Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Mitä tehdä lasten kanssa hiihtolomalla? – Vinkkiraati kertoo

Hiihtolomaviikkoa kannattaa lapsiperheissä suunnitella, mutta ei liian pitkälle. Lapsiperheiden vanhemmista koottu raati listasi omat suosikkiasiansa, joita voi hiihtolomalla tehdä, niin sisällä kuin ulkona.

Topelius- ja Arvid Lydecken -kirjallisuuspalkinnot Kalle Veirtolle ja Tittamari Marttiselle

Kirjallisuuspalkinnot jakaa vuosittain Suomen Nuorisokirjailijat ry. Molemmat palkinnot ovat arvoltaan 2015 euroa. Palkinnot myönnetään vuonna 2014 julkaistuille kirjoille.

Topelius- ja Arvid Lydecken -palkintoja tavoittelee kymmenen kirjailijaa

Topelius-palkinto myönnetään vuosittain ansiokkaalle nuortenkirjalle ja Arvid Lydecken -palkinto ansiokkaalle lastenkirjalle. Kirjailijoista Kalle Veirto on ehdolla kummankin palkinnon saajaksi.

Kajaanin linna

Rauniota restauroitiin ensimmäisen kerran vuonna 1890.

Nopolan sisarukset palkittiin taas

Sinikka ja Tiina Nopola saavat jo neljännen kerran Plättä-palkinnon. Nuoret pirkanmaalaiset lukijat äänestivät tänä vuonna suosikikseen Nopoloiden kirjan Risto Räppääjä: Erittäin salainen - Top Secret.

Lassi Nummi on Kajaanin Runoviikon Suven runoilija 2008

Lassi Nummi on valittu Kajaanin Runoviikon tämänvuotiseksi Suven runoilijaksi. Lokakuussa 80 vuotta täyttävällä lyyrikolla on ollut keskeinen asema suomalaisen modernismin kehityksessä.

Runeberg-palkinto kirjalle sota-ajan fundamentalistista

Runeberg-kirjallisuuspalkinnon on saanut Sanna Ravi esikoisromaanistaan Ansari. Sanomalehti Uusimaan ja Porvoon kaupungin lahjoittama 10 000 euron tunnustus jaettiin maanantaina iltapäivällä.

Onnimanni-palkinto lastenlehti Vinskille

Lastenkirjallisuuslehti Vinski on saanut tämänvuotisen Onnimanni-palkinnon. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden hyväksi tehdystä työstä annettavan tunnustuksen myöntää Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutti.

Rudolf Koivu -palkinto Salla Savolaiselle

Vuoden 2005 Rudolf Koivu -palkinnon on voittanut Salla Savolainen kuvituksellaan lastenkirjaan Pikku Xing. Kirjassa Xing-tyttö adoptoidaan Kiinasta Suomeen. Teoksen on kirjoittanut Leena Virtanen ja kustantanut Tammi.