Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Freeman on edelleen se brittipoppari, joka ajaa tandemilla

Freeman laulaa ja laulattaa 70-vuotiaanakin: "Mä olen edelleen se viiksekäs brittipoppari, joka ajaa tandemilla!"

Leo "Freeman" Friman oli Waterloo-yhtyeen heavy-kitaristi ja laulaja, jonka silloinen lankomies, Hector, ohjasi 70-luvulla Suomen poppia kuuntelevan kansan sydämiin. Eikä hän ole sieltä hävinnyt mihinkään.

Anu Pentik keskellä kuvaa, katsoo ylöspäin.

Anu Pentikille muotoilun valtionpalkinto

Palkinnon luovutti tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio.

Pukusuunnittelija Tiina Kaukanen.

Valtio palkitsi 13 taiteentekijää – tunnustus yllätti pukusuunnittelija Tiina Kaukasen: “Teemme taustatyötä, eikä tarkoitus ole useinkaan olla esillä”

Tänä vuonna taiteen valtionpalkinnon sai 13 eri taiteidenalojen edustajaa. Palkintojen yhteissumma oli 226 000 euroa.

Posion kirkko

Piispa tarkastaa Posion seurakunnan

Oulun hiippakunnan piispa Jukka Keskitalo on viikonvaihteessa Posiolla tekemässä piispantarkastusta.

Repin: Pyryharakka, Banksy: Bomb hugger ja Dylan: Woman with Scarf.

Banksy, Dylan ja Repin ovat suven taideantia – katso 7 näyttelyvinkkiä kesälomalle

Tästä se lähtee! Taidekesä tuo kaivattua väriä ja valoa koronan jättämään näyttelytyhjiöön. Kokosimme kohteista seitsemän vinkin listan. Katsotko taidetta mieluummin Messukeskuksessa vai luonnon keskellä Vallisaaressa?

Valokuvat ovat someajan kauppatavaraa, jolla saadaan näkyvyyttä ja lisää seuraajia. Nuori nainen ottamassa selfietä.

Sinun somekuvasi voi päätyä ilmaiseksi yrityksen mainontaan – Tiedätkö, mihin sitoudut #yes-merkinnällä?

Yritykset ovat ottaneet käyttöön uuden tavan sopia somekuvien käytöstä hashtagin eli aihetunnisteen avulla. Näin ne saavat kuvia ilmaiseksi käyttöönsä somessa ja markkinointikampanjoissaan. Käytännössä on riskinsä.

Anu Pentik maaliskuussa 2021

Stockmannin hylkimästä kynttilänjalasta alkoi menestystarina, joka houkutteli Posiolle satatuhatta vierasta viime kesänä

Perheyritys Pentikin tarina alkoi 50 vuotta sitten. Keramiikka tehdään yhä Posiolla.

mediakuva Anu P. - näytelmästä

Rovaniemen teatterin Pentik-näytelmä on kertomus vanhemmuuden ja kutsumustyön ristipaineesta

Syksyn pääteos Anu P. saa ensi-iltansa Tieva-näyttämöllä syyskuussa.

Aroman jouluikkuna Vaasassa.

Aroman näyteikkuna äänestettiin Vaasan kauneimmaksi jouluikkunaksi

Kaunein jouluikkuna -kilpailusta on tullut perinne Vaasassa.

Anu Pentik Pentik Oy:n myymälässä Posiolla

Anu Pentik suunnitteli oudon keramiikkamöltin ja siitä alkoi huikea menestystarina – nyt 77-vuotiaana hän tuntee olevansa uransa huipulla

Kulttuurivieras, keramiikkataiteilija Anu Pentik valmistelee elämänsä suurinta näyttelyä ja aikoo näyttää mitä todella osaa.

Nina-Petelius Lehto ja Satu Lemola

Anu Pentik saapuu teatteriin katsomaan kahta naista, jotka nousevat lavalle esittämään häntä: "Haluan yllättyä"

Anu Pentik – nainen joka loi savesta maailman -näytelmä saa kantaesityksensä Pentikin lapsuusmaisemissa Kouvolan teatterissa.

Matkuksen liikenneasema

Matkuksen liikenneasema avautui puolentoista vuoden tauon jälkeen

Juustoportin liikenneaseman viralliset avajaiset ovat huomenna torstaina.

Bensapumppu ja Matkuksen huoltoasema.

Matkuksen liikenneasema avautuu uudelleen helmikuussa

Aseman on määrä avautua ystävänpäivänä.

Anu Pentik Kouvolan taidemuseossa, Poikilossa.

Keramiikkataiteilija Anu Pentikin elämä tuodaan näyttämölle Kouvolassa

Taide- ja sisustusesineitä valmistavan Pentikin perustaja Anu Pentik on syntyisin Kuusankoskelta.

Anu Pentik opastaa  irakilaisia turvapaikanhakijoita ja posiolaisia työpajaan osallistuvia tekemään yksilöllistä keramiikaa.

Kebabia ja keramiikkaa – Paikalliset ja turvapaikanhakijat yhteiselle aterialle

Posiolla Pentikin keramiikkatehtaalla valmistaudutaan viikonlopun Syödään yhdessä -teemaan tekemällä lauantain juhla-aterialle yksilöllinen astiasto. Tekijöinä on kuusi irakilaista turvapaikanhakijaa ja kuusi posiolaista.

Pentik-galleria

Posio näyttää, että se on maailman pohjoisin keramiikkapitäjä

Posion kirkonkylälle halutaan uutta ilmettä ja enemmän keramiikkaa näkyville – näkymään muuallakin kuin vain Pentikin mäellä.

Koskenlasku on hauskaa myös kisojen ulkopuolella.

Lapin yliopistolle rahaa muotoilun osaamiskeskukseen

Lapin yliopisto on saanut  625 000 euron rahoituksen muotoilun osaamiskeskuksen perustamiseen. Suuri osa rahoituksesta on Euroopan aluekehitysrahastolta.

Pentik Oy:n tehtaanmyymälä Posiolla

Koillissanomat: Pentik peruu lomautuksia ja avaa uuden myymälän Tšekkiin

Pentik peruu keramiikkatehtaan osalta aiemmin Pentikin ilmoittamia lomautuksia kesälomaan saakka. Asiasta kertoo Koillissanomat.

Pentikin myymälä Koskikeskuksessa

Pentik aloitti yt-neuvottelut - 30 työpaikkaa uhattuna

Keramiikkatuotteistaan tunnettu posiolaisyritys irtisanoo mahdollisesti kymmenesosan henkilökunnastaan. Yt-neuvottelut koskevat myös kahtasataa myymälätyöntekijää eri puolella Suomea.

Suku Park

Keramiikkataiteilija Suku Park valittiin vuoden posiolaiseksi

Posiolle muuttanut eteläkorealainen keramiikkataitelija Suku Park on valittu vuoden posiolaiseksi. Valinnan on tehnyt Posion matkailuyhdistys.

Essi Korva ja etelä-korealainen keramiikkataiteilija Sungmi Ha Pentikin Taidetalon residenssissä.

Pentik kunnosti vanhan porotilan Taidetaloksi

Yli 150 vuotta vanhat hirsiseinät ja luonnonrauha inspiroivat Posion Taidetalon ensimmäisiä kutsutaiteilijoita, joiden näyttely avataan tänään Pentik - mäellä.

Pentik Oy:n tehtaanmyymälä Posiolla

Pentik irtisanoo 14 henkilöä Posiolla

Pentik Oy:n yt-neuvotttelut ovat päättyneet. Posiolta irtisanotaan 14 henkilöä.

Pentik Oy:n tehtaanmyymälä Posiolla

Pentik ehkä lomauttaa ja irtisanoo

Posiolainen yritys on kuitenkin vakavarainen ja viime vuoden tulos oli positiivinen.

Kajaanin Dressmannilla on ovi auki, eikä tuulikaappia ole.

Yrittäjät uskovat avoimen liikkeen oven houkuttelevan myös talvella

Useiden kauppaliikkeiden ovet pysyvät auki, vaikka pakkanen kiristyy ja vinkka yltyy. Monet yrittäjät uskovat avoimen ulko-oven houkuttelevan sisälle liikkeeseen, minkä lisäksi ulko-oven auki pitäminen tuntuu olevan vakiintunut tapa.

Pello Pellon kunta vihreä pysäkki

Pellossa avataan kiinteistöjen ostotarjoukset

Pellossa selviää maanantaina, saako kunta ostotarjouksia myytävinä olevista yrityskiinteistöistään. Kaupattavien joukossa ovat muun muassa Pellon matkailun lippulaiva Vihreä Pysäkki sekä Lempeän teollisuushalli. Kiinteistöissä toimivat yrittäjät haluaisivat jatkaa kunnan vuokralaisina.

Anu Pentik, Posio

Pentik haluaa Euroopan suurimmaksi keramiikkastudioksi

Pentik panostaa perinteisen keramiikkatyön lisäksi studiotaiteeseen. Myös venäläiset ovat kiinnostuneita Pentikin tuotteista.

Voimalinja

Ilmajohdot viedään maan alle Posiolla

Sähköverkon toimintavarmuutta parannetaan monin paikoin viemällä ilmajohtoja maan alle. Posiolla kaapeloidaan terveyskeskukseen, kouluun ja Pentikin tehtaalle vieviä johtoja.

Kajaanin Kauppakadulla havuja joulukoristeena liikkeen ovenpielessä, maassa ei lunta.

Joulunavaus on Kajaanissa lauantaina

Perinteinen joulunavaus järjestetään Kajaanissa lauantaina kello 11 Raatihuoneentorilla. Aiemmilta vuosilta saadun palautteen myötä toriohjelma muokattu etenkin lapsia viihdyttäväksi, ja puheet on jätetty pois.

Asiakaspalvelun kolmen kärjessä pankkeja ja kirjasto

Asiakaspalvelun parhaimmisto selvisi Taloustutkimuksen vuosittaisesta Kansallisesta Asiakaspalaute -tutkimuksesta.

BRP tehtaan kyltti

Kelkkatehtaalla suurimmat verotettavat tulot Lapissa

Lappilaisyrityksistä suurimmat verotettavat tulot keräsi kokoon vuonna 2011 Rovaniemen BRP Finland kelkkatehdas. Yrityksen verotettava tulo oli hieman alle 9 miljoonaa. Toisena yrityslistalta löytyy myös rovaniemeläinen sähkönmyyntiyhtiö Energiapolar Oy runsaan 8 miljoonan euron tuloilla.

Kilpailijoilla hurjat veroerot

Fortum 91 miljoonaa euroa, Vattenfall 19 miljoonaa euroa

Seppo Tiitinen

Eduskunnan pääsihteeri kunniatohtoriksi

Eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen on valittu Lapin yliopiston uudeksi kunniatohtoriksi. Tiitisen lisäksi yliopisto julkisti 11 muuta uutta kunniatohtoria vuosipäiväjuhlassa torstaina.

Pentik Oy:n tehtaanmyymälä Posiolla

Pentik irtisanoo seitsemän ja lomauttaa

Keramiikka- ja sisustustavaravalmistaja Pentik Oy irtisanoo seitsemän työntekijää Posion tehtaalta. Lisäksi tehtaan työntekijät lomautetaan kevään aikana yhteensä kuukaudeksi.

Pentik: Tuotteiden kirjo pitää yrityksen elossa

Anu Pentik rohkaisee omalla esimerkillään ihmisiä yrittämään. Luovuus voi kukkia kovan puurtamisen ja liikkeenjohdon keskelläkin.

Anu Pentik ja Topi Pentikäinen

Pentik 40 vuotta Posiolla

Keramiikka-astioista tunnetun Pentikin 40-vuotisnäyttely avattiin Posiolla perjantaina. Kaksiosainen Pentik 40 vuotta - retrospektiivinen näyttely esittelee yhtiön historiaa perustamisvuodesta 1971 nykyaikaan. Perjantaina avattu osa kuvaa yhtiön 2000-lukua, ja pääsiäiseksi avautuva toinen osa keskittyy yrityksen kolmeen aiempaan vuosikymmeneen.

Pentikin maahantuoma glögi vedettiin markkinoilta

Pentik Oy on vetänyt markkinoilta Ruotsissa valmistuttamansa jouluglögin, koska siinä oli bentsoehappoa yli sallitun enimmäismäärän. Bentsoehappo on EU:ssa sallittu säilöntäaine, eikä glögiä mahdollisesti juoneille aiheutunut Eviran mukaan vaaraa. Tuote kuitenkin vedettiin markkinoilta, koska sallitun raja ylitettiin.

Pentik satsaa sistukseen.

Pentik avasi suurmyymälän Ouluun

Sisustusala on Suomessa murroksessa. Suomessa seurataan tässä Ruotsia, joka on vielä huomattavasti edellä, mutta jatkossa myös Suomessa panostetaan entistä vahvemmin kodin sisustukseen ja kauneusarvoihin.

"Naisten elämä on aika mielenkiintoista"

Naiseus on kuvanveistäjä Kerttu Horilalle yltäkylläinen ideapankki. Hänen tekemissään luonnollisen kokoisissa keramiikkaveistoksissa naisfiguurit istuvat kirkonpenkissä, kahlaavat kanaalissa tai peilaavat omaa kuvaansa. Tuorein teos Maire vaihtaa Porissa paikkaa sen mukaan, missä veistosta milloinkin tarvitaan.

Anu Pentik: Pieni on kaunista

Muotoilussa menestyäkseen nuoren tekijän on pakko olla lojaali omille ajatuksilleen eikä automaattisesti lähteä siitä, että suuri on kaunista. Anu Pentik on muotoillut pienestä suurta.

Pentik toi muhkeimmat tulot Posiolla

Keramiikkatuotteiden valmistaminen toi eniten tuloja Posiolla. Posion suurituloisin on yksi Pentik Oy:n omistajista, Raisa Bergman. Hän ansaitsi viime vuonna yhteensä liki 280 000 euroa.

Pentik avaa gallerian Kuusankoskelle

Ideana on tuoda tiloihin savesta muista materiaaleista valmistettuja kolmiulotteisia teoksia. Ensimmäisen näyttelyn pitää Pentik itse.

Kuluttajat: Pentik vastuullisin yritys

Posiolainen keramiikka- ja sisustusketju Pentikiä kantaa vastuuta paitsi työntekijöistään ja asiakkaistaan, kertoo Kauppalehden teettämä tutkimus. Kuluttajat pitävät Pentikiä myös ympäristömyönteisenä yrityksenä.

Liikekiinteistö liekehti Mäntsälässä

Tulipalo on vaurioittanut liikekiinteistöjä Mäntsälässä.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle