Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Eksote etsii pika-aikataululla säästöjä ensi vuodelle – kunnat eivät lämmenneet 24 miljoonaan euroon paisuneille lisäkuluille

Eksoten ensi vuoden lisärahoitustarve on kasvanut 18 miljoonalla eurolla aiemmasta. Summaa yritetään nyt saada pienemmäksi.

Etätyö- ja maskisuositukset jatkuvat Etelä-Karjalassa – koronatartuntoja todetaan nuorilla ja rokottamattomilla

Walk in -koronarokotukset jatkuvat edelleen Lappeenrannassa ja Imatralla. Rokotuksen saa myös ajanvarauksella.

Lemin kunnanjohtajaksi esitetään Kati Rekolaa – kunnanhallitus teki yksimielisen esityksen kunnanvaltuustolle

Lemin kunnanvaltuuston on tarkoitus valita uusi kunnanjohtaja viikon kuluttua. Kunnahallitus esittää yksimielisesti tehtävään Kati Rekolaa.

Kunnanjohtajan valinta etenee tänään Lemillä – kunnanhallituksen pöydällä myös tonttien Black Friday -alennusmyynti ja uusi pyörätie

Lemin kunnanjohtajavalinnan kolmen kärjessä ovat Jari Kattainen, Kati Rekola ja Juha Vuorela.

Lääkärihelikopterin sijoituspaikasta on väännetty Kaakkois-Suomessa jo vuosia – Kouvola puolustaa tukikohdan rakentamista Uttiin, vaikka se onkin viivästynyt

Kouvolan kaupungin mielestä lääkärihelikopterin tukikohdan perustamisessa Uttiin ei ole mitään epäselvää. Valmistelutyö on kuitenkin vienyt luultua enemmän aikaa, eikä tukikohta valmistu vielä ensi vuonna. Sen vuoksi Etelä-Karjalassa on yhä elätelty toiveita kopterin sijoituspaikan vaihtumisesta Lappeenrantaan.

Taivaalta pudotetaan taas rokotesyöttejä – pienpetojen raivotauti pidetty poissa jo 30 vuotta

Ruokavirasto aloittaa tiistaina raivotaudin syöttirokotteiden levitykset kaakkoisrajalla. Lentokoneesta pudotettavien syöttien on tarkoitus estää luonnonvaraisilla eläimillä esiintyvän metsäraivotaudin leviäminen Suomeen.

Tiedätkö, mikä on tekstiilijätettä? Katso täältä yksi muistilista – valtaosan voi käyttää uudestaan

Tekstiilijätteen vastaanottokokeilun tarkoituksena on vähentää kierrätykseen kelpaamattoman tekstiilijätteen päätymistä kuivajätteen sekaan. Suomessa heitetään tekstiiliä pois jopa miljoona kiloa vuodessa.

Kirjailija Laila Hirvisaaren muistokirja keräsi suuren suosion – sadat ihmiset käyneet jättämässä kiitoksensa

Kirjailija Laila Hirvisaarta ovat muistaneet useat sadat, ellei jopa tuhat ihmistä. Muistokirjoituksia on kerätty Etelä-Karjalan kirjastoissa.

Kolme Lemin kunnanjohtajan paikkaa hakenutta soveltuvuustesteihin

Uusi kunnanjohtaja pyritään valitsemaan syyskuun valtuustossa.

Muualla omenapuut pukkaavat hedelmää – 4500 puun tarhassa viljelijä manaa surkeaa satoa: "Puhelin soi jatkuvasti, että milloin saa omenaa"

Kevään sateet ja kylmyys sattuivat huonoon aikaan hedelmä- ja marjanviljelijä Petteri Holopaisen tilalle. Suurin osa omenapuiden kukista rapisi maahan ennen kuin mehiläiset ehtivät pölyttää ne.

12–15-vuotiaiden koronarokotukset Etelä-Karjalan kouluissa alkavat ensi viikolla

Koululaiset ja heidän huoltajansa saavat toimintaohjeet Wilman kautta.

Savitaipale hyväksyi kunnanjohtajan sopimuksen – sopimuksessa puolen vuoden koeaika ja 10 kuukauden erokorvaus

Johanna Mäkelä aloittaa Savitaipaleen kunnanjohtajana tänään 17. elokuuta.

Etelä-Karjalassa varmistui viikonlopun aikana 37 uutta koronatartuntaa

Tartuntojen jäljittäminen on hankaloitumassa, koska tiedossa oleviin ketjuihin kuulumattomat tartunnat ovat lisääntyneet.

Yhtiö perusti paperikoneen itärajan pikkukuntaan – etsii vaihtoehtoa muoville: "Itse olen ihan täpinöissäni"

Kun Suomessa on viime vuosina lähinnä suljettu paperikoneita, ollaan Etelä-Karjalan pienessä Lemin kunnassa käynnistymässä paperikonetta. Pienoispaperikoneen avulla etsitään vaihtoehtoja muoville.

Lemi avasi uuden kunnanjohtajan haun – ylempi korkeakoulututkinto ei ole hakukriteeri, mutta talous on hallittava huolella

Lemin seuraavaksi kunnanjohtajaksi valittavalta edellytetään vahvaa kunnan ja kuntakonsernin johtajaosaamista ja -kokemusta sekä talouden tuntemista.

Lemillä murtauduttiin ravintolaan – poliisi pyytää havaintoja

Ravintolaan murtauduttiin maanantaiyönä rikkomalla ikkuna.

Riikka-myrsky ohitti Etelä-Karjalan ilman suuria tuhoja – pelastuslaitoksella yhdeksän tehtävää

Pelastuslaitos hoiti sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana yhdeksän salamointiin, sateeseen ja tuuleen liittyvää tehtävää. Henkilövahingoilta säästyttiin.

Delta-variantti hallitsee nyt myös Etelä-Karjalassa – "Rokottamattomat sairastuneet ylläpitävät epidemiaa", muistuttaa lääkäri

Koronavariantit ovat vaihtuneet Etelä-Karjalassakin tiuhaan. Iso kysymys on, seuraako deltaa vielä tarttuvampi muunnos vai onko virus saavuttanut huippunsa.

Helle näkyy keskussairaalan päivystyksessä – nyt pitäisi muistaa syödä ja juoda, muistuttaa Eksote

Helle pahentaa monen sairauden oireita, mutta vaivoja voi myös välttää riittävällä nesteytyksellä ja ruoalla.

Järvet ovat nyt tavanomaista lämpimämpiä – Saimaan lämpötila on yli viisi astetta tavanomaista korkeampi

Etelä-Karjalassa järvien pintalämpötila on nyt kolmesta kuuteen astetta pitkänajan keskiarvoa korkeampi.

Etelä-Karjalassa 11 uutta koronatartuntaa – tilanne toistaiseksi rauhallinen

Viimeaikaiset tartunnat ovat Eksoten mukaan liittyneet rajaliikenteeseen. Muutama viikko sitten otetuista näytteistä on löytynyt koronaviruksen herkemmin tarttuvaa deltavarianttia.

Venäjän metsäpalot savuttavat Etelä-Karjalassa – ilmanlaatu on hyvä suurimmassa osassa maakuntaa

Etelä-Karjalan pelastuslaitos seuraa Venäjän metsäpalojen tilannetta.

Savitaipaleen uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin Johanna Mäkelä – valinta oli yksimielinen

Savitaipaleen uudeksi kunnanjohtajaksi valittu kauppatieteiden maisteri Johanna Mäkelä on eteläkarjalaisille tuttu, sillä hän on työskennellyt Lemin lisäksi myös Taipalsaarella.

Väestökato syö maakuntavaltuuston paikkamäärää Etelä-Karjalassa – Parikkalan ja Ruokolahden edustajamäärä putoaa kahdesta yhteen

Uudessa maakuntavaltuustossa Lappeenrannalla on 15 edustajaa, Imatralla kuusi ja muilla kunnilla kullakin yksi.

Savitaipaleen kunnanjohtajaksi on yksimielisesti ehdolla Lemin kunnanjohtaja Johanna Mäkelä – valinta ratkeaa viikon kuluttua

Savitaipaleen kunnanjohtajaa valitseva ryhmä on asettanut Lemin kunnanjohtajana työskentelevän Johanna Mäkelän yksimielisesti ehdolle virkaan.

Kaupunkilaiset äänestivät laiskasti Etelä-Karjalassa – aktiivisimpia olivat savitaipalelaiset ja taipalsaarelaiset

Valtakunnan äänestysprosenttiakin matalammaksi äänestysprosentti jäi Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa, Imatralla ja Ruokolahdella. Muut Etelä-Karjalan kunnat äänestivät aktiivisemmin kuin koko Suomessa.

Keskusta ja kokoomus jatkavat Lemin suurimpina puolueina – perussuomalaisten kannatus nousi eniten

Lemillä SDP ja Muut ryhmät nostivat eniten kannatustaan. Kumpikin puolue voitti lisäpaikan valtuustossa viime vaaleihin verrattuna. Keskusta oli suurin laskija kahdella menetetyllä valtuustopaikalla.

Kuka voittaa, kuka häviää? Kuntavaalien tulos selviää tänään – näin seuraat Etelä-Karjalan vaali-iltaa

Seuraamme ääntenlaskutilannetta ja puoluiden tunnelmia Yle Radio Suomen taajuuksilla, Yle Areenassa sekä verkkosivuillamme.

Savitaipalelaiset olivat Etelä-Karjalan ahkerimpia ennakkoäänestäjiä – vain Lemillä jäätiin alle 30 prosentin

Etelä-Karjalan kunnissa äänestettiin pääosin valtakunnan keskiarvoa kiivaammin.

Etelä-Karjalan ahkerimmat ennakkoäänestäjät Savitaipaleella, lemiläiset äänestäneet ennakkoon vähiten

Kuntavaalien ennakkoäänestys päättyy tiistaina. Varsinainen vaalipäivä on tämän viikon sunnuntai.

7 nuoren elämä päättyi, kun panssarivaunu upposi järveen – pelastuneiden painajainen on kestänyt 30 vuotta: "En ole puhunut tästä oikeastaan kenellekään"

Taipalsaarella 7 varusmiestä hukkui Puolustusvoimien rauhanajan pahimmassa onnettomuudessa 14.6.1991. Onnettomuudesta selvisivät hengissä toiset 7 miestä, jotka ovat eläneet tähän päivään saakka tuo traaginen ilta harteillaan.

Kolmen kärki selvillä Savitaipaleen kunnanjohtajan valinnassa – mukana myös Lemin kunnanjohtaja

Lemin kunnanjohtaja Johanna Mäkelä on antanut suostumuksensa tehtävään hakuajan jälkeen.

Ravintolarajoitukset kevenevät Etelä-Karjalassa perjantaina: anniskelu päättyy kello 24, auki saa olla yhteen asti yöllä

Asiakaspaikkojen määrää rajoitetaan sisätiloissa edelleen. Terassillakin kaikille asiakkaille pitää löytyä istumapaikka.

Koronarokotuksia aletaan antaa 30 vuotta täyttäneille Etelä-Karjalassa

Eksote kannustaa varaamaan ajan nopeasti, kun oma vuoro tulee. Kesällä rokotuksissa keskitytään tehosterokotteisiin, ja ensimmäisiä rokoteannoksia on tarjolla vähemmän.

Ennakkoäänestys etenee Etelä-Karjalassa hiukan koko maata ripeämmin – vain Lemillä ja Taipalsaarella on äänestetty vähemmän

Koko maan ennakkoäänestysprosentti on tällä hetkellä 14,4. Savitaipaleella ja Ruokolahdella noin 17,5 prosenttia äänioikeutetuista on äänestänyt ennakkoon.

Kokoontumisrajoitukset poistuvat Etelä-Karjalassa keskiviikkona – ravintolat odottavat vielä päätöksiä aukioloajoista

Kokoontumisrajoitukset poistuvat Etelä-Karjalassa keskiviikkona kesäkuun 2. päivänä. Ravintolatoiminnan koronarajoituksista päättää valtioneuvosto.

Lemi ennakkoäänestää nyt – ääniä tarjolla, ylimääräistä rahaa ei

Tämän luettuasi tiedät, mikä Lemillä on kiinnostavaa kuntavaaleissa ja miksi yhdelläkin äänellä on merkitystä.

Etelä-Karjala palaa koronaepidemian perustasolle

Alueellinen tilannekuvaryhmä esittää aluehallintovirastolle kokoontumisrajoitusten purkamista.

Etelä-Karjalan ennakkoäänestyksessä rautjärveläiset pitävät yhä kärkisijaa – myös Lappeenrannassa ja Imatralla on äänestänyt yli 10 prosenttia äänioikeutetuista

Etelä-Karjalassa suhteessä vilkkaimmin ovat edellispäivien tapaan äänestäneet rautjärveläiset. Vähiten ennakkoääniä on annettu Lemillä.

Suurimmassa osassa Etelä-Karjalan kuntia naiset ovat äänestäneet ennakkoon aktiivisemmin kuin miehet – hitaimmin ennakkoäänestys käynnistyi Lemillä ja Taipalsaarella

Toisena ennakkoäänestyspäivänä aktiivisimpia ovat Etelä-Karjalassa olleet rautjärveläiset. Hitaimmin on lähdetty liikkeelle Lemillä ja Taipalsaarella.

Savitaipaleen kunnanjohtajan paikka kiinnostaa kymmentä hakijaa

Hakijoiden joukossa on kaksi lemiläistä ja neljä lappeenrantalaista.

Eteläkarjalaisista aktiivisimmin äänestivät ensimmäisenä kuntavaalien ennakkoäänestyspäivänä rautjärveläiset, ruokolahtelaiset ja imatralaiset

Eteläkarjalaisista vilkkaiten ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä äänestivät rautjärveläiset, joista yli neljä prosenttia on antanut äänensä kuntavaalissa. Seuraavaksi aktiivisimpia ovat olleet ruokolahtelaiset ja imatralaiset.

Ennakkoäänestys alkaa tänään turvavälien ja kasvomaskien kanssa – äänestää voi esimerkiksi kunnataloilla, kirjastoissa ja kauppakeskuksissa

Eteläkarjalaisia kehotetaan ennakkoäänestykseen seuraavien kahden viikon aikana, jotta äänestyspaikat eivät ruuhkaudu varsinaisena vaalipäivänä 13. kesäkuuta.

Lemin kuntavaaliehdokkaat eivät halua kuntaliitosneuvotteluja Taipalsaaren, Savitaipaleen ja Luumäen kanssa

Ylen vaalikoneessa kaikki Lemin kuntavaaliehdokkaat suhtautuvat joko täysin tai jokseenkin kielteisesti ajatukseen, että kunta aloittaisi kuntaliitosneuvottelut Taipalsaaren, Savitaipaleen ja Luumäen kanssa.

Ukkosmyrsky ohitti Etelä-Karjalan nopeasti – pelastuslaitos sammutti kaksi keskisuurta rakennuspaloa ja raivasi yksittäisiä puita

Salamoiva ukkosmyrsky oli yhteydessä sekä Luumäellä että Lappeenrannassa syttyneeseen rakennuspaloon. Myös puita kaatui eri puolilla Etelä-Karjalaa.

Tapahtumarajoituksiin helpotusta Etelä-Karjalassa: sisätiloihin enintään 20 ja pihalle 50 ihmistä

Aluehallintovirasto lieventää yleisötilaisuuksien rajoituksia Etelä-Karjalassa kahdessa vaiheessa. Sisätiloissa sallitaan ensin enintään 20 ihmisen ja kesäkuussa enintään 50 henkilön kokoontumiset.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle