Uusimmat artikkelit
Valtion talousarviossa ei yllättäen puhuta tunnin junasta – Varsinais-Suomessa uskotaan rahojen löytyvän
Varsinais-Suomen liiton edunvalvontajohtaja Malla Rannikko-Laine uskoo, että tunnin juna etenee, kun sen rahoittamiseksi tarvittava valtion omaisuuden myynti saadaan tehtyä.
Salon ja Uudenkaupungin välinen lähijuna on seuraavaksi Turun käsissä – matkustajamäärä aiotaan selvittää puhelindatalla
Hyväksymällä alustavan tarjouksen, kunnat antavat Suomen Lähijunat Oy:lle viestin, että ne haluavat yhdessä kehittää lähijunaliikennettä. Juna kulkisi Salo–Uusikaupunki-väliä yhden tunnin vuorovälillä.
Playa del Raision uimarannalle kuljetaan nyt Playanpolkua pitkin – kaupunki haki tielle nimeä nimikilpailulla
Playanpolku voitti ylivoimaisesti Raision kaupungin järjestämän äänestyksen. Ääniä annettiin yhteensä lähes 600.
Kaarina ja Raisio ottivat myönteisen kannan lähijunahankkeeseen
Kaupunginhallitukset käsittelivät lähijunasuunnitelmia maanantaina.
Raisio antamassa alustavaa vihreää valoa lähijunille
Lähijunaliikennettä valmisteleva Suomen Lähijunat Oy on tehnyt kunnille alustavan tarjouksen lähijunaliikenteestä. Raision kaupunginhallitus kokoontuu tänään päättämään asiasta.
Kaupunginhallituksessa käsitellään Raision lähihistorian suurinta maakauppaa
Maata hankitaan asumisen, kouluverkon ja virkistyksen tarpeisiin, pääosin Pirilänlaakson alueelta.
Nyrkkeilysäkki rauhoitti suurkoulun levotonta arkea – Tural Soltanpour, 15: ”Tällä pystyy purkamaan energiaa todella hyvin”
Ongelmakoulun maineessa olleessa Raision Vaisaaren yläkoulussa uskotaan, että teinienergia kanavoituu järkeviin asioihin liikunnan avulla. Opettajan mukaan hyviä merkkejä on jo näkyvissä.
Kommentti: Nämä numerot kertovat Silja Kososen potentiaalin – nuori nainen Raisiosta uskaltaa uida vastavirtaan
Vuonna 2024 puheet Kososen arvokisamitalista eivät enää vaadi laukalle lähtemistä, kirjoittaa Pekka Holopainen.
Raision kaupungin työntekijöiden sykkeitä mitataan öisin – tavoitteena selvittää, mikä auttaa palautumaan töistä
Työterveyslaitoksen tutkimukseen osallistuu päiväkodin ja ruokapalvelujen työntekijöitä sekä esihenkilöitä. Tuloksia saadaan keväällä 2025.
Poliisi seuraa jo viiden kunnan valvontakameroita Lounais-Suomessa – kameroiden avulla selvitetään rikoksia ja valvotaan liikennettä
Poliisi tekee kameravalvontayhteistyötä Turun, Porin, Salon ja Paraisten kanssa. Uusimpana kuntana mukaan lähti Raisio.
Ikkunoiden potkijat kiinni verekseltään – poliisilla jatkossa suora pääsy Raision valvontakameroihin
Kaupunginjohtaja Eero Vainion mukaan tarkoituksena on helpottaa poliisityötä ja nopeuttaa rikosten selvittämistä.
Jätevesiputkessa vuoto Kauppakeskus Myllyssä
Pelastuslaitos arvioi vuodon aiheutuneen putkessa olleesta tukoksesta, joka oli irrottanut liittimen. Vahingot jäivät verraten pieniksi.
Raisio uskoo Turun raitiotien voimistavan seudullista vetovoimaa – liikenteen laajeneminen periaatteessa mahdollista
Raision mukaan mahdollisuudet osallistua raitiotieinvestointiin riippuvat hankkeen ensimmäisten vaiheiden toteutumisesta, kustannuksista ja kaupungin kasvusta.
Kahvila Impivaaraa esitetään Raision Ulpukan ravintola-kahvilan uudeksi vuokralaiseksi
Kesäkuussa järjestetyssä tarjouskilpailussa saatiin kaksi hakemusta.
Tyhjillään olleen teollisuushallin sammutus jatkuu Raision Kuninkojantiellä
Tulipalosta ei ole aiheutunut henkilövahinkoja. Hälytys keskisuuresta palosta tuli ennen puoltapäivää.
Raisiolaisen hoivakodin saunassa kärähti – pelastuslaitos sammutti palonalun
Hälytys Ihalantielle tuli perjantaina aamulla kello kahdeksan jälkeen.
Raisio suunnittelee Playa Del Raision laajentamista laguuniksi
Rannan vieressä oleva veneilijöiden käytössä oleva alue otettaisiin vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen käyttöön ranta-alueen laajentamiseen.
Raision kaupunginjohtaja: Turun kehätien investoinnin jatko ratkaistaan syksyn budjetissa – suunnitelmat valmiit toteutettavaksi
Eero Vainio korostaa, että Turun kehätie on Suomen tärkeimpiä päätieyhteyksiä ja portti länteen.
Silja Kosonen, 20, harjoittelee mystisessä paikassa maan alla – tältä näyttää moukaritähteä varten remontoitu vanha jätevedenpuhdistamo
Silja Kosonen on yhdessä valmentajansa Jani Pihkasen kanssa rakentanut Raision vanhaan jätevedenpuhdistamoon omaperäiset harjoittelutilat. Niissä Kosonen tekee suurimman osan harjoituksistaan.
Raisio vastaa synnyttäjien vuodeosastokuluista ainakin vuoden loppuun
Maksuttomuus on koskenut sekä ensi- että uudelleensynnyttäjiä. Vuosikustannus on ollut noin 60 000 euroa.
Raision Hitimäentiellä maastopalo hakkuuaukealla
Paikalle hälytettiin 15 pelastuslaitoksen yksikköä maanantaina iltapäivällä.
Tonttien vuokrat kohosivat ja nyt moni harkitsee ostamista – laskelmia tontin ostohinnasta tehdään Turun seudulla nyt aiempaa enemmän
Kiinteistöliitto kehottaa tutustumaan tontinvuokrasopimukseen. Lunastusmahdollisuutta ei välttämättä ole kirjattu sopimukseen, eikä laki anna siihen automaattisesti mahdollisuutta.
Turun Mälikkälänmetsästä tuli luonnosuojelualue – alue on poikkeuksellisen luonnontilainen metsä lähellä kaupungin keskustaa
Turku päätti joulukuussa hakea ELY-keskukselta luonnonsuojelualueen perustamista Mälikkälänmetsään. ELY-keskus hyväksyi hakemuksen viime viikolla.
Turun Helsinginkatu suljetaan ensi viikolla liikenteeltä neljäksi päiväksi – odotettavissa jättiruuhkia
Katu suljetaan ratasillan purkamisen vuoksi. Turun liikennekeskuksen mukaan sulku aiheuttaa kaupunkiin merkittäviä liikennehaittoja.
Varhan takaisinsoittopalvelussa vika – henkilökunta ei pysty soittamaan takaisin, eikä soittopyyntöjä voi jättää
Vika koskee yhdeksää Varhan alueen kuntaa. Ongelma alkoi tiistaina iltapäivällä. Vikaa korjataan.
Turun raitiotiesuunnitelma lähtee lausuntokierrokselle
Eri tahoilta pyydetään näkemyksiä esimerkiksi siihen, miten raitiotie vaikuttaisi Turun seudun vetovoimaan ja liikenteeseen, sekä mahdollisesta laajentumisesta naapurikaupunkeihin.
Turun raitiotiesuunnitelma lähtee kommentoitavaksi
Kommentteja pyydetään 60:ltä eri taholta. Lausuntojen jälkeen päätetään kustannusarvio ja reitit.
Raisio haaveilee junaradan matkustajalaiturista ja uudesta junayhteydestä – investointipäätös voitaisiin tehdä jo ensi vuonna
VR on käynyt tänä keväänä neuvotteluita Raision kanssa matkustajajunaliikenteen jatkamisesta Turusta Raisioon. Raisiolta puuttuu kuitenkin matkustajalaituri.
Föli selvittää, kannattaisiko nuorten lippujen ikärajoja laajentaa nykyistä laveammiksi – Nuorisolippu jopa 29-vuotiaille?
Päätöksiä uusista ikärajoista ei olla tekemässä, vaan kyseessä on vasta selvitys siitä, millaisia vaikutuksia nykyistä laajemmilla ikärajoilla olisi.
VR jatkaa lähijunaliikenteen valmistelua Turusta Naantaliin ja Toijalaan – lähimpänä liikenteen aloittamista ollaan Raisiossa
VR on keskustellut Turun ja Naantalin, sekä Turun ja Toijalan välisten kuntien kanssa. Jos VR:n suunnitelmat toteutuvat kasvaa Turun ja Tampereen välillä pysähtyvien junien määrä huomattavasti.
Raisio kerää kaupunkilaisilta ideoita budjetin käytöstä – toteutettavat ideat valitaan myöhemmin äänestyksellä
Raisiossa käynnistyy toukokuussa kaupungin ensimmäinen asukasbudjetointi. Pöytyällä jaetaan koko potti lasten uimaopetukseen.
Raisio haluaisi kokeilla koululaisille maksutonta soppalounasta ensi kesänä
Soppalounaskokeilun hinnaksi arvioidaan kahden kuukauden ajalta 7 000–10 00 euroa. Kokeilua varten tarvitaan lisätalousarvio.
Tilapäisen suojelun hakemusmäärät kasvussa Lounais-Suomessa – suurin osa hakijoista Ukrainasta
Hakemuksia on tänä vuonna jätetty Lounais-Suomen poliisilaitoksella noin 50–70 viikossa.
Palon alku puusepänverstaalla Raisiossa aiheutti pelastuslaitokselle suurlähdön
Hälytys tuli pelastuslaitokselle hieman ennen puolta kahdeksaa torstaiaamuna.
Rakastunut mies sukelsi S.I.G.-yhtyeen jättikitaran vaimolleen Aurajoen pohjasta – soittajansa kouriin se palasi 27 vuoden tauon jälkeen
S.I.G.-yhtyeen kitaristi Erkka Makkonen viskasi jättikitaran Aurajokeen DBTL-konsertissa 1995. Vuosisadan rakkaustarina kuljetti kitaran takaisin soittajansa käsiin vuosikymmeniä myöhemmin.
Siivoojan työ tulee lähivuosina muuttumaan radikaalisti – robotit mullistavat puhtausalan
Puhtausalalla on edessä työvoimapula. Kun työvoimaa ei yksinkertaisesti saada, ratkaisuksi on löydetty teknologia. Siivousrobotit hoitavat jo nyt lattiapintoja monissa tehdaskiinteistöissä.
Takatalvi siirsi rengashuoltoliikkeiden sesonkia hieman eteenpän Turun seudulla – pääsiäisen jälkeen vilkastuu
Lumentulon vuoksi rengashuoltoliikkeissä siirrettiin kuitenkin eteenpäin lähinnä vain yksittäisiä varattuja renkaanvaihtoja. Sesonki vilkastuu perinteisesti pääsiäisen jälkeen.
Turku Energia kuvaa kaukolämpöverkkoaan helikopterista lämpökameralla
Kuvauksia tehdään torstaista maanantaihin auringonlaskun jälkeen. Tarkoituksena on löytää mahdollisia lämpövuotoja tai eristevaurioita.
Taivassalo sai uuden kunnanjohtajan
Valtuusto valitsi Raision talousjohtaja Sanna Häklin Taivassalon kunnan johtoon.
Suosittu uimaranta Playa Del Raisio saa ensi kesäksi uimavalvojat
Uimavalvonta rannalla alkaa 19. kesäkuuta.
Kokoomus kärkeen Varsinais-Suomessa, Perussuomalaiset ja SDP kannoilla | Markku Jokisipilän 3 pääpointtia vaaleista
Yle Turku seurasi jännittävän vaali-illan käänteitä.
Katso, kuinka auto kiihdyttää merkittävään ylinopeuteen vaalimainoksesta – Yle testasi, miten vakionopeudensäädin sekoaa ehdokasnumeroista
Suuren autovalmistajan edustaja haluaisi vaalimainokset tarkempaan syyniin. Liikenne- ja viestintäviraston mukaan riittää, että ihminen ei luule vaalimainosta liikennemerkiksi.
SDP:n vaaliasetelmat Varsinais-Suomessa: Katja Taimelan paikkaa tähyää useampi tasavahva tarjokas
Demareiden jäsentenvälinen mittelö muuttuu astetta helpommaksi, jos vaalitavoite eli neljäs paikka toteutuu.
Fölin liikenne palautuu normaaliksi viimeistään maanantaina
Kymmenkunnan linjan liikenteessä voi olla viikonlopppuna häiriöitä, vaikka lakko päättyi perjantaina.
Alaspäin näyttävä zombie-liikennevalo herättää kännykkää tuijottavan jalankulkijan
Raisiosta löytyy kahden vilkkaan suojatien edestä punaista valoa maahan heijastava liikennevalopylväs.
Playa Del Raisioon palkataan kesäksi uimavalvojat
Rantavahtien palkkoihin ja valvontaan tarvittaviin välineisiin varataan noin 40 000 euroa.
Naantali–Raisio-junarata putoamassa pois Väyläviraston investointiohjelmasta – taustalla Venäjän hyökkäys Ukrainaan
Naantalin ja Raision kaupungit haluavat, että radan peruskorjaus pidetään vuosien 2024–2031 investointiohjelmassa.
Lauri Markkanen tietää, miten fanit huomioidaan – raisiolaisten matka Memphisiin oli ikimuistoinen, vaikka koripallotähti ei pelannutkaan
Poikansa Eemelin kanssa Memphisiin matkannut Leevi Parsama ei lopulta päässyt näkemään Markkasta tositoimissa. Markkanen joutui jättämään ottelun väliin kipeytyneen polven takia.
Leivänpaahdin leimahti liekkeihin Raisiossa – naapuri avusti sammutustöissä
Kerrostaloasunnon keittiö kärsi palovahingoista. Pelastuslaitos tarkasti asunnossa olleet henkilöt, kukaan ei loukkaantunut.
Turun Osuuskauppa kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna, tulos toissa vuoden tasolla
Koronarajoitusten purku näkyi erityisesti TOK:n matkailu- ja ravitsemustoiminnassa.