Uusimmat artikkelit
Valio aloittaa muutosneuvottelut Seinäjoen tehtaalla – niillä tähdätään myös väen vähentämiseen
Muutosneuvottelut koskevat 62:ta esihenkilöä ja asiantuntijatehtävää. Neuvottelut alkavat ensi maanantaina.
Kiuruvedelle suunnitellun Suomen suurimman biokaasulaitoksen valmistelu etenee – jo lähes tarvittava määrä lannantuottajia mukana
Valion ja St1:n yhteisyritys Suomen Lantakaasu on saanut biokaasulaitoskokonaisuuttaan varten kasaan jo 80 prosenttia tarvittavasta lannan määrästä.
Jani lapioisi mieluummin lantaa kuin opettaisi – unelma omasta maitotilasta elää, vaikka maatalouden tulevaisuus ei näytä hyvältä
EU:n pohjoisimmalta tilalta maito viedään ainakin toistaiseksi 850 kilometrin päähän meijeriin. Tilan tulevaisuus voi riippua kuljetustuista, joita hallitusneuvotteluissa on esitetty leikattaviksi.
Joulu moninkertaistaa rasvaisten maitojen ja juustojen kulutuksen – tammikuussa suomalaiset elävät taas terveellisesti
Perinteikkyys joulupöydässä näkyy myös maitotuottajien tehtailla. Esimerkiksi satakuntalaisen Satamaidon kerman tuotanto kasvaa 50 prosenttia joulun alla.
Valion Annikka Hurme valtiolle: Nyt pitää apua tulla maatiloille
Maatiloilla pohditaan, jatketaanko tuotantoa kevään jälkeen, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme. Hurmeen mukaan odottamattomaan kustannuskriisiin on löydyttävä apu valtion, ei kuluttajien kukkarosta.
Seinäjoen Valion tehtaalla uhkaava syövyttävän aineen onnettomuus
Lipeää sisältänyttä kuumaa vettä oli roiskunut työntekijän ylävartalon alueelle laajoja ihovaurioita aiheuttaen.
Ihmiskaupasta epäillyn marjayrityksen asiakas Valio ilmoittaa työolojen tarkastuksista etukäteen: työntekijöitä ei aina kuulla
Ihmiskauppatutkinnan keskiössä oleva Polarica Marjanhankinta on Valion suurin marjantoimittaja. Valio aikoo tehdä päätöksiä yrityksen suhteen sitten, kun lisätietoa rikosjutusta saadaan.
Valion Lapinlahden tehtaalle lämmön talteenotto savukaasuista, pienentää myös päästöjä
Tehtaan uusi savukaasulauhdutin pienentää kasvihuonekaasupäästöjä 4900 henkilöauton vuotuisten päästöjen verran.

Valio myi liiketoimintansa Venäjällä – tilalle tulleen Viola-brändin logo ja pakkaukset pysyivät erehdyttävän samanlaisina
Valio myi Venäjän liiketoimintansa huhtikuussa, mutta salli Viola-tuotemerkkinsä käytön. Nyt venäläisiin kauppoihin on ilmestynyt tuotteita, joiden pakkaukset kopioivat vanhoja Valion tuotteita.
Valio luopuu maakaasun käytöstä Riihimäen tehtaiden energiantuotannossa
Valiolla on Riihimäellä kaksi tuotantolaitosta.
Ylä-Savoon suunnitellaan teollisen kokoluokan biokaasulaitosta – alueen maanviljelijät ovat kiinnostuneita yhteistyöstä
Maatilat ovat kiinnostuneita myymään lantaa biokaasun tuotantoon. Peltojen lannoitukseen ne voisivat käyttää biokaasun tuotannossa syntyvää biolannoitetta.
Valion Turengin tehdas parantaa tuotantovarmuutta uudella biolämpölaitoksella
Valion tuotantolaitokset ovat Suomessa huoltovarmuuden tukipilareita, ja uusi puupellettejä polttava laitos parantaa myös Turengin tehtaan toimintavarmuutta.
Maitotalojen imagokisa kovenee: Valio haluaa maidostaan hiilineutraalia vuoteen 2035 mennessä
Maidontuotannon kuormitus luonnolle herättää yhä enemmän kritiikkiä. Valio lupaa kannustinpalkkioita maitotiloille, jotka saavat hiililjalanjälkeään pienemmäksi.
Miten tuoda ranskalainen luola Äänekoskelle – pulmaa ratkotaan taas Aura-juustotehtaalla
Valion Äänekosken tehtaalle rakennetaan uutta juustojen kypsytyskellaria. Kellari valmistuu vuoden päästä kesällä ja sen sisällä jäljitellään Roquefortin kuuluisan kalkkikiviluolan olosuhteita.
Valion tehtaalla pieni pölyräjähdys Seinäjoella
Räjähdys tapahtui prosessissa, jossa käytettiin maitojauhetta. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä.
Finnish dairy firm Valio selling off Russian operations
The company says it made the decision to leave Russia on 7 March.
Valio lähtee Venäjältä välittömästi – tuotemerkki näkyy venäläiskaupoissa niin kauan kuin pakkauksia riittää
Valion mukaan yhtiön toiminta Venäjällä on kaupan myötä jo loppunut.
Lakiesitys "kansallistamisesta" eteni Venäjällä – Valion ja Fazerin nimet taas esillä
Lakiesitys Venäjän jättävien yritysten ottamisesta ulkoiseen hallintaan on edennyt duumaan. Venäläisen Izvestija-lehden asiantuntija-arvioiden mukaan "kansallistaminen" tai lakiesityksen sanoin "ulkoinen hallintaanotto" voisi koskea esimerkiksi Volvoa, Ikeaa, Fazeria ja Valiota.
Valmakauppa muuttaa Lapinlahdella uusiin tiloihin – avajaiset maanantaina
Uudet tilat on rakennettu Lapinlahdelle Asematien ja Tunnelitien risteykseen.
Valio ja energiayhtiö St1 suunnittelevat Pohjoismaiden suurinta biokaasulaitosta Savoon – sota Ukrainassa teki hankkeesta entistä tärkeämmän
Valio ja St1 ovat perustaneet yhteisyrityksen, joka aikoo rakentaa 8–10 biokaasu- ja nesteytyslaitosta vuoteen 2030 mennessä. Ensimmäinen niistä rakennetaan Pohjois-Savoon.
Maitoautojen tankit täyttyvät jo lähivuosina dieselin sijasta uusiutuvilla polttoaineilla – silti suurin osa maidontuotannon päästöistä syntyy tiloilla
Maidonkeruu tiloilta meijereille tapahtuu tulevina vuosina yhä enemmän biopolttoaineilla kulkevilla ajoneuvoilla. Esimerkiksi Valio tähtää siihen, että jo reilun kymmenen vuoden kuluttua yrityksen koko kuljetuskalusto käy uusiutuvilla polttoaineilla.

Tutkimus: Venäläisten rakkaus Suomeen ei horju, vaikka lännen ja Venäjän suhteet syöksyvät – näin pietarilaiset kommentoivat Suomea
Suomen ulkoministeriön teettämän tutkimuksen mukaan 68 prosenttia venäläisistä suhtautuu Suomeen myönteisesti. Ensimmäisenä Suomesta tulevat venäläisten mieleen luonto ja korkea elintaso.

Valio on yhä enemmän muuta kuin meijeri – tavoitteena on silti 4 300 omistaja-maitotilan tulojen turvaaminen
Muun muassa Valion kasvipohjaisten tuotteiden myynti on voimakkaassa kasvussa. Uusi avaus on tukkukauppa, johon Valio tulee mukaan saatuaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolta luvan Heinon tukun ostoon.
Juustodiilerit repivät liki 20 euron kilohintaa Oltermannista – paljastivat asiakasta esittäneelle toimittajalle, miten juusto kulkee Venäjän rajan yli
Yle haastatteli juustodiilereitä, jotka toimittavat juustoja Venäjälle. Yksi kertoi, että juustot kulkevat Suomesta Venäjälle rekoissa.

Valio uudistaa jogurttipurkkien pakkauksia – Turkkilaisen jogurtin stereotyyppisestä kuvituksesta luovutaan
Pakkausten uudistamisen taustalla on Valion viimeisen vuoden aikana tekemä ihmisoikeusvaikutusten arviointi.
Korona on lisännyt kotimaisen ruoan kysyntää jopa kymmeniä prosentteja – elintarvikeala lupaa, että tavaraa riittää ja lisää tehdään koko ajan
Suomen ainoa hiivatehdas käy ääriteholla, sillä suomalaiset ovat haalineet aineksia leipomiseen.
SKAL vaatii lepoaikojen lyhentämistä, jotta välttämättömät kuljetukset voidaan turvata – maitokuskilla ei ole varaa sairastua
Kuljetusyrityksiä edustava SKAL vaatii höllennyksiä kuljettajien ajo- ja lepoaikoihin, jotta välttämättömät kuljetukset saadaan hoidettua.

Spices Chef pääsi luomualan innovaatiokilpailun finaaliin
Kontiolahtelainen Spices Chef myy muun muassa mausteita, yrttejä, teetä ja hedelmäsoseita.

Valio poistaa myynnistä erän äidinmaitokorviketta – osaa epäillään pilaantuneeksi, voi aiheuttaa vatsavaivoja
Takaisinveto koskee litran Valio Tuuti -pakkauksia, joiden parasta ennen -päivämäärä on 3.1.2020.

Kainuulainen maito saattaa kulkea tulevaisuudessa lehmänlannalla – niin kuin autosikin
Tuore Osuuskunta Maitosuomi vie maitotiloja kohti hiilineuraalia maidontuotantoa.
Oopperanjohtaja Alfons Almi joutui aloittamaan vastuunkannon jo 10-vuotiaana orpopoikana – Musiikin syntymäpäiväkalenteri
Muistamme syntymäpäivänä 20. elokuuta.

Miksi maito ei happane niin kuin ennen? Keski-ikäiset muistavat, että lapsena purkkimaito meni pilalle muutamassa päivässä
Ennen EU-jäsenyyttä maidon parasta ennen -päiväys oli viisi päivää pakkaamisesta. Lehmät ovat samoja, mutta nyt päiviä on yhdeksän.

Valion Riihimäen tehtaalle vientilupa Kiinaan
Kiinan viranomaiset myönsivät vientiluvat yhteensä neljälle uudelle maitoalan laitokselle Suomessa.

Sillankorvan Yrttijuustolle vientilupa Kiinaan – tuotanto voi moninkertaistua
Evijärveläiselle Sillankorvan Yrttijuustolle on myönnetty juustonvientilupa Kiinaan. Kiinan-vienti voi moninkertaistaa yrityksen tuotannon.

Finnwatch: Are you sure you’re eating ethical ice cream?
Report finds human rights abuses in the production of ice cream ingredients sold in Finland.

Jäätelö ei sula niin kuin ennen – Mitä halvempaa jäätelöä ostat, sitä enemmän maksat jäätelöön vatkatusta ilmasta
Jos jäätelö maistuu voimakkaasti vaniljalle, maku ei todennäköisesti tule vaniljasta. Jäätelöntekijöillä on konstinsa.

Maitokolmio ilmaisi tyytymättömyytensä Valiolle määrättyihin korvauksiin – valitus on jätettävä kuukauden sisällä
Korvaussummaa pidetään liian pienenä.

Valio tuomittiin maksamaan miljoonakorvaukset paikallismeijereille – Yhtiö myi perusmaitoa alihintaan
Valio joutuu maksamaan osuuskunnille miljoonakorvaukset ja satojen tuhansien eurojen edestä oikeudenkäyntikuluja.

Helsingin käräjäoikeus antaa tuomionsa Valion ja pienmeijereiden välisessä kiistassa
Osuuskunnat vaativat Valiolta yli 40 miljoonan euron korvauksia niin kutsutun saalistushinnoittelun vuoksi.

Lähes sata Itämaidon maitotilaa lopetti – silti maidon tuotanto kasvoi
Kuopiosta katosi viime vuonna lähes 20 Itämaidolle maitoa lähettävää tilaa.

Finnwatchin selvitys: Valion tavarantoimittajat polkevat siirtotyöläisten oikeuksia Thaimaassa
Valio aloittaa toimitusketjuaan koskevan ihmisoikeuksien arvioinnin, yhtiö kertoo.

Yhdistyvät maidontuottajat tapaavat Seinäjoella
Osuuskunnan nimeksi tulee Osuuskunta Maitosuomi ja kotipaikaksi Lapinlahti.

Jos britit lähtevät EU:sta äkkirysäyksellä, maitomarkkinoilla koittaa uusjako – kuluttajalle voi koittaa juustojuhlat
Suomalaiset maidon- ja lihantuottajat joutuvat entistä kovempaan kilpailutilanteeseen, jos britit eroavat EU:sta äkkilähdöllä eli ilman erosopimusta.

Valio aloittaa yt-neuvottelut pääkonttorilla – vähennystarve 80–100
Neuvottelut koskevat noin 660 työntekijää. Irtisanomisia ei tulla tekemään Valion tuotantolaitoksilla.

Satamaito pääsi sopimukseen Valion kanssa maidon hinnoittelukiistassa
Osapuolet eivät anna lisätietoja sopimuksen sisällöstä.

Satamaito vaatii Valiolta yli 12 miljoonan euron korvauksia hintapoljennasta
Valion maitohinnoittelua koskevan jutun pääkäsittely alkaa tänään maanantaina Helsingin käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeus perkaa maidontuottajien ja Valion kiistaa – pienmeijerit vaativat kymmeniä miljoonia
Pienmeijeriosuuskuntien mukaan Valio on polkenut hintoja ajaakseen kilpailijoita ulos markkinoilta.

Toholammin juustola myyty puufirmalle
Aalto Haitek työllistää kymmenen henkilöä.