Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Sadepäivän varalle – Elävä arkisto kesäkuussa

Kesäkuuhun liittyvää sisältöä Elävästä arkstosta.

Ruotsin kuningas järjesteli kuningashuoneen kokoonpanoa uusiksi

Ruotsissa prinssi Carl Philipin ja prinsessa Madeleinen yhteensä viisi lasta eivät enää ole kuningashuoneen virallisia jäseniä.

Ruotsin uusin pikkuprinsessa Adrienne kastetaan tänään – tilaisuutta voi seurata suorana kello 12.30 alkaen

Vieraat alkavat saapua kirkkoon kello 12 lähtien Suomen aikaa. Itse jumalanpalvelus alkaa kello 13.

Ruotsin uusi prinsessa sai nimen – Adriennesta tuli Blekingen herttuatar

Prinsessa Madeleinen ja Chris O'Neillin kolmas lapsi syntyi perjantaina.

Ruotsin uuden pikku prinsessan kuva julkaistiin – vauvan ja äidin kerrotaan päässeen jo kotiin

Kuvan oli ottanut prinsessa Madeleinen puoliso Chris O'Neill Danderydin sairaalassa.

Ruotsin prinsessa Madeleine synnytti tyttären – "Olemme erittäin onnellisia"

Hovi kertoi syntymän tapahtuneen varhain aamulla Suomen aikaa.

Tukholman Nobel-gaalassa voittajat jakoivat valokeilan prinsessojen kanssa

Ruotsin kulttuuriministerin jääteemainen puku oli yksi illan huomiotaherättävimmistä.

Ruotsin pikkuprinssin nimi julkistettiin: Gabriel Carl Walther

Prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian toinen lapsi on koko nimeltään Gabriel Carl Walther.

Sofialle ja Carl Philipille toinen lapsi – Ruotsin kuningasperheeseen uusi tulokas

Prinssi Carl Philip ja prinsessa Sofia ovat saaneet toisen lapsen.

Ruotsin prinsessa Madeleine jälleen raskaana – kolmas lapsi syntyy maaliskuussa

Hovin viestintäpäällikkö Margareta Thorgren kertoo, että prinsessa Madeleine voi hyvin ja laskettu aika on maaliskuussa.

Ruotsin kuningasperheen vuosi 2016

Vuosi 2016 oli Ruotsin kuningasperheessä täynnä juhlia.

Ruotsin prinssi Alexander kastettiin – Katso koko lähetys Areenasta

Perjantaina iltapäivällä suorana nähdyn Ruotsin pikkuprinssin kastejuhlan voi katsoa Areenassa.

Ruotsin kuningaspari avoimina lapsistaan: Olimme hyvin paljon poissa

Sanomalehti Dagens Nyheter on haastatellut Ruotsin kuningasta ja kuningatarta. He ovat olleet naimisissa yli 40 vuotta.

Kaarle Kustaasta kasvoi kuningas omasta tahdostaan

Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa oli valtaan astuessaan monen mielestä liian nuori ja haluton kuninkaaksi. Kohuista huolimatta Kaarle Kustaa on antanut elämänsä 70 vuotta Ruotsille. Keräsimme filminauhaa vuosien varrelta.

Prinsessa Madeleinen miehen natseja vastustanut sukulainen murhattiin keskitysleirillä

Chris O'Neill ei ole kertonut julkisuudessa sukunsa natsivastaisesta toiminnasta. Hän on esiintynyt prinsessa Madeleinen rinnalla lähinnä juhlatilaisuuksissa.

Norjan ja Ruotsin kuningasperheen vuosi 2015

Kuningasperheet muistelevat kuluneen vuoden kohokohtia.

Ruotsalaislehdet: Victoriaa estetään osallistumasta tilaisuuteen turvallisuusuhan vuoksi

Kruununprinsessa Victorian oli määrä osallistua Global Child Forumiin yhdessä kuningas Kaarle Kustaan ja muiden kuningasperheen jäsenten kanssa.

Raumalle tulossa purjealusten satama: "Yksi laivoista kelpasi prinsessa Madeleinellekin"

Riku Räsänen on hurahtanut purjelaivoihin. Miehelle on kertynyt laivoja jo kolme, vaikka hän onkin yrittänyt hillitä ostohalujaan. Nyt Räsänen visioi jo valtakunnallista nähtävyyttä, perinteistä purjelaivasatamaa Vanhan Rauman kylkeen. Yksi laivoista on tuttu myös kuninkaallisista piireistä.

Pikkuprinssin kastejuhla ja viikon muita uutiskuvia

Ruotsissa kastettiin sunnuntaina prinsessa Madeleinen poika. Turkissa viikonloppu oli suuren surun aikaa, sillä pommi-isku pääkaupungissa Ankarassa surmasi kymmeniä. Intiassa ilmavoimien helikopterit esittivät taitojaan lentonäytöksessä. Yle Uutiset kokosi yhteen viikon vaikuttavimmat uutiskuvat.

Ruotsin pikkuprinssi puhkesi lohduttomaan itkuun kasteessaan – katso video

Prinsessa Madeleinekin itki aikanaan omassa kastetilaisuudessaan, joten prinssi Nicolas seurasi vain äitinsä esimerkkiä.

Ruotsin pikkuprinssi kastetaan Tukholmassa – Yle näyttää suorana

Tilaisuutta voi seurata suorana Ylen verkkosivuilla sekä Yle Fem -kanavalla kello 12.45 alkaen.

Ruotsin pikkuprinssi saa sunnuntaina kuusi kummia

Pikkuprinssi kastetaan huomenna sunnuntaina Drottningholmin linnan kirkossa.

Kuvagalleria: Ruotsin prinssihäiden päähenkilöt hovin virallisissa kuvissa

Ruotsin prinssihäissä ja juhlakulkueen varrella lauantaina näppäiltiin epäilemättä miljoonia valokuvia. Tässä ovat hovin julkaisemat viralliset otokset.

Yle prinssin häissä: Ihmiset ottivat uuden avioparin iloisesti vastaan – viimeinen tilaisuus pitkään aikaan

Ruotsin uusi kuninkaallinen pari on otettu sankoin joukoin vastaan. Kaupunkikierroksen kulkureitti oli täynnä iloisia ihmisiä.

Yle Ruotsin prinssihäissä: Kuningaspari juhli perjantaina aamukolmeen

Turistit ja tv-yhtiöiden lähetysautot odottavat jo häiden virallista osuutta Tukholman kuninkaanlinnalla, kertoo paikalla oleva Ylen Tukholman-kirjeenvaihtaja Jyrki Hara.

Prinssi Carl Philipin häät

Ruotsissa vietetään prinssihäitä.

Hääkuume nousee Ruotsissa - Katso prinssihäät Ylen kanavilta

Vauhdikas prinssi Carl Philip ja hänen kihlattunsa Sofia Hellqvist vihitään kahden viikon päästä Tukholman kuninkaanlinnan kirkossa. Häät nähdään suorana 13. kesäkuuta TV1:ssä kello 17.05 alkaen.

Prinssi Carl Philip ja hänen morsiamensa kuulutettiin – Sofiasta tulee prinsessa

Prinsessa Madeleinen puoliso Chris O'Neill ei halunnut uutta arvonimeä, vaan hänet tunnetaan edelleen "herrana". Sofia Hellqvististä sen sijaan tulee prinsessa.

Kuningatar Silvia: Olen oppinut tuntemaan prinssi Carl Philipin morsiamen paremmin

Prinssi Carl Philipin ja Sofia Hellqvistin häät ovat Ruotsin kuningasperheen vuoden kohokohta, vakuuttavat kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle XVI Kustaa valtiovierailulla Suomessa.

Prinsessa Madeleine odottaa toista lasta

Lapsen on määrä syntyä kesällä, Ruotsin kuningashuone tiedottaa. Madeleine ja Christopher O'Neill saivat ensimmäisen lapsensa helmikuussa.

Lehti: Prinsessa Madeleine palaa Eurooppaan

Svensk Damtidning -lehden mukaan neljä vuotta New Yorkissa asunut prinsessa muuttaa Lontooseen.

Leonore rääkäisi kastejuhlan alkaneeksi – Estelle ilvehti serkulleen

Äitinsä prinsessa Madeleinen sylissä kirkkoon saapunut pikkuprinsessa lopetti huutamisen saatuaan tutin suuhunsa. Arkkipiispan puhuessa prinsessa Estelle ilvehti Leonorelle.

Prinsessa Leonore kastetaan perintömekossa öölantilaisen lähteen vedellä – Yle näyttää juhlan suorana

Kastejuhlaa vietetään kuninkaallisen perheen kotilinnassa Drottningholmissa pikkuprinsessan vanhempien ensimmäisenä hääpäivänä. Yle näyttää kastejuhlan suorana klo 12.45 alkaen TV1:ssä ja Yle Areenassa.

Ruotsissa vietetään pikkuprinsessan kastejuhlaa – Yle näyttää juhlan TV1:ssä klo 12.45

Yle TV1 lähettää sunnuntaina prinsessa Leonoren kastejuhlan kello 12.45–14.00.

Hovin uusin tulokas ensimmäistä kertaa Ruotsissa – kuvat

Prinsessa Madeleinen tytär Leonore kastetaan ensi sunnuntaina Drottningholmin linnan kirkossa.

Ruotsin prinsessa Leonoren kastejuhla

Kastejuhla järjestetään Drottningholmin linnan kappelissa.

Ruotsin hovi haluaa lisää rahaa

Ruotsin hallitus on varannut hoville ensi vuodeksi 1,5 miljoonaa kruunua tätä vuotta enemmän. Kuningas haluaa kuitenkin kolme kertaa enemmän – 4,5 miljoonaa kruunua.

Ruotsin kuningashuoneen kuopus sai nimekseen Leonore Lilian Maria – video

Samalla vahvistui, että prinsessa Madeleinen tyttärestä tulee Ruotsin prinsessa, vaikka asuminen ulkomailla herättääkin kysymyksiä hänen paikastaan perimysjärjestyksessä.

Lilian, Alice vai joku muu – seuraa Madeleinen vauvan nimenjulkistamistilaisuutta suorana

Suoran lähetyksen oli määrä alkaa kello 15.50, mutta SVT:n mukaan tilaisuus on myöhässä. Vedonlyöjien keskuudessa nimestä on käyty kovaa kuhinaa. Vedonlyöjien ykkössuosikkeja nimeksi olisivat Elouise ja Desirée. Asiantuntijoiden arvelemia nimiä puolestaan ovat suvussa kulkevat Alice, Lilian tai Eva.

Ruotsin hovissa tuplaperheonnea: Pikkuvauva sairaalasta kotiin, Estellen 2-vuotissyntymäpäivät – kuvat

Pikkutytöt juhlivat kumpikin poissa kotimaastaan: Vauva pääsi ensi kertaa kotiinsa New Yorkissa, Estelle puolestaan viettää merkkipäiväänsä Norjassa.

Tuore isä Christopher O'Neill: Tyttö näyttää äidiltään – video

Ruotsin prinsessan Madeleinen ja hänen puolisonsa tyttövauvan silmät ovat tummanruskeat ja hiukset tummat. Lapsen nimi on jo päätetty, mutta sitä ei vielä paljasteta. Tyttövauva syntyi torstaina kello 22.41 paikallista aikaa New Yorkissa.

Kuninkaallinen vauva syntyi - kumisevatko tykit Suomessa?

Kaksi vuotta sitten kruununprisenssa Victorian vauvaa juhlittiin kunnialaukauksin myös eri puolilla Suomea. Madeleinen vauvan vuoksi tykkejä ei kaiveta esiin.

Ruotsin prinsessa Madeleine sai tyttären

Kuningasperheen nuorimmainen syntyi Yhdysvalloissa. Jos hän myös varttuu siellä, hän menettää paikkansa Ruotsin perimysjärjestyksessä. Ruotsissa veikkaillaan jo kiihkeästi tytön nimeä.

Prinsessa Madeleine aikoo synnyttää esikoisensa New Yorkissa

Ruotsin prinsessa Madeleine ja Christopher O'Neill valitsivat synnytyspaikan tarkan harkinnan jälkeen, Ruotsin kuningashuoneelta kerrotaan.

Ruotsin prinsessat eivät osallistu Nobel-juhlallisuuksiin

Kruununprinsessa Victoria matkustaa Etelä-Afrikkaan Nelson Mandelan hautajaisiin edustamaan Ruotsia yhdessä maan pääministerin kanssa. Vauvaa odottavalle prinsessa Madeleinelle kaksipäiväinen palkintoseremonia olisi hovin mukaan liian raskas.

40 vuotta vallassa ollut Ruotsin kuningas: En jää koskaan eläkkeelle

Kaarle XVI Kustaa painotti Ruotsin television SVT:n haastattelussa, että hänellä on vielä paljon tekemistä. Prinsessa Estelle varasti ukkinsa juhlassa suurimman huomion tanssimalla pöydällä pikkuinen Ruotsin lippu kädessään.

Ruotsissa valssataan ja salsataan Kaarle Kustaan kunniaksi

Valtaannousun 40-vuotisjuhlapäivän kunniaksi Tukholman Kuninkaanlinnan sisäpiha muuttuu kansalle avoimeksi tanssipaikaksi.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle