Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Maavoimien LEKA 19 harjoitus alkaa Niinisalossa – joukkojen siirtyminen voi ruuhkauttaa liikennettä

Harjoitukseen siirtyvät ajoneuvot liikkuvat muun muassa valtateillä 3, 6, 12 ja 15.

Irti nuuskasta -kampanja kannustaa varusmiehiä nuuskattomaan elämään

Hanketta pilotoidaan Parolannummen Panssariprikaatissa Hattulassa ja Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä.

Viisi huippujuttua lauantai-iltaan: väärennetyillä koulupapereilla Suomeen, ensimmäinen päivä intissä ja kohta meitä on 8 miljardia

Luitko jo nämä? Kokosimme sinulle viikon parhaita juttuja, jotka saatoit arjen kiireessä ohittaa.

Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee tällä viikolla Uudellamaalla

Harjoituksesta voi aiheutua melua harjoituskohteiden lähistöllä päivittäin kello kahdeksan ja 20:nen välillä.

Tuore varusmies ampui itseään vahingossa jalkaan Santahaminassa

Varusmies on sairaalahoidossa. Loukkaantunut oli astunut palvelukseen tammikuun saapumiserässä.

Kaartin jääkärirykmentti harjoittelee hybridiuhkien torjuntaa pääkaupunkiseudulla

Kehä 19 -paikallispuolustusharjoitus järjestetään 4.-8.3.2019 pääkaupunkiseudulla Helsingin ja Vantaan alueilla.

Uudenmaan jääkäripataljoona harjoittelee Salossa

Harjoitusjoukot toimivat Salossa Alhaisten ja Kiikalan alueilla tiistaista alkaen.

Ennätysmäärä naisia haki vapaaehtoiseen asepalvelukseen

Nyt palvelukseen haluavista suurin osa astuu riviin vuoden 2019 puolella.

Finnish military conducting 'urban warfare' training drills in Helsinki region

Residents in the greater Helsinki region may catch glimpses of soldiers outfitted with full combat gear on the streets of greater Helsinki, as the Finnish military conducts a five-day military training drill, which starts on Monday. The exercises aim to train troops in urban warfare to defend Helsinki and the Uusimaa district, according to the Finnish Army.

Linnan juhlissa suomalaisia koskettanut Veteraanin iltahuuto lauletaan presidentti Koiviston hautajaisissa - video

Jo edesmennyt sotaveteraani Armas Ilvo herkisti suomalaiset esittämällä Veteraanin iltahuudon Linnan juhlissa kaksi vuotta sitten.

"Ohhoh, olipas teillä vauhtia" – Suomalainen tahtimarssi on nopeatempoista

Suomalainen tahtimarssi on silminnähden nopeampaa kuin monissa Euroopan maissa. Tahtimarssin tyyli on saanut vaikutteita Preussin kuningaskunnasta.

Sotilas jätti rynnäkkökiväärinsä vaille valvontaa – virheestä napsahti kurinpitosakkoja

Murtovarkaat veivät aseen puolustusvoimien työntekijän autosta kesällä Lahdessa.

Sotilaita ja poliiseja joukoittain Eteläsatamassa – Älä säikähdä sotaharjoitusta!

Helsingin Olympiaterminaalissa ja Katajanokalla harjoitellaan tilanteita, joissa poliisin voimat eivät riitä ja puolustusvoimat saa virka-apupyynnön. Viranomaisten yhteisharjoituksessa varaudutaan uudenlaisiin hybridiuhkiin.

Testaa itse: Löydätkö M05-maastopukua käyttävät varusmiehet metsästä?

Yle kävi selvittämässä Kaartin jääkärirykmentin harjoituksissa, miten hyvin armeijan kehuttu M05-maastokuosi toimii. Voit itse katsoa, löydätkö varusmiehet alla olevista kuvapareista ja videolta.

"Onhan toi Sotkun munkki aina hyvän makuinen" – alokkaiden tunnelmia Santahaminasta

Noin 12 000 uutta alokasta astui tänään armeijan harmaisiin. Eniten alokkaita aloitti maavoimissa. Santahaminassa Kaartin jääkärirykmentissä aloitti noin 830 uutta alokasta.

Uudet alokkaat inttiin – Yle mukana alokkaiden ensimmäisessä päivässä

Uudet alokkaat astuvat armeijaan tänään. Yle seuraa paikan päällä Santahaminan jääkärirykmentissä alokkaiden ensimmäistä päivää.

Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan armeijoille yhteinen taisteluasu – 20 sivua ominaisuusvaatimuksia

Uusi taisteluasu on tarkoitus ottaa käyttöön vuonna 2020. Ensi viikolla asukokonaisuutta suunnitellaan suuressa tapaamisessa Tanskassa.

Nuuskaa, nuuskaa – palvelukseen astuvista varusmiehistä jopa kolmannes kulkee mälli huulessa

Nuuska mielletään tupakkaa terveellisemmäksi. Lisäksi esimerkki saa monen pistämään nuuskaa huuleen.

Erikoisjoukot testaavat sotataitojaan – kohteena pääkaupunkiseutu ja etelärannikko

Erikoisjoukot ja helikopterit harjoittavat sotataitojaan Helsingin seudulla ja Suomenlahden rannikolla tämän viikon ajan. Liikkeellä on nelisensataa sotilasta Utin jääkärirykmentistä. Toinen mokoma osallistuu lisäksi Kaartin jääkärirykmentin vuotuisiin harjoituksiin.

Tausta: Mitä Ranska haluaa?

Pääesikunnassa ja puolustusministeriössä on pähkäilty, mitä Ranskan avunpyyntö voisi tarkoittaa.

Pääkaupunkiseudulla sotaharjoitus – paukkupatruunat aiheuttavat melua

Kymmenpäiväisessä harjoituksessa on mukana enimmillään noin 800 sotilasta ja 240 ajoneuvoa.

Upseeri Santahaminasta: "Täällä katsotaan mies eikä nuttu"

Santahaminan armeijasaarella kaikilla on töitä ja lähes kaikki ovat taustaltaan kantasuomalaisia. Silti Puolustusvoimien ilmapiiri on avoin ja erilaisuutta kunnioittava, vakuuttaa Santahaminassa asuva everstiluutnantti Jari Sormunen.

Turkin sodan veteraanit muistelevat

Harvinainen äänitallenne 1930-luvulta.

Lähes 800 naista haki asepalvelukseen

Naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen haki tänä vuonna yhteensä 796 naista. Määrä on hieman vuodentakaista pienempi. Eniten hakijoita oli Porin prikaatiin.

Taisteluharjoitukset näkyvät ja kuuluvat Uudellamaalla

Varusmiesten taisteluharjoituksia järjestestetään tällä ja ensi viikolla pääkaupunkiseudulla ja Länsi-Uudellamaalla. Taisteluharjoituksiin osallistuu noin tuhat varusmiestä.

"Santahaminan aseiden vaiettava edes yöksi"

Sotilassaaren naapuruston valitukset ovat ajaneet ympäristölautakunnan suosittelemaan melun suitsimista.

Ohi on - Hämeen Rykmentti tyhjenee ja varusmiehet lähetetään kotiin

Hämeen Rykmentti Lahden Hennalassa hiljenee pikku hiljaa. Urheilukoulusta alkoi kotiuttamisten sarja, joka päättyy joulukuussa. Viimeisinä Hämeen rykmentin jättävät ratsumiehet joulukuussa.

Kaartin soittokunnalle pukkaa keikkaa

Suomen vanhin ja suurin sotilassoittokunta keikkailee 200 kertaa vuodessa. Presidentin itsenäisyysjuhlien ja valtiollisten edustustilaisuuksien lisäksi soittokunta antaa konsertteja ja musisoi erilaisissa tapahtumissa.

20 naista Etelä-Karjalassa haluaa vapaaehtoiseen asepalvelukseen

Suurin osa naisista haluaa palvelukseen Karjalan prikaatiin, mutta hakijoita on myös muun muassa Panssariprikaatiin, Kaartin jääkärirykmenttiin ja Suomenlahden meripelastusalueelle.

Sotilaspoliisit ilmestyvät kaduille Helsingissä ja Espoossa

Helsingin ja Espoon kaduilla voi seuraavan viiden päivän aikana törmätä sotilaspoliiseihin. Kaartin jääkärirykmentin sotilaspoliisiharjoituksiin osallistuu kuutisensataa varusmiestä seitsemästä joukko-osastosta.

Ennätysmäärä naisia haki armeijaan

Vapaaehtoiseen asepalvelukseen on hakenut ensimmäistä kertaa yli 800 naista. Ennätyksen taustalla on puolustusvoimien hyvä näkyvyys mediassa.

Merijalkaväen sotilas: Suomen talvi vaatii kovaa kanttia

Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaat hakevat talvista taisteluoppia Suomesta parhaillaan Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun merijalkaväki ja puolustusvoimat tekevät yhteistyötä.

Suomen armeija kouluttaa Yhdysvaltain merijalkaväkeä arktisissa olosuhteissa

Neljä Yhdysvaltain merijalkaväen sotilasta kouluttautuu Jääkäriprikaatissa tällä viikolla ja Kaartin jääkärirykmentissä kahdella tulevalla viikolla.

Jenkkisotilaita koulutetaan Sodankylässä

Neljä merijalkaväen sotilasta osallistuu jääkäriprikaatin koulutukseen, jossa harjoitellaan toimintaa arktisissa olosuhteissa.

Puolustusvoimien säästöt harventavat sotilassoittokuntien rivit

Puolustusvoimat lakkauttaa yli puolet sotilassoittokunnistaan vuoden loppuun mennessä. Lopetettavien orkestereiden viimeisetkin sävelet soitetaan tiistaina uudenvuodenaattona. Jäljelle jää viisi ammattimuusikoista koostuvaa sotilassoittokuntaa.

Pohjanmaan sotilassoittokunta pisti pillit pussiin

Pohjanmaan sotilassoittokunta jätti jäähyväisensä Vaasalle ja pohjalaisille. Itsenäisyyspäivänä soivat soittokunnan viimeiset sävelet ja maanantaina kannettiin nuottilaatikot ulos. Puolustusvoimien säästöt katkaisivat soittokunnan taipaleen.

Kaartin jääkärirykmentin koulutus huipentuu loppusotaan

Uudellamaalla käynnissä oleva Kaartin jääkärirykmentin loppusota lähenee loppuaan. Viisipäiväisen harjoituksen aikana on testattu varusmiesten taistelukykyä kaupunki- ja metsäolosuhteissa. Harjoitus on viimeinen koitos parin viikon kuluttua kotiutuville varusmiehille.

KHO: Santahaminan ammunnoille ympäristölupa

Santahaminan varuskunta-alueen ammuntoja saatetaan rajoittaa. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on päättänyt, että Kaartin Jääkärirykmentin pitää hankkia ympäristölupa raskasammuntoja varten.

Ulkomailta tulevat varusmiehet värittävät rykmentin elämää

Suomen armeijaan tulee vuosittain 100 - 150 nuorta ulkomailta. Suurin osa näistä kaksois- tai monikansalaisista suorittaa asepalveluksen Kaartin jääkärirykmentissä Helsingin Santahaminassa.

Kesällä kunnossa: Nykyarmeijassa skeitataan ja zumbataan

Kesällä kunnossa -kesäsarjassamme tutustumme siihen, miten varusmiehet pysyvät kunnossa liikuntakerhojen avulla. Kerhojen tarkoitus on nimenomaan saada mukaan sellaisia kavereita, jotka liikkuvat harvemmin. Urheilemalla voi myös tienata itselleen ylimääräisiä kuntoisuuslomia.

Puolustusvoimat irtisanoo tänä vuonna hieman ennakoitua vähemmän

Irtisanomisuhan alla on yhä noin 450 henkilöä. Koko henkilöstön vähentämistarve vuoteen 2015 mennessä on ennallaan.

Asepalvelukseen haki viime vuosia vähemmän naisia

Suosituimmillaan naisten asepalvelus oli aivan alussa.

Puhallinmusiikin opetus kärsii

Pohjan Sotilassoittokunnan ja Oulun konservatorion yhteistyö vähenee vuoden 2013 aikana. Soittokunta lakkaa ja pääosa soittajista siirtyy Rovaniemelle.

Finlandia-talo saa uuden käyttäjän Kaartin soittokunnasta

Muutto pahoin rapautuneista Taivallahden tiloista on alkanut tänään ja se kestää noin kaksi viikkoa.

Jääkäreiden loppusota näkyy ja kuuluu

Kaartin jääkärirykmentin taisteluharjoitus järjestetään pääkaupunkiseudulla tällä viikolla. Loppusodaksi kutsuttu harjoitus käydään Tuusulan, Vantaan, Nurmijärven ja Helsingin alueilla.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle