Uusimmat artikkelit
Aleksi Salmenperän elokuva Kupla on mukana kilpailemassa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnosta
Pohjoismaiden neuvoston vuoden 2023 elokuvapalkinnosta kilpailee kuusi elokuvaa. Mukana on ensimmäistä kertaa myös grönlantilainen elokuva.
Kirjeenvaihtajalta: Ruotsilla ja Suomella uudet pääministerit – Kristersson vaisuakin vaisumpi, Orpolla tarve puolustaa hallitusohjelmaansa
Pohjoismaiden pääministerit kokoontuivat Islannin Västamannasaarille. Aiemmin johtavassa roolissa ollut Ruotsi on nykyään vaisuakin vaisumpi, arvioi Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtaja Pirjo Auvinen.
Emma Puikkonen, Peter Sandström ja Zandra Lundberg ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolle
Vuoden 2023 palkintoa tavoittelee yhteensä 14 pohjoismaista ehdokasta.
Ulkoministeri Haavisto: Ymmärtääkseni Unkari on valmis ratifioimaan Nato-hakemuksen joulukuussa
Ulkoministeri Pekka Haavisto kommentoi Nato-hakemuksen edistymistä pohjoismaisten ulkoministerien tiedotustilaisuudessa. Suomessa kokoontuvat ulkoministerit korostivat Pohjoismaiden yhtenäisyyttä.
Pohjoismaiden neuvosto jakoi 40 000 euron palkintoja – ympäristöpalkinto Maarianhaminalle, muilta osin Suomi jäi nuolemaan näppejään
Palkintoja jaettiin yhteensä viidessä kategoriassa, jotka ovat kirjallisuus, lasten- ja nuorten kirjallisuus, elokuva, musiikki ja ympäristö.
Finnish president: It is colder than the Cold War
"There is a colder atmosphere in world politics today than during the Cold War. Russia's brutal attack on Ukraine brought war to Europe," President Sauli Niinistö told members of the Nordic Council.
Finland, Sweden: No preconditions on nuclear weapons ahead of Nato membership
The Swedish PM is convinced that the two countries' Nato membership will be ratified by all members.
Presidentti Niinistö: Vaikuttaa kovin etäiseltä, että Suomi olisi pyytämässä tai Nato tarjoamassa tänne ydinaseita
Pohjoismaiden pääministerit keskustelivat aamupäivällä Ukrainasta ja Natosta. Yle seuraa Pohjoismaiden neuvoston istuntoa
Rajakomiteoiden väkeä kokoontuu Kilpisjärvelle: Pohjoismainen yhteistyö on yhä tärkeämpää
Pohjoismainen yhteistyö on noussut entistä merkittävämpään rooliin, ja se näkyy myös Raja-alueiden foorumin osallistujamäärässä.

Teemu Nikin ohjaama elokuva ehdolla Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi
Palkinnon voittaja julkistetaan 1. marraskuuta Helsingissä.
Pohjoismaiden neuvoston palkintoja tanskalaiselle animaatioelokuvalle ja grönlantilaiselle kirjalle – suomalaiset jäivät tänä vuonna ilman
Neuvosto jakaa kulttuuri- ja ympäristöalan palkinnot vuosittain. Tällä kertaa palkintotilaisuus oli Kööpenhaminassa Tanskassa.

"Me saamme puhua pahaa ruotsalaisista, mutta muut eivät" – tanskalaisnuoret arvostavat Pohjoismaiden yhteistyötä ja haluaisivat tietää lisää naapureista
Nuoret tanskalaiset sanovat, että heidän tietämyksensä muista Pohjoismaista on niukkaa. Maailmalla naapureiden kanssa pidetään kuitenkin yhtä.
Suomi valitsi ehdokkaansa Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi – voittoa tavoittelee Hamy Ramezanin ensimmäinen pitkä fiktioelokuva
Pohjoismaiden neuvoston palkintoa tavoittelee viisi elokuvaa, yksi kustakin Pohjoismaasta. Voittaja julkistetaan marraskuussa 2021 Kööpenhaminassa.

Sopraano Anu Komsi, trumpetisti Verneri Pohjola ja kitaristi Peter Hägerstrand ehdolla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnon saajiksi
Anu Komsi, Verneri Pohjola ja Peter Hägerstrand kisaavat ainoina suomalaisina musiikkipalkinnosta tänä vuonna. Palkinnon saaja julkistetaan marraskuussa. Voittaja saa noin 40 000 euroa.

Composer Kaija Saariaho wins Venice Biennale lifetime achievement award
The opening day of the festival in September will be dedicated to Saariaho, who has lived in France for nearly 40 years.

Statovci ja von Wright Suomen ehdokkaat Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolle
Tämän vuoden palkinnon saaja julkistetaan 2. marraskuuta Kööpenhaminassa.
Jenny Lucander sai jättipalkinnon lastenkirjan kuvituksesta – suurin inspiraatio on kuuluisa isoäiti
Kuvittaja Jenny Lucander pitää lastenkirjojen tekijöiden vastuuta suurena. Kuvista välittyy monenlaisia viestejä.

Keskiviikko 28.10.2020 (radio)
Hallitus keskusteli tietomurroista. Finnair teki tappiota. Suomessa tutkitaan COVID-19-tautia. Päivän koronaluvut. Pohjoismaiden neuvosto palkitsi suomalaisia.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto Monika Fagerholmille – "En uskonut, että saisin sitä koskaan"
Suomeen tuli myös neuvoston musiikkipalkinto sekä jaettu lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinto.

Koirat eivät käytä housuja ehdolle Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi
Suomi voitti palkinnon viimeksi 2017, kun ehdolla oli Selma Vilhusen elokuva Tyttö nimeltä Varpu.
Kansanedustaja Mikko Kärnä teki kirjallisen kysymyksen Ruotsin hallitukselle koronan torjumisesta
Kärnän mukaan on vaarana, että koronaviruksen toinen aalto tulee Ruotsista Suomeen.

Kokkolan kolmannet Kinojuhlat kunnioittavat myös kaupungin 400-vuotisteemaa: luvassa ruotsalaista laatuelokuvaa
Tekijävieraiksi saapuvat Sovinto-elokuvassa näytelleet Ville Virtanen ja Outi Mäenpää.

Kaisa Juuso ei myöntäisi yksin turvapaikkaa hakevalle lapselle pysyvää oleskelulupaa – "Sillä ei vähennettäisi katoavien lasten määrää"
Yksintulleiden lasten pysyvää oleskelulupaa on ehdottanut Pohjoismaiden neuvoston Vasemmistososialistinen vihreä ryhmä.

Poliitikot tukevat Pohjoismaiden jättihanketta järjestää naisten MM-kisat 2027 – Suomen edellytyksiä selvitetään: "Pulaa isoista stadioneista"
Suomen Palloliiton puheenjohtajan Ari Lahden mukaan poliitikkojen tuki on tärkeää hankkeelle, jota Suomi on ollut mukana käynnistämässä.
Kärnä ilmoittaa olevansa päivän ilmastolakossa – syynä illallisella tarjottu vegaaniruoka
Kärnä vaatii, että Pohjoismaiden neuvosto tarjoaisi kokousväelle paikallista lihaa tai kalaa.

Lappilaiselokuva ei voittanut Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoa
Palkinnon voitti tanskalaiselokuva Queen of Hearts.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnot Tanskaan ja Norjaan – Greta Thunberg kieltäytyi saamastaan ympäristöpalkinnosta
Suomi jäi tällä kertaa ilman palkintoja.

Yhteinen aikavyöhyke koko Pohjolaan? Pohjoismaiden neuvosto etsii Tukholmassa yhteistyön muotoja
Keskiryhmä haluaa neljälle Pohjoismaalle yhteisen aikavyöhykkeen.
Auroran ohjaaja Miia Tervo oppi norjalaisessa kalatehtaassa, ettei elämässä kannata "söhlätä hullun lailla" vaan tehdä harkitusti
Miia Tervo: Minun on pakko tehdä taidetta.

Tiistai 7.5.2019 (tv)
Rovaniemellä oli Arktisen neuvoston kokous. Vanhusten kotihoidossa on ongelmia. Start-up-firmat maksavat Suomessa pienempää palkkaa kuin muissa Pohjoismaissa. Huumori on tärkeää äijäbaletissa. Säätiedot.

Etlasta eläköitynyt Vesa Vihriälä pääministerin valtiosihteeriksi hallituksen loppukaudeksi
Pääministerin nykyinen valtiosihteeri Paula Lehtomäki siirtyy Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeriksi.

Marianna Kurton, Lars Sundin ja Liselott Willénin romaanit ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajiksi
Palkinto on jaettu yli 50 vuoden ajan pohjoismaisella kielellä kirjoitetusta kaunokirjallisesta teoksesta.

Pääministeri Sipilä osallistui Pohjoismaiden neuvoston istuntoon – pääministereiden kahdenvälisissä tapaamisissa keskustelua muun muassa tulevasta EU-puheenjohtajakaudesta
Istuntoa edeltäneessä Northern Future Forum –tulevaisuusseminaarissa teemana oli terveysteknologia.

Suomi jäi vaille Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkintoa – voitto Islantiin
Suomi ei saanut yhtään Pohjoismaiden neuvoston myöntämää palkintoa tänä vuonna. Viisi palkintoa jaettiin illalla Oslon palkintogaalassa.

Paula Lehtomäestä Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteeri
Pääsihteerin pesti alkaa ensi maaliskuussa.

Armomurhaaja on Suomen Oscar-ehdokas
Teemu Nikin ohjaama Armomurhaaja-elokuva on valittu Suomen ehdokkaaksi parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkintoon.

Suomalaiselokuvan päähenkilö tappaa ihmisten lemmikkejä – palkintoraadit ovat innoissaan, mutta katsojat eivät lämmenneet
Teemu Nikin ohjaama ja käsikirjoittama Armomurhaaja on Suomen ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi. Elokuva voitti jo tällä viikolla elokuvakriitikkojen yhdistyksen FIPRESCI-palkinnon.

Armomurhaaja on Suomen ehdokas Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon saajaksi
Pohjoismaiden merkittävimpänä pidetty elokuvapalkinto jaetaan lokakuun lopussa Oslossa. Armomurhaajan ohjaajan Teemu Nikin mukaan viime vuosi oli Suomessa poikkeuksellisen kova elokuvavuosi.

Outi Tarkiainen ehdolla Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintoon
Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkintoa tavoittelee 13 ehdokasta, joista kaksi on Manner-Suomesta.

Porosta löytyi punkki Inarin Kaamasessa
Punkit ovat levittäytyneet vauhdilla yhä pohjoisemmaksi ilmaston lämpenemisen vuoksi.

Friday's papers: Wasted school food, Nordic Council language question, top journalism prize
Dailies this Friday carry news of huge amounts of edible food being wasted in Southern Finnish schools, Blue Reform chair Elo questioning a Nordic Council meeting compromise and Finland's biggest and oldest journalism award going to a Tampere politics reporter who broke the news of the Finns Party splintering.

Torstai 2.11.2017 (tv)
Kokoomus suosituin puolue Ylen kannatuskyselyssä. Posti varautuu pakettiruuhkaan. Hirvenmetsästys on käynnissä. Suomeen palkintoja Pohjoismaiden neuvostolta. Sää lämpenee. Oikaisu: Selkouutisten tv-lähetyksessä 2.11.2017 kerrotaan virheellisesti, että perussuomalaiset on hallituspuolue. Perussuomalaiset ei ole hallituspuolue, vaan puolue on oppositiossa.

Finns scoop up Nordic prizes for film, music, books and environment
Finnish entries scored four out of five awards at the annual Nordic Council Prizes award ceremony, held this time in Helsinki.

Pohjoismaiden neuvosto päätyi sopuratkaisuun kieliasiassa – suomen kielen asema vahvistuu
Suomeksi voi jatkossa tehdä aloitteita. Pöytäkirjat tulevat myös suomeksi. Kysymys virallisen kielen asemasta siirtyy jatkokäsittelyyn.

Ahtisaari Pohjoismaiden neuvostossa: Suomen pitäisi liittyä YK:n ydinasekieltosopimukseen
Presidentti Martti Ahtisaaren mukaan Suomen on oltava mukana kaikissa kansainvälisissä sopimuksissa, myös YK:n ydinasekieltosopimuksessa. Ensimmäinen presidenttitentti oli suututtanut Ahtisaarta.

Tyttö nimeltä Varpu voitti Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon – myös musiikki- ja ympäristöpalkinnot Suomeen
Kaikki elokuvapalkinnon ehdokkaat olivat tänä vuonna esikoisohjaajia. Pohjoimaiden elokuvapalkinto on myönnetty naisohjaajalle vain kerran aiemmin.

Sähköinen tunnistautuminen helpottaisi keikkatöitä Pohjoismaiden välillä
Pohjoismaissa palvelut eivät pelaa ilman maan henkilötunnusta. Pohjoismaiden neuvoston saama esitys haluaa poistaa rajat palveluilta.

Pääministeri Sipilä: Suomi ei liity YK:n ydinasekieltosopimukseen
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan on hyvä, että eduskunnan valiokunnat käyvät läpi perusteet, mutta hallitus pysyy kannassaan eikä Suomi liity YK:n ydinasekieltosopimukseen.