Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Meripelastuskeskus pelasti eksyneen veneilijän Kemiönsaaressa torstaiyönä

Karille ajanut veneilijä oli soittanut lähiomaiselleen, mutta hänen puhelimensa akku oli loppunut. Veneilijän tarkasta paikasta ei ollut tietoa.

Yhteysalusreitin kilpailutuksen voittanut laivayrittäjä kokee ajaneensa tarjousmiinaan – valtionyhtiö vaatii patentistaan miljoonakorvauksia

Valtionyhtiö oli suojannut tarjouskilpailussa vaaditun öljyntorjuntayhteysaluksen hyödyllisyysmallihakemuksella viranomaisen tietämättä. Yrittäjältä vaaditaan miljoonakorvauksia.

ELY-keskus lisää saariston lauttavuoroja kesän ruuhka-aikoihin – muutoksia tehdään saadun palautteen perusteella

Uusien lauttavuorojen lisäksi ELY-keskus selvittää mahdollisuutta rakentaa Nauvo–Korppoo-reitille suurempi lauttapaikka.

Merikartan reunoilla – suomalaista saaristoa linssin läpi

Lähde saaristomatkalle arkisto-ohjelmien parissa.

Aurajoki ei saa jääsiltaa tänäkään talvena – Föri kulkee edelleen

Viimeksi jääsilta on ollut Turun Aurajoessa kaupunkilautta Förin kohdalla vuonna 2014.

Saaristolaiselämää aavan meren äärellä 1969

Elämä saaristossa on kamppailua luonnon kanssa

Saaristolaiselämää Rosalassa ja Hiittisissä vuonna 1978

Tavataan taas -ohjelmassa tutustutaan elämään saaristossa.

Dragsfjärdin myrkkyskandaali vuonna 1982

Dragsfjärdin myrkkytynnyrit puhuttivat kesällä 1982.

Karille päätyneitä koululaisia kuljettanutta epäillään ruorijuopumuksesta

Purjealus joutui karille tänään iltapäivällä Saaristomerellä. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. 19 matkustajaa ja toinen miehistön jäsenistä evakuoitiin Kasnäsiin.

Kotkan ja Pyhtään väliselle yhteysalusliikenteelle rahaa

Valtiovarainministeriö esittää ensi vuoden budjettiin yli 5:tä miljoonaa euroa Kotka—Pyhtää -reitin yhteysaluspalveluiden ostamiseen. Liikennöinti siirtyy vuodenvaihtessa valtion omistamalle yhtiölle.

Yhteysalus karille Nauvossa - 16 matkustajaa evakuoitiin

Kukaan ei loukkaanut onnettomuudessa. Siviilivene ehti ensimmäiseksi paikalle.

Saaristoliikenteen etuajo-oikeudet pysyvät

Varsinais-Suomen ELY-keskus on perääntynyt vaatimuksissaan rajoittaa saaristoliikenteen etuajo-oikeuksia. Lausunnoissa ilmenneen vastustuksen perusteella etuajo-oikeussäännöt pysyvät lähes entisellään.

Merivartiostolla riittää töitä hiljaisenakin kesänä

Kolea ja sateinen kesä on vähentänyt huviveneiden määrää Lounais-Suomen merialueella. Varsinkin Kustavin edustalla on ollut tavallista hiljaisempaa. Porin lähistöllä vasta loppukesä on ollut normaalin vilkas. Länsi-Suomen merivartiostolla on riittänyt silti meripelastustehtäviä.

Ensimmäiset jäätiet auki Saaristomerellä

Paukkupakkaset jäädyttävät Saaristomerta hyvää vauhtia. Yhteysalusliikenne on kelirikon haasteiden keskellä ja saarelta toiselle kuljetaan yhä enemmän jääteitä pitkin.

Ilmatyynyalus korvaa yhteysaluksen

Kelirikko on saapunut saaristoon. Esimerkiksi Taalintehtaan ja Hiittisten välillä yhteysalus Taxen korvataan ilmatyynyalus Tigerilla. Ilmatyynyaluksen kuljettaja Niklas Löfbergin mukaan tämänhetkinen sää on hieman hankala myös ilmatyynyalukselle.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos tiedottaa - Egentliga Finlands räddiningsverk meddelar

Kemiönsaarella on ongelmia puhelinyhteyksissä. Kaikista gsm-liittymistä ei saa yhteyttä hätänumeroon 112.

Kemiönsaaren mökkiläisille tunnustusta

Vuoden mökkiläiset löytyvät Kemiönsaarelta. Saaristoasiain neuvottelukunta ja Suomen Messut valitsivat vuoden 2011 mökkiläisiksi Liisa ja Raimo Herton.

Yhteysalusliikenne hiljenee Saaristomerellä

Saaristomeren vaikean jäätilanteen vuoksi jo neljällä reitillä kuljetetaan asiakkaita ilmatyynyaluksilla. Lauantaina Rosala kakkonen jää pois Hiittisten länsireitiltä ja sekin korvataan ilmatyynyaluksella. M/S Eivor ei liikennöi perjantaina Jurmon saareen, sillä tuuliolosuhteet vaikeuttavat liikennettä ja jäälautta on painanut rännin kiinni.

Saariston 3G-yhteydet kattavammiksi

Soneran 3G-verkko on laajentunut Lounais-Suomessa. Uusia tukiasemia on otettu käyttöön etenkin saaristossa, mutta yhteydet paranevat myös osissa Naantalia, Raisiota ja Turkua.

Majakkasaaret kasvattaneet suosiotaan

Majakkasaarille tehtävät risteilyt ovat olleet tänä kesänä suositumpia kuin moniin vuosiin. Halukkaita on jopa jouduttu käännyttämään pois, kun risteilyt ovat täyttyneet etukäteen matkansa varanneista.

Tuhoutuneen merenpohjan toipuminen vie vuosia

Saaristomeren pohja on monin paikoin erittäin huonossa kunnossa. Tutkimusalus Muikku on kartoittanut heinäkuun aikana vedenalaisen luonnon tilaa osana FINMARINET -hanketta.

Kadonnutta veneilijää on etsitty Gullkronan selällä

Rajavartiolaitos on etsinyt kadonnutta veneilijää Gullkronan selällä Länsi-Turunmaalla. Meripelastuskeskus Turku sai varhain torstaiaamuna tiedon tyhjänä ajelehtivasta veneestä.

Hukkumaisillaan ollut mies pelastui Hiittisissä

Kahden rakennusmiehen esimerkillinen toiminta pelasti veden varaan joutuneen Saaristomerellä keskiviikkona hieman ennen kello yhtätoista. Mies oli pudonnut veneestä eikä hänellä ollut pelastusliivejä.

Öljyvahinkojen torjuntaan liki 200 miljoonaa euroa

Suomi parantaa öljyntorjuntavalmiuttaan liki 200 miljoonan euron edestä lähivuosina, Salon Seudun Sanomat kertoo.

Yhteysaluksia hyytyy saaristossa - maanteillä kolaroidaan

Erityisen hankala talvi kiusaa saaristoa. Yhteysalukset hyytyvät, eikä jääteitä saada aurattua. Ilmatyynyaluksista etsitään osaratkaisua ongelmaan. Maanteillä puolestaan viikko on alkanut kolarien merkeissä.

Kaksi sukeltajaa sairaalaan - nousivat pintaan liian nopeasti

Kaksi sukeltajaa on kiidätetty sairaalaan sukellustukialukselta Hiittisten saaristosta sunnuntaina. Sukeltajat olivat nousseet liian nopeasti pintaan yli 30 metrin syvyydestä.

Konerikko säikäytti Saaristomerellä

Purjeveneen makeavesijärjestelmään tullut vika aiheutti tiistaina iltapäivällä laajan pelastusoperaation Saaristomerellä. Turun meripelastuskeskus sai iltapäivällä hätäilmoituksen, jonka mukaan purjevene oli vaarassa upota Gullkronan ja Stenskärin välisellä merialueella.

Kansalaisilta paljon ilmoituksia öljypäästöistä Saaristomerellä

Suomen merialueilla tehtiin edellisvuotista vähemmän öljyhavaintoja, mutta yksittäiset kansalaiset tekivät ilmoituksia kuusi kertaa aiempaa enemmän. Viranomaiset havaitsivat viime vuonna yhteensä 113 öljypäästöä, joista 96 Suomen talousvyöhykkeellä.

Satavuotias Bengtskärin majakka juhlii paketoituna

Hiittisten saaristossa sijaitseva Bengtskärin on viettänyt satavuotispäiviään arvokkaassa seurassa. Paikalle saapui presidentti Tarja Halonen ja noin 200 muuta kutsuvierasta. Päivänsankari juhli telineiden ympäröimänä, sillä majakan tornia alettiin korjata toukokuussa.

Valtio tukee Bengtskärin majakan korjausta

Kulttuuriministeri Tanja Karpela (kesk.) on myöntänyt Bengtskärin majakan torniosan peruskorjaukseen 100 000 euroa. Summa kattaa puolet tarvittavista varoista. Loppuja haalitaan kokoon muun muassa julkisella keräyksellä.