Uusimmat artikkelit
Pohjoiset valtiot kiistelevät kenelle pohjoisnapa kuuluu – arktisella alueella ilmapiiri on kiristynyt, mutta konflikti on epätodennäköinen
Tutkimusprofessori ei usko mannerjalustavaatimusten lisäävän konfliktiherkkyyttä Jäämerellä: ”Todennäköisempi vaaraskenaario on väärinkäsitysten takia käynnistynyt sotilaallinen yhteenotto”

Venäjä lisää arktista asevarustelua ja säästää luonnonsuojelusta – Jäämeren uusi kylmä sota pelottaa asiantuntijoita
Venäjä on ratkaisevassa asemassa Jäämeren alueen tulevaisuuden kannalta, mutta sen toimista pohjoisessa ei ole enää täyttä selvyyttä.
Tutkimus: Arktisen alueen lämpenemisvauhti onkin nelinkertainen maapallon keskiarvoon verrattuna, ei kaksinkertainen
Suomalaistutkijan mukaan tutkimus voi ilmaista, että arktinen alue on herkempi globaalille lämpenemiselle kuin aiemmin on ymmärretty.
Norjan yleisradioyhtiön selvitys: Venäläistroolarit olivat paikalla, kun Norjan merikaapelit mystisesti vaurioituivat
Norjan yleisradion mukaan sekä Vesterålenin merentutkimuskaapelin katoamisen että Huippuvuorten satelliittikaapelin katkeamisen aikaan paikalla liikkui useampi venäläinen kalastusalus.
Arktinen alue näyttää asiantuntijan silmiin nyt rauhalliselta, mutta tilanne voi muuttua – "Kiristynyt tilanne voi läikkyä myös pohjoiseen"
Ensimmäisenä voi katketa yhteistyö Arktisessa neuvostossa. Synkimmissä sotaskenaarioissa arktinen alue olisi yksi polttopisteistä.
Venäjän Pohjoinen laivasto aloitti sotaharjoituksen ja julisti poikkeuksellisen suuren vaara-alueen Norjan pohjoispuolella
Harjoitus riepoo norjalaiskalastajia, jotka yrittivät irlantilaiskalastajien tapaan saada sotaharjoituksen siirrettyä kalavesiltään.
Norjan poliisi: Huippuvuorten merikaapelin yhteysongelmien taustalla ihmistoiminta
Huippuvuorilta Norjan mantereelle kulkevan vedenalaisen tietoliikennekaapelin vian taustalla on ihminen. Merkkejä tahallisuudesta ei poliisin mukaan kuitenkaan ole toistaiseksi löytynyt.

Satojen tutkijoiden vuosi Jäämerellä tuotti ensimmäiset julkaisut aseiksi ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun
Nopeasti jääpeitettään menettävän Pohjoisen jäämeren ympäristöprosesseja kartoitettiin syvistä vesistä korkealle ilmakehään, sillä ilmastonmuutoksessa kaikki liittyy kaikkeen.
Suomen kyberturvallisuudelle tärkeä nettikaapeli piti vetää merenpohjaan, mutta yhtäkkiä Venäjä vetäytyi hankkeesta – mitä oikein tapahtui?
Valtionyhtiö Cinia kiertää pohjoisnavan lännen kautta, vaikka se vaatii 1 500 kilometriä pidemmän kaapelin. Hyytävässä geopoliittisessa ilmastossa se on turvallisin reitti.
Koillisväylän ajojäät ovat pysäyttäneet useita rahtilaivoja – murtaja-apua odotti myös suomalainen rahtilaiva M/S Kumpula
Aasian ja Euroopan väliä purjehditaan Pohjoista meritietä eli Koillisväylää pitkin yhä myöhempään syksyllä. Suomalainen rahtialus on parhaillaan palaamassa Kiinasta venäläisen atomijäänmurtajan avustamana.
Lapin taiteilijaseura sai Barentsin 10 000 euron arvoisen kulttuuristipendin
Stipendi jaetaan joka toinen vuosi. Sen tarkoituksena on tehdä tunnetuksi Barentsin alueen taiteilijoita ja kulttuuritoimintaa.
Yhtenä aamuna koti muuttui vaaralliseksi – Pohjoismaissa on paikka, jossa ihmiset kohtaavat ilmastonmuutoksen silmästä silmään
Yle matkusti jäätikön reunalle Norjan Huippuvuorille, missä jää sulaa hurjaa vauhtia. Arktisilla saarilla talvet ovat lämmenneet 50 vuodessa jo seitsemän astetta.
Jäämeren reunalla sijaitseva Turjanperä elää uutta nousua – Yle kuvasi matkailuhitiksi nousseen arktisen kalastajakylän karua kauneutta
Teriberkan kalastajakylä ui vastavirtaan muuten näivettyvillä Pohjois-Venäjän alueilla. Kuolemaa tehnyttä paikkakuntaa kehitetään nyt matkailun ehdolla.

Koillisväylän merikaapeli kohtasi esteen – venäläisyritys laittoi tauolle tutkimussuunnitelmat
Suomalaisyritys uskoo edelleen hankkeeseen. Aasian ja Euroopan välillä tietoa siirtävä kaapeli on tarkoitus vetää Jäämeren pohjaan seuraten suurin piirtein Venäjän pohjoista rannikkoa. Sen suunnittelun piti jatkua tänä vuonna.

Lapland council scraps plans for controversial Arctic rail line
The proposal to redraft development plans for the region was passed by a clear majority of 43-3.

Alemmuuskompleksi oli syy, miksi suomalaiset syrjivät Petsamon saamelaisia kuin siirtomaaherrat, sanovat tutkijat – "Kolonialismi tulisi nähdä osana Suomen historiaa"
Petsamo liitettiin Suomeen sata vuotta sitten. Jäämeren kaistaleen hallinnassa oli siirtomaavallan piirteitä, sanovat uutta tutkimusta aiheesta tekevät tutkijat.

Muistatko vuoden 2018 lumitalven – Tutkimus: Barentsinmeren sulaminen on tuomassa lisää vastaavia ilmiöitä
Sulava meri kasvattaa selvästi sademääriä Euroopassa, kertoo tutkimus, johon on ottanut osaa myös Oulun yliopisto.

Video: Paksu jääkerros murtuu, kun Venäjän ydinsukellusveneet nousevat pintaan arktisella alueella
Kolme sukellusvenettä osallistui Pohjoisella jäämerellä pidettyn harjoitukseen.
Barentsin alueen ArcticSkills-ammattitaitokilpailut kisataan tänään virtuaalisesti
Ensimmäistä kertaa ArcticSkills-kilpailun kuusivuotisessa historiassa kilpailu lähetetään striimattuna.

Lapin liiton hallitus näytti vihreää valoa kiistellyn Jäämeren radan maakuntakaavalle
Yksi hallituksen jäsen olisi halunnut palauttaa kaavan valmisteluun, mutta muut eivät kannattaneet esitystä.
Erik Blombergin matkassa Huippuvuorilla 1968 – filmille tarttui arktinen, mutta hyvin moderni yhteiskunta
Svalbard eli kylmä rannikko hurmaa eksoottisuudellaan.

Jäämeren menneisyys yllätti tutkijat: Jäämeri on ollut kahdesti iso kulhollinen makeaa vettä
Jäämeren pohjan fossiileilla on kerrottavaa myös nykypäivän ilmastonmuutoksen vastaiselle taistelulle.

Norjan tiedustelupalvelu on huolissaan Venäjän asekokeista pohjoisessa, Jäämeren alueelle keskitetään lisää tulivoimaa
Sekä Venäjä että Nato tuovat lisää lentokoneita pohjoiselle aluelle.

Pohjoisen merijään pinta-ala ja paksuus ovat romahtaneet – vaikutukset näkyvät Suomenkin säässä
Merijääkenttä sulaa ja haurastuu ja paljastunut vesi imee auringon säteilyä, mikä kiihdyttää ilmaston lämpenemistä. Pohjoinen jäämeri on osan vuotta jäätön jo 2030-luvulla.

Suomessa tehtiin lämpöennätys osana arktista lämpöaaltoa – vuosi 2020 on ollut maailman lämpimimpiä
Pohjoisten alueiden lämpö tekee Suomen talvista tavallista leudompia.

Kalastusalus upposi Barentsinmerellä – Kaksi ihmistä onnistuttiin pelastamaan, 17 pelätään hukkuneen
Uponnut alus oli vuonna 1979 valmistunut venäläisalus nimeltä Onega.
Arktisten merialueiden pitäisi parhaillaan peittyä jäällä – kasvu ennätyksellisen hidasta
Arktinen merijää suli tänä kesänä mittaushistorian toiseksi pienimpään kokoonsa.
Arktinen merijää suli kesällä mittaushistorian toiseksi pienimpään kokoonsa
"Olemme matkalla kohti kausittaista jäätöntä Jäämerta", sanoo yhdysvaltalaistutkija.

Sumuista, sohjoista ja uskomattoman kaunista, kuvailee suomalaistutkija kesäänsä – Jäämerellä ajelehtivalla laivalla kerätään tietoa ilmastonmuutoksesta
Arktisen meren, merijään ja ilmakehän yhteispeliä selvittävään ainutlaatuiseen hankkeeseen on tullut monta mutkaa koronaviruksen vuoksi mutta tulosten saamista se ei onneksi ole häirinnyt.

Venäläinen laiva etsii Jäämereltä reittiä kaapelille, joka yhdistäisi mantereita historiallisesti pohjoisen kautta
Ankkurit, maanvyörymät ja arktisella alueella jäävuoret ovat vaaraksi valokuitukaapeleille.

Huippuvuorten kuolemaan johtaneen jääkarhuhyökkäyksen leirissä majoittui myös suomalainen
Leirintäalueella yöpyneet ampuivat jääkarhua. Karhu pakeni paikalta, mutta se löydettiin myöhemmin lähistöltä kuolleena.
Harvinainen hyökkäys: Jääkarhu tappoi Huippuvuorilla telttailleen miehen
Kyseessä on ensimmäinen kuolemaan johtanut karhuhyökkäys saarilla sitten vuoden 2011.

Asukkaat ilmoittivat kylän myytäväksi 1990-luvulla, mutta nyt kaikki haluavat Norjan Pikku-Suomeen
Pykeijan kylästä on kasvanut omalaatuinen matkailukohde, jonka pikkuruiset kujat täyttyvät autoista. Paikan päällä Norjassa vieraili Yle Sápmin toimittaja Kaisa Aikio.
Sadat pelastustyöntekijät kauhovat öljyä joesta Siperiassa – Norilskin dieselsäiliön vuodon pelätään valuvan kohti Jäämerta
Kaivosjätin tytäryhtiölle kuuluvan polttoainesäiliön perustukset pettivät kaksi viikkoa sitten Norilskissa Venäjällä. Vuotaneesta öljystä on saatu talteen vasta pieni osa.

Kiistanalainen Jäämerenrata pysyy maakuntakaavassa
Lapin liiton hallitus päätti maanantaina asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäville.

Venäjän suuri Jäämeren-satama Murmansk on liikennemotissa – kevättulva romautti rautatiesillan
Liikenne Muurmannin radalla on kokonaan poikki ainakin kaksi viikkoa.
Kiistellyt valkoposkihanhet jatkavat muuttoaan muutaman päivän sisällä – miljoonasta linnusta vain osa pysähtyy Suomessa
Muuttomatkan jatkumiseen vaikuttaa eniten myötäinen eteläinen ilmavirtaus.

Venäjän maakaasutankkerit lähtivät Koillisväylälle ennätyksellisen aikaisin – purjehduskautta pidentävät ilmastonmuutos ja vahvat laivat
Presidentti Putin haluaa kaksinkertaistaa Koillisväylän tavaraliikenteen.

Pian kylmenee ja nopeasti, lämpenemiseen menee koko viikko – lähes koko maahan liikennevaroituksia räntä- ja lumisateen takia
Jäämereltä puskee iso massa kylmää ilmaa, joka jää pyörimään Suomen ylle pitkäksi aikaa.

Koronapandemian yllättämä Jäämeren suurtutkimus jatkuu uusin konstein – yllätyksiin varauduttiin, mutta ei sentään tähän
Kaksi Helsingin yliopiston tutkijaa aloittaa osuutensa Jäämerellä ajalehtivalla aluksella, kunhan ovat olleet kaksi viikkoa karanteenissa Saksassa.

Ravintola Aanaar vuoden ravintolaksi
Palkintoperusteiden mukaan Aanaarin ruoan herkullisuus perustuu raaka-aineisiin, joiden hankinta alkaa keittiön takaovelta ja yltää Jäämerelle yli Saamenmaan.
Jäälautalla ajelehtivat tutkijat selvittävät arktisen merialueen tilaa – katso kuvat pimeyden ja jääkarhujen keskeltä
Iso kansainvälinen hanke kerää monen tieteenalan voimin uutta tietoa ilmastonmuutoksen nopeista vaikutuksista arktisiin merialueisiin. Suomalainen jäätutkija viipyi asemalla lokakuusta tammikuuhun.

Venäjä vei oppositiovaikuttajan väkisin asepalvelukseen Jäämeren saarelle
Novaja Zemljalle viety Ruslan Šaveddinov on oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin läheinen liittolainen.
Suomen pohjoisimmalla rajalla Pulmankijärvellä elää harvinaislaatuisia kasveja ja eläimiä – Lappiin on tulossa 17 uutta luonnonsuojelualuetta
Pulmankijärven asukkaat toivovat parempaa yhteistyötä viranomaisilta

Maailman ensimmäinen kelluva ydinvoimala on ladattu ydinpolttoaineella – Uuden voimalan turvallisuus herättää myös kysymyksiä
Nyt alkaa pitkä hinausmatka Jäämerta pitkin Venäjän koillisosaan. Energiatuotanto alkaa vuodenvaihteessa.

Heippa helteet, sää kylmenee rajusti
30 asteen helteet vaihtuvat jopa alle 10 asteen viileyteen.

Arctic winds chill Finland in July
Polar air flows are cooling eastern Finland in particular this month.

Koillisväylän datakaapelin vetäminen Kajaanin kautta askeleen lähempänä
Kajaani olisi hyvä paikka datakaapelin kauttakulkupaikaksi, koska Kajaaniin on jo sijoitettu datakeskuksia.

Hanna Tapio ajaa Jäämeren rannikolle ja tekee pelkästään 10-tuntisia yövuoroja Norjassa – "Täällä ihmisissä on sellainen luonnollinen positiivisuus"
Tämä sykähdyttää aina uudelleen, kun tulee tähän maisemaan pitkän ajomatkan jälkeen, Hanna Tapio sanoo.

Koillisväylän merikaapelin rakennussuunnitelmat nytkähtivät eteenpäin – asennusvaihe voi alkaa jo kolmen vuoden päästä
Venäjän alueella kulkeva tietokaapeli on herättänyt huolta tietoturvasta.