

Pirkanmaa äänesti innokkaasti ennakkoon heti ensimmäisenä päivänä

Uurnilla kävi yli kuusi prosenttia Pirkanmaan äänioikeutetuista. Luku ylittää selvästi valtakunnallisen keskiarvon ja on vaalipiirien vertailussa kolmantena.

Läheltä

Useita rekkoja jumissa valtatie kolmella Ikaalisissa

Pohjoisen suuntaan menevät kaistat on suljettu.

Pihlajalinna Oy kyltti

Pihlajalinna lopettaa Pirkanmaalla pienempiä työterveyshuollon yksiköitään

Lakkautuslistalla ovat Kihniön ja Ikaalisten toimipisteet. Lisäksi Hermian työterveys Tampereella lopetetaan.

Upripe tomatoes on a vine.

Ensin Ari Kulmanen epäröi, mutta nyt luomutomaatit kypsyvät savukaasujen lämmöllä: ”Pääsemme kokonaan eroon maakaasusta”

Savukaasujen talteenoton ansiosta kasvihuoneilla voitiin luopua maakaasun käytöstä Ikaalisissa.

Havainnekuvassa harmaita aurinkopaneeleita vieri vieressä.

Leppäkoski rakentaa Ikaalisiin aurinkopuiston

Laitteiston toimittaa lempääläläinen Finnwind Oy. Hankkeelle on myönnetty Business Finlandin uusiutuvan energian investointitukea.

Auto ja ratikka seisovat vierekkäin lumipyryssä.

Ajokeli on huono Pirkanmaalla – Ikaalisissa tielle jumiutunut raskas ajoneuvo haittasi liikennettä

Tieliikennekeskus varoittaa huonosta ajokelistä. Se on monin paikoin huono lumisateen, lumisten ja jäisten tienpintojen vuoksi ainakin aamupäivän ajan.

Yksisarvisia auton lavalla Turun penkkariajeluissa.

Iskeekö abihuumori? Kokosimme yhteen penkkaripäivän parhaat julisteet

Penkkarijulisteissa vitsailtiin tuttuun tapaan yhteiskunnallisilla ilmiöillä, uutisilla ja internet-meemeillä. Äänestä, mitkä osuvat sinun nauruhermoosi.

Läheltä

Kahden auton kylkikolari sotkee liikennettä Ikaalisissa valtatiellä 3

Onnettomuus tapahtui ohitustilanteessa Mansoniemen kohdalla. Molemmat autot ajautuivat ojaan.

Läheltä

Raskas ajoneuvo jäi jumiin Ikaalisissa – liikenne jonoutui tiellä 3

Poliisi ohjasi liikennettä tapahtumapaikalla.

Satahäme soi lippu Ikaalisissa

Ikaalisten kaupunkikonsernilta Sata-Häme Soi -juhlalle liki 20 000 euron lisärahoitus

Ikaalisten kaupunkikonsernin yhteisavustus Sata-Häme Soi ry:lle on tänä vuonna yhteensä 78 000 euroa.

Havainnekuva sähkövarastosta.

Ikaalisiin rakennetaan Suomessa vielä harvinainen sähkövarasto, joka auttaa nopeissa tehonvaihteluissa

Kymmenen miljoonan euron investoinnilla tasataan sähkömarkkinoiden nopeita vaihteluita.

Yrittäjä Merja Koivunen työtilassaan Mansoniemen koulussa, Ikaalisisissa.

Merja Koivunen odottaa yli 5 000 euron sähkölaskua joulukuulta, mutta ei uskalla nostaa oikeusjuttua – näillä keinoilla omaan laskuun voi yrittää vaikuttaa

Kuluttajariitalautakunta hukkuu ratkaisua odottaviin tapauksiin. Kuluttajat tarvitsisivat kipeästi lautakunnan suosituksia, jos aikomuksena on esittää vaatimuksia sähköyhtiöille.

Kartta onnettomuuspaikasta Ikaalisissa

Keskikaiteeseen törmännyt rekka ajautui ojaan kolmostiellä Ikaalisissa

Törmäyksen voimasta viitisenkymmentä metriä keskikaidetta levisi tielle. Liikennehaittaa oli molempiin suuntiin.

Läheltä

Varasto ja siellä olleet työkoneet vaurioituivat tulipalossa Ikaalisissa

Pelastuslaitos sai tulipalon hallintaan. Rakennuksen purkaminen ja jälkiraivaus jatkuvat.

Uusi Hämeenkyrönväylä.

Uusi Hämeenkyrönväylä avautuu keskiviikkona: matka-aika lyhenee ja turvallisuus paranee Kolmostiellä

Vanha valtatie on ollut hankala liikennöidä erityisesti raskaalle liikenteelle. Ohitustiellä nopeusrajoitus on nykyistä korkeampi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle