Hyppää pääsisältöön

Uusimmat artikkelit

Video: Näin vietät yön teltassa kirpakassa pakkassäässä – talviretkeilyn suosio kasvaa

Poikkeuksellisen luminen ja kylmä talvi on lisännyt talviretkeilyn suosiota.

Ely-keskus vaatii Väylävirastolta lisäselvityksiä Turun tunnin junan ympäristövaikutuksista

Ely-keskusten mukaan tehdyt ympäristövaikutusten arviointiselostukset olivat liian yleisluontoisia.

Koronavuosi veti pääkaupunkiseudun kansallispuistot kävijäennätykseen

Sipoonkorven kävijämäärä liki tuplaantui edellisvuodesta.

Usva karkasi Nuuksion Poropuistosta – poronhoitaja: "Tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun poro lähtee karkuun ihan kunnolla"

Meneillään oleva rykimä, eli porojen kiima-aika, saattaa olla syynä nuoren urosporon hatkoihin.

Mårten Boström paineli “jäniksenä” muilta karkuun - näistä korona-ajan Nuuksio Classic muistetaan

Maamme suurimpiin polkujuoksutapahtumiin lukeutuva Nuuksio Classic Trail Marathon kilpailtiin lauantaina Nuuksion kansallispuistossa. Yle Urheilu listasi tapahtuman huippuhetket.

Nuuksion kansallispuistoa aiotaan laajentaa merkittävästi – miten käy pääkaupunkiseudun virkistysalueiden?

Helsingin kaupunki haluaa luopua rajojensa ulkopuolisista virkitysalueista ja selvityksessä on alueiden muuttaminen kansallispuistoksi.

"Hauskanpito alkaa, kun ohjelma päättyy", lataa Aarni Lohtander, 15 – protulla valvotaan niin pitkään kuin huvittaa ja pohditaan onko elämää kuoleman jälkeen

Vuosittain noin tuhat nuorta hakee eväitä identiteettinsä ja maailmankuvansa rakentamiseen Prometheus-leiriltä.

Kesä jatkuu ja kaikki kohteet on jo koluttu? Kokosimme seitsemän vinkkiä, jotka kannattaa kokea lasten kanssa

Kesä-Suomi on täynnä hienoja kulttuurikohteita, jotka on kuin räätälöity lapsiperheille.

Häiriköinti ja roskaaminen on saatu kuriin Nuuksiossa – luvaton tulenteko edelleen ongelma kansallispuistossa

Poliisipartio kävi tänään aamulla Haukkalammella ja sai kuulla henkilökunnalta, että valvonta on tuottanut tulosta.

Espoon Velskolassa suojellaan monimuotoista metsää määräajaksi

Alue sijaitsee Nuuksion kansallispuiston ja seurakuntien Velskolan kurssikeskuksen läheisyydessä.

Ympäristöstä, taloudesta ja politiikasta kiinnostunut ysiluokkalainen voitti valtakunnallisen metsävisailun – voittaja Eelis Ojala harrastaa retkeilyä ja polkujuoksua

Eelis Ojala asuu Kirkkonummella lähellä Nuuksion kansallispuistoa, jossa hän ulkoilee ja retkeilee säännöllisesti.

Vuoden lumiennätys rikottiin pääkaupunkiseudulla – lumeton talvi muuttui lumiseksi kevääksi

Ennätykset paukkuivat rikki Kaisaniemessä, Tapiolassa ja Nuuksiossa.

Uusimaa braces for Easter weekend rush on national parks

With the Uusimaa region sealed off from the rest of the country, officials expect a deluge at popular outdoor locations.

Poliisi: Liikkumisrajoituksia on pääosin noudatettu kuuliaisesti – Hupiajelijat Uudenmaan tiesuluilla aiheuttavat harmia

Poliisi on joutunut puuttumaan satunnaisiin yli 10 hengen kokoontumisiin julkisilla paikoilla. Myös vielä auki olevat kuppilat ovat keränneet väkeä.

Asta Lepän kolumni: Luonto ei ole romanttinen reservaatti, johon voi paeta ihmiskuntaa

Ennalta-arvaamattomat voimat pääsevät irti aina, kun kulttuuri yrittää pakottaa planeettaa omiin sääntöihinsä, pohtii tietokirjailija Asta Leppä.

Maailman rankimman juoksukisan ideoinut kulttihahmo keksi uuden hullutuksen, joka rantautui viikonloppuna Suomeen – tällainen on kisa, jossa juostiin kirjaimellisesti viimeiseen asti

Vuorokauden yhtäjaksoinen juokseminen ei tuntunut vielä missään, kun Nuuksiossa ratkottiin Suomen ensimmäisen Backyard Ultra -tapahtuman mestaruutta.

Laittomia nuotioita, vapaana juoksevia koiria, metelöintiä... Saako sikailusta sakkoja? Yle lähti erätarkastajien matkassa kansallispuistoon

Nuuksion kävijämäärä on kymmenessä vuodessa lähes kaksinkertaistunut –ja kasvu on kovaa muuallakin. Se näkyy häiriöinä.

Sunnuntai 8.9.2019 (radio)

Hallitus haluaa lisätä palkkatukea. Ammattikorkeakoulujen pääsykokeet ovat muuttuneet. Tutkijat selvittävät, voiko kiellettyjä huumeita käyttää mielen lääkkeinä. Kansallispuistoissa käy häiriköitä.

Nuuksiossa kitketään luvattomia nuotioita ja metelöintiä

Erätarkastaja voi jopa sakottaa sääntöjen rikkojia maastossa.

Kansallispuistojen suosio on positiivinen ongelma: ”Viivan alle jää iso plussa”

Rajusti kasvavien kävijämäärien myötä kansallispuistot kaipaavat kipeästi lisää resursseja.

Nuoruuden muodostelmaluistelutähdestä kypsyi polkujuoksun hiomaton timantti – “Vihaan häviämistä yli kaiken!”

Muodostelmaluistelu opetti Oona Hilkamon sietämään kipua ja kovaa harjoittelua. Nyt hän panee kaiken peliin nähdäkseen mihin asti hänen rahkeensa riittävät polkujuoksussa.

Onko maastopyöräily jokamiehenoikeus? Kumpi väistää metsässä, kävelijä vai pyöräilijä? Tässä 5 keskeistä kysymystä kasvavasta lajista

Uudellemaalle on tulossa uusia reittejä maastopyöräilijöille. Aina eri lajien rinnakkaiselo ei kuitenkaan suju kuin tanssi.

Nuuksio ja Sipoonkorpi vetivät taas ennätysmäärän kävijöitä

Luontomatkailusta ja luontoilusta on tullut yhä suositumpaa Helsingin seudulla.

Lumimyräkkä toi eniten lunta Jokioisiin – Kymenlaaksoon ja Etelä-Karjalaan luvassa vielä 10 senttiä lisää

Matalapaine väistyy Suomesta kokonaan Venäjän puolelle viimeistään yön aikana.

Nettikamerasta toivotaan apua pysäköinnin ruuhkiin Nuuksiossa

Autot ovat ajoittain tukkineet jopa bussiliikenteen Nuuksiossa. Pian vapaiden pysäköintipaikkojen tilanteen voi tarkistaa netistä.

Reetta Rädyn kolumni: Aikuiset tarvitsevat oman protuleirin tai riparin

Teinityttö kävi sekä protuleirin että riparin. Äiti tuli kateelliseksi kuullessaan, mistä kaikesta leireillä oli keskusteltu. Aikuiset eivät puhu elämän tarkoituksesta tai lähimmäisenrakkaudesta, vaan kermaviilistä, kirjoittaa Reetta Räty.

Saapuuko Melania Trump Suomeen unikkokuosissa vai pupunkorvakengissä? Yhdysvaltain First Lady suosii matkoilla kohdemaan muotia

Melania Trump pukeutui Ranskassa Chaneliin ja Englannissa Burberryyn. Muotimaailma jännittää, mitä first ladyn yllä on Suomessa.

Luontokuvaajan neljä kuvankaunista suosikkia: Vieraile näissä Suomen vähemmän tunnetuissa kansallispuistoissa ja luontokohteissa

Kansallispuistot ovat loistava retkikohde kesälomalle. Upeista maisemista pääsee kuitenkin nauttimaan myös muualla kuin Ukko-Kolilla.

Miten kaupunkilaiset saataisiin retkelle metsään? Metrolla! – "Jos ei ole koskaan lapsena liikkunut luonnossa, metsä voi tuntua vieraalta ja pelottavalta"

Lähiluontoaktivistiksi itseään kutsuvan Elli Keisteri-Sipilän mukaan metro on kaikista helpoin (ja halvin) reitti metsään.

Nuoret naiset innostuivat luonnosta – satumainen kuva somessa sysää ihmiset vaellukselle

Moni pakkaa eväät reppuunsa ja lähtee trendikkäästi päiväretkelle. Kohde napataan helposti somesta, missä luonnon erikoisuudet nousevat ilmiöiksi asti.

Koululaiset pokkasivat Metsävisasta kaksi palkintoa Kainuuseen

Taneli Mutanen Paltamosta tuli kilpailussa toiseksi ja Elmeri Lesonen Sotkamosta kolmanneksi.

Erämaalintuja yli miljoonan asukkaan metropoliin – yksinkertainen keksintö auttoi Nuuksion kaakkurikannan alkuun

Arkana erämaalintuna tunnettu kaakkuri yritti toistuvasti pesintää Nuuksion kansallispuistossa, mutta rantapenkalla pesät tuhoutuivat aina. Ratkaisuksi tuli keinotekoinen pesimäsaari, ja nyt metropolialueella elelee virkeä kaakkurikanta.

Mennään metsään vie suomalaiset polkujuoksemaan – tutustu reitteihin tästä

Suomalaisten rakkain luontokohde on metsä. Siellä liikkuminen ja oleskelu tekee ihmisen onnelliseksi. Mennään metsään -kampanjan aikana jokaisessa Suomen 40 kansallispuistossa järjestetään polkujuoksun yhteislenkki.

Tasavallan presidentti polkujuoksukiertueen suojelijaksi – Nuuksion yhteislenkille tulossa jo 400 osallistujaa

Ylen Mennään metsään -kampanjan ensimmäiseen polkujuoksun yhteislenkille on ilmoittautunut jo lähes 400 juoksijaa. Kaikki maamme 40 kansallispuistoa kattava polkujuoksukiertue alkaa lauantaina 14.4. Nuuksiosta.

Ota polut haltuun näillä tekniikkavinkeillä ja varusteilla – polkujuoksukiertue alkaa lauantaina Nuuksiosta

Juoksijoita on monenlaisia, ja niin myös polkuja. Kaikilla pärjää tavallisilla lenkkareilla ja ulkoiluvaatteilla. Jos kuitenkin haluat saada harrastuksesta irti enemmän, polkujuoksussa on useita varta vasten lajia varten kehiteltyjä vaatteita ja varusteita.

Into the wild: Yle launches summer of trail runs

This April Yle launches a series of trail-running events across the country, offering novices and veteran runners alike the chance to experience nature together.

Vanhempien huutoon vastattiin: Espoo peruu koulujen siirtoja ja lakkauttamisia

Espoon yhteislyseon lukiota laajennetaan Kauklahdessa. Koulua oltiin siirtämässä Nihtisiltaan, mutta hanketta vastaan nousi kansanliike. Nyt siirto perutaan.

Oletko himohiihtäjä, sunnuntaisivakoija vai fiilistelijä? Tässä kuumimmat latuvinkit kaupunkilaiselle

Listasimme juttuun hiihtovinkit pääkaupunkiseudulta. Sopivia reittejä löytyy alueelta joka lähtöön.

Kasvava Espoo haluaa lakkauttaa kyläkouluja: "Nuuksion kouluun ei tule edes vettä"

Suunnitelma lakkauttaa kyläkouluja Pohjois-Espoossa on nostattanut vanhemmat vastarintaan. Lakkautusuhan alla ovat Nuuksion ja Pakankylän koulut.

Kansallispuistot jättisuosiossa viime vuonna – Metsähallitus haltioissaan ja huolissaan

Kansallispuistojen vahva suosio koko maassa sai jatkoa viime vuonna.

Näytä lisää Olet sivulla 1, siirry seuraavalle sivulle