Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Vladimir Putin.

Moskovassa järjestettävä talousfoorumi on keskeinen osa Venäjän etupiiriajattelua ja juurisyy Ukrainan sotaan

Vuonna 2015 muodostettu Euraasian talousunioni on Venäjälle keino kiertää lännen sille asettamia talouspakotteita.

Si Jiahui nousi muutamassa viikossa snookerkansan ykköspuheenaiheeksi.

Oma snookerkaupunki, 50 miljoonaa pelaajaa ja meno kuin elokuvissa – MM-sensaatio Si Jiahui on uusi kasvo Kiinan miljardeja maksaneelle projektille

Sheffieldissä on kahden viime viikon aikana todistettu MM-kisojen historian suurinta yllätystä. Sensaation aiheuttanut 20-vuotias Si Jiahui on kiinalaisen snookertuotantokoneen uusi kruununjalokivi.

Intian pääministeri Narenda Modi tuimailmeisenä lehdistötilaisuudessa, korjaa silmälasiensa asentoa.

Onko Intia uusi Kiina? Jättiläisvaltio kasvaa nyt vauhdilla ja voi muuttaa maailman valtatasapainon

Intia nousee tänä keväänä Kiinan ohi maailman väkirikkaimmaksi valtioksi. Sen talous kasvaa nyt vauhdilla. Monet tahot ennustavat, että Intian nousu supervallaksi on jo alkanut.

Kiinan presidentti Xi Jinping sekä Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoittivat dokumentteja Kremlissä 21.3.2023.

”Vierailu itsessään jo merkittävä tuen osoitus” – kirjeenvaihtajat arvioivat, mitä Putinin ja Xin tapaamisesta jäi käteen

Vladimir Putin isännöi Xi Jinpingin vierailua Moskovassa. Selvisikö mitään uutta pelätyistä asekaupoista? Mitä keskusteltiin Ukrainasta tai mikä oli viesti länsimaille – keräsimme vastaukset viiteen kysymykseen.

Mika Hentunen ja Anna Karismo.

Yle nimitti uudet Aasian- ja Eurooppa-kirjeenvaihtajat – näin Venäjän hyökkäys vaikuttaa heidän työhönsä

Kirjeenvaihtajat nostavat seuraavien vuosien kiinnostaviksi teemoiksi Ukrainan, taloustilanteen ja valtioiden väliset valtapelit.

Xi jinping ja Vladimir Putin keskustelevat.

Kiinalaisyhtiöt toimittaneet aseita Venäjälle Ukrainan sodan aikana – Venäjä tarvitsee apua voittaakseen sodan, sanoo UPIn tutkija

Ulkopoliittisen Instituutin (UPI) Jyri Lavikaisen mukaan Venäjän saama tuki on ollut toistaiseksi pientä. Kiina varoo ”salamiviipalointitaktiikalla” ylittämästä selkeästi rajoja.

sukellusvene

Biden pitää Australian sukellusvenekauppaa suunnanmuuttajana – Kiina syyttää Washingtonia kylmän sodan lietsomisesta

Yhdysvallat, Australia ja Britannia paljastivat maanantaina yksityiskohtia satojen miljardien dollareiden arvoisesta sukellusvenekaupastaan. Kiinan mielestä hanke horjuttaa rauhaa ja kiihdyttää asevarustelua.

Silicon Valley Bank -pankin suljettu pääkonttori Kalifornian Santa Clarassa 10. maaliskuuta 2023.

Useimmat Aasian pörssit laskusuunnassa USA:n pankkisulkemisten jälkeen

Yhdysvalloissa viranomaiset lupasivat turvata Silicon Valley Bankin ja Signature Bankin asiakkaiden talletukset.

kaupan kassatiskillä kaksi myyjää ja miesasiakas

Venäjän ja Kiinan kauppa kukoistaa Heihen rajakaupungissa – kiinalaiset ostavat venäläisiä suklaita ja suolakurkkuja tukeakseen Putinia

Yle seurasi maiden rajalla, kuinka nopeasti kasvava kauppa uudistaa nukkuvia pieniä rajakaupunkeja. Hulppea köysirata maiden välillä jumiutui pakotteisiin, mutta kiinalaisautoja viedään sillan yli.

Xi Jinping står vid ett talarpodium och pratar.

Kansankongressin istunto alkoi Kiinassa, talouskasvutavoite noin viisi prosenttia

Kiina ilmoitti kasvattavansa maan puolustusbudjettia 7,2 prosenttiin bruttokansantuotteestaan.

Mies, jolla on toisessa kädessä voittopokaali ja toisessa mikrofoni.

Sunnuntai 26.2.2023 (radio)

Veneonnettomuus Italiassa. Kiinan ja EU:n suhteet. Suomen Euroviisu-edustaja. Nokian logo. Sää.

Seksiä kuvaavia sarjakuvia, ns. hentai-sarjakuvia tokiolaisessa kaupassa. Yksi hentain alalaji,  lolicon, kuvaa alle teini-ikäisiä eroottisesti.

Japanissa ehdotetaan seksin suojaikärajan nostamista 13 vuodesta 16 vuoteen

Esitys on osa seksuaalirikosten uudistusta. 13 vuoden suojaikäraja on kehittyneiden maiden alhaisin.

Kuvassa Wen Dai, Peking.

Kiinassa mahjong koukuttaa kaikenikäisiä ihmisiä, ja nyt pelaajat avaavat pelin saloja Ylelle

Kiinassa näkee kaikkialla ihmisiä pelaamassa mahjong-nimistä peliä. Kirjeenvaihtajan videokirje kertoo pelistä, joka vaatii taitoa, mutta myös onnea.

Adani Groupin Gautam Adani istuu pöydän ääressä.

Miljardit haihtuivat kuin savuna ilmaan: Intian varakkain mies putosi maailman rikkaimpien ihmisten listan kärjestä

Intialainen miljardööri Gautam Adani putosi sijalle 11 Bloombergin maailman rikkaimpien ihmisten listalla. Aiemmin hän oli sijalla kolme.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergkeskustelee Etelä-Korean pääministeri Park Jiniä.

Analyysi: Nato kosii yhä myötämielisempiä Japania ja Etelä-Koreaa lännen riveihin, mutta aseapu Ukrainalle on maille hankala asia

Naton pääsihteerin Jens Stoltenberg pyytää Japanilta ja Etelä-Korealta suoraa aseapua Ukrainalle. Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley kirjoittaa, että vielä muutama vuosi sitten pyyntöä ei olisi voinut edes esittää.

Marina Bay Sands i Singapore.

Bloomberg: Singapore toimii venäläisen öljyn pesupaikkana – pakotteiden kiertäminen on tuottoisaa öljydiilereille

Bisneskeskus Singaporeen virtaa nyt venäläistä öljyä. Singaporen satamissa venäläinen öljy sekoitetaan muualta tulleen sekaan ja sekoitus myydään isolla voitolla eteenpäin.

Paljon poliisiautoja talon edessä.

Sunnuntai 15.1.2023 (radio)

Juupajoen poliisioperaatio. Nepalin lento-onnettomuus. Suomalaiset perheet. Kalifornian ja Filippiinien myrskyt. Suomen sää.

Venäjän Putin puhuu Kiinan Xille.

Taloudeltaan kurjistuva Venäjä ajautuu riippuvaiseksi Kiinasta – professori ennustaa “suurta riitaa karhun ja lohikäärmeen välille”

Venäjän on vaikea löytää Aasiastakaan kauppakumppaneita. Innokkaimmat kumppanit ovat tällä hetkellä Iran ja Taliban.

Aasialaisia turisteja Milanon keskustassa 24. helmikuuta 2020.

Peking uhkasi matkustusrajoituksia asettaneita maita ”vastatoimilla” – Kiina ja EU mittailevat toisiaan pandemian merkeissä

Kiinan höllennettyä koronarajoituksia maan tartuntalukemat nousevat nyt jyrkästi. Muun muassa USA ja muutamat EU-maat asettivat jo Kiinasta saapuville matkustusrajoituksia, ja tästä ei Pekingissä pidetty.

På bilden syns Kinas president Xi Jinping på en stor bildskärm, i förgrunden syns ryska presidenten Vladimir Putin sitta intill ett runt ljust mötesbord med två mikrofoner.

Venäjän presidentti Putin haluaa lisätä sotilasyhteistyötä Kiinan kanssa

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan johtaja Xi Jinping keskustelivat tänään videopuhelun välityksellä.

Lentokone lentää ilmassa. Etualalla sumea kuva henkilöstä hengityssuojain kasvoilla.

Virologi ei kannata rajoituksia kiinalaismatkailijoille

Virologian professori Olli Vapalahti ei usko, että Kiinasta leviäisi uusia, entistä vakavampia koronamuunnoksia.

Maskeihin ja visiireihin pukeutunut kiinalainen perhe lentoaseman check-in jonossa.

USA ja Italia vaativat kiinalaismatkailijoilta koronatestejä – THL ei suosita Suomeen: ”Ihan turhaa”

Koronan kourissa oleva Kiina purkaa vauhdilla omia matkustusrajoituksiaan. THL:n mukaan Kiinan puutteelliset tiedot vaikeuttavat riskiarvion tekoa uusista muunnoksista.

Suojapuvuin varustautuneita terveydenhuollon vapaaehtoistyöntekijöitä rautatieasemalla Pekingissä.

“Valtava määrä kiinalaisia kuolee muutaman kuukauden sisällä” – Kiinan koronaepidemia räjähti, asiantuntijalta karu ennuste

Tiukat rajoitukset purettiin Kiinassa vauhdilla. Voimakkaasti lisääntyneet koronatartunnat ja -kuolemat ovat erittäin tulenarka aihe, sanovat Ylen haastattelemat tutkijat.

Intialainen Gautam Adani ja Intian pääministeri Narendra Modi.

Aasian rikkain mies pyrkii maailman suurimmaksi uusiutuvan energian tuottajaksi – tällainen on intialainen hiilipohatta Gautam Adani

Adani on hyvissä väleissä pääministeri Narendra Modin kanssa. Miljardöörin yritykset ovat voittaneet suuria julkisia rakennusurakoita. Nyt hän tavoittelee enemmistöä arvostetusta uutiskanavasta.

Kaksi naista kävelee sateessa sillalla.

Sunnuntai 4.12.2022 (radio)

Muistisairaudet. Hiv-tatunnat. Kiinan koronarajoitukset. Iranin siveyspoliisi. Maanantain sää.

Iäkäs kiinalaismies saa koronarokotteen Dongchengissa Kiinassa.

Kiina tehostaa vanhusten rokottamista, mutta hallinnon tilanne on vaikea – professori: ”Xi ei kykene myöntämään, että on tehnyt vääriä päätöksiä”

Kiinan on vaikea luopua koronaviruksen nollatoleranssilinjasta. Protestien alettua maa kuitenkin ilmoitti toimista, jotka voivat johtaa rajoitusten höllentämiseen.

Koronatestausta Guangzhoussa 18.11.2022.

Kiinassa tyytymättömyys koronatoimiin kiihtyy – ”Xi Jingping, eroa!” mielenosoittajat vaativat

Ürümqissa 10 henkeä vaatinut tulipalo on lisännyt suuttumusta koronarajoituksia kohtaan.

Väkijoukkoa pimeässä, taka-alalla valaistu rakennus, jossa kiinankielistä tekstiä, edessä liehuu punainen lippu

Analyysi: Kiinalaiset liikehtivät nyt ennennäkemättömällä tavalla – loppumaton koronakuri sai mitan täyteen

Covid19-rajoitukset ovat herättäneet kansalaistottelemattomuuden ja protestimielialan aivan uudelle tasolle autoritaarisessa Kiinassa.

Kaksi henkilöä kävelee, toisella turbaani.

Katso, mitä on “turbaanintuuppaus” Iranissa – uusi ilmiö kertoo muutoksesta, jossa ovat mukana myös hallintoon kypsyneet miehet

Mielenosoitukset eivät ole hallinnon väkivallasta huolimatta hiipuneet, vaan saaneet uusia, kekseliäitä muotoja. Iran-tuntija näkee ensimmäisiä merkkejä maan johdon rakoilusta.

Xi Jinping ja Justin trudeau juttelevat tulkin välityksellä väenpaljoudessa

Kiusallinen hetki tallentui videolle – Kiinan johtaja torui Kanadan pääministeriä tietojen vuotamisesta medialle

Kiinan presidentti Xi Jinping ja Kanadan pääministeri Justin Trudeau kävivät tällä viikolla yksityisiä keskusteluja G20-kokouksen yhteydessä Indonesian Balilla.

Filippiinien ruoka

Filippiiniläiset rakastavat sokeria ja läskiä mutta ovat hoikkia – miten se on mahdollista? Katso videokirje

Filippiiniläinen syö koko ajan ja kuorruttaa kaiken sokerilla ja rasvalla. Kaakkois-Aasian toimittaja Sara Rigatelli tutustui filippiiniläisten ruokavalioon.

Saksan liittokansleri Olaf Scholz ja Kiinan presidentti Xi Jinping tapasivat Pekingissä perjantaina.

Saksan ja Kiinan välisissä satamakaupoissa on riskinsä, EK:n johtaja arvioi: ”Investointeja tehtävä puolin ja toisin”

Taloudellisten riippuvuusketjujen katkaiseminen demokraattisten länsimaiden ja Kiinan välillä on jo käynnissä, EK:n Timo Vuori sanoo.

Koronatestausta Shanghain Disney-lomakeskuksessa tiistaina. Teemapuisto asetettiin alkuviikosta sulkutilaan eikä sieltä pääse pois ilman negatiivista koronatestiä.

Kirjeenvaihtajalta: Kolmevuotias eli elämänsä korona-aikana ja kuoli rajoitusten takia – Kiinan rajut toimet herättävät yhä enemmän kapinointia

Kolmevuotiaan kuolema on uusin, mutta tuskin viimeinen tragedia, joka on järkyttänyt kansaa. Kiinalaiset ovat totelleet tiukkoja torjuntasääntöjä jo liki kolme vuotta.

Konteilla lastattu rahtilaiva Hampurin satamassa.

Viekö Scholz onnittelulahjana Xille osuuden Hampurin satamasta? Viisi kysymystä ja vastausta kritisoidusta Pekingin-matkasta

Saksan liittokansleri Olaf Scholz vierailee Kiinassa ensimmäisenä EU-maan johtajana koronapandemian alun jälkeen. Aasian-kirjeenvaihtajamme Kirsi Crowley kertoo, mitä vierailulla on odotettavissa.

Pekingissä asuva 48-vuotias Yin Lijuan kertoo, millaista on siirtotyöläisen elämä Kiinassa.

"En jaksaisi aina rajoituksia" – koronapandemian takia Kiinan köyhät vain köyhtyvät

Yin Lijuan ja Zhang Yingbing sinnittelevät siirtotyöläisinä Pekingissä. Koronaviruspandemia uhkaa kasvattaa eriarvoisuutta, vaikka Kiinan johto on luvannut kuroa vaurauseroja umpeen.

Kiinassa koronaeristykseen kyllästyneitä työntekijöitä on paennut Applen tehtaasta

Kiinalaiset työntekijät pakenivat Iphone-tehtaalta, johon heidät oli suljettu koronaepäilyjen vuoksi

Kiinan tiukka sensuurikaan ei ole onnistunut hävittämään videoita verkkoaidan yli matkalaukkuineen kiipeilevistä työntekijöistä.

Kenkäpareja hallin lattialla

Kengät, vaatteet ja muut tavarat etsivät omistajiaan Etelä-Korean halloween-tragedian jälkeen – uhriluku noussut

Etelä-Koreassa sattuneen onnettomuuden uhriluvun kerrottiin aamulla nousseen 156:een. Uhrien ja selviytyneiden vaatteita ja muita henkilökohtaisia tavaroita on kerätty löytötavarakeskukseen.

Valkoisen muurin kulmassa on vartiotorni, edustalla on piikkilanka-aita.

Suomi ja 49 muuta maata tuomitsevat yhteisessä lausunnossa Kiinan ihmisoikeusrikkomukset Xinjiangissa

Kiinan katsotaan syyllistyneen vakaviin ja järjestelmällisiin rikkomuksiin. Kiina on torjunut kaiken keskustelun aiheesta.

Pelastushenkilöt auttavat onnettomuuden uhreja.

Yli 150 ihmistä tallautui kuoliaaksi halloween-juhlassa Etelä-Koreassa – joukossa 19 ulkomaalaista

Suomen ulkoministeriön tietojen mukaan uhrien joukossa ei ole suomalaisia.

Pukuun pukeutunut Xi Jinping seisoo puhujakorokkeella ja katsoo hieman vasemmalle.

Xi jatkamassa odotetusti historialliselle kolmannelle presidenttikaudelle

Xi vahvistaa asemaansa entisestään Kiinan politiikassa ja yhteiskunnassa, mutta edessä on myös suuria haasteita.

Kiinan kommunistisen puolueen puoluekokouksen avajaiseremonia.

Koronakuri on menestys ja Kiina yhdistää Taiwanin, uhosi Kiinan johtaja merkkipuheessaan

Taiwanin haltuun ottaminen on yhä aikeena. Vihjettä tiukkojen koronarajoitusten purkamisesta ei tullut, kun presidentti Xi Jinping luotasi kommunistisen puolueen puoluekokoukselle tulevia päämääriä.

Matkaopas Wei Yong koki kuinka korona tappoi turismin Kiinassakin.

Koronapandemia autioitti Kiinan muurin – suomalaisia isännöinyt turistiopas: ”Menetin lähes kaikki tuloni”

Turismi on tärkeä tulonlähde Kiinassa, mutta Kiinan johto on tukahduttanut sen koronakurillaan. Kiinalaiset eivät ole päässeet matkoille ulkomaille eivätkä ulkomaiset turistit Kiinaan kohta kolmeen vuoteen. Puoluekokouksesta odotetaan vihjettä Kiinan avautumisesta.

Tampereen vanha kirkko.

Tampereen seurakunnilta apua Itä-Afrikan ruokakriisin ja Pakistanin jättitulvan uhreille

Itä-Afrikkaa koettelee poikkeuksellinen kuivuus. Pakistanissa ja Nepalissa ongelmien syy on päinvastainen.

Matkustajia Hanedan lentokentällä Tokiossa elokuussa 2022.

Japani jättää nyt koronarajoituksille hyvästejä viimeisten joukossa Aasiassa ja se huomattaneen suomalaissaunoissakin

Finnairin lennoilla Japanista, Etelä-Koreasta ja Intiasta on kesästä lähtien riittänyt matkustajia, kun maat helpottavat matkustusrajoituksia. Japani luopuu lokakuussa viisumipakosta.

Taiwanilainen nuorisotyöntekijä Candy meni ensiapukurssille, koska hän pelkää Kiinan hyökkäävän

Ukrainan sota järkyttää taiwanilaisia, mutta heillä on yksi etu, joka huojentaa ison naapurin uhatessa

Taiwanilaiset seuraavat tarkasti Ukrainan tapahtumia. Suuri osa kansasta uskoo, että pikkuinen Taiwan voi pitää pintansa, jos Kiina päättäisi hyökätä sinne.

Kaatuneita polkupyöriä pyöräparkissa.

Vaarallinen Nanmadol-hirmumyrsky iski Lounais-Japaniin

Sähköt ovat poikki jo liki sadalta tuhannelta kotitaloudelta ja kymmenet tuhannet ovat lähteneet myrskysuojiin.

Venäjän Putin ja Kiinan Xi keskustelevat, maiden liput taustalla.

Analyysi: Venäjän öljyä virtaa Kiinaan, mutta Putinin tukeminen ei ole Xille helppoa – maiden johtajat tapaavat tänään Uzbekistanissa

Länsimaat etsivät Xin ja Putinin tapaamisesta merkkejä siitä, kuinka pitkälle Kiina on valmis kannattelemaan sotivaa kumppaniaan, kirjoittaa Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kävelemässä. Taustalla iso ohjus.

Pohjois-Korean uusi laki julisti maan ydinasevaltioksi – laki sallii myös ennaltaehkäisevät iskut

Lain mukaan Pohjois-Korean ei ole sallittua jakaa ydinaseteknologiaa muiden maiden kanssa eikä myöskään käydä vaihtokauppaa ydinteknologialla tai -materiaaleilla.

Vladimir Putin ja Sergei Šoigu.

Mediat: Tarvikepulasta kärsivä Venäjän armeija ostaa nyt miljoonia ammuksia Pohjois-Korealta

Putin seurasi Venäjän suurta sotaharjoitusta Kiinan kanssa. Venäjän arvellaan yrittävän vahvistaa siteitään Aasiaan, kun sillat länteen on poltettu.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle