Uusimmat artikkelit
Tervolan kunta vetoaa osuuskauppa Arinan arvoihin Louen kyläkaupan säilyttämiseksi
Tervolan kunnan mukaan Osuuskauppa Arinan on jatkettava Tervolan Louen Salen toimintaa ja käynnistettävä uuden lähikaupan suunnittelu mahdollisimman pian.
Pertti Rislakeus ajoi myymäläautoa 36 vuotta – toiminnan loppuessa viimeinen kierros kylillä oli tunteikas: ”Sydäntäni revittiin auki”
Yksi Suomen viimeisistä myymäläautoista ajoi viimeisen reittinsä perjantaina Etelä-Pohjanmaalla. Kauppiaalle asiakkaista on tullut ystäviä, joiden jääkaapitkin on yhdessä täytetty.
Sotkamolainen Tarvaisen kyläkauppa kerkesi täyttää sata vuotta, sitten nousivat kustannukset ja nyt lauantaina kaupan valot sammuvat
Laakajärven kyläkauppaa jäävät kyläläiset kaipaamaan. Kaupalla on kerennyt vuosien aikaan toimia muun muassa Posti, Veikkauksen piste, polttoainejakelu ja lääkekaappi.
Suomen vuoden kylä Kalajoen Rautio on nyt mukana myös eurooppalaisessa kyläkilpailussa
Tuomaristo vierailee Rautiossa tulevana lauantaina. Kylästään ylpeät rautiolaiset puhuvat ”ehkäpä Euroopan parhaasta kylästä”.

Ilmajoelle aukeaa yksi harvoista itsepalvelukaupoista pääkaupunkiseudun ulkopuolella – sisään pankkitunnuksilla, maksu sekunneissa
Ennakkoinfo uudenlaisesta kaupasta on saanut osakseen positiivista palautetta sekä paikallisilta että ulkopaikkakuntalaisilta.
Kyläkaupat kuolevat hiljaa pois, mutta Alvettulan kauppiaalla on suuret suunnitelmat: "Tästä voisi tulla Tuurin kyläkaupan kaltainen"
Palvelualoilla kärsitään pitkittyneestä työvoimapulasta. Pula korostuu pienissä kyläkaupoissa, jotka sijaitsevat syrjässä. Kyläkauppojen määrä on vähentynyt viime vuosikymmeninä rajusti.
Jokaista tavaraa ei tarvitse hankkia omaksi – Ruokolahden Utulan kyläkauppaan avataan tavaralainaamo
Ruokolahden Utulan kyläkauppaan perustettu tavaralainaamo on osa hanketta, jonka tavoitteena on vähentää maaseudun hiilidioksidipäästöjä ja edistää kestävää elämäntapaa maaseudulla.
Ruokapuoti Töölössä pysyi samanlaisena vuosikaudet – nyt se muuttui kyläkaupaksi, jonka kauppias kuvaa kaupunginosaa "intiimiksi kyläyhteisöksi"
Helsingin Etu-Töölössä sijainnut perinteikäs Elintarvikeliike Heinonen lopetti toimintansa viime vuoden lopulla. Nyt kyläkaupaksi liikettä kuvailevat Klaus Ittonen ja Tina Pihlajaranta jatkavat toimintaa.

Ruokaostoksia ilman henkilökuntaa – yrittäjien mukaan automaattimyymälät voisivat jopa korvata kyläkaupat
Kauhajoella automaattimyymälästä on saanut reilun kahden kuukauden ajan lähituottajien lihaa ja marjoja. Yrittäjien mukaan automaattimyymälät voisivat olla ratkaisu syrjäseutujen elävöittämiseen ja palvelujen turvaamiseen.
Kyläkaupat vähenevät valtion tuesta huolimatta
Monimuotoinen kaupan, kahvilan ja kohtauspaikan yhdistelmä voisi pelastaa pienet maaseudun kaupat.
Ruokavirasto myönsi kyläkauppatukea yhdeksälle kyläkaupalle Keski-Suomessa
Maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu kyläkauppatuki oli haettavana syksyllä.
Tuija Jäntin kyläkauppa Rautalammilla nettosi valtiolta yli kymppitonnin tuen ja selviää sen avulla talven yli
Jäntin kauppa Rautalammin Kerkonkoskella on koko kylän olohuone. Maa- ja metsätalousministeriön kokeilussa kyläkaupat pystyivät hakemaan toista kertaa tukea toiminnalleen.
Alva-äänestysbussi alkaa liikennöidä Kuopion maaseutualueilla ensi viikolla: tästä jutusta näet, missä paikoissa bussi pysähtyy
Kuopion maaseutualueilla asuvien ihmisten aluevaalien äänestämisen kynnystä ja vaalipaikalle saapumista halutaan helpottaa kiertävällä Alva-äänestysautolla, jossa voi äänestää lähempänä omaa kotia.
Viisi keskipohjalaista kyläkauppaa saa kyläkauppatukea
Alueella viisi kauppaa saa tukea Keski-Pohjanmaalla ja 12 kauppaa saa tukea Pohjanmaalla.

Ruokavirasto myönsi 11 eteläpohjalaiselle kyläkaupalle tukea
Tuki on hieman alle 11 000 euroa kyläkauppaa kohden. Kaikkiaan tuen sai Suomessa 178 kyläkauppaa.
Kyläkaupat saavat tukea toimintaansa – tavoitteena on ylläpitää maaseudun palveluja
Pohjois-Savon alueella tukea saa 14 kyläkauppaa, Pohjois-Karjalassa 9.
16 varsinaissuomalaista kyläkauppaa sai Ruokavirastolta kyläkauppatukea ensi vuodelle
Ruokavirasto kertoo, että lähes jokainen kauppa, joka haki tukea määräajassa, sitä myös sai.
Kyläkauppatukea haki Kainuussa seitsemän maaseudun kyläkauppaa
Kyläkauppojen määrä on viime vuosina vähentynyt. Kyläkauppatuen tavoitteena on turvata ja edistää päivittäistavarakauppapalveluiden saatavuutta maaseudulla.
Suomi jakaa nyt kyläkaupoille tuplasti enemmän tukea kuin ennen – jos Annika Pitkäsen hakemus hyväksytään, Kuoleman kylään tulee uusi kassapöytä
Valtaosa edelliskerralla tukea saaneista kauppiaista käytti tuen kauppansa palveluvalikoiman ylläpitämiseen ja monipuolistamiseen. Kaikille hakijoille tukea ei kuitenkaan myönnetty.
Kyläkauppatukea haettu vähän – Varsinais-Suomesta tukea on hakenut 15 kauppaa
Tuen määrä on korkeintaan 22 500 euroa. Hakuaika päättyy sunnuntaina.
Kyläkaupoille edelleen jaossa Ruokaviraston tukea – Lapista hakemuksia tullut vasta 13
Ruokavirasto kannustaa kyläkauppoja hakemaan tukea, sillä sitä on nyt reilusti jaossa.
Kauppakeskuksen toimitusjohtajaa uhkailtiin, yrittäjän päälle heitettiin rahaa – koronapassin vastustajat ryhtyivät häiriköimään yrityksiä
Yrittäjiä ja työntekijöitä on häiritty ja uhkailtu koronapassin käyttöönoton vuoksi. Maran toimitusjohtajan mukaan häiriköt eivät ymmärrä, kuinka tärkeä passi on.
Paltamoon motellin paikalle kauppakeskus – yrittäjäpariskunta: "Hyvä paikka löytyi lähempää kuin arvata saattaa"
Jos asiat etenevät suunnitellusti, uuden kauppakeskuksen rakentaminen alkaa ensi vuoden aikana. Kauppakeskukseen tulisi ainakin K-market, mahdollisesti myös kahvila ja yritystiloja.
Hämeenlinnassa kyläkauppias huolestui 7–9-vuotiaista jotka kerjäävät, näpistelevät ja häiriköivät asiakkaita: "Käytetään ihmisten hyväuskoisuutta hyväksi"
Sammon kyläkaupassa pienten lasten häiriökäyttäytyminen on lisääntynyt viime kuukausina. Osa alueen vanhemmista on jo ohjeistanut jälkikasvuaan siitä miten kaupassa tulee käyttäytyä.
Kyläkauppatukea voi jälleen hakea – tukialue laajeni nyt koskemaan kaikkia maaseutualueita
Kyläkauppatuen ajatuksena on turvata kyläkauppojen toiminta tulevaisuudessakin. Tuen hakuaika alkaa syyskuun 1. ja se jatkuu lokakuun loppuun asti.

Maaseudun kaupat voivat hakea jälleen kyläkauppatukea – jaossa enintään 20 000 euroa yhtä kauppaa kohden
Aiemmin jaetut kyläkauppatuet lisäsivät kylien elinvoimaa maaseudulla, kertoo Luonnonvarakeskus.
Palonurmen kyläkauppa aukeaa jälleen perjantaina – kuopiolainen ajokouluyrittäjä ryhtyy kauppiaaksi
Nilsiän Palonurmen kyläkauppa suljettiin huhtikuussa. Nyt kaupalle on löytynyt uusi yrittäjä, joka on ostanut kaupan liiketoiminnan kiinteistöineen. Palonurmen kyläkauppa aukeaa tauon jälkeen jälleen tämän viikon perjantaina.
Kyläläisten suuri ponnistus kylän elinvoimaisuuden eteen kantoi hedelmää Kalajoen Rautiossa – oma kauppa omalla työllä avautui
11.6. kello 12 vihdoin tapahtui se, mitä Kalajoen Raution kylällä oli odotettu pitkään. Oman osuuskunnan ja talkoolaisten voimin perustettu kyläkauppa avasi ovensa. Työtä kaupan eteen oli tehty jo viime vuodesta asti.
Poliisi tutkii kyläkaupan tulipaloa törkeänä tuhotyönä – huhtikuisesta palosta kaivataan edelleen yleisöhavaintoja
Poliisi on kiinnostunut yleisöhavainnoista, jotka auttaisivat ratkaisemaan epäillyn törkeän tuhotyön. Lapinlahden Alapitkällä syttyi huhtikuussa tulipalo kyläkauppa Eväskorissa. Tutkinnassa ei ole löytynyt mitään luonnollista syytä palon syttymiselle.
Kustavintiellä alennetaan nopeusrajoitusta Pyheen kyläkaupan kohdalla – taustalla uudistunut tieliikennelaki
Kyläkaupan kohdalla sijaitsee suojatie, jonka takia nopeusrajoitusta on alennettava. Varsinais-Suomen ely-keskus selvittää parhaillaan alueensa suojateitä, joissa nopeusrajoitus on yli 50 km/h.
Torstai 22.4.2021 (tv)
Kesätapahtumat. Kyläkaupat. Biden ja ilmasto. Sää.
Uskoisitko? Kyläkauppa porskuttaa puolen tunnin ajomatkan päässä yrityssaneeraukseen ajautuneesta Stockmannista – vetonaulana kauppiaan itse Espanjasta tuoma viini
Hallitus pyrkii vahvistamaan paikallisia palveluita eri puolilla Suomea kaksinkertaistamalla Ruotsista tutun kyläkauppatuen.
Yllättävä konfettisade pilasi sirkuksen tv-shown ja muutti sen hengenvaaralliseksi: "Moni itki backstagella, että miten tämä näin meni"
Sirkus Bravuuri voitti Talent Suomi -kilpailun dramaattisten vaiheiden jälkeen.
Kaikkien aikojen lottopotti pelattiin nilsiäläisellä kyläkaupalla – kauppias: "He saattoivat olla ohikulkijoitakin"
Jättipotti osui pohjoissavolaisella kaupalla veikanneelle lottoporukalle.

Nilsiäläisellä kyläkaupalla veikanneelle porukalle kaikkien aikojen lottopotti – kauppias iloitsee: hieno lopetus kaupan pitämiselle
Viiden hengen porukka voitti lauantai-iltana 15,7 miljoonaa lotossa.
1 500 asukkaan Koijärvi on peräkorpea mutta kyläkauppatukeen liian tiivis metropoli – tänä vuonna sitkeät Pietilät hakevat uudestaan
Kyläkauppatuen suosio yllätti Ruokaviraston ja piristi alaa viime vuonna, nyt tukisumma kaksinkertaistetaan.
Vuolenkoskelle avataan osin talkootöinä rakennettu kyläkauppa – Kauppias: "Luotan tähän 100-prosenttisesti"
Kaupan lisäksi rakennukseen tulee tiloja muun muassa kyläläisten kokoontumisia varten.
Kyläkauppatuesta toivotaan vuosittaista piristysruisketta syrjäisille kaupoille
Ruokaviraston vuosi sitten myöntämällä tuella on ollut merkitystä ainakin M-Market Lukkarille.
State support likely to continue for rural shops
Grants were launched last year to help shopkeepers in sparsely populated areas keep their doors open.

Torstai 5.11.2020 (tv)
USA:n vaalit. Kyläkaupat. Opaskoirat. Sääennuste.
Valtion kyläkauppatuki saa todennäköisesti jatkoa ensi vuonna – tarkoitus laajentaa harvaan asuttujen alueiden ulkopuolelle
Tukea pystyi hakemaan ensimmäistä kertaa viime vuonna.
Myrskyvahingot ja korona pakottivat kyläkauppiaan lopettamaan – nyt yrittäjä haaveilee jo uudesta alusta
Kokkolalaisen Öja-Marketin yrittäjäperhe aikoo jatkaa marketin toimintaa verkossa.
Lievestuoreen äärimmäisen paikallinen radio kuuluu noin 15 kilometrin säteellä, mutta verkossa minne tahansa
Radiota pyöritetään vapaaehtoisten voimin.

101-vuotias Paavo Heinola kävelee 200 metriä päivittäin kolapullon takia – "Minulle ei vesi käy, ei millään"
Yli 100-vuotiaiden määrä Suomessa on kasvanut vauhdilla.
Mökkiläiset ja paluumuuttajat ovat innokkaimmin kehittämässä pikkukaupunkia – Virtain kaupunginjohtaja haki ideoita kyläkierroksella
Ehkä etätöitä mutta ei pärehöylätalkoita. Virroilla oli asukkaiden vuoro miettiä, miten houkutella väkeä paikkakunnalle.
Kahvia ja pullaa tai jalalla koreasti - tässä 8 kahvilaa ja klubia kesämatkailijan kartalle
Erilaiset pysähdys- tai illanviettopaikat kesämatkalla.

Ylen aamu tänään: Rokotteiden kehittäminen voi kestää kymmenenkin vuotta – milloin koronavirusrokote saadaan käyttöön? Katso lähetys tästä
Miten onnistuu lomalle laskeutuminen tämän erikoisen kevään jälkeen? Elina ja Sofia ovat Suomen suosituimpia lapsitubettajia.
Koronakriisin aikana päivittäistavaroiden saanti turvataan ainutlaatuisella yhteistyöverkostolla Pohjois-Suomessa – hankalin tilanne on haja-asutusalueilla
Avin ylijohtajan mukaan parannettavaa on esimerkiksi päivittäistavarakauppojen nouto- ja kotiinkuljetuspalveluissa.

Kyläkauppa hiljeni koronakriisin myötä – pahinta on, jos poikkeustila jatkuu kesäsesongin yli
Lapuan Kauhajärvellä Ellan kaupassa on tavallista hiljaisempaa. Kyläkauppias toivoo valtiolta nopeaa tukea kaupoille.
Kuusi kyläkauppaa Etelä-Savosta saa avustusta
Tukea haki yli 200 yrittäjää ja sitä myönnettiin yli 80 kyläkaupalle.