Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Satakunnan pelastuslaitoksen johtoauto.

Kaivinkone syttyi tuleen ja tuhoutui lunastuskuntoon Jämijärvellä – palo levisi myös maastoon

Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen liikennevälinepalosta Jämijärvellä perjantaina kello 18 aikaan.

Hiihtäjiä hiihtämässä Jämijärven hiihtotunnelissa.

Jämin hiihtotunnelia ei avata ensi kaudeksi

Hiihtotunneli on lähes sataprosenttisesti Jämijärven kunnan omistama. Kustannussyistä se pysyy ensi kauden kiinni.

Aku Autio on vasta 28-vuotias kunnanjohtaja

Jalasjärveläislähtöinen Aku Autio valittiin Jämijärven kunnanjohtajaksi vain 28-vuotiaana: ”Ei tässä nyt ihan ennätyksiä tehdä”

Kunnanjohtaja Autio haluaa, että Jämijärvi on jatkossakin itsenäinen. Valinnan myötä Autio aikoo luopua luottamustehtävistään Kurikassa.

Pienydinvoimalan havainnekuvassa reaktori on sijoitettu maan alle. Maan pinnalle siitä näkyy kaksi autotallin kokoista rakennusta.

Pienydinvoimalat kiinnostavat kuntajohtajia Satakunnassa

Yle kysyi kuntajohtajilta suhtautumista pienydinvoimaloihin. Useassa kunnassa pienydinvoimaloiden rakentaminen ei ole ollut esillä keskusteluissa, mutta kuntajohtajat näkevät asian myönteisenä.

Aku Autio on vasta 28-vuotias kunnanjohtaja

Jämijärven uudeksi kunnanjohtajaksi on valittu Aku Autio

Kunnanvaltuuston valinta oli yksimielinen.

Ihmisiä seisoo rivissä; jalkoja kuvattuna, yksissä niistä korkokengät ja muissa kolmissa puvunkengät.

Tasa-arvo puree kuntien nimikkeisiin: Kaupunginlakimies on juristi ja esihenkilö vie voiton, kun esimies särähtää korvaan

Mies-päätteiset virka- ja tehtävänimikkeet ovat Yle-kyselyn perusteella Satakunnan kunnissa suureksi osaksi mennyttä maailmaa. Toisaalta joissakin kunnissa muutoksesta ei ole edes keskusteltu.

Perussuomalaisten Petri Huru ja Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset sai Satakunnasta yhden uuden kansanedustajan, vasemmistoliitto menetti ainoansa – katso tästä Satakunnan vaalitulos

Satakunnan äänestysprosentti oli 70,4. Uusia kansanedustajia maakunnasta saatiin kaksi.

Perussuomalaisten Petri Huru ja Laura Huhtasaari

Vaalitulos on valmis, perussuomalaiset Satakunnan suurin

Yle Pori välitti tunnelmia vaalivalvojaisista eri puolilta Satakuntaa.

Eduskuntavaalit 2023 äänestyslippu.

Jämijärvi ja Kankaanpää kärkipäässä koko Suomen ennakkoäänestysvertailussa

Ennakkoäänestysaktiivisuus oli Satakunnassa korkeampi kuin neljä vuotta sitten. Äänestämässä on käynyt jo 43,4 prosenttia äänioikeutetuista. Vähiten ennakkoäänestäminen kiinnosti Kokemäellä.

Toimitsija leimaa äänestyslipukkeen.

Satakunta putosi ennakkoäänestyksen vilkkauskisan kolmoseksi loppusuoran häämöttäessä

Satakuntalaisista äänioikeutetuista on käynyt äänestämässä jo 34,4 prosenttia. Pirkanmaan lisäksi nyt myös Lappi on kiilannut Satakunnan ohitse.

Äänestäjä laittaa äänensä vaalikuoreen.

Ennakkoäänestäminen Satakunnassa aktiivista – Kankaanpäässä ja Jämijärvellä jo yli kolmannes käynyt uurnilla

Ennakkoääniä oli annettu Satakunnassa sunnuntai-iltaan mennessä 46 903 kappaletta.

Helsingin Triplassa ennakkoäänestyspaikalla äänestettiin maaliskuussa 2023.

Ennakkoäänestys alkoi vilkkaana Satakunnassa – pomarkkulaiset aktiivisimpia

Satakunnassa äänestysaktiivisuus oli maanantaina vaalipiirien toiseksi korkein.

Knuuttiloiden Sauvon talon seinärakennetta.

Yle selvitti: Porilta jää vuosittain saamatta jopa miljoonan euron kiinteistöveropotti – Nakkilassa summa arvioidaan erittäin vähäiseksi

Usea satakuntalainen kunta selvittää kiinteistöverotietojen mahdollisia puutteita. Kuntien kesken on isoja eroja arvioissa saamatta jäävistä verotuloista.

Ladun varressa oleva opaste, jossa viitoitettu Pirkan ura ja Jämi.

Pirkan hiihdosta tuli Kangas-Pirkka: huonon lumitilanteen takia vain 15 kilometriä ladusta on Pirkanmaalla

Pirkan hiihto järjestetään viikonloppuna jo 67. kerran. Lumitilanteen takia täydelle 90 kilometrin matkalle Kankaanpään Niinisalosta Ylöjärven Teivoon ei nyt päästä.

Läheltä

Jämijärven kunnanjohtaja Markus Ojakoski irtisanoutui virastaan

Kunnanjohtaja teki itse kunnanhallitukselle sovintoesityksen, jonka mukaan hänen virkasuhteensa päättyy joulukuussa.

Läheltä

Jämijärvellä selvitetään kunnanjohtajan asemaa – valtuusto yksimielinen tilapäisen valiokunnan perustamisesta

Luottamushenkilöiden ja kunnanjohtajan tulehtuneet välit johtivat tilapäisen valiokunnan perustamiseen Jämijärvellä.

Läheltä

Kunnanjohtajan luottamus halutaan selvittää Jämijärvellä – kunnanhallitus esittää tilapäisen valiokunnan perustamista

Suurin osa valtuutetuista allekirjoitti viime viikolla valtuustoaloitteen, jonka mukaan kunnanjohtajan toiminnassa on useita epäkohtia.

Läheltä

Valtuutetut syyttävät Jämijärven kunnanjohtajaa laiminlyönneistä – haluavat tilapäisen valiokunnan arvioimaan luottamusta

Jämijärven luottamushenkilöiden ja kunnanjohtajan välillä ei ole valtuustoaloitteen mukaan keskusteluyhteyttä.

Nuori poika parturi-kampaajalla leikkauttamassa hiuksiaan.

Työttömyys Satakunnassa edelleen alentunut, mutta laskuvauhti on jo hidastumassa

Satakunnassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli syyskuussa 8,4 prosenttia.

Hiihtäjiä hiihtämässä Jämijärven hiihtotunnelissa.

Jämin hiihtotunnelin avaamista tälle syksylle pohdittiin pitkään, kertoo toimija: ”Päätimme ottaa tietoisen riskin”

Hiihtotunneli on lähes sataprosenttisesti Jämijärven kunnan omistama. Kustannukset ovat nousussa, eritoten sähkön hinnannousun takia.

Poliisilla on kädessään alkometri. Alkometrissä on pilli.

Rattijuoppo törmäsi liikennemerkkiin Jämijärvellä – puhalsi yli kaksi promillea

Törmäys sattui Jämijärven Koulutiellä tiistaina noin kello 14.30. Törmäyksen jälkeen auto juuttui kiinni rakenteilla olevalle viheralueelle.

Poliisi valvoo liikennettä.

Poliisipartio mittasi henkilöautolle hurjan ylinopeuden Jämijärvellä

Poliisi mittasi henkilöautolle nopeudeksi 153 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h.

En varg fotograferad från sidan medan den står bland växter och blommor i en skog.

Susikeskustelu käy kuumana Pohjois-Satakunnassa – petoyhdyshenkilö: "Laittomuksiin ei pidä mennä"

Alueen ihmiset ovat huolissaan susien määrästä ja käyttäytymisestä.

Alasatakunta-lehtiä pöydällä.

Monet paikallislehdet ovat ahdingossa, mutta tulevaisuus voi olla valoisakin – korona-aika käänsi lukijoiden katseet lähelle

Kriisit ovat syöneet paikallislehtien ilmoitusmyyntiä ja kustannusten nousu on ollut kovaa. Samaan aikaan paikallinen journalismi näyttää kiinnostavan yleisöä entistä enemmän.

lähikuva poliisin virka-asusta

Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti Säkylässä

Lounais-Suomen teillä sattui viikonloppuna useita liikenneonnettomuuksia.

Poliisi.

Mies hukkui Jämijärvellä Satakunnassa

Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn tutkintana.

lähikuva poliisin virka-asusta

15-vuotiaan kuljettama auto suistui ojaan Jämijärvellä

Auton kyydissä oli kolme matkustajaa. Kukaan ei loukkaantunut ulosajossa.

Eurona setelirahoina

Autokauppahuijari jäi kiinni Satakunnassa – poliisi neuvoo varomaan tekaistuja tilisiirtoja

Poliisilla on ollut selvitettävänä Satakunnassa kymmenkunta petosrikosta, joissa auton ostaja on esittänyt tekevänsä kaupan yhteydessä tilisiirron. Se on ollut huijausta.

Lähikuvassavihreät puolapuut ulkoilmassa. Taustalla puita

Jämijärvelle tukea lähiliikuntapaikan rakentamiseen

Jämijärvi rakentaa uuden lähiliikuntapaikan avin avustuksella. Avustusta myönnettiin 275 000 euroa.

Läheltä

Navakka pohjoistuuli vei liitovarjoilijan kymmenien kilometrien päähän lähtöpaikasta läntisellä Pirkanmaalla

Laskeutuminen Sastamalan maaseudulle sujui hallitusti, mutta paikalla hakua odottaneet varusteet aiheuttivat ilmoituksen pelastusviranomaisille.

Trappuppgång

Selvitys: Maahanmuuton kaksinkertaistaminen voisi paikata Satakunnan väestökadon jättämän aukon

Ely-keskuksen tilaaman selvityksen mukaan maahanmuuton nykytason nostaminen on realistinen tavoite kaikissa satakuntalaisissa kunnissa.

Ukrainalainen passi.

Satakunnassa jo yli tuhat ukrainalaista pakolaista – muutamia tulijoita lähtenyt takaisin Ukrainaan

Porin vastaanottokeskus vuokraa nyt kunnilta asuntoja ukrainalaispakolaisten majoittamiseen. Satakunnassa on nyt yli tuhat ukrainalaista, jotka ovat kirjoilla vastaanottokeskuksessa.

Ovessa on kyltti, jossa likee "Väestönsuoja".

Satakunnan kunnat harjoittelevat varautumista kuvitteelliseen väestönsuojelutilanteeseen

Harjoitus järjestetään toukokuun puolivälissä. Kyseessä on Lounais-Suomen aluehalllintoviraston johtama lakisääteinen harjoitus.

Kolme lasta istuu omilla pulkillaan pulkkamäen yläpäässä.

Vihdoinkin loma! Merikarvialla pulkkaillaan, Pöytyällä hiihdetään | Laskettelurinteessä oli vilinää Turussa hiihtoloman ensimmäisenä päivänä

Koululaiset ovat päässeet talviloman viettoon Lounais-Suomessa. Keräämme lomatunnelmia ja puuhavinkkejä tälle sivulle, tule mukaan!

Porin raatihuone, Santakarin Pooki ja tuulivoimaloita. Grafiikka ylen turkoosin sävyissä.

Tuoreimmat uutiset Satakunnasta: keräsimme tähän artikkeliin tuoreimpia uutisotsikoita ajalta 7.2.-6.3.2022, seuranta on nyt päättynyt

Tähän artikkeliin päivittyvät tuoreimmat uutiset Satakunnasta. Ota seurantaan, niin tiedät, mitä maakunnassa tapahtuu.

Hoitaja työntää vanhusta pyörätuolissa.

Yle Pori kysyi: Koronarokotevastaisia hoitajia ja sote-työntekijöitä kunnissa kymmeniä – kieltäytyjältä voi katketa palkanmaksu

Osalle hoitajista ja sote-työntekijöistä tulee koronarokotepakko helmikuun alussa. Yksistään Huittisissa koronarokotteesta kieltäytyneitä arvioidaan olevan 20. Kunnat pyrkivät tarjoamaan rokotteesta kieltäytyvälle muuta työtä. Mutta jos sitä ei ole tai se ei kelpaa, voi kieltäytyjä ääritapauksessa joutua palkattomalle vapaalle.

Hiihtäjä Paloheinän hiihtoladulla.

Pirkan Hiihdon latuja kunnostetaan – laturetken järjestämisestä päätetään helmikuun puolivälissä

Laturetkeen on aikaa kaksi kuukautta. Viime vuonna se jäi järjestämättä koronatilanteen vuoksi.

Satakunnan vaaliteltta

Tuoreimmat aluevaaleista Satakunnassa: Katso, millainen on uusien päättäjien arvomaailma | Kärkikolmikossa SDP, keskusta ja kokoomus | Demaripomo korostaa yhteistyötä

Historian ensimmäiset aluevaalit huipentuivat sunnuntaina. Satakunnan vaaliteltassa seurattiin jännittävää vaali-iltaa.

POP-pankki ja Jämijärven Kyläkrouvi kunnan "keskustassa".

Lähes 500 ehdokasta tavoittelee paikkaa Satakunnan aluevaltuustosta – puolet ehdokkaista Porista tai Raumalta

Satakunnan kansanedustajista viisi lähti ehdolle aluevaaleihin. Mielenkiinto vaaleissa kohdistuu muun muassa äänestysprosenttiin, jolla voi olla ratkaiseva merkitys puolueiden voimasuhteissa.

Käsien pesua wc:ssä.

Uusimmat koronatiedot Satakunnasta 25.4.2022: Koronatilanne helpottanut

Tämän artikkelin päivitys on päättynyt 25.4.2022.

Teho-osaston kyltti.

Satasairaala valmistautuu ottamaan tehohoitopotilaita muualta Suomesta – Satakunnassakin koronan ilmaantuvuus kasvussa

Satakunnassa todetuista uusista koronatartunnoista noin puolet todetaan samasta taloudesta tai ystävä- ja lähipiiristä. Maakunnassa on voimassa laaja maskisuositus ja etätyösuositus. 

Kankaanpään keskustaa joulukuussa 2021.

Viikko isosta uutisesta – Kankaanpää joutuu painimaan terrorismiepäilyn aiheuttaman mainehaitan kanssa

Terrorismiepäily herättää Pohjois-Satakunnassa sijaitsevassa Kankaanpäässä isoja tunteita. Asia nostaa esiin yhä pelkoa ja huolta. Kaupungin johto miettii jo, miten vastaava tilanne vältetään tulevaisuudessa.

Vaccin injiceras i en persons överarm.

Yli 80 prosentin rokotuskattavuus saavutettu neljässä kunnassa Satakunnassa

Koko maakunnan rokotuskattavuus on THL:n mukaan 78,5 prosenttia. Korkein rokotuskattavuus on Säkylässä ja alhaisin Kokemäellä.

Lumen säilöntäpaikka Porin metsässä.

Purulumen levitys latupohjaksi odottaa sään kylmenemistä Porissa

Jättimäinen lumikinos kasattiin tykkilumesta Porin metsään helmikuussa. Kasa peitettiin sahanpurulla odottamaan uuden hiihtokauden aloitusta.

Illustration av coronaviruset.

Satakunnassa suositellaan yhä etätöitä ja laajaa maskien käyttöä

Satasairaalassa koronatilanne on kohtuullisen rauhallinen. Terveyskeskusten vuodeosastolla koronapotilaita on runsaasti. Ilmaantuvuus on korkeinta Harjavallassa ja Pomarkussa.

Tumma, noin 20 metriä pitkä vaunu, jonka seinällä hiihtäjien kuvia.

Jämin Jänne hankki hiihtojoukkueelleen huipputason huoltovaunun

Noin 20 metriä pitkää huoltovaunua käytetään ensimmäisen kerran tulevana viikonloppuna Vuokatissa.

Pfizerin koronarokotteita ja ampulli valmiina.

Korona kuormittaa perusterveydenhuoltoa Satakunnassa – vanhustenhuollon epidemiat huolestuttavat

Erikoissairaanhoito ei ole kuormittunut koronapotilaista, mutta perusterveydenhuollossa kuormitus on iso. Rokotuskattavuutta pitää edelleen saada nostetuksi, todetaan sairaanhoitopiirin tiedotteessa.

Seteleitä lompakossa.

Ylen kysely: Verotus kiristyy ensi vuonna Satakunnassa vain Nakkilassa

Nakkilassa aiotaan nostaa ensi vuoden kunnallisveroprosentti 21,75:een, kun se nyt on 21,25. Muut maakunnan 15 kuntaa aikovat pärjätä ilman veronkorotusta ensi vuonnakin.

Läheltä

Jämijärvellä kahdella lapsella koronatartunta

Tartunnat havaittiin koulussa ja päiväkodissa viikonloppuna. Niiden vuoksi noin 50 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle