Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Salon kaupungintalosta yksityiskohta.

Salon kaupungin ostot ovat nyt kaikkien nähtävillä

Salon ostolaskudata julkaistiin alkuvuoden ajalta. Jatkossa ostot julkaistaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä.

Lemin kunnanvirasto.

Valtio aloittaa Lemillä kriisikuntamenettelyn

Syynä on Lemin kunnan huono taloustilanne. Menettelyssä selvitetään, pystyykö kunta turvaamaan asukkaidensa lakisääteiset palvelut.

Blond kvinna i svart kavaj och blå blus står framför akuten i Vasa.

Pohjanmaan hyvinvointialueen alijäämä kolme kertaa ennakoitua suurempi – talousarvioehdotus 61 miljoonaa euroa miinuksella

Samaan aikaan säästötavoite ensi vuodelle on 30 miljoonaa euroa. Marina Kinnusen mukaan talous pitäisi saada kuriin vuoteen 2026 mennessä.

Puinen kokousnuija lähikuvassa Heinolan kaupunginhallituksen huoneen pöydällä.

Pelkosenniemen valtuusto kutsutaan koolle samojen asioiden äärelle jo kolmannen kerran

Kokouksen asialistalla on muun muassa kunnan viime vuoden tilinpäätös, joka yritetään viimein hyväksyä parin viikon kuluttua.

Ähtärin eläinpuiston Pandatalo eli päärakennus, johon aurinko paistaa. Taivaalla tummia pilviä.

Ähtärin eläinpuistolla on edessä ratkaisevat viikot ennen koulujen alkua – toimenpidekieltoon laitettu pääomalainoitus ei tilannetta helpota

Eläinpuistoyhtiö teki viime vuonna lähes 1,6 miljoonaa euroa tappiota. Tänä vuonna asiakasmäärät ovat kasvussa, mutta kävijät käyttävät aiempaa vähemmän rahaa vierailunsa aikana.

Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan nuija.

Pelkosenniemen tilinpäätös saatiin hyväksyttyä viime hetkellä ja minimimiehityksellä

Pelkosenniemen valtuusto sai tilinpäätöksen hyväksyttyä viimeisenä mahdollisena päivänä. Kunnan tulos parani energiatuottojen takia.

Keski-Suomen keskussairaala Novan kyltti ja rakennus.

Suurin osa Keski-Suomen kunnista valittaa hallinto-oikeuteen aluevaltuuston päätöksestä, joka tuo kunnille miljoonalaskun

Ainakin 15 keskisuomalaiskuntaa on sitä mieltä, että aluevaltuusto ei voi ohittaa sairaanhoitopiirin viime vuonna tekemää päätöstä peruspääoman alentamisesta.

Kyllön terveysasema, Jyväskylä.

Keski-Suomen kuntien ja hyvinvointialueen näkemysero alijäämän kattamisesta syvenee – aluehallitus hakee päätöksen purkua KHO:sta

Useat Keski-Suomen kunnat ovat jo ilmoittaneet valittavansa hallinto-oikeuteen. Kiista liittyy sairaanhoitopiirin päätökseen alentaa peruspääomaa kuntien maksuosuuksien pienentämiseksi.

Turun kaupungintalon kyltti.

Tarkastuslautakunta perää selkeytystä Turun johtamis- ja ohjausjärjestelmään

Turun kaupungin tarkastuslautakunnan vuoden 2022 arviointikertomusta käsitellään kaupunginvaltuustossa 19. kesäkuuta.

Vit träbänk på en gräsmatta.

Vuosi 2022 oli Kristiinankaupungille haastava, verotulojen kasvusta huolimatta

Kaupunginvaltuuston hyväksymä vuoden 2022 tilinpäätös on talouden osalta positiivinen. Verotulojen kehitys oli vahvaa ja ennusteet ylittyivät. Toisaalta kulut nousivat.

Musan Salaman logo

Musan Salama ei valita futsalnaisten mestarijoukkueen pudottaneesta lisenssipäätöksestä – seuran tilinpäätöksen tekeminen on yhä kesken

MuSa ei saanut tilinpäätöstään valmiiksi ajoissa ja menetti naisten futsal-liigapaikan. Seurajohdon ja pelaajien välit ovat kiristyneet. Toiminnanjohtaja vakuuttaa, että naisurheilijoita arvostetaan.

Lähikuva naisesta, joka pitelee kädessään kännnykkää, toinen käsi on näppäimistöllä.

Koronajäljitykseen liittyvät hankinnat syynissä Rovaniemellä – tarkastuspäällikkö ei puolla vastuuvapautta lautakunnalle ja sote-johtajalle

Tarkastuspäällikön mukaan vastuuvapautta ei tule myöntää ennen kuin on varmistettu, etteivät hankintamenettelyssä havaitut puutteet aiheuta kaupungille kustannuksia.

Sysmän kunnanvirasto

Sysmän tilinpäätössotkun selvittely jatkuu – kolmen johtohenkilön vastuullisuutta syynätään

Noin 700 000 euron aukko tilinpäätöksessä on seuraavaksi kunnanvaltuuston selvittelyssä.

Kemin keskusta droonilla kuvattuna.

Kemin viime vuoden tilinpäätös 3,8 miljoonaa euroa alijäämäinen – ensi vuodelle suunnitellaan veronkorotusta

Kemi on suunnitellut tasapainottavansa taloutensa vuoteen 2027 mennessä. Kaupungin taseeseen on kertynyt yhteensä 18,9 miljoonan euron alijäämä.

Lahti-kirjaimet Vesijärven edustalla.

Lahden kaupunki hakee taloudenpitoon tasapainoa

Tulevien vuosien tilinpäätökset näyttävät vahvasti miinusmerkkisiltä.

Forssan vaakuna.

Forssan kaupunginjohtaja Jari Kesäniemi: vuosi 2022 toteutui taloudellisesti paremmin kuin ennakoitiin

Kouluinvestoinnin lopulliset kustannukset tulevat olemaan noin 24 miljoonaa euroa.

Lahden kaupungintalo toimii väistötiloissa Fellmanniassa. Lähikuvassa Fellmannian sisäänkäynti.

Lahden kaupungin tulosta korjataan 7 miljoonalla eurolla alaspäin

Tilinpäätöksestä puuttuivat pakolliset varaukset, joilla kaupunki varautuu siihen, ettei se saa kahdelta yhtiöltään kaikkia lainasaatavia.

Vy över Strengbergs fabrik i Jakobstad.

Pietarsaari teki vahvan plussatuloksen viime vuonna

Verotuloja ja tukia sekä avustuksia kertyi lähes 10 miljoonaa budjetoitua enemmän.

Tietokoneita ja datakaapeleita serverisalissa.

Turun tytäryhtiölle kertynyt koko olemassaolonsa ajan vain tappiota – kaupunki vaatii suunnitelmaa suunnan kääntämiseksi

Turku City Datan perustamisen yhteydessä suunnitelma oli, että yhtiö toimii ensimmäiset kolme vuotta kaupungin rahoituksella, minkä jälkeen kustannukset saadaan katettua toiminnan tuotoilla.

Taustalla punatiilinen suuri rakennus, jonka ylin kerros on musta. Rakennuksen edessä pensasaitaa ja puita. Etualalla kiertoliittymä, jonka keskellä kohoaa viisi vaaleasta puusta muotoiltua kaarevaa pylvästä.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan heijastui Itä-Suomen yliopiston viime vuoteen

Yliopiston talous on pysynyt tasapainossa, kertovat tilinpäätöksen tiedot.

Upouusi kota Ahilammen ranta-alueella Janakkalan Turengissa.

Janakkalan tilinpäätös jäi ennakoitua enemmän plussalle

Viime vuoden tilikauden tulos on noin kaksi miljoonaa euroa ylijäämäinen.

Ihmisiä ja torikauppiaita huhtikuun alun aurinkoisena päivänä Hämeenlinnan torilla.

Hämeenlinnan tilinpäätös on hyvä – vuodesta 2024 eteenpäin tilanne on epävakaampi

Hämeenlinnan kaupungin kirjanpidollinen ylijäämä on noin 1,6 miljoonaa euroa. Taseessa ylijäämää on tällä hetkellä noin 5,2 miljoonaa euroa.

Kiskobussi on jättänyt kyydistä matkustajan Vuonislahden asemalle aurinkoisena talvipäivänä.

Lieksa ja Rääkkylä selvisivät kohtuullisesti viime vuodesta

Viime vuosi oli kunnillekin haasteellinen kustannusten nousun ja inflaation takia. Pohjois-Karjalan toiseksi suurin kaupunki Lieksa ja pienin kunta Rääkkylä tekivät silti kohtuullisen tuloksen.

Virtain keskustan hiljainen kylänraitti. Maassa hieman lunta.

Virrat jatkaa vahvalla taloudellisella tiellä

Kaupunki teki jälleen ylijäämäisen tilinpäätöksen. Taseeseen on kertynyt ylijäämää jo yli 21 miljoonaa euroa.

Hankasalmen terveyskeskus.

Hankasalmen kunnan tilinpäätös päätyi ylijäämäiseksi, vaikka sairaanhoitopiiri laskutti liki miljoona euroa ennakoitua enemmän

Hankasalmen kunnan vuoden 2022 tulos onnistui jäämään noin 74 000 euroa plussalle. Kunnan taseeseen kertynyt ylijäämä viime vuoden jälkeen on noin miljoona euroa.

Mustasaaren kunnan liikenneopaste tien varressa.

Mustasaari teki viime vuonna lähes 1,6 miljoonaa euroa ylijäämäisen tuloksen

Kunnalla on nyt taseessaan lähes 13 miljoonaa euroa kertynyttä ylijäämää. Sen velkataakka pieneni hieman vuoden 2022 aikana.

Kajaanin kaupungintalon pääoven julkisivu

Kajaanin talous kääntyi viime vuonna puoli miljoonaa euroa plussalle – kaupunki pitää tätä merkittävänä torjuntavoittona

Alkuperäinen vuoden 2022 talousarvio oli 16 miljoonaa euroa pakkasella ja muutettu talousarviokin oli vielä 7,2 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Oriveden rautatieaseman kyltti

Oriveden kaupungin tulos kääntyi plussan puolelle vuoden aikana

Viime vuoden tulos oli 1,27 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Muun muassa verotulot ja valtionosuudet kasvoivat.

Kittilän kunnantalo

Kittilän kunta teki viime vuonna erinomaisen tuloksen

Kittilä sai hyvät tulot tonttimyynnistä sekä verotulojen kasvusta. Kunnan asukasmäärä kasvoi viime vuonna. Kohtuuhintaisille vuokra-asunnoille on kysyntää.

Tuulivoimaloita.

Lestijärven tulos painui alijäämäiseksi

Vuoden 2022 alijäämäisen tuloksen taustalla oli muun muassa yleinen hintojen nousu.

MARIA KAISA AULA Keski-Suomen aluehallituksen puheenjohtaja, keskusta.

Aluehallituksen puheenjohtaja ei näe kitkaa kuntien ja hyvinvointialueen välillä, vaikka yllätyslasku sai kunnat pöyristymään

Keski-Suomen aluehallitus ei näe toistaiseksi tarpeelliseksi hakea muutosta kiistaa aiheuttaneeseen päätökseen sairaanhoitopiirin peruspääoman alentamisesta.

Tytöt pelaamassa koripalloa aurinkoisena päivänä

Ylen talous pysyi tasapainossa vuonna 2022

Voimakkaasti kohonnut inflaatio, nousevat korot sekä energiakriisi nostivat kustannuksia.

En isig väg med byggnader på båda sidorna. Solen lyser klart på himmelen.

Närpiö jatkoi plussatuloksen tekemistä viime vuonna – myös Vöyrin tulos ylijäämäinen

Närpiön tilinpäätös näyttää 2,2 miljoonaa euroa ylijäämää vuodelta 2022 ja Vöyrin tulos vuodelta 800 000 euron ylijäämää.

Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, Kangasala.

Kangasalan kaupungin talous on tasapainossa, viime vuoden tilinpäätös oli 1,6 miljoonaa plussalla

Hyvään tulokseen vaikutti kaupungin verotulojen ennakoitua voimakkaampi kasvu.

Havainnekuva Ähtäriin rakennettavasta uudesta Otson yhtenäiskoulusta. Vaalea talo, jossa puupilaristo, kuvan edessä suojatie.

Ähtärin talous piristyy, tilinpäätös lähes 2 miljoonaa plussalla

Kaupungin lainamäärä lisääntyi, mutta taseessakin oli ylijäämää jo yli 4 miljoonaa euroa.

Lahden kaupunginsairaalan edusta

Lahden kaupungilla on takanaan kolme lihavaa vuotta – viime vuoden tilinpäätös on jälleen huippuhyvä

Lahden kaupunki teki viime vuonna reilusti positiivisen tuloksen. Reilun 54 miljoonan euron tulos syntyi pääosin omaisuuden myyntivoitosta.

Pirkanmaan hyvinvointialue - kyltti

Pirkanmaan hyvinvointialue sai ensimmäisen tilinpäätöksen: vajaan 13 miljoonan euron ”ylijäämä” siirrettiin pesämunaksi tälle vuodelle

Hyvinvointialueen vuosi 2022 jäi plussalle, mutta valtion ohjeen mukaan tätä ei kirjattu ylijäämäksi. Näin siksi, että raha on oikeastaan kokonaan valtiolta saatua avustusta.

Autoliikennettä Jämsän Keskuskadulla.

Jämsän viime vuosi oli taloudellinen katastrofi

Kaupungin tilinpäätös viime vuodelta on noin 7,5 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Kotkan kaupungintalo

Kotkan kaupunki selvisi melko kuivin jaloin viime vuodesta – koko konsernin tulos plussalla

Kotkan kaupunginjohtaja Esa Sirviö on huolissaan toimintakulujen kasvusta.

Timo Koivisto ja  Vesa Voutilainen istuvat pöydän päässä.

Jyväskylään luvassa miljoonien säästöt – kaupunginjohtaja Timo Koivisto: ”Käyttötalouden puolella on isoja ongelmia”

Jyväskylän kaupungilla on vuosina 2023–2025 tiedossa mittavia säästötoimia, vaikka viimeisin tilinpäätös ylsi nipin napin plussalle. Esimerkiksi opetukseen kohdistuvia säästöjä voi olla vaikeaa välttää.

Auto ajaa Vaasan hallintotalon ohi.

Vaasan kaupungin tilinpäätös jo toista vuotta peräkkäin ennätyksellinen – asukkaiden velkataakka kasvoi kuitenkin

Kaupungin verotulot nousivat ennätykselliseen 335,5 miljoonaan euroon. Samaan aikan toiminnan ja investointien rahavirta oli negatiivinen. Asukkaiden velkataakka nousi 300 eurolla.

50 euron setelit

Entinen kriisikunta Teuva teki 2,9 miljoonan plussatuloksen

Lisätuloja toivat budjetoitua suuremmat valtionosuudet ja verotulot.

Nokian hyvinvointikeskus, rakennustyömaa.

Nokian kaupungin viime vuoden tulos 10,6 miljoonaa ylijäämäinen

Vaikka koronapandemia ja nopeasti muuttunut maailmanpoliittinen tilanne ovat osaltaan vaikuttaneet myös kaupungin toimintaan, sujui vuosi 2022 Nokian näkökulmasta varsin hyvin.

Kouvolan valtuustosali tyhjänä

Kouvolan viime vuoden tilinpäätös pahasti pakkasella – Kymsoten menot ylittyivät lähes 30 miljoonalla eurolla

Aiemmin kertynyt 20 miljoonan euron ylijäämä jouduttiin käyttämään kulujen kattamiseksi.

Ilmakuva Mikkelin satamasta ja keskusta-alueesta maaliskuussa 2023.

Jätevedenpuhdistamosta koituneet korvaukset ja kasvaneet sote-menot – Viime vuoden loppuun mennessä Mikkelille kertyi yli 40 miljoonan euron alijäämä

Kaupungin taloutta ovat viime vuonna kurittaneet sote-menot, Ukrainan sodan vaikutukset ja juuri ennen vuoden vaihtumista tullut käräjäoikeuden tuomio jätevedenpuhdistamoinvestoinnin korvauksista.

Seinäjoki-kyltti talvella.

Seinäjoen kaupungin viime vuoden tilinpäätös 15,5 miljoonaa plussalla

Positiivisen tilinpäätöksen lisäksi tyytyväisyyttä tuo velkataakan keveneminen peräti 27 miljoonalla.

Suodenniemen vuoden 2022 lopulla valmistunut urheilu- ja liikuntatalo Sastamalassa.

Sastamala teki viime vuonna yli 4,3 miljoonan euron plussatuloksen

Kaupunginjohtaja pitää Sastamalan taloutta tasapainoisena kaikilla mittareilla. Kaupunki investoi viime vuonna yhteensä 12,3 miljoonalla eurolla.

Haalariin pukeutunut mies seisoo selkä kameraan päin Keslan tehtaassa. Hän tekee töitä.

Joensuulaisen Keslan liikevaihto pysyi edellisvuoden tasolla, mutta tulos oli tappiollinen

Yhtiö perui yhteensä reilun 20 miljoonan euron edestä Venäjään liittyviä tilauksia. Tilalle Kesla sai tilauksia muun muassa Puolustusvoimilta.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle