Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

En person i hjälm och reflexväst fäster remmar kopplade till en lyftkran runt  statyn Havis Amanda.

Näin Havis Amanda nostettiin kuljetuslavetille – ikoninen veistos lähtee kunnostettavaksi

Patsas siirtyi paikaltaan noin vuoden ajaksi. Kestoon vaikuttaa se, joudutaanko työt keskeyttämään aukion arkeologisten kaivausten takia.

Turvajärjestelyjä Kauppatorin ja Presidentinlinnan läheisyydessä.

Pohjoismaiden pääministerit saapuvat tänään Helsinkiin – suuria vaikutuksia keskustan liikenteeseen, kertoo poliisi

Pääkaupunkiseudulla liikkuu keskiviikkona useita saattueita. Ne aiheuttavat liikenteeseen katkoksia etenkin Helsingin ydinkeskustassa. Myös vesiliikennettä ja ilmailua rajoitetaan.

Mantan päässä ylioppilaslakki, juhlijoita Mantan patsaan ympärillä.

Ikoninen Havis Amanda on nähnyt jo 112 vappua – testaa, kuinka hyvin tunnet kansanjuhlien vakiokasvon

Patsas irrotetaan paikaltaan Kauppatorin kupeesta ja siirretään pian vapun jälkeen lavetilla konservoitavaksi.

Emilia Donner asetti kasvomaskin Mantan kasvoille 20. huhtikuuta.

Manta siirtyy korjattavaksi, ja valmistumisen aikataulu on vielä epävarma – tällaisia ideoita ylioppilaskunnilla on ensi vuoden vapun varalle

Nyt lakitusvuorossa oleva Aalto-yliopiston ylioppilaskunta harkitsi suunnittelukisaa Mantan paikkaajasta jo tänä vappuna. Koronavuosina on ollut käytössä myös virtuaalinen lakitus.

Havis Amandan patsaan suojaaminen jääkiekon MM-kisojen mitalijuhlaa varten.

Manta ei ole enää paikallaan, jos Suomi voittaa kiekkokultaa – pahasti vaurioitunut patsas siirretään pois ja korjataan

Helsingin kaupungin mukaan Havis Amanda siirretään korjattavaksi vapun jälkeen. Patsas on kulunut muun muassa kansanjuhlien aikana: juhlijat ovat kiipeilleet sen päälle.

Läheltä

Helsinkiin suunnitellaan uutta pysyvää lauttareittiä Kauppatorilta Kruunuvuorenrantaan

Liikenne voisi alkaa toukokuussa. Lautalla voisi matkustaa HSL:n lipulla.

Presidentinlinna, jota on töhritty

Kanadan kenraalikuvernöörin vierailu vaikuttaa liikenteeseen Helsingin keskustassa lähipäivinä

Liikennehaittoja on odotettavissa Helsingin keskustassa etenkin tiistaiaamuna.

Erilaisia ehdotuksia Makasiininrantaa varten.

Yksi Suomen kansallismaisemista muuttuu lopullisesti – katso, miltä tulevaisuuden Helsinki voi näyttää

Helsingin kaupunki kertoo torstaina, mikä ehdotus voittaa kaupungin järjestämän Makasiinirannan laatu- ja konseptikilpailun. Alue on monille tuttu Vanhasta kauppahallista ja ruotsinlaivoista.

Senattintori melkein tyhjillään ihmisistä uuden vuoden aattona.

Suomen tunnetuimmalla torilla Helsingissä on nyt "harkittua pimeyttä”, jota kaupungin omat päättäjätkin ihmettelevät

Kaupunginvaltuutettu Laura Kolbe ottaisi mieluummin mallia saksalaisista toreista, jotka ”kylpevät valossa”.

Tuula Matero katsoo kameraan myyntikojunsa keskellä. Tiskillä marjoja ja sieniä, taustalla kukkia.

Helsingin Kauppatorin parkkipaikkojen väheneminen piinaa torikauppiaita – "Toripöydän alla kasvanut" Tuula Matero pelkää asiakkaiden pian katoavan

Kaupungin paraatipaikat on uusissa suunnitteluperiaatteissa haluttu ihmisten, ei autojen käyttöön. Kauppatorin ja Vanhan kauppahallin torikauppiaat ovat joutuneet muutoksessa sijaiskärsijöiksi.

Tältä näyttävät uudet kelluvat saunat Kauppatorin edustalla

Näille löylyille on saatu lupa presidentin kansliasta – tältä näyttävät uudet kelluvat saunat Kauppatorin edustalla

Kelluville saunoille on anottu lupaa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi. Tavoitteena on avata uudet saunat yleisölle kesäkuun puolivälissä.

Ihmiset kiipeilivät Havis Amanda patsaan päälle leijonien voitettua MM-kultaa 2022.

Manta sai osumia oluttölkeistä ja vaatteiden napeista, kun kultajuhlijat kiipeilivät sen päällä – tällaiset vauriot historialliseen patsaaseen tuli

Vauriot ovat asiantuntijan mukaan merkki siitä, että patsaaseen ei pitäisi kohdistua enää yhtään ylimääräistä rasitusta.

Havis Amanda insvept i Finlands flagga.

Jääkiekon MM-voiton juhlahulinoista kirjattu kolme rikosilmoitusta ja kaksi henkilöä on otettu kiinni

Helsingin poliisi kertoo tutkivansa vahingontekoja, järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamista ja niskoittelua.

Vaneriaitaa asennetaan suihkulähteen ympärille.

Helsinki haluaa olla tapahtumien kehto, mutta varautui kultariemuun aidoilla ja vartijoilla – kysyimme, näkeekö se juhlijoissa mitään potentiaalia

Tuoretta jääkiekon maailmanmestaruutta juhlittiin Helsingissä odotetusti torilla. Spontaaniin riemuun varautuminen on kuitenkin kaupungille vaikeaa. Kerro tässä jutussa oma ideasi entistä sujuvampien torijuhlien järjestämiseen.

En man med en röd fackla i handen har klättrat upp i en stolpe.

Kommentti: Yksi prosentti lätkäfaneista on päättänyt tuhota kauniin juhlakaavan – haluatteko te todella kyynelkaasua ja mellakkapoliiseja?

99 prosenttia kannattajista taitaa juhlaetiketin täydellisesti, mutta se yksi prosentti yrittää pilata koko porukan maineen, kirjoittaa Jussi Paasi. 

Allas Sea Poolin uudet kelluvat saunat havainnekuvassa.

Helsingin Kauppatorille ilmestyvät huomenna uudet kelluvat saunat

Kelluvat saunat pysyvät Kauppatorilla ainakin kaksi vuotta. Sen jälkeen puurakenteiset saunat voidaan siirtää muualle.

Jääkiekkofanit juhlivat jääkiekon kultamitallia  Mantan patsaalla Helsingissä 20.2.2022

Kaupungit varautuvat jääkiekon kultajuhliin: Helsingissä aidat Havis Amandan ympärille, Tampere pohtii Keskustorin suihkulähteen suojaamista

Helsingin kaupunki on huolissaan, kestääkö yli 110-vuotias patsas mahdollisia kultajuhlia. Tampereen Keskustorin suihkulähteen suojaamisesta ei vielä ole varmuutta.

Kuvassa on Helsingin Senaatintorin jättiterassi heinäkuussa 2020.

Helsinkiin ei tulekaan jättiterassia tänä kesänä – ongelmaksi muodostui juoksevan veden puute, viemäröinti, sähköt ja vessat

Jättiterassia suunniteltiin Helsinkiin Hietalahden torille, mutta toimivaa järjestelyä ei löytynyt. Kaupunkiin suunnitellaan kuitenkin useita pienempiä terasseja.

Juhlijoita kerääntyi Senaatintorille Mantan lakituksen jälkeen Helsingissä vappuaattona.

Sunnunta 1.5.2022 (radio)

Vappupäivä. Vaaratilanne Helsingissä. Poliittinen vappu. Työnhaku. Id-juhla. Sää.

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta lakittaa Mantan vappuaattona Helsingissä.

Kahden vuoden odotus on ohi – Mantaa ei tänä vuonna ympäröi vaneriseinät, vaan lakitusta katsomaan tullut juhlakansa

Helsingin kauppatorilla kuullaan vappuaattona myös muun muassa apulaispormestari Nasima Razmyarin (sd.) tuoma kaupungin vapputervehdys sekä yritetään Suomen ennätystä joukkokaraokessa.

Bajamajor på rad i Brunnsparken

Helsinki varautuu vappuun: roskiksia, yli 200 vessaa ja 1 500 leffalippua

Helsingin kaupungin mukaan pullonkerääjät ovat tervetullut apu vapun sotkujen hoitamiseen. Kaupunki järjestää myös lisäkäymälöitä, joten omien vessojen tuominen alueelle on kielletty.

Ilmakuva jossa on rajattu suunniteilla oleva alue.

Miltä Helsingin Kauppatorin alue näyttää tulevaisuudessa? Joku näistä neljästä suunnitelmasta toteutuu lähivuosina

Tuomaristo valitsi suunnittelukilpailun toiseen vaiheeseen neljä parasta kilpailuehdotusta, jotka ovat Ahti, Boardwalk, Makasiinipromenadi ja Saaret. Voittaja julkistetaan loppusyksyllä 2022.

Teksasilainen perhe poseeraa Allas sea poolin altaassa. Äiti Melissa Bruni ja isä Jeremiah Bruni ja lapset Quinn ja Ila.

Texasilaisperhe uskaltautui avantoon, "oli vaikuttavaa nähdä jäätynyt meri" – ulkomaalaiset turistit ovat hiljalleen palanneet Helsinkiin

Helsingin katukuvassa näkyy huomattavasti enemmän ulkomaalaisia matkailijoita kuin pitkään aikaan, mutta vielä ollaan kaukana koronaa edeltävistä ajoista. Venäläiset ja kiinalaiset turistit puuttuvat lähes kokonaan.

Makasiinirannan suunnittelukilpailun ehdotus Merimaili.

Millaiseksi muuttuu kansallismaisema Helsingin Kauppatorin vieressä? Katso juuri julkaistut yhdeksän kilpailuehdotusta

Helsingin kaupungin järjestämään suunnittelukilpailuun tuli yhdeksän ehdotusta. Näistä enintään neljä etenee kilpailun toiseen vaiheeseen.

Katso, miten joulukauden avajaisia vietettiin ennen ja nyt

Joulukauden avaus Helsingin Senaatintorilla toi iloa osallistujille – katso videolta, miten joulukauden avajaisia vietettiin ennen ja nyt

Toinen koronajoulu sai osan haastatelluista helsinkiläisistä mietteliäiksi, mutta kuitenkin toiveikkaiksi. Joulu koetaan tärkeäksi yhteiseksi ajaksi läheisten ihmisten kanssa.

Spencer Tunick sai sadat ihmiset luopumaan vaatteistaan Kuolleenmeren puolesta

"Kuollutmeri on katoamassa" – alastomat ihmiset maalattiin suolapatsaiksi, poseerasivat aavikolla kuivuvan meren pelastamiseksi

Tempauksen järjesti yhdysvaltalainen valokuvaaja Spencer Tunick, joka on valokuvillaan aiemminkin kiinnittänyt huomiota Kuolleenmeren kuihtumiseen. Installaatiota tuki Israelin matkailuministeriö.

Vuonna 2005 tulva nosti veden Kauppatorille, mutta vuonna 2100 myrsky voi nostaa aallonharjat 1,4 metriä korkeammalle.

Näin aallot lyövät Helsingin rantaan tulevaisuuden myrskyissä – vuonna 2005 tulva nosti veden Kauppatorille, mutta paljon pahempaan on varauduttava

Vuoden 2005 tulva herätti Helsingin kaupungin rakentamaan tulvavallin Marjaniemeen. Nykytietojen perusteella siitä tuli liian matala, eikä korottaminen ole aivan yksinkertaista.

Teemu Heikkilä, vanhempi konstaapeli, Helsingin poliisilaitos

Auto putosi mereen perhe kyydissään Helsingin Kauppatorilla – ohi kulkenut poliisi kertoo, miten syöksyi veteen: "Siellä oli pieniä lapsia"

Tila-auto ajoi mereen Helsingin Eteläsatamassa Kauppatorin läheisyydessä torstai-iltana kyydissään kuusi henkilöä. He pelastuivat välittömästi mereen hypänneiden siviilien ja poliisin ansiosta.

Italialaiset Mantalla.

Suomenitalialaiset juhlivat Italian jalkapallovoittoa Mantalla – katso video kultajuhlasta

Italia voitti Englannin dramaattisessa jalkapallon EM-kisojen loppuottelussa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Voitto villitsi myös Suomessa asuvat italialaiset juhlimaan.

Manta ei säästynyt polskijoilta MM-finaalin jälkeen

Kultajuhliin mitoitetut mellakka-aidat ja vartionti eivät riittäneet pidättelemään edes hopeamitalijuhlien riemua – Mantalla polskittiin jälleen

Helsingin kaupunki oli ennakolta eristänyt hauraan Havis Amanda -pronssiveistoksen mellakka-aidoilla, mutta kaupungin varotoimet pettivät. Innokkaimmat juhlijat pääsivät jälleen polskimaan ja kiipeilemään suihkulähteeseen. 

Manta aidattiin sunnuntaina.

Luotto Leijoniin on vahva – Mantan patsas on jo suojattu voitonjuhlien varalta

Helsingin Kauppatorilla sijaitseva Havis Amandan patsas on ollut perinteisesti jääkiekon maailmanmestaruutta juhlivien suomalaisten kokoontumispaikka. Tänään kaupunki suojasi patsaan mahdollisilta voitonjuhlilta. Leijonat kohtaa Kanadan illalla MM-finaalissa.

juhlijoita mantan patsaan altaassa

Leijonat taistelee tänään pääsystä mitalipeleihin, Helsingissä varaudutaan jo holtittomiin kultajuhliin – Manta aidataan ja HUS varoittaa tartunnoista

Spontaanien kultajuhlien pelätään huonontavan koronatilannetta. Koronan leviämisalueella Helsingissä ihmisiä kehotetaan juhlimaan pienissä porukoissa, mikäli Leijonat onnistuisivat nappaamaan kultaa sunnuntaina.

Isä lapsineen vappupukeutuneena.

"Vuodessa pitäisi olla enemmän tällaisia päiviä" – katso kuvakooste toisen poikkeusvapun vietosta

Vappu sai monet keksimään tapoja iloita pienissä porukoissa, kolean sään ja koronan rajoissa. Tapasimme Helsingin aattoillassa leijona-asuihin pukeutuneet Kärkkäiset, Mantan kanssa selfietä ottavan Kaija Toddin ja legendaarisen vaaleanpunaisen pantterin.

Svenska handelhögskolans studentkår pesi ja lakitti Havis Amanda -patsaan 20. húhtikuuta.

Tiistai 20.4.2021 (radio)

Metsäjätti Stora Enso aikoo sulkea Veitsiluodon tehtaan Kemissä. Poliisi epäilee useita alaikäisiä taposta Helsingissä. Verottajan päätös pimittää tietoja suurituloisten verotuslistasta on laiton. Manta on jo lakitettu.

Manta lakitettiin tänä vuonna etuajassa koronatilanteen vuoksi.

Manta sai lakkinsa tänä vuonna etuajassa – katso maistiaiset patsaan lakituksesta

Tavallisesti lakitusta kerääntyy seuraamaan joukko vapun juhlijoita, mutta koronapandemian vuoksi se ei ole mahdollista.

Havis Amanda vaneriaidan ympäröimänä vappuna 2020.

Kaulailu Havis Amandan kanssa loppuu – Helsinki haluaa jatkossa suojella haurasta neitoa myös spontaaneissa kultajuhlissa

Vappu ei aiheuta Havis Amandalle ongelmia, toisin kuin spontaani juhlinta kauppatorilla.

Ilmakuva jossa on rajattu suunniteilla oleva alue.

Jättimäinen alue vapautuu rakentamiselle Etelä-Helsingissä ja muuttaa merellisen maiseman täysin – tutkija: “tässä rakennetaan lähiökaupunkia”

Helsingin kaupunki uskoo, että rakennusfirmat keksivät Eteläsataman alueelle parhaan mahdollisen suunnitelman.

Matilda Byholm Espoosta

"Tervetuloa ruotsalaiset Suomeen!" – matkustusrajoitusten höllentäminen sai Kauppatorilla lähinnä kiitosta

Ruotsin-risteilyiltä pääsee taas Suomeen ilman maahantulon rajoituksia ensi viikon lauantaista alkaen.

Ns. Guggenheimin tontille suunnitellaan Arkkitehtuuri-, Designmuseon ja HAMin yhdistävää supermuseota.

Helsinki hakee tekijää, joka taikoo Eteläsataman terminaalitontista viihtyisän kaupunkitilan – arkkitehtuuri- ja designmuseosta eri kilpailu

Ensi vuonna tontin rakentamisesta järjestettävän suunnittelukilpailun tavoitteena on kehittää alueesta kokonaisuus.

Mies laskee mölkkypisteitä.

"Kutsumme tätä hylkiöiden juhannukseksi", sanoi Katja Novitsky – 14 kuvaa juhannus-Helsingistä

Suomeen muuttaneet britit tietävät jo saunan ja mökin, mutta juhannustaikoja pitää vielä opetella.

Martta ja Matias Paananen.

Näin ihmiset reagoivat rajojen aukeamiseen: Paanasen sisarukset suunnittelevat Tallinnan risteilyä, Markku Hietala lentäisi oitis Etelä-Eurooppaan jos sinne pääsisi

Eckerö Linella uskotaan suomalaisten matkailun Viroon ja Baltiaan olevan erittäin suosittua tänä kesänä.

Allas sea pool- merikylpylä.

Merikylpylä Allas Sea Pool laajentaa Tukholmaan – tähtäimessä myös 9 muuta ulkomaista kohdetta

Allasyhtiön toimitusjohtajan mukaan rahoitusta on nyt helpompi saada kuin viisi vuotta sitten.

Miltä Suomen avautuminen näytti eri puolilla maata?

Moni paikka avaa ovensa ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen – THL:n ylilääkäri: "Haluaisin muistuttaa, että pidetään ne turvavälit"

Muun muassa ravintolat, kirjastot ja museot avaavat ovensa tänään, mutta koronaviruksen vuoksi on tehty rajoituksia.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle